Sunnuntai 27.5.2012

Häkämiehelle rajut haukut: Epäonnistunut näpertelijä

Luotu: 
25.4.2010 14:37
Päivitetty: 
25.4.2010 14:38
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Valtio-omisteisten yritysten omistajaohjauksesta vastaava puolustusministeri Jyri Häkämies (kok., kuvassa) saa kritiikkiä SDP:n kansanedustaja Jouko Skinnarilta.

SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari moittii äskettäin uudistettua valtion omistajaohjauspolitiikkaa ja vaatii sen pistämistä uuteen remonttiin.

Ylen mukaan Skinnari katsoo valtio-omisteisten yritysten omistajaohjauksesta hallituksessa vastaavan puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) täysin epäonnistuneen tehtävässään.

Skinnarin mielestä Häkämies ei ole puuttunut valtioyhtiöiden toimintaan, mikä on mahdollistanut valtionyhtiöiden johdon laiminlyönnit. Se näkyy hänen mukaansa muun muassa Stora Enson viennin romahtamisena ja työttömyytenä.

Edellisessä uudistuksessa muodostettiin valtion omistama sijoitusyhtiö Solidium, joihin siirrettiin sellaiset valtion osakeomistukset, joilla ei ole strategista merkitystä. Vuoden verran toiminut Solidium on Skinnarin mielestä muodostunut saamattomuuden ja näpertelyn symboliksi.

Skinnari perää omistajapolitiikkaan ja valtionyhtiöiden hallituksiin viennin asiantuntemusta ja uusia ideoita, joilla vienti ja työllisyys saataisiin nousuun.

-Mikä on Vanhasen hallituksen valtionyhtiöstrategia, miten vientiin saadaan vauhtia? Skinnari kysyy.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Häkämiehelle kuin muillekin eduskunnan viihdetaiteilijoille on eittämättä ammattitaito nostaa oma suuri palkkansa ja muut etuisuudet. Ei kai heiltä muuta ammattitaitoa edellytetä.

Sniper

hyvät ihmiset kirjoitelko tällaisia valheita. Esim. Nokian markkina-arvo oli lauantaina 35 miljardia euroa ja vaikkapa UMP-Kymmenen vain runsaat 5 miljardia euroa.

Vertailun vuoksi voisi todeta, että esim. Suomen valtion budjetti vuodelle 2009 oli 49 miljardia euroa.

Pitäkää siis joku suhteellisuus niissäkin kirjoituksissanne, joissa yritätte syöttää kansalle pajunköyttä!

Demokratia vai kansanvalta

ja sen arvo nousee päivittäin. Hurjimmat arviot Suomen Yaralle myymille fosforiesiintymille ovat 30-40 miljardia.

Yara on aiemmin ostanut fosforia "laittomasti" Marokon valtaamasta Länsi-Saharan Tasavallasta.

Vierailija

Tuolta löytyy asianmukaisesti täydennykset ja myös linkit lähteisiin.

"GrowHow - liian suuri erehdys kerrottavaksi
Soneran UMTS-kaupan loppulasku oli 4,3 miljardia euroa. Silloin kun Sonera osti saksalaista ilmaa, sen suurin omistaja oli valtio yli 50 %:n osuudella. Kaupasta kohistiin vuosikaudet talouselämän lehdissä. Samoin tehtiin Stora Enson kohdalla. Sen Amerikan-seikkailu maksoi 5,6 miljardia euroa. Valtio on tälläkin hetkellä Stora Enson suurin omistaja ja isäntä. Se omistaa 15,7 % osakkeista ja 35,1 % äänivallasta.

Jostakin syystä talouselämän lehdet ovat lähes vaienneet paljon huono-onnisemmasta GrowHow-kaupasta, jossa jopa 30 miljardin omaisuus myytiin 207 miljoonalla. Ehkä virhe on täysin uskomaton."

http://pseudonyymi.blogspot.com/2008/09/growhow-liian-suuri-erehdys.html

Vastuullinen markkinatalous

Tässä tapahtui niinkuin pitikin, eli kansallinen (kommunistinen) omaisuus saatiin turvaan ulkomaille omistavalle luokalle.
Et kai vastusta yksityisomistusta, kommari?

zargo

Skinnari muistetaan miehenä, joka arvosteli sitä, että valtio luopui Kemiran osakkeista n. 16 euron kappalehintaan. Sittemmin osakkeen hinta pörssissä on pysytellyt alle 10 eurossa.
Onkohan Skinnarilla sopivia ehdokkaita Stora-Enson johtotehtäviin? Kovin vaikuttavat epätoivoisilta nämä demareiden esiintulot.

Vieras

Valtio sai 16 euroa osakkeelta, nyt hinta on 10 euroa. Paljonko Kemiran tuotteiden hinta on noussut? Kuka maksaa? Sinä. Missä maksat: ruuan hinnassa, lannoitteissa, tuotteissa ym. ym. Nyt Kemiran osakkeita ja määräysvaltaa ei taida olla myynnissä vastaavia eriä.

zargo

Skinnari arvosteli valtion saamaa hintaa. Kemira oli ja on edelleen pörssiyhtiö, jossa valtio-omistajalla ei saa olla muita tavoitteita, kuin saada sijoitukselleen mahdollisimman hyvä tuotto. Jos valtion sijoitukselle on muita tavoitteita, ei yhtiö kuulu pörssiin.

teuvo_o

..todeta, mutta skinnari on täysin oikeassa varmaan ensimmäisen kerran elämässään. häkämies on täysin epäpätevä mies tehtäväänsä, mikään ei ole hallussa ja näkemys on nolla. ainut syy miksi taidan äänestää ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen muuta kuin kokoomusta.

army

Häkämiehen kannataja, päinvastoin.
Toi Skinnarin heitto on kuitenkin niin populistinen kuin voi olla!Mies,jos niin voi sanoa,kerää vain ääniä seuraavia vaaleja varten ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä talouden ja sijoittamisen perusasioita.

Vieras

olen aina pitänyt häkämiestä kokoomuksen hyssälänä samantasoinen asioiden hoitaja mutta koko hallitushan on vitsi muutaman koijarin ostama.

Sniper

Tämä "valtionyhtiöiden" maailma on mahtava pelikenttä poliittiselle populismille. Skinnari (sd) eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajana pyrkii säännöllisin väliajoin etsimään itselleen ja puolueelleen poliittisia pisteitä valtionyhtiöiden ympäriltä.

Valtion omistajaohjauksesta vastannut kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre (sd) samoin kuin samaa tehtävää myöhemmin hoitanut Antti Kalliomäki (sd) ovat todenneet monta kertaa, että omistaja ei voi puuttua yhtiön hallituksen päätösten sisältöön. Hallituksen vaihtoa voidaan vaatia, mutta hallituksen tai toimitusjohtajan yksittäisiin bisnesratkaisuihin ei voida vähemmistöomistajana puuttua.

Esim. Stora Ensossa Suomen valtiolla on vain vähemmistöomistus - ei muuta.

Skinnari väittää, että Häkämiehen toiminta tai toimimattomuus olisi syynä Stora Enson viennin romahtamiseen ja työttömyyteen. Enpä ole paksumpaa juttua aikoihin lehdistä lukenut!

olavinieminen

Mikä on Skinnarin vastine hallitukselle?
Maailmanlaajuisen laman sysääminen Suomen hallitukselle ja firmoille, jota vielä tehostettiin ahtaajalakolla, on onneton yritys!

Skinnarilla ei ole mitään eväitä heitellä herjoja ja leikkiä asiantuntijaa.
Vastuuseen pitää joutua vääristäkin väitteistä.

semi

Sanoi ihan oikein että maassa maan tavalla ja perässä seurasi Heinäluoma joka myös heitti ilmaan raikuvia taputuksia saavia mielipiteitä. Joten oli odotettavissa että sieltä tulee vielä kolmas demari joka koettaa samaa, sanonta ei kahta ilman kolmatta...? ei pitänyt paikkansa tällä kertaa. Vaikka en minä Häkämiestä pätevänä pidä.

caballero

Näitä Skinnarin möläytyksiä ei paljon kannattaisi kommentoida.Hän on yksi niistä eduskunnan typeryksistä,joihin pätee aina hyvin tuo tunnettu Abe Lincolnin lausuma: "It is better to remain silent and be thought a fool than to open ones mouth and remove all doubt"

ErkkiM

Enemminkin toteaisin elämän julmien totuuksien palautuneen alkujuurilleen. Puolueista kun jäi osaaminen eläkkeelle, jäljelle jäi nämä vilttiketjujen penkinlämmittimet. Nuo penkinlämmittimet ölisevät sitten mitä osaavat ja vähänpä nuo osaavat kun eläkedementikot eivät muistaneet oppejansa jakaa. Ja näin on kaikissa hallituspuolueita sekä osassa opppositiota.

SIMO PERTTULA

Ammutaan vuoroin mitä sattuu. Heinäluoma vaati työperäisen maahanmuuton estämistä. Nyt iskee Skinnari Häkämiestä! Kepun Pekkarinen huijasi kansaa jne.
Pyhäksi lopuksi Sinnemäki haukkui koko hallituksen, ja toivoi eduskunnan kaatavan ydinvoimalat? Se vasta vaarallista on, tulee säteilyä!

jussi vaarala

miten nostaa valtion yhtiöiden ja koko maassa toimivien yritysten tuotekehitystä ja markkinointia tavalla jota mitkään perustuotantotekijöiden kaltaiset ydinvoiman rakentamiset eivät korvaa

Sniper

kykene tarjoamaan teollisuudelle näitä "ydinvoimasähkön kaltaisia perustuotantotekijöitä", saamme kohta sanoa hyvästit koko teollisuudelle.

Tuotekehityksen pohjalla pitää olla omaa perus- ja soveltavaa tutkimustoimintaa, mutta ennen muuta yhtiöiden oma halu kehittyä. Tähän jälkimmäiseen ei edes omistajaohjauksen ministeri kykene yksin vaikuttamaan vaikka olisi itse ukko ylijumala.

Rigor

jos kokkare tyrii, niin se on sossujen syytä, koska ne ovat tehneet samaa aikaisemmin?

Omistajaohjaaja joka jollain tekosyyllä kieltäytyy ohjaamisesta on pelkkä pelle.
Häkämies olisi voinut poliitikon roolissaan voinut edes selittää meille minkä takia mm. Kemijärven kaupunki ajettiin alas.
Paljonko Kemijärven alasajo maksaa Suomelle verrattuna Stora Enson säästöihin.
Ruotsi-Suomi 6-0.

3077

On se Häkämies ehtinyt paljon,tappoi viennin teki muutamasaatatuhatta työtöntä,aiheutti finanssikriisin,tappoi kemijärven,varkauden ja taisi käydä
Islannissakin tuhkaa nakkelemassa.En jaksa kaikkia vasureiden syytöksiä muistaa mutta on niitä paljon.

Muistan 3 kpl ministereitä jotka tyrivät totalisesti parhaiten 1)Mönkäre(partek/kone,fortum optiot)2)Siikaisten seivähyppäjä nimeä en muista ja parempi niin.3) Tuomioja.

Jahas

Aikoinaan kun oli vasemmistosta työministeri jolle annettiin 300 miljoonaa markkaa työttömyyden torjumiseen. Rahalal piti saada aikaiseksi mm tietöitä ym. ym.
Kovasti korostettiin että nyt on säästettävä.
Niinpä tätä työministerimme ilmoittikin seuraavan vuoden budjettineuvotteluissa että hän on säästänyt hyvin. Kolmestasadasta on kuulema jäljellä vielä 270. Ko määrärahaa ei voinut kuitenkaan siirtää seuraavalle budjetille, niinpä rahat menivät kuin Kankkulan kaivoon.
Toinen vasureiden iso johtamistaidon näyte oli se kuuluisa kuvaputkitehdas Imatralla. Finassipuolla on myös suuret näytöt. Kaikkihan me muistamme sen kuuluisan Sundqvistin ja hänen pankkinsa.

Vieras

Aj,

Skinnari arvostelee Häkämiestä. Skinnarin ainoa tarkoitus on roikkua Eduskunnassa nauttien suurta palkkaa. Skinnari ei tee yhtään mitään, mikä voisi olla hänelle, i.e. hänen kannattajilleen epäedullista. Siispä Skinnarin mielipiteistä ja itse Skinnarista ei tarvinne välittää. Väärän rahan lailla hän aina tipahtaaq Eduskuntaan lahtelaisten hölmöjen äänestämänä.

Mats

tuomokokko

Eikös näpertely jo sinänsä merkitse köykäistä askartelua tai turhanpäiväistä puuhastelua? Siis jos näpertelyssä epäonnistuu, niin todellisessa tekemisessä on pärjännyt? Tässä mielessä Skinnari sähläsi sanavalinnoissaan, vaikka ajatus varmasti tuli kaikille selväksi.

Ajatusten Kymi-Kymi-Kymi ja Karhulan nero-nero-nero tuli kuuluisaksi Amerikassa, jossa hän luetteli haasteiksemme Rasö-Rasö-Rasö. Myöhemmin tuo Tintti-töyhtöinen hyökkäys-on-paras-puolustus -ministeri vetäisi kypärän päähänsä ja lähti Afganistaniin. Ei edes talibanin sissitoiminta tepsinyt, ja kun silloin ei taivaalla ollut tuhkaa, onnistui Häkämies palaamaan kotimaahan pahantekoon.

Niinpä niin: kansalla on juuri ne edusmiehet jotka se ansaitsee. Mutta kuka onneton keksi yhdistää sotaministerin hommat ja valtion bisnekset samaan salkkuun? Häkämiehen käsissä raha valuu sotilasoperaatioihin ja liikeyrityksistä tulee ruumiita.

Gesär

Ei Häkämies ole epäonnistunut näpertelijä. Jan Vapaavuori on sellainen; mies jolla oli kaikki mahdollisuudet järkevöittää suomalaista asuntopolitiikkaa, kaavoitusta jne., mutta ei tehnyt mitään.

Vapaavuoren suurin "saavutus" oli laittaa maakuntien kauppa- ja liikekeskusten rakentajat hattu ja ruskea kirjekuori kädessä Helsinkiin anomaan Herra Isoherralta™ lupaa rakentamiseen.

Vieras

"Suurtalousuutiset 4/2008: Suomen valtio hyvä renki ulkomaalaisille

GrowHow kaupattiin alihintaan - arvokas Sokli lahjana kaupan päälle

Norjalaisten käsiin valtion toimesta myyty Kemira GrowHow, nykyään Yara, nosti lannoitteiden hintoja 28%. Asiasta kertoi Maaseudun Tulevaisuus viime tiistaina. Tätä ennen hinnat ovat nousseet jo puolella ja ne siirtyvät ruoan hintaan ajan myötä."

"....Valtion heittopussista norjalaisten rahakoneeksi

Valtio sai GrowHow-osakkeistaan 207 miljoonaa. Hintaa kehuttiin hyväksi. Koska GrowHown osakkeita oli muillakin kuin valtiolla, yhtiön koko hinnaksi Yaralle tuli noin 690 miljoonaa euroa. Samaan aikaan GrowHown silloiseksi varallisuudeksi arvioitiin noin 870 miljoonaa euroa.

Yara-kaupan aikana työ- ja elinkeinoministerinä toimi Mauri Pekkarinen, maanviljelijöiden edustaja.

Kauppaa käytäessä tunnettiin hyvin EU:n päätökset biopolttoaineista ja vaikutuksista lannoitteiden kysyntään ja hintoihin. Kauko-Idän kasvava ruoan tarve oli sekin yleinen puheenaihe, samoin viljavarastojen ehtyminen. "Sokea Reettakin" siis näki tulevan lannoitteiden hinnan ja kysynnän kasvun."

http://www.boy.fi/stu/uutiskommentti13.php