Jopa kuolleisuusluvuista näkyy, että varakkailla on mahdollisuus päästä köyhiä nopeammin lääkärille. Asiasta kertoo sanomalehti Karjalainen.
Työterveyshoito ja yksityiset lääkäripalvelut ovat usein varakkaan väestönosan saatavilla. Eriarvoistumista näyttäisi tapahtuneen myös terveyskeskusten palvelukyvyn heikentymisen myötä.
Väestön varakkaimmalla viidenneksellä kuolleisuus on vähentynyt puoleen niissä tapauksissa, joissa kuolleisuuteen on voitu vaikuttaa terveydenhoidon keinoin. Heikoimmin ansaitsevilla vastaava kuolleisuus on vähentynyt vain kymmenyksen.
Lehden haastatteleman THL:n tutkimusprofessorin Ilmo Keskimäen mukaan terveydenhuollon rahoitusjärjestelmä tukee eriarvoistumista. Suomessa tuetaan niin avovastaanottoa terveyskeskuksissa, työterveyshuoltoa kuin aivan yksityistä terveydenhuoltoakin.
Eriarvoistuminen johtuu myös julkisen terveydenhuollon toiminnallisista ongelmista, kuten henkilöstöpulasta.

Kommentit
Kiitos
On se hyvä, että edes kuolema auttaa köyhää.
Eriarvoisuuden kasvattajat Kokoomus ja Keskusta!
Kokoomus ja Keskusta ovat saaneet löyhällä lainananto poliitikalla näennäisen talouskasvun aikaiseksi ja kasvattaneet eriarvoisuuden, jotenkin haiskahtaa kuin poliitikan linja olisi kopioitu suoraan "Thatcherin" käsikirjasta. Suomesta on kovaa vauhtiatulossa Pohjolan Englanti, valitettavasti.
Terkka
Näin satunnaisia töitä tekevänä en ole käynyt lääkärintarkastuksessa sitten 1997 kun pääsin armeijasta siviiliin.
Jos pääset vakituiseen työhön, niin on paremmat mahdollisuudet päästä lääkäriin ja muutenkin terveydentila on paremmassa tarkkailussa.
Kokoomuksen politiikka puree siis
köyhät kyykkyyn ja multiin ja rikkaat sen kun bailaavat!
Rahaa kyllä riittäisi
Kun katsoo ympärilleen, niin näkee, että joillakin on millä mällätä. Mutta mitä rikkaampi ihminen, sitä enemmän naukuu verotuksesta. Ja sitä kateellisempi on niille "laiskoille ja työkyvyttömille ja -haluttomille", joiden hyvinvoinnista hänen muka pitäisi huolehtia.
Talousoppien trendit näyttävät vielä toistaiseksi tukevan tällaista Hobin Rood-meininkiä. Niitä hoetaan kuin mantroja, vaikka näyttöä ei olisikaan. "Globalisaatio vaatii!"
Lähinnä kysymys lienee siitä, ettei maailmassa ole enää varteenotettavaa kilpailijaa liberalistis-kapitalistiselle internationaalille (Globalisaatio). Se voi luoda säännöt ja pelata niiden mukaan.
Jossakin määrin seuraavat vaalit määrittelevät, vaatiiko kansa suunnanmuutosta. Se on kyllä kansallisestikin mahdollista. Suomi on sosiaaliturvan puolesta etääntynyt pohjoismaisesta tasosta.
Kyllä vastuu on tässäkin ay-väellä
Sain itse vakavantuntuisia oireita ja hakeuduin puolilta päivin työterveyslääkärille, joka toimii perinteisen helsinkiläisen brandin alla.
Noin tunnissa minulta oli otettu verenkuva, EKG ja keuhkokuva, olin tavannut lääkärin kolme kertaa sekä saanut alustavan diagnoosin sekä reseptin. Lääkärin mielestä mahdollisuus oli myös vakavaan diagnoosiin ja hän lähetti minut Helsingin kaupungin päivystyspoliklinikalle, minne saavuinkin ennen kahta.
Päivystyksessä otettiin yksi puuttunut verikoe ja sain odottaa kahdeksan tuntia kolkossa aulassa minkä jälkeen otettiin ilmeisesti veren tulehdusarvot ja kun olin vielä hengissä joku henkilökuntaan kuuluva, ehkä lääkäri veti minut vapaaseen sivuhuoneeseen ja totesi että voin lähteä kotiin, mihin heti suostuinkin koska olin jo nälästä ja odotuksesta puolikuollut. – Myöhemmin sain tosin kutsun testeihin.
Työterveyshoito toimi erinomaisesti ja julkinen välttävästi. Omalla alueellani myös kaupungin terveysasemalle on vaikea saada aikaa.
Meillä on kaksi palkansaajien varoilla ja työpanoksella ylläpidettyä järjestelmää: työterveyshoito ja yleinen terveydenhoito. Jos työterveyshoito toimii niin hyvin kuin omassa esimerkissäni niin kuka palkansaajaväestöön kuuluva ay-aktiivi tahtoo enää kehittää yleistä terveydenhoitoa? Jopa Helsingin kaupungin omat työntekijät käyvät omalla työterveysasemallaan julkisten sijaan.
Kannattaako yhteisin varoin ylläpitää kahta rinnakkaista järjestelmää kun tarjolla ovat lisäksi osittain tuetut yksityiset vastaanotot?
Tästä
Tästä saamme ainakin osittain kiittää ministeri Hys-hys-Hyssälää, joka ainaisine toimikuntineen on haudannut asiat hamaan tulevaisuuteen. Hän kärkkyy nyt Kelaan palkkiovirkaan omasta mielestään suurena kansanparantajana. Hänen johtamansa STM sai juuri viikolla pyyhkeet asoitten hoitamatta jättämisestä. Hänellä olisi vielä mahdollisuus tehdä ennen siirtymistään Kelaan korjauksia mokiinsa, mutta katsoo parhaaksi näköjään olla hiljaa. Oli KMS:n 3 divaritasoa 5000 euron saamallaan vaaliavustuksella...
Ei tämä ole uutinen,
uutinen olisi, että köyhät ja osattomat olisivat terveempiä ja eläisivät pidempään kuin rikkaat ja/tai hyväosaiset.
Niinpä. Voiko joku todella
Niinpä. Voiko joku todella tunnustaa tietämättömyytensä siitä, että rahalla saa ja hevosella pääsee?
No mutta
Eikös tämä ole tarkoituskin?
Ai ei? Kyllä on!
Viinaveron alennuksella tapettiin appatirallaa 50000 kansalaista. Kukaan ei sure. Paitsi sukulaiset, joista kertyykin aimo kasa. Jopa 500 000 jos mummun lapsenlapset ja niin edelleen lasketaan mukaan. Tämä hallitus ei kadu. Unohtaa vain. Mielestäni tuo oli täysin tietoinen joukkomurha!
Vistottava liike Vanhanen! Kuten puolueesikin. Häpeä sika!!!
miten viinaveron
alennus tappaa tai aiheuttaa joukkomurhan?
Onko todella niin että ihmisellä ei itsellään ole enää mitään vastuuta omista teoistaan vaan se sysätään tai paremmin sanottuna ulkoistetaan yhteiskunnalle?
Häpeä itte!
On se niin herttaista, Hessu Hopo, kun Vanhanen kelpaa syylliseksi melkein kaikkeen. Kas, kun et syytä häntä tulivuoren purkauksestakin. Omaan purkaukseesi löydät kyllä syyllisen katsomalla peiliin.
Uskallatko?
pituus ei riitä perusteeksi
En ole köyhä, olen vielä suht tervekin, mutta jos elimistöni rapistuu siihen pisteeseen että sydämeni kaiken keskuksena arvioi viisaimmaksi pysähtyä, en halua sitä sähkötemppua defibrillaattorilla enkä elvytysyritystä. Oikeus kuolla rauhassa ja arvokkaasti pitäisi taata kaikille, jotka sitä haluavat. Jos tiedän terveyteni olevan vaarassa ja riski kuolemiselle on suuri, lähden mökkilomalle. Nykyihminen on todella outo suhteessa kuolemaan - se on vain viihdettä, jota näkee elokuvissa ja TV:ssä, todellisena tapahtumana se on tabu. Naomi Kleinin sokkiteorian mukaan ihmisellä ei ole väliä, kun hän on köyhä; köyhyytensä on rahanahneiden aiheuttama ja omatuntonsa paaduttaneina köyhä syyllistetään itse aiheuttaneen asemaansa... jne
Terveydenhoito vaarantaa kilpailukyvyn
Oman kokemukseni mukaan julkinen terveydenhoito vaarantaa kansakunnan kilpailukyvyn ja kansan terveyden. Jos peruspalveluministeri on asiasta vastuussa, hän on epäonnistunut täydellisesti. Rahat on tuhlattu muualle.
Kokemuksieni mukaan julkisessa terveydenhoidossa keskitytään irtisanomaan potilaat ja ohjaamaan muualle. Hoitoja ja tutkimuksia tehdään halvimman mukaan ja sen verran ettei syytettä hoitovirheestä tai heitteillejätöstä saada tehtyä. Jos potilas kuolee, puolustaudutaan 'käypä hoito-ohjeistuksella' .
Tavoitteena ei ole esim. työkyvyn tai terveyden ylläpito. Ihmisiä saatetaan pitää puolikuntoisina jonoissa viikkoja-kuukausia sairaana helposti hoidettavissa tapauksissa. Terveyskeskuksissa seisotetaan ihmisiä tunteja turhaan ja altistetaan toisille tartuntataudeille. Usein kansantaloudellisesti, henkilökohtaisestitaloudellisesti, lääketieteellisesti ja humaanisti olisi paras hoitaa potilas terveeksi heti. Siksi monet turvautuvat yksityisiin vaihtoehtoisiin palveluihin, koska on pakko. Takaisinsaatu työkyky korvaa kulut.
Koko henkilökunnalle on iskostettu säästöajatus. Lääkärin tehtäviä hoitavat hoitajat, jotka diagnosoivat, suodattavat ja laittavat jonoihin potilaat ja pyytävät potilailta diagnooseja. Erityisen vaikeaa on saada edes aikaa lääkärille valkoisen suomalaisen alkuasukasmiehen. Normaalia ajanvarausta lääkärille on erittäin vaikea saada, ja usein jopa kehotetaan menemään ei-akuutissa vaivassa ensiapuun tai päivystykseen. On jopa kehotettu soittamaan ambulanssi, jos ei saa lääkäriaikaa kun jonot olivat täynnä.
Niin no
Näinhän sen olla pitääkin.
Kuka käskee olla köyhä ja elää epäterveellisesti?
Poliittisen eliitin pitkäaikaisen työn tulosta
Lipposen hallitukset olivat johdonmukaisimpia yleisen terveydenhuollon alasajossa.
Oheistuote Mooseksen kuningasajatuksesta kuntaliitoksista pakottamalla, ts.leikkaamaalla kuntien valtio-osuuksia kautta linjan koko Suomessa.
Se viimeisteltiin siirtämällä samaan aikaan lakisääteisiä tehtäviä lisää valmiiksi köyhdytetyille kunnille.
Lipposen hallitukset johdonmukaisesti saivat veropäätöksillä myös tuloerot nopeaan kasvuun.
Valtio ei ole enää kansalaisia varten, vaan sitä on jo vuosia johdettu yrityksen kriteereillä, jolloin kansalainen on joko tuottava yksikkö tai kuluerä, mutta ei ihminen.
Poliitikoilla ei riitä enää otsaa hehkuttamaan suomalaista demokraattista hyvinvointiyhteiskuntaa.
Demokraattinen se on vain näennäisesti, ja hyvinvointiyhteiskunta se on vain varakkaille.
Terveydenhoitovero
Kuinka voisimme estää kansalaisia käyttämästä omia rahojaan itselle tärkeisiin kohteisiin?
Ehkä tuntuva terveydenhoitovero voisi hillitä haluja pitää itsensä tai työntekijät terveenä.
Hö? Tuolla ei ole kyllä
Hö? Tuolla ei ole kyllä mitään tekemistä saatavilla olevien palveluiden kanssa. Asia nyt vaan on niin, että parempi tuloiset hakeutuvat hoitoon keskimäärin enemmän, kuin Persaukinen(=huonommin koulutettu). Persaukinen(=huonommin koulutettu) tuhisee tupansa nurkassa tuskaansa, kun varakkaampi(paremmin koulutettu) hakeutuu hoitoon. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Onko eroa?
Maksukykyinen pääsee halutessaan yksityiselle vastaanotolle milloin vain, mutta vähemmän maksukykyinen yleisessä terveydenhuollossa 2-4 viikon päästä.
Tähän asti on kyllä parin
Tähän asti on kyllä parin tunnin jonotus riittänyt.
Julkisenhoidon operaatio suoritetaan loppuen lopuksi n. 98% leikattavista, joten ei se maksukyky tähän juuri vaikuta.
Numeroista näkee...
Poleeminen väite, jonka taakse olisi syytä kurkistaa.
Numeroista näkee ennen kaikkea sen, että köyhät polttavat enemmän tupakkaa kuin rikkaat. Hyvätuloiset ovat usein myös vähemmän ylipainoisia ja kuntoilevat enemmän.
Millä konsteilla näihin ongelmiin pitäisi puuttua? Komentaa köyhät lenkille, vai pienentää jollain pakkokeinolla ruoka-annoksia? En oikein usko siihenkään. En myöskään siihen, että varakkaiden elinikää pitäisi jollain konstilla lyhentää, jotta kaikki olisivat tasa-arvoisia.
Johtopäätös tuskin perustuu dataan
Uutistekstin mukaan on todettu, että varakkaat elävät pitempään kuin vähemmän varakkaat. Yleensä mediassa sekoitetaan keskenään omaisuuden määrä - varakkaat ja köyhät - ja tulotaso - suuri- ja pienituloiset; todennäköisesti tässäkin on vertailut tuloja, koska varallisuudesta ei enää ole hyvää tietokantaa varallisuusverotuksen loputtua. Oletettavasti on siten tarkoitettu sanoa, että parempituloiset elävät pitemppän kuin pienituloiset.
Korrelaatio ei välttämättä sisällä kausaalisuutta, ja jos sisältää, pitää erikseen tutkia, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Tässä tapauksessa se kai kävisi parhaiten siten, että seurataan varhaislapsuudessa yhtä terveiksi koettuja läpi elämän ja katsotaan, miten varhaislapsuuden terveys ennustaa tulotason kehittymistä. Koska tässä kausaalisuus on toisensuuntainen, sen vaikutus tulee puhdistaa datasta, jolla tutkitaan alkuperäistä, toisensuuntaista hypoteesia. Myös elämäntapojen vaikutus tulisi puhdistaa datasta: esimerkiksi tupakointi, alkoholin käyttö, ylipainoisuus ja liikunnan määrä eivät otaksuttavasti riipu tulotasosta, mutta niillä on sen kanssa korrelaatio.
Eli jos ihminen on koko elämänsä sairaalloinen, hänen koulutuksensa ja tämän vaikutukssta hänen työuransa kärsivät tästä, ja hänen tulotasonsa jää keskimääräistä alemmaksi.
Poleemista propagandaa
"Kuolleisuusluvut sen todistavat"
.
.
- Kuten lajitoverit edellä kyseenalaistavat, "todistaa mitä ?"
- Jo vähäisellä järjellä, ilman yliopistotutkintoja ymmärtää, että jos kuolleisuuslukujen takaa etsitään selittäjiksi
-- tupakka
-- viina
-- ylipaino
-- liikunnan puute
niin päästään melko täydelliseen korrelaatioon.
Nämä ovat ihmisiä hautaan vievät tekijät.
Siitä ei puhuta mitään, että tämänkin ilmiön takana Suomessa on merkittävältä osin ihmiset passivoiva työttömyys- ja sosiaalitukijärjestelmä.
Se vie ihmisiltä motiivin työhön pyrkimiseen ja uudelleenkouluttautumiseen, identiteetin työyhteisöön kuulumiseen, estää heitä saavuttamasta pyrkimyksillään korkeampaa tulotasoa, ja kieltää heiltä työn aikaansaaman henkisen tyydyttävyyden tunteen - "tein oman osuuteni", "saavutin tänäänkin taas jotain".
Näillä tekijöillä "hyvinvointiyhteiskunta" amputoi henkisesti ja lamaannuttaa nyt jo kohta kolmatta sukupolvea suomalaisia.