Sunnuntai 27.5.2012

2600€ taksilla - Miksi bussi ei kelpaa, Maria G?

Luotu: 
28.4.2010 13:58
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Maria Guzenina-Richardson ei tiedä, miksi juuri demarit ajavat paljon taksilla.

Eduskunnan taksikuittikuningattareksi paljastunut Maria Guzenina-Richardson selittää Uudelle Suomelle huimia taksilaskujaan. Tänään 7 Päivää -lehti kertoi ajokorttinsa hyllylle menettäneen demariedustajan huristelleen vuoden 2010 alun ja maaliskuun lopun välillä veronmaksajien rahoilla 2600 eurolla.

- Jotta mä olen saanut työt tehtyä, olen siirtynyt paikasta toiseen sellaisella välineellä, joka on siinä tilanteessa ollut tarpeen. Totta kai pahoittelen kovasti, jos tästä aiheutuu pahaa mieltä ja ymmärrän että näitä meidän taksikuluja seurataan, Guzenina-Richardson sanoo Uudelle Suomelle.

Guzenina-Richardsonin mukaan 2600 eurossa eivät suinkaan ole kaikki hänen taksimatkansa neljältä kuulta. Hän sanoo maksaneensa paljon matkoja myös omasta pussistaan, kun kyseessä on ollut vapaa-ajan matka.

- Mulla on todella paljon erilaisia työtehtäviä ja kiireelliset aikataulut. Mä olen pienen lapsen äiti, hän perustelee.

Hänen mukaansa esimerkiksi aikaisina työaamuina hänen on laitettava lapsi kotona Espoossa koulutielle ennen kello kahdeksaa ja sitten on ehdittävä kahdeksaksi työtapaamisiin.

Guzenina-Richardson kertoi kortin menetettyään, että aikoo käyttää julkisia kulkuneuvoja. Suunnitelma ei näytä toteutuneen kovinkaan hyvin, mutta hän väittää pyrkineensä käyttämään bussia mahdollisimman paljon.

Onko bussi kansanedustajalle liian hidas liikenneväline?

- Kun on löysempi aikataulu, niin olen ollut julkisten varassa, hän sanoo.

- Samat nopeudet busseilla on kuin tavallisilla autoillakin. Aikataulut on tiukat enkä tiedä sitten kumpi on tärkeämpää, että työt tulee tehtyä vai kansanedustaja ei saa käyttää tilanteen mukaan taksikorttia mikä hänelle on annettu käyttöön.

Guzenina-Richardsonin kotoa Espoosta on reilun kilometrin matka bussipysäkille.

- Siinä on siirtyminen bussipysäkille ja odottaminen. Ihan kohtuullisen kätevästi pääsee.

Guzenina-Richadsonin jälkeen kakkosena taksikuittimäärässä on Perussuomalaisten Raimo Vistbacka (ps, 64 matkaa, yhteensä 1870 euroa), mutta tämän jälkeen listan kärjessä on demaria toisen perään.

Seuraavina listalla ovat Jutta Urpilainen (sd, 102, 1863 e), Reijo Laitinen (sd, 59, 1613 e), Rakel Hiltunen (sd, 75, 1527 e), Miapetra Kumpula-Natri (sd, 70, 1498 e) ja Aila Paloniemi (kesk, 71, 1432 e).

Miksi demarit ovat taksikuittilistan kärjessä?

- Täytyy jokaiselta kysyä. En voi vastata muiden puolesta, kun ei toisten aikataulut ole selvillä.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Matkat julki, reitti ja aika.

En ymmärrä mitä niin erikoista kansanedustajan työssä on, ettei spåralla ja onnikalla pääse ja ehdi. Maria voisi hieman avata lisää aihetta

Vieras

ja lisää, ja lisää, ja lisää, ja lisää...

Sossujen verotus on itseasiassa pahin työttömyyttä aiheuttava, ja taloutta tyrehdyttävä tekijä.

Se, että luodaan illuusio talouden kasvamisesta painamalla kiertoon enemmän rahaa, on valitettavan hyvin toimiva keino.

Tuota kokonaisuutta vain valitettavan harva kykenee hahmottamaan.

MURSU

Espoo ja Espoon sos-toimi Marialle tuttua, varmasti tietää myös tämän:
Espoo lakkauttanut useita terveyskeskuksia, näin esim. huonojen ristikkäis bussiyhteyksien vuoksi yhteiskunnallisiin terveyspalveluihin turvautuvat osoitetaan menemään ilta ja viikonloppuisin Jorvin sairaalan päivystykseen. Sinne meno esim. keskeiseltä Finnoo- Eestinlaakso, Espoonlahti alueilta bussilla vaatii usean bussin vaihdon, ja kestää sisäliikenteessä pahimmillaan 2-3 tuntia (vk-loppuna), jonka reissun joudut tekemään sairaana jos liikut yleisellä kulkuneuvolla.

Vaihtoehtona on taksi, mutta jos vähävarainen/pienituloinen, niin et välttämättä voi sitäkään tehdä, ja Espoon sos-toimen vastauksen Mariakin tietää: "Ei makseta/korvata vaikka olisit toimeentulotuella".

No sitten ambulanssi...sos korvaisi...mutta...heheh..et pääse jollei pää kainalossa tai, oman huomionkin mukaan, jos olet kännissä! (itse nähnyt kun viedään rullatuolissa mölisten, saman pihan alueella hengenahdistus potilasta ei, vaan käydään vain katsomassa!)
Tasan ei mene oikeudet, vai mitä SDP:n ja Espoon Maria?!?!

Stonewall

Eli ihan sama vaikka kaikki valtion ja kuntien työntekijät tekisivät mitä päähän pälkähtää verorahoilla, kun "ne ovat vain pisaroita meressä, ja muutkin ovat tehneet kaikkee mistä en tykkää, lässyn lää"?
Aina löytyy tekosyitä!

Kurt Lindberg

Ottaen huomioon Suomen taksihinnat, niin eihän tuolla summalla nyt niin kovin monta taksikyytiä saa.

Kun kerran sääntöjen mukaan mennään, niin pulinat pois.

Kateellisten juttuja taas.

TakojaIlmarinen

Ei siinä eduskunnan työssä olekkaan mitään erikoista, mutta jos sattuu olemaan vielä ylioppilas ja jonkun hömppämusiikkiradion kuuluttaja kuuluu eliittiin, kuten
Maria Guzenina-Richardson os. Stieren entinen Lindell
osoittaa jo runsailla sukunimillään.

Ei ole tavallisia taatelin tallaaja, joka voi ajella yleisillä kulkuneuvoilla. Luuli myös ennen kuin sai toisen sakon törkeästä ylinopeudesta olevansa SDP etuoikeutettu huimiin ylinopeuksiin. Ylinopeus SDP eliittiä siis!
(Nimien monimutkaisuus saattaa sisältää kirjoistusvirheen)

snr

Taksikulut sijoitetaan kuitenkin Suomeen, ja minusta ihan vapaasti saa yksilö valita millä kulkee mihinkin.

Suomessa taksia pidetään ylellisyysvälineenä. Muualla, missä joukkoliikenne ei ole niin kehittynyttä taksi on korvaava liikenneväline.

TakojaIlmarinen

Onhan se täysin selvää ettei vaativaan eduskuntatyöhön voi mitenkään matkustaa yleisillä kulkuneuvoilla. Ensinnä korkeasti koulutettu - ylioppilas ja tyhjänpäiväisen musiikkiradion kuuluttaja kansanedustaja saattaisi bussissa kohdata oikean SDP duunarin!

Ei hän millään kykenisi keskustelemaan rahvaan kanssa, kuuluuhan hän kahdella tavalla valittuihin ihmisiin. Ensinnä ajettuaan kahteen kertaan törkeää ylinopeutta ja toisekseen onhan hän peräti SDP kansanedustaja!

Tästä ylinopeusta jäi vain kiinni kahteen kertaan - ei varmaan muulloin ole ajanut ylinopeutta??

Nyt hän rankaisee eduskunnan kautta poliisilaitosta ja Suomen kansaa hillittömillä taxikuluilla.
Siitäs saitte kun sakotitte minua "kaunista" tyhjäpäistä blondia!

Vieras

Jaa-a. Mitähän meikäläisen työnantaja sanoisi, jos omaa syytäni menettäisin ajokorttini ja ajaisin sitten työnantajan piikkiin taksilla vaikka vaan pelkästään töihin? Varmasti riemastuisi ja ymmärtäisi todellakin sen, että pitäähän lapsikin saada ajoissa kouluun.

Koska edustajamme saavat samat edut kuin me muutkin? Eikö se kulukorvaus riitäkään hoitaa omia matkoja? Kodin ja työpaikan väli kuuluu vielä normaaleilla ihmisillä omaksi matkaksi. No toisaalta onhan sille kulukorvaukselle muutakin merkitystä. Sillä voi vaikka vuokrata/ ostaa oman kämpän. Hyvin ymmärrettävää.

Mietiskely

johto käyttää ministeriöiden virka-autoja. Onko se sitten edullisempaa kuin taksilla ajaminen? Jos maan asioita hoidetaan niin ei esteenä voi olla linja-auto tai juna aikataulut.

Vieras

"Hän sanoo maksaneensa paljon matkoja myös omasta pussistaan, kun kyseessä on ollut vapaa-ajan matka."

Eli tämä ei sulje pois vaihtoehtoa etteikö Maria olisi maksattanut joskus myös vapaa-ajan matkojaan veronmaksajilla?

on muitakin puolueita

Nyt sitten tieto muistakin puolueista ja myös niiden eniten taksia käyttäneen henkilön nimi ja lasku julkisuuteen, jotta saadaan tähän uutiseen edes vertailupohjaa...

Haloo

Kansanedustajille maksetaan palkkaa 70000-100000 euroa vuodessa töiden tekemisestä, ei bussissa istumisesta. On ehdottoman järkevää minimoida matka-aika taksilla kulkien kun kyse on palkkakuluihin verrattuna aivan marginaalisesta summasta.

Fundeeraaja

Mitäs ihmettelemistä tässä on; muiden yläpuolella olevilta tuntuvat demarit itseään pitävän. Maria G halveksii lakia, menettää kortin, maksattaa ajonsa kansalla. Eikös se tämä sama porukka haluaisi kieltää EU:n ulkopuolisten pääsyn Suomeen? Mikähän kohu yläluokkaisuudesta ja rasismista tästä mediassa nostettaisiin jos kyseessä olisi kokoomuslainen/-set?

Vieras

Meille kansalaisille huudellaan, että säästäkää ja säästäkää, nämä s**tanan pölvästit sitten taksilla ajelee. Miksi minun pitäis pyörällä sotkea joka paikkaan vaikka matkaa olisi kuinka paljon ? Hyi, että oksettaa nuo s**tanan demarit jo, pelkkä sana aiheuttaa pahoinvointia.

3077

Näin aluksi haluan kiittää kokouspalkkioista joita ei tarvitse kokoustaa ja sitten hyvästä kyydistä joita ei tarvitse maksaa itse.
Puolustetaan "kaikkein heikompiosaisia",oksennus tulee kun nämä tekopyhät avaat suunsa.
Jokaise demarin rinnassa sykkii musta,ahne,kaunainen,kateinen ja kylmä sydän.

Vieras

Julkisissa ei yksinkertaisesti voi hoitaa työasioita. Esim puhelimessa en itse pystyisi keskustelemaan työasioista, sillä ympärillä on liikaa korvapareja. Taksissa on edes jonkin verran yksityisyyttä, vaikka se kuljettaja siinä istuukin.

Toisekseen, ei firmatkaan ajata työntekijöitään bussilla työmatkoille.

Sniper

Jottei menisi liitoittelun puolelle, se 2 649 euroa on Marialla kertynyt 1.12.2009-31.3.2010 välisenä aikana - ei siis vuoden alusta.

Marian vertailuluku esim. Vistbackan 1 780 euroon on 1 973 euroa, mistä muuten maaliskuun aikana on kertynyt 1 192 euroa.

Se on kuitenkin selvä, että työmatkat eivät ole "virka-ajoa". Kansanedustaja ei tietenkään ole "virkamies", mutta kyllä edustajan pitää tietää, että taksikortilla ei ole ajateltu maksettavan kodin ja työpaikan välistä matkaa. Se, että edustajalla on lapsia, ei tätä ohjetta kumoa.

Westendin asemalta menee Kamppiin bussilla 10 minuuttia ja Kampista eduskuntaan kävelee 3 minuuttia. Autoja kulkee vähän väliä. Ei pitäisi kansanedustajankaan kiireet olla tässä työmatkailussa ongelmaksi. Kyse on moraalisesta ryhdistä.

Jonathan

Aivan eläimiä ovat nämä kansanedustajamme, elävät kuin banaanivaltioiden johtajat ja muut diktaattorit. Ei minkäänlaista suhteellisuudentajua. Ylimielisiä paskiaisia.

Vieras

...tätä roskajournalismia. Tällaiset jutut ovat iltapäivälehtien, seiskan ja hymyn heiniä. Onko US liittynyt niiden seuraan?

space

Kaikki joilla on rajaton taksietu, niin heidän pitäisi kuluttaa mahdollisimman paljon pitkiin taksimatkoihin. Sillä on työllistävä vaikutus. Samaten jos on edustustili niin kekkereitä vain pystyyn yöklubeissa ja ravintoloissa. Vain niin Suomi pysyy toiminnassa. Säästäminen ei ole säästämistä koska silloin yhteiskunta kuihtuu. Money makes the world go around.

Tuulikki2

Demarit johtaa eduskunnan taksilaskutilastoa, ainoastaan toisena oleva Vistbacka on poikkeus ja hänkin paljon pienemmällä summalla kuin Maria G.

Mitä ihmeen työtä opposition edustajalla voi olla niin paljon, mikä koskee eduskuntatyötä, että tällaisia laskuja pitäisi maksaa. Ei mitään!
Tämä on taas sitä tyypillistä demarien politiikkaa. Muiden pitäisi säästää, mutta heidän ei. Muilta pitäisi viedä enemmän veroja heidän touhuihinsa.

Kyllä suurin osa lasten vanhemmista ehtii laittaa lapsensa kouluun ja silti kulkea julkisilla. Sitä paitsi suuri osa pienistäkin koululaisista lähtee ihan itse kouluun tyhjästä kodista.
Toivottavasti Maria G:n äänestäjät eivät tällaisenkin tempauksen jälkeen äänestä häntä. Hän ei paikkaansa ansaitse.

Gesär

Ruotsissa demari Mona Sahlin vingutti veronmaksajien luottokorttia oikein urakalla. Joutui hetkellisesti pannaan.

Suomessa demari Erkki Tuomioja lensi yksityiskoneella köyhyyskokoukseen Intiaan. Lasku veronmaksajille n. 120-140 tuhatta euroa.

Demari Kimmo Kiljunen protestoi taannoin kovin Sauli Niinistön vaatimaa eduskunnan menokuria. Syykin selvisi nopeasti, vrt. taannoinen Kiljusen aiheeton lentely maailmalla veronmaksajien piikkiin. Selitys: "Näin on tehty 14 vuotta!"

Ja nyt demari Maria Guzenina (jolle oma suomalainen sukunimi ei edelleenkään kelpaa), menetettyään kortin liikenteen vaarantamisen vuoksi, ajelee haltioissaan rundia taksilla.

Tälle kaikelle on selitys: sosiaalidemokraattinen aate.

Teppo Vanamo

Vertailun vuoksi näihin uutisiin pitäisi ottaa mukaan mm. oman auton käytön suurlaskuttajat. Yleensäkin kustannuksia pitäisi vertailla kokonaisuuksina, eikä pieninä palasina, vaikka se onkin raflaavien otsikoiden vuoksi houkuttelevaa.

Kaikki laskutetut kulut päivämäärineen ja syineen taulukkona julkiseksi, niin siitä voi sitten katsoa vähän sitä, kuka huijaa ja miten.

Voipi olla edustajalle pikkusen hankalaa, jos kunnanhallituksen pöytäkirjasta löytyy nimi samalta ajalta, kun on ollut "edustustehtävässä" lentokoneella, virka-autolla, tai taksilla.

Mutta eihän se tietenkään kansalaisille kuulu, yöpyykö joku kunnanhallituksen kokouksessa, vai edustustehtävää varten varatussa hotellihuoneessa...

Vieras

"Vertailun vuoksi näihin uutisiin pitäisi ottaa mukaan mm. oman auton käytön suurlaskuttajat. Yleensäkin kustannuksia pitäisi vertailla kokonaisuuksina, eikä pieninä palasina, vaikka se onkin raflaavien otsikoiden vuoksi houkuttelevaa."

Vastaavasti pitäisi arvioida, ovatko pienimmillä kuluilla toimeen tulevat tehneet työtään ensinkään.

Väärinkäytökset tietysti on karsittava pois. Mutta jos sääntöjen puitteissa tuottaa kuluja asiallisista menoista, on se mielestäni vain hyvä asia. Näet on myös edustajia, jotka käyvät täysistunnoissa ja kokouksissa olemassa läsnä antamatta mitään kontribuutiota palkkansa vastineeksi.

Ahkera bussin käyttäjä

WestEndistä Kamppiin kuluu 15 min ruuhka-aikana ja kävely Kampista Eduskuntatalolle kestää todennäköisemmin lähemmäs 5 min. Lyhyt työmatka silti, vaikka siihen laskettaisiin 10 min kävely bussipysäkille.

abc

"- Mulla on todella paljon erilaisia työtehtäviä ja kiireelliset aikataulut. Mä olen pienen lapsen äiti, hän perustelee."

Olisikohan äitejä ilman vapaasti käytettävää taksikorttia, joihin pätee samat perustelut?

Urpo

Kokoomuslaisia lahjotaan yritysten toimesta. Keskustalaiset varastavat lapsien ja nuorten säätiöiltä. SDP:n edustajat varastavat veronmaksajilta eivätkä näe siinä mitään väärää (maan tapa tietysti).

Hämmästyttävää, että Suomesta ei löydy pääpuolueiden joukosta yhtäkään rehellistä - löytyykö edes yksittäistä rehellistä kansanedustajaa?

caballero

Nämä kuseniinaa äänestävät demaripissikset ym.tarvitsevat esikuvakseen tällaisen nykyajan "mulle kaikki heti"tyypin,joka osaa käyttää tyhmien äänestäjiensä antaman valtakirjan suomat edut hyväkseen.
Kuka muu tällaista sekundajulkkista voisi äänestää?

TSV

"- Mulla on todella paljon erilaisia työtehtäviä ja kiireelliset aikataulut. Mä olen pienen lapsen äiti, hän perustelee."

Niin moni muukin suomalainen, mutta ei heitä "äiti" korttia, jos "äiti" on oikeasti huolissaan lapsesta ja ajasta mitä käyttää hänen kanssaan niin "äiti" vähentää/vaihtaa töitä.

"Seuraavina listalla ovat Jutta Urpilainen (sd, 102, 1863 e), Reijo Laitinen (sd, 59, 1613 e), Rakel Hiltunen (sd, 75, 1527 e), Miapetra Kumpula-Natri (sd, 70, 1498 e) ja Aila Paloniemi (kesk, 71, 1432 e)."

Okei, nyt alkaa palaa vähän aivo kiinni tähän demarien toimintaan. Tai ehkä se on ideologista? Kaikki on yhteistä? Neuvostoliitossakin johtajat elivät kuin kuninkaat normaalin kansan tapellessa muruista.

Tosi asiassa tämä taksi juttu on pikku rahaa. Ne on ne ulkomaan reissut, kuten tutustuminen Kuuban pankkisektoriin ja muuta tälläiset, jotka maksavat eivätkä liity millään tavoin heidän työhönsä Suomessa.

Vieras

1) tyhmä ja oppimaton, ei pysty liikkumaan Hesassa julkisilla kulkuneuvoilla haluamaansa osoitteeseen.
2) ei osaa lukea karttaa eikä käyttää tietokonetta.
3) rahvaan haju julkisissa liikennevälineissä saattaa tarttua vaatteisiin ja iholle.
4) tutut ja asiaa ymmärtämättömät luulevat, että ei ole rahaa.
5) muuten vaan kiva oksentaa äänestäjien päälle arrogantilla asenteella (tyhmää vaalikarjaa vaan).
6) ei tajua eikä välitä valtion tulo- ja menobudjetista mitään.

Vieras

Mitä kummaa, tuo Gunzeninahan lupasi käyttää julkisia kulkuneuvoja. Miksi siitä nyt sitten itketään kun hän tekee niin kuin oli luvannut?

Vai onko taksit muuttuneet yksityisautoiluksi hiljattain tai jotain?

sauli.

Taxikuluille katto valmisteluun mahd. pian jotta tällainen
täydellinen törkyily saadaan aisoihin.

Kysyn mitkä ovat ohjeet taxin käyttöön ja onko edes niit?
Kuka hyväksyy tai hylkää kuitit!

Miten voi piikki olla täysin avoinna ja ilman rajaa??

Ikinä emme äänestä tätä turhaketta!

Ransun

Tämä "sossupolitiikalla" rakennettu yhteikunta on hajoamispisteesä. Kaikki pitäis olla ilmaista,kenenkään ei tarvitse tehdä "paskaduuneja pienellä liksalla". Parempi olla kassalinjalla jottei tule komplekseja ja omanarvontunto kärsi?!
Kaikki vuosikymmenien saatossa rakennetut etuudet kyllä osataan käyttää hyväksi,ja jos tuntuu että ei itse osaa käyttää hyväksi näitä etuisuuksia' niin kyllä viranpuolesta löytyy ammattiauttaja, jotta saadaan varmasti kaikki ulosmitattua, ja yhteikunnan piikkiin tietysti.Ei tällä meiningillä tule muuta kuin katastrofi!Ammattiyhdistysliikkeetkin lietsoo kokoajan eripuraa ja vaatii lisää, kun pitäis tinkiä ylimitoitetuista eduista!
Missä on yksilön vastuu? Tuntuu että kaikessa vastuunkantaja on (joku monelle niin epämääräinen) yhteiskunta. Toisinsanoen tuottavasta työstä saatujen veroeurojen ansiosta yhteikunta voi pysyä pystyssä!
Kaikki muu on keinotekoista ja pettävää.
Kansanedustajien pitäis olla esimerkkinä kulujen kurissapitämisen suhteen!
Tämä kansanedustuslaitos on aivan liian kallis,näine isopalkkaisine julkkisedustajineen.Puolet riittäisi!
Kyllä seuraavissa eduskuntavaaleissa meidän äänestäjien on ryhdistäydyttävä (jätettävä rannalle nämä sopivat ehdokkaat)ja valittava vain tunnetusti päteviä ja vastuullisia edustajia.

Maksan Marian autoilut

Sovitaan niin että tämä 2keuroa ja risat menee minun veroistani. Minä annan nämä Marialle joten muiden ei tarvitse enää huolehtia ja parjata Mariaa koska minä maksan. Ansaitsen nämä ihan helposti 2-3 kolmen kuukauden työllä joten Maria on syytön. Minä maksan.

Vino Pino

Demarit ovat kärkkäimpia joukkoliikenteen puolestapuhujia. Nyt selviää miksi. Jotta he voivat valtion piikkiin ajaa taksilla heidän puolustamiensa joukkoliikennekaistojen avulla muiden ohi. Asiassa kulminoituu hurskastelevan poliitikon ja demareiden todellinen luonto ja se naurettavuus, että takseja pidetään joukkoliikenteenä. Ihan kuin maksetun (toisten maksaman) kuljettajan vuoksi Marioiden ja Juttien kulkeminen muuttuisi yhtäkkiä joukkoliikenteeksi.

Vieras

Tää on hieno idea!
en tarvitse bussilippua enkä autoa ja lisäksi maksatan työnantajallani omat henkilökohtaiset kiireet ja valinnat - olen yksinhuoltaja ja lapsi pitää viedä hoitoon!
Jos verottaja ja Sauli eivät tartu tähän, niin meillä useimmilla on lapsia, puoliso ei ehdi, kakkosautoa ei ole, jne - laitetaan taksikulut työnantajan piikkiin eikä makseta veroa! Työnantajatkin säästävät sosiaalikuluilta jos osan palkasamme maksavat erilaisina etuina:)

Demokratia kuuluu kaikille.

Vieras

NO jo on demareilla otsaa!
Mitään muuta tee ku kitisee oppositiossa. SDP ei todellakaan ole työväen puolella, siitä esimerkkinä Kimmo kiljunen, maria guzenina ja monet muut. Kun eduskunnasa pitäisi leikata kuluja, niin tietenkin demarit älähtävät. Eihän toki kansanedustajan sovi matkustaa turistiluokassa tai julkisilla liikennevälineillä.

JanneGPirinen

"Samat nopeudet busseilla on kuin tavallisilla autoillakin"

Juu. HSL ajaa Munkkiniemen aukiolta Oulunkylän torille 37 minuuttia. Henkilöautolla tuon tempasee neljässätoista minsassa. Ehtiipi edustaa kansaa reilut parikymmentä minuuttia pidempään.

Esa N.

[b]22 euroa[/b] per päivä! Ei tuo päätä huimaa.

Guzenina-Richardson on mm. kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, SDP:n varapuheenjohtaja ja Demarinaisten puheenjohtaja. Sen verran on tapaamisia, kokouksia ja muita miittingejä että kaikkialle ei varmastikaan ehdi julkisilla. Olisiko sitten parempi jättää velvollisuuksiaan hoitamatta ettei tule ininää 22 e/päivä -luokan taksilaskusta?

Hietsuarska

Tyypillistä demarien touhua; kauhistellaan julkisudessa pahoja kapitalisteja ja heidän moraalittomuuttaan ja samalla kahmitaan itse kaikki etuuden mitä vaan irti saadaan.

Ja sitten ollaan olevinaan niin marttyyriä.. ;)

Demarin tunnistaa siitä että sillä on aina kädet jonkun toisen taskussa...

SIMO PERTTULA

Ennakoitu tuleva vastaus:" Olen joutunut perusteettoman parjauksen kohteeksi. Käyttäessäni minulle laillista etuani kansanedustajan taxi-palveluja, en ole tehnyt mitään laitonta.
Porvarilliset piirit tekevät tapansa mukaan kärpäsestä härkäsen. Ne jätän omaan arvoonsa. Työmatkani vain ovat olleet poikkeuksellisen monnimutkaisia. Niiden pituus on vaihdellut, kun olen sovitellut kansan edun hoitamisia työmatkaani! Kansa kärsii, minä autan".

jarkkoph

Suurin osa taksimatkustamiseen kulutetuista valtion rahoista palaa takaisin valtion kassaan arvonlisäverona, polttoaineverona ja taksinkuljettajien maksamina ansiotuloveroina.

Se todellinen kustannus mikä valtiolle tulee tuosta 2600€ taksimatkustamisesta on todellisuudessa vain noin 30% tuosta summasta eli noin 780€.

Minun mielestäni on ihmeellistä, että vaaleilla valituilla kansanedustajilla ei saisi olla mitään etuja. Me ihmiset heidät sinne kuitenkin äänestetään, joten se syy on äänestäjien jos jotain huomautettavaa on. Jos jonkun kansanedustajan saavutukset jäävät pelkäksi taksilaskun kasvattamiseksi syy siihen on pääasiassa hänen äänestäjiensä, jotka hänet sinne valitsivat. Jos kansakuntamme valitsee itseään edustamaan henkilöitä joiden kyvyt riittävät vain taksilaskun aikaansaantiin on se valittu ihminen itse syyntakeeton.

Suurin osa äänestäjistä ei välitä ihmisten kyvykkyydestä tai älykkyydestä ja äänestää eduskuntaan henkilöitä, jotka ovat keskimääräistä tyhmempiä ja joiden ainoat ansiot löytyvät helposti ymmärrettävistä keltaisen lehdistön lööpeistä todellisten tieteellisten tai taloudellisten ansijoiden sijaan. Sitä saa mitä tilaa.

Vieras

Sattuuko nm. "jarkkoph" olemaan tietoinen siitä , että meillä ( kiitos taantuman ) on lukuisia kansalaisia , joille ei edes tuota määrää tänään tilinauhalla nähdä?

Omaa oksaansa näyttävät nämä Demari-mariat sahaavan ( kannatus entuudestaan vain laskee ) , josta Perussuomalaiset keräävät pisteet itselleen!

jarkkoph

Miksi vähemmällä työnteolla pitäisi saada enemmän?

Ei köyhyys tästä maasta valittamalla poistu vaan ainoastaan työnteolla. Valittamalla harvoin on kukaan saanut parannettua omaa taloudellista tilannettaan. Ei oikeastaan koskaan.

Tapsa 55

Ei tuo taksilasku ole mitenkään suureksi luokiteltava, jos sillä on saatu säästettyä arvokasta työaikaa. Taksit on käyttämistä varten oleva. Busat on mitä on.

Taksin käyttelijä

Kamalaa että kansanedustajat käyttävät heille tarkoitettuja etuja. Joka vuosi suurimmasta taksinkäyttäjästä tehdään uutisia ja sitten on pyydeltävä anteeksi.

h.j.j

No onhan ses sevää miksi hän käytää taxsia.
Entinen ja nykynen turha julkkis, jos vaikka 7 päivää lehti otsikosi päinvaton että kysenen nainen käytti julkisia kulkunevoa,niin ei sasi uutis kynyksen ylitystä ja hänen hekilökotaset + tulot tippusivat.
Vaikka onhan se aika surkeaa"SDP":läinen poliitikko käytää taxsia. Mutta SDP:ssä onki ylempää keskiloukaa olevia poliitikkoja. Niin eihä he voi alistua rahvaan tasolle.

Observatori

- käytä toimivaa liikennettä itse. Tuntuu olevan päättäjien motto. Ihan turhaa ei EU huippujohtajilla ole omaa suihkukonetta. EU parlamentin muuttorallilla ajaisi koko Suomen kansa autoilla.

Kaiken lisäksi Taxi on osa toimivaa joukkoliikennettä.

Ei kai kansanedustaja voisi tuhlata päiväänsä busseja odottamalla ja ahtautua saamaan flunssan tai joutua tappelemaan johonkin proletuubiin ? Olisihan se nöyryyttävää.

Insinöörin vaimokin tietää, että nykyaikainen henkilöauto kuluttaa yksin vähemmän kuin alle 12 henkilöä bussissa, ja kaksi autossa vastaa jo 6 bussissa. Ettei joukkoliikennettä voi perustella enää edes ekologisista syistä. Bussikaistojen aiheutttamat ruuhkat toki lisäävät kulutusta.

Joukkoliikenne on vain tapa työllistää kansaa, ettei se ehtisi barrikaadeille osoittamaan mieltään, ettei kansan valta enää toteudukaan demokratisessa puoluekurin harvainvaltakoneistossa, joka tekee järjettömiä asioita.

Jo Rooman suuruuden ajalla annettiin kansalle sirkushuveja ihan samasta syystä.

Joukkoliikennettä demokraattisessa huutoäänestyksessä peräänkuuluttaa ne, joilla siihen on aikaa ja joilla ei ole kiinnostusta käyttää rahaa auton tms. ostoon.

Toivottavasti Euroopassa tilanne ei Kreikan ja muuiden järjettömästi toimivien päättäjien takia ajaudu samaan kuin 1920-luvun Saksassa. Sielläkin peräänkuulutettiin johtajaa, joka järkiperäistäisi rappion tilan ja antaisi ihan taviksien elää rauhassa.

richardjarnefelt

Ikävä sanoa, mutta ei tuo ole kaunista. Ylipäänsäkin kansanedustajille rakennetut edut ovat järjettömät, ja olisi tärkeä muistaa, että sen tulisi ainakin henkisesti olla luottamustehtävä ja luottamusasema, eikä mikään "työpaikka."

Kansanedustajilel maksetaan varsin suurta kulukorvausta juuri kulujen korvaamiseen. Mielestäni myös matkustuskulujen tulisi sisältyä tähän korvaukseen. Valleilla valituissa tehtävissä on tärkeä olla paikalla, mutta jos on luottamustehtäviä esim. omassa puolueessa, sen aiheuttamat kustannukset tai normaalit "lapsi on saatava kouluun" - kustannukset eivät mitenkään kuulu veronmaksajien vastuulle.

Maria on nätti nainen ja fiksukin, mutta kuten niin usein vaatimattomista oloista lähteneen, valta on tainnut jo turmella hänetkin. Eduskuntaan ei pitäisi valita ketään sellaista, jolle nousee ns. pissa päähän.

Ihmiset, olkaa järkeviä, älkää ihan oikeasti äänestäkö eduskuntaan julkkiksia tai uimareita. Teette suurimman vahingon itsellenne.

Kauko Putki

Mistä näin päättelet? Kolumenestys? Opiskelut? Käytös? Aikaisempi työkokemus? Sinulla on ilmeisesti sellaista tietoa, mitä meillä muilla ei ole!

Vieras

Jos kaikki kansanedustajat käyttäisivät taksimatkoihinsa saman verran kuin rva Stieren-Lindell-Guzenina, siitä tulisi vuositasolla n. 2 080 000 euron lasku yksityisen sektorin veronmaksajille. Toisaalta summa työllistää taksiyrittäjiä ja suurin (siis todella suurin) osa siitä palautuu veroina ja muina maksuina valtion kassaan. Silti panisin rva S-L-G:n kiltisti seisomaan Matinsolmun bussipysäkille odottamaan ohikiitäviä 100-190-busseja.

Vieras

mene kotiin hoitamaan sitä pientä lasta, sehän on tärkein asia tällä hetkellä. Ja lopeta tuo taxilla ajo. Tai maksa kaikki ajot itse. Oma vikahan se on jos ei ole ajokorttia.

Vieras

Politiikkaa seuranneena ja itsekin mukana olleena totean, että yleensä vain oikeistosakki omaa jonkinmoisen moraalin valtion rahankäytön suhteen. Mustia lampaita on aina joukossa, valitettavasti. Yrittäjätausta antaa kokonaisnäkemystä talouden hoitoon ja tietysti opinnot. Pelkällä duunaritaustalla ilman minkäänlaisia opintoja homma on aika lailla hakusessa. Luvut valtion budjetissa ovat isoja ja harha rahan riittävyydestyä... ei siinä paljon blondin päässä yx taximatka heikauta asioita sinne tai tänne.
Niinistön kaltaisia nyörien kiristäjiä tää aika vaatii!
Kun Niinistö muutti eduskunnassa Lipposen käytäntöjä tuli siitä hirveä huuto ja poru. Vasen laita itki saavutettujen etujen perään...Kyllä taksilla voi ajaa. Eri asia on kenen pussista ajelut maksetaan.
Lopputoteama: Liikaa kansanedustajia reissaamassa. Suurin osa jokaviikkoisista "Eurooppa" -kokouksista on myös aivan turhia. Väki puoleen ens keväänä! HYVÄT VAPUN JATKOT!

Brandheim

Mitä siitä sitten, on jokaisen äänestäjän asia kenelle ne äänet anntaa, ne ketkä on antanut kusetiinille on varmasti tyytyväisiä,vaikka ne kestäisivät vain sen neljävuotta.

Raato

"Jotta mä olen saanut työt tehtyä, olen siirtynyt paikasta toiseen sellaisella välineellä, joka on siinä tilanteessa ollut tarpeen."
Sinun työpanoksesi MariaG ei ole 2600 euron arvoista. Sinun pitäisi palata takaisin MTV kanavalle jossa olit eduksesi, koska luit vaan mitä teleprompteri sinulle näytti. Olet tyhjä takki eduskunnassa, ja piikki meidän veronmaksajien lihassa.

Htalk

Demari ajaa taksilla ja vastustaa yksityisautoilua tai ainakin ainakin sen verokohtelun saattamista eurooppalaiselle tasolle....

Tuttu

Eihän bussissa suostu kököttämään kukaan normaali ihminen, jolla on valinnanvaraa. Hitaan matkanteon ohella lisäharmeina ovat mm. epämukavat penkit (jos nyt istumaan edes pääsee), vetoisuus ja hajuhaitat.

JATK

SDP:n esimerkki: tehkää niinkuin sanomme, ei niinkuin me teemme.

Koskahan ihmisten liikkumisen halu ja tarve; auton omistaminen ja sen käyttäminen nähdään osana normaalia länsimaista yhteiskuntaa, ilman kiihkoa ja asenteellisuutta.

Joukkoliikenne on kuin kommunismi: se on ihanaa teoriassa.

tapanivieri

antavat äänensä Kusi-Niinalle kevään eduskuntavaaleissa pitäisi välittömästi laittaa päätutkimuksiin - ja ohjata hoitoon.

järkevästi ajatellen

kun heillä palkka on sen verran parempi kun ei edes pieni palkainen siivoja saa työmatkaa varten valtiolta korttia jolla maksaisi työmatkan.
Kansanedustajien pitäisi lopetaa tuo valtion rahojen väärin käyttö ja säätää laki jolla jokainen työssäkäyvä joka tienaa alle 2000 € / kk saisi vähentää verotuksessa kaikki todelliset työmatka kulut eli omavsatuu poistuisi heiltä .

clb

Eli ymmärsinkö oikein. Kansanedustaja hurraa ja ajaa autollansa ylinopeutta, menettää korttinsa. Niin omien hölmöilyiden takia on täysin perusteltua sitten ajella taksilla 2800€ edestä kansan verorahoilla.

Kortti oli Marian tapauksessa 4kk hyllyllä ja suunnilleen sama ajanjakso on menty taksilla ko. rahasumman edestä. Kohtuullista olisi, että rahamäärä perittäisiin pennilleen takaisin Marian omasta pussista.

Kyseessä on laillinen ryöstö!