Sunnuntai 27.5.2012

Pekkarinen on eliitin suosikki - Väyrynen tekstiviestiäänestäjien

Luotu: 
25.4.2010 14:16
Päivitetty: 
25.4.2010 14:19
  • Kuva: Valtioneuvosto
    Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen johtaa tekstiviestiäänestystä keskustan verkkosivuilla. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen puolestaan oli puoluevaltuuskunnan suosikki 4. puheenjohtajatentissä.

Keskustan puolue-eliitti arvioi sunnuntaina elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen pärjänneen parhaiten Lappeenrannassa koolla olleen puoluevaltuuskunnan yhteydessä järjestetyssä puheenjohtajatentissä. Pekkarisen nimi komeili 66 äänestyslipussa ja hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen nimi 64 lipussa.

Tenttiä oli seuraamassa tavallista puoluevaltuuskunnan kokousta laajempi otos keskustalaisia vaikuttajia, sillä paikalla oli myös puoluehallituksen ja keskustan eduskuntaryhmän jäseniä. Puoluevaltuuskunnan jäseniä paikalla oli 127 ja muita keskustapäättäjiä reilut sata. Äänestyslipun saattoi täyttää myös joku paikalla olleista median edustajista, sillä kaikki salissa olleet saivat äänestää.

Yleisöä opastettiin arvioimaan nimenomaan ehdokkaiden pärjäämistä tentissä, eikä niinkään nimeämään omaa suosikkia puheenjohtajakisassa. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen vireyden aamuyhdeksältä alkaneessa tentissä arvioi parhaimmaksi 32 paikalla ollutta. Kisan kokemattomin ja tuntemattomin osallistuja, kansanedustaja Timo Kaunisto hengittää jo niskaan, sillä hän keräsi 29 ääntä.

Keskustan uusi puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa Lahdessa lauantaina 12. kesäkuuta. Keskusta järjestää ennen kokousta kaikkiaan 18 puheenjohtajatenttiä, joista Lappeenranta oli järjestyksessä neljäs. Keskusta.fi-verkkosivuston mukaan tähän mennessä käydyissä äänestyksissä Pekkarinen on kerännyt yhteensä 252, Kiviniemi 237, Väyrynen 194 ja Kaunisto 68 ääntä.

Keskustan verkkosivustolla käydään erillistä äänestystä pääministerivaalin nimellä. Tekstiviestiäänestystä johti sunnuntaina puolilta päivin Väyrynen 39 prosentilla. Pekkarinen oli kakkonen 31 prosentilla, Kiviniemi kolmas 21 prosentilla ja Kaunisto peränpitäjä yhdeksällä prosentilla äänistä. Äänestäjien määrää verkkosivulla ei kerrota.

Juontajat tivasivat verokantoja

Keskustan puoluevaltuuskunnan jäsenet eivät juuri päässeet parituntisessa tentissä puheenjohtajaehdokkaita ahdistelemaan, siitä pitivät huolen juontajat, Suomen Yrittäjien viestintäpäällikkö Jarmo Hyytiäinen ja Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen (kesk.).

Kietäväinen loihti ehdokkaiden eteen näkymän, jonka mukaan kaikista muista toimista huolimatta verotusta joudutaan ensi vaalikaudella kiristämään. Ehdokkaiden piti ottaa kantaa siihen, mitä veroja nostetaan ja minkä nostamista vältettäisiin.

Pekkarisen mielestä seuraavalla vaalikaudella ei ole ylipäänsä tarvetta kovin suuriin veronkorotuksiin. Kiviniemi myötäili, että verojen korotus ei ole itsetarkoitus. Väyrynen pohti, että EU:ssa voidaan kiristää alkoholiverotusta. Kaunisto verottaisi liikepaikkarakentamista ja esimerkiksi ydinvoimaloista syntyvää hukkalämpöä.

Hyytiäinen vanhana tv-toimittajana yritti pyörittää esiin tarkempia kantoja, mutta kukaan ei oikein halunnut sitoutua täsmällisiin lukuihin. Lopulta hän sai tiristettyä esiin arvioita, joiden mukaan arvonlisäveroa voisi nostaa vaalikauden aikana prosenttiyksikön verran, yhteisöveroa laskea 1-2 prosenttiyksikköä ja pääomaveroa vastaavasti nostaa.

Eroja puheenjohtajaehdokkaiden kesken syntyi, kun kysyttiin kantaa muun muassa työperäiseen maahanmuuttoon. Kauniston, Kiviniemen ja Pekkarisen tyrmättyä SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman edellispäivinä esittämät näkemykset Väyrynen iski kiinni tilaisuuteen ja asettui Heinäluoman ymmärtäjäksi.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

tim

Eipä ole väliä kuka sieltä tsoukki kepusta tulee. Samanlaisia tsoukkaajia koko helahoito. Tsoukit kusettaa aina.

Vieras Kansalainen

Koko puheenjohtajakierros on ollut yhtä farssi, jossa arkiset asiat on yritetty häivyttää pelien ja ovensuukyselyjen alle.
Suulaiden juontajien avulla maakunnissa on estetty tavallisten kansalaisten sanomasta totuus: he ovat kyllästyneet eliitin tapaan tuputtaa kiiltokuviaan johtajiksi.
Pekkarinenkin sanoi lähteneensä kisaan vain siksi ettei Paavo Väyrynen tulisi valittua. Kiemuroinneilla pyritään hämäämään äänestäjakuntaa, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Samaa peliä on käyty jo neljä vuotta puoluesihteerin valinnassa.
Onneksi Lahdessa ei eliitin toive toteudu, vaan Paavo Väyrynen nousee 1500 äänen turvin johtoon. Vastaehdokas ei ole Mauri, vaan Mari, joka saa noin 800 ääntä.

Ilkka Luoma

Paavo Väyrynen kantaa presidentti Urho Kekkosen perintöä

[ ... Tamminiemessä istui kaksi miestä vakavana, kun piti tehdä ratkaisuja Suomen hyväksi ja eduksi - vanha hapuileva presidentti Kekkonen ja terhakasti tanhuava nuorukainen Paavo Väyrynen keskustelivat kahden kesken työhuoneen pienessä neuvottelunurkkauksessa - oli kysymys Suomelle tärkeistä asioista --- näin kertoo sitkeä huhu Tamminiemestä ... ]

Paavo Väyrynen on ylivoimaisesti kokenein, vieläkin nuorekas poliitikko seuraavaksi Keskustan uudeksi vanhaksi puheenjohtajaksi. Väyrynen tietää pelit Suomessa ja Venäjällä - olipa Paavo riittävän kauan myös Brysselin juonitteluissakin mukana - vastustettuaan EU:hun liittymistä miltei henkihieveriin saakka.

Nyt Keskustalle on huomattava mahdollisuus päästä lautakasa-ahdingoistaan ja Kokoomuksen varjosta. Vanhanen avasi pelin mahdollisesti tietäen värisuoran odottavan jo seuraavista presidentinvaaleista.

Pääministeri Vanhanen vetäytyy puheenjohtajuudesta ja pääministeriydestä. Tänään Vanhasen vieressä valtioneuvostossa istuu kuin odottaen hetkeä - ulkomaankauppaministeri Väyrynen - politiikan ikäkausinestori, ja vain 63 -vuotiaana.

Suomessa kansa kaipaa vahvaa presidenttiä - Kekkosta, koska hän oli karisma ja kannatti väkeviä arvoja yhteiskunnallisesti, kuten kansalaisten täystyöllisyyttä. Jos homma ei toiminut Kekkonen hajotti hallituksen ja päätti järjestää lopulta uudet eduskuntavaalitkin. Tänään se ei onnistu. Tänään onnistuu kuitenkin moni asia presidentilta - mm. Natoon liittymättömyys, lopullisesti.

Paavo Väyrynen on kuin onkin uudistaja - koska kokemus ymmärtää uuden ajan virheet

Paavo Väyrynen on tänään uudistaja, koska hän haluaa suomalaisten tekevän Suomessa työt. Väyrynen ymmärtää kehitysavun vastuun ja ulkomaankaupan merkityksen maallemme. Väyrynen muistaa opetuksen vaikutuksen kansakunnan osaamisen ja sivistyksen takaamiseksi. Aitosuomalainen työvoima on Väyrysen erityisessä suojeluksessa - näin uskotaan.

Jos Keskusta valitsee Väyrysen puheenjohtajaksi, tulee hänestä automaattisesti tämän hallituksen loppuajan pääministeri - hänen arvovalta riittää operoimaan kataiset ja sinnemäet ruotuun, jolloin Keskusta ei ole takaa huutajan asemassa. Väyrysen kokemus on miltei yhtä suuri kuin muiden valtioneuvoston jäsenten yhteensä, jos Mauri Pekkarinen (Kesk.) unohdetaan.

Väyrynen on Keskustan pelastaja seuraavissa eduskuntavaaleissa?

Väyrysen pääministeriys antaa Keskustalle aivan oivan paikan seuraavissa eduskuntavaaleissa, koska Väyrynen on uusi poliitikko sadoille tuhansille äänestäjille, kun mitataan osaamista vaalikamppailussa televisiokameroiden ääressä.

Lisäksi Väyrysellä on yksi ominaisuus ylivoimaisena ja se on Kekkosen perintö, mitä hän ainoana nykypoliitikoista kantaa dementoitumattomassa muistissaan. Väyrynen muistaa kuinka Kekkonen ohjasi poliitikkoja isällisen kovalla kädellä - ja tästä suuri Suomen tavallinen kansa tykkäsi ja edelleen tykkää.

Mikäli Keskusta voittaa seuraavat eduskuntavaalit Väyrysen johdolla, avaa se aivan uskomattoman värisuoramahdollisuuden Keskustalle. Presidentin vaalit (2012) ovat vuoden päästä eduskuntavaaleista (2011).

Väyrynen käy presidentti taistoon ollessaan pääministerinä hallituskauden alun ja voittaessaan vihdoin presidentinvaalit (demarit hyväksyvät Väyrysen todennäköisesti herkemmin kuin Kokoomuksen Sauli Niinistön) - on Keskustalla sekä pääministerin että presidentin tuolit ja tämäkös Keskustan kenttäväkeä riemastuttaisi - paluu Kekkosen aikoihin.

Matti Vanhanen avasi tietämättään (todellisista syistä voidaan vain arvailla) puolueellensa jokerikäden, jossa ässät ovat luonnostaan ja juuri nyt, koska ennen kansaa jakanut tohtori Väyrynen oppimisen myötä osaakin olla yhdistäjä, ... kuin Kekkonen aikoinaan.

Juonikas professori Tatu Vanhanen?

Keskusta on toki perinselvästi joskus niin juonikas, että saattoihan tämä suunnitelma olla sittenkin Matti Vanhasen isän professori Tatu Vanhasen käsialaa, koska hän haluaa pitää Suomen suomalaisena ja aitosuomalaisille ilman liiallista geenijalostumista.

Tässä tapauksessa juonikkuus sallitaan, jos Keskusta uudistaa kertarysäyksellä itsensä myös sisältä ja ottaa oppimestarinsa presidentti Kekkosen teesit ja arvot käyttöön - nimenomaan työllisyydestä, poliitikkojen ja virkamiesten "valvonnasta" ja maan liittoutumattomuuspolitiikasta, unohtamatta kansan kaipausta vaikuttaja presidentistä. Suomi on tarkoitettu suomalaisille itselleen.
...

Adressi Paavo Väyrysen valinnasta Keskustan puheenjohtajaksi ---
--- http://www.adressit.com/puheenjohtajapaavo ---

Facebook -ryhmä Paavo Väyrysen kannatukseksi ---
--- http://www.facebook.com/group.php?gid=268846828055&ref=mf#/group.php?gid... ---
...

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.vuodatus.net
...

Mielipidekirjoitukseen liittyvät kuvakansiot
- kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - Copyright by Ilkka Luoma 2004, 2007 ja 2008.

Kuvakansio 1
UKK - Tamminiemi 27. lokakuuta 2004
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/282br+ilkka-luoma-tamminiemi.html ---

Kuvakansio 2
UKK - Tamminiemi 04. lokakuuta 2008
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2aj2u+ilkka-luoma-tamminiemi.html ---

Kuvakansio 3
NATO/NRF - Eduskunta 11. maaliskuuta 2007, Väyrysen myötä Suomen kansan enemmistö saisi samalla sielunrauhan Nato-kortista, sillä se keskustelu loppuisi turhana, koska kansa on siitä jo riittävästi keskustellut ja vakaan mielipiteensä sanonut. Kokoomuspiina tältä osin päättyisi.
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28h8o+ilkka-luoma-eduskunta-paatti-.html ---

...
Sent:
Cc: juha.mieto@eduskunta.fi ; mauri.pekkarinen@tem.fi ; paula.lehtomaki@ymparisto.fi ; anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu ; jarmo.korhonen@keskusta.fi ; esko.aho@nokia.com ; timo.kalli@eduskunta.fi ; matti.vanhanen@vnk.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; olli.rehn@ec.europa.eu
Sent: Tuesday, January 05, 2010 12:50 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Paavo Väyrynen olisi oiva veto Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi
...

ErkkiM

Heikkoa on tarjonta puheenjohtajaksi.. voi teitä kepuloisia. Olen tuossa aiemmin paskoista maininneen kanssa samaa mieltä. Ikävä puoli tuossa löysemmässä on se että siitä saattaa jäädä ikävä haju nurkkiin kuleksimaan. Tuon kovemman kakan voi nakata kätevästi ikkunasta pihalle.

Ne niinkuin sitten suorittaa kepussa tuollaista "suljettua lippu sekä tekstiviesti äänestystä". Eliitti kai ajaa paikalle tukiraha wordilla tai mersulla pudottamaan omalla nimellä varustetun lippusensa tukimunakoriin. Köyhempi saa äänestää tekstiviestillä joka sekin talletaan numerotiedoin sinne tuki-kansioon.

Voittajaa äänestäneille on luvassa tukipottiin korotus.

Siltarumpu pärisee Lahdessa

Pekkarinen täyttää parhaiten tärkeimmän keskustan puheenjohtajalle asetettavan vaatimuksen:

Hänellä on ylivoimainen taito siirtää muiden kansalaisten rahat kepun kannattajien taskuun.

Jopa niin hyvä, että näiden maakuntaverojen maksaminenkin kirpaisee vähemmän Maurin piruetteja ihaillessa.

Rigor

Miksei Merisalo ole ehdolla? Hän on ryvettänyt Kepulin muut ehdokkaat niin perusteellisesti, että hänellä voisi hyvät mahikset puheenjohtajaksi. Kukapa kepulilainen ei pitäisi tällaisesta tarmokkaasta osto- ja myyntikaipparista.

kk

Kepu on kepulien tukien puolue, tuilla kannattajat elää. Siis yhdistys-, järjetä ynm. tuilla. Jotenkin ajattelen että Väyrynen edes jotenkin ajattelee kantasuomalaista. Kipaisin hänen sivuillaan ja petyin. Onko niin, että Váyrynenkin on seonnut KEPUn ja demareiden lapsibiznekseen ? Eli anotaan valtavat summat (kai noin 80 000 € / lapsi) huostaanotetuista lapsista ja rikastutaan rajusti. Tämä lapsibiznes toi mukavasti rahaa maatiloille sotien jälkeen. Koisiston kaudella tilanne vinoutui entisestään, kun sosiaalitanttoja palkattiin joka lähtöön ja perheen asema huononi. Perhekodit on julma Kepun biznes. Siis onko Väyryselläkin sormet siinä sopassa ?
Mari Kiviniemi ja Pekkarinen ? Katselkaa nyt herrajestas
naamoja ?? Kaukana rehellisyydestÄa.

Häpeä nappula

Olit pekkarinen suosikkini pj:ksi ! Nyt olet vänrikki nappula-tasolle kuuluva ja siellä olet myös pysyvä. Järjetön ratkaisu, ai niin, ei politiikko-poloisella ole järkeä ollut koskaan.

Vieras

Rauhallisesti vaan Väyrysen moittijat.Väyrynen tulee voitta-
maan kisan,siitä ei ole epäilystä.Mitä muuten ahne Kaikkonen
on pilaamassa kisa?? Olisi syytä olla hissukseen taustalla.
Ei kansan muisra sentään niin lyhyt ole.

Allu A

Mauri Pekkarinen näyttää punnertavan kepun puheenjohtajaksi. Hän löi niukasti Mari Kiviniemen puoluevaltuutettujen keskuudessa. Tässä porukassa on kuitenkin enemmän naisia ja nuoria kuin kentällä, josta ne 56-vuotiaat miehet tulevat puoluekokouksen voimaryhmittymäksi. Se tukee ensin vanhoja herroja ja lopussa Pekkarista.

MarkkuMatias

"Pekkarisen mielestä seuraavalla vaalikaudella ei ole ylipäänsä tarvetta kovin suuriin veronkorotuksiin. Kiviniemi myötäili, että verojen korotus ei ole itsetarkoitus."

Millähän kepulaiset ystävämme meinaavat rahoittaa ajamansa kustannuksiltaan vuosittaisen 350 - 500 miljoonan euron tuulimylly ja risupakettiratkaisun. Jos ei veron korotuksilla, niin mistä sitten vähennetään - maataloustukiaisistako ?

Viittaan Hesari sunnuntain 25.4.2010 sivulla A13 olevaan valtionvarainministeriön laskelmaan. Se käsittelee vain tuulimyllytukiaisia. Sen päälle tulee vielä risupaketin kustannukset.

Pekkarisen selittelyjä en enää odotakaan, koska sillä ei luotettavuuden kannalta ole mitään arvoa. Kiviniemen ja Lehtomäen kanta ja syvällinen energiapaketin avaaminen kyllä kiinnostaisi.