Suomalaisten luottamus pääministeri Matti Vanhaseen (kesk.) on heikentynyt, kertoo sanomalehti Kaleva. Vanhanen sai lehden kyselyssä pääministerikautensa pohjalukemat luottamuksessa.
Vastanneista noin neljännes oli tyytyväisiä pääministeriin, kun vielä viime vuoden lokakuussa tyytyväisiä oli kolmannes. Vastaavasti pääministerin toimintaan tyytymättömien osuus on kasvanut lähes puoleen.
Lehden kyselyjen perusteella tyytymättömien joukko on kasvanut vaalirahasotkun aikana vuodesta 2008 lähtien. Sitä ennen Vanhaseen oltiin pääosin tyytyväisiä.
Vanhanen päättää työnsä puolueen puheenjohtajana ja pääministerinä kesäkuussa. Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Ville Pernaan mukaan tämä luopuminen on voinut pelastaa Vanhasen vieläkin heikommilta luottamuslukemilta.
Pernaan mukaan suomalaiset arvostavat poliitikkoja, jotka luopuvat.
- Epäonnistuneempikin ihminen saa sillä hetkellä arvonantoa, kun hän jättää tehtävänsä, Pernaa arvioi Kalevassa.
Kalevan TNS Gallupilla teettämään mielipidemittaukseen vastasi 954 suomalaista. Kyselyn virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Pääministeri Vanhanen pääsee aamulla vastaamaan jälleen vaalirahakysymyksiin. Hänen on määrä palata Aasian-matkaltaan seitsemän jälkeen.
Tällä viikolla on noussut jälleen uusia kysymyksiä keskustan vaalirahoituksesta, kun Helsingin Sanomat kertoi poliisin vaalirahatutkimusten laajentuneen vuoden 2006 presidentinvaaleihin.

Kommentit
Etelän metia saanut ajojahdilla pienen kannatuskuopan aikaan
Etelän metian hukkaama energia Vanhasen lautakasoihin olisi voitu käyttää vaikka kansankunnan kannalta tärkeiden työllistämisasioiden esilläpitoon.
Ydinvoimapäätöskin meni siinä sivussa kun etelän metia villitsi kansan mölisemään Vanhasen lautakasoista. Minkä asian kerroin jo aiemminkin tässä mediassa.
Normipoliitikko, ryvettynyt
Normipoliitikko, ryvettynyt ja korruptoitunut nahjus. Hyvin " maan tavoille " oppinut.
Olisin arvostanut vielä enemmän jos
se olisi tapahtunut jo vuosia sitten.
Kielitaitoinen kosmopoliitti puikkoihin kepuun!
Normaali mies peräpohjolasta, eli Paavo Väyrynen. Hänellä on kyky keskittyä olennaiseen.
Ei mikään tyhjännauraja. Mieshän se nimittäin tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta!
http://www.youtube.com/watch?v=V3T6zDpWxFc&feature=related
Eikä vanhan jauhajasta
Nuorempia tilalle
on typerää katsoa ikää
Oikeastaan aika vähä-älyistä.
Väyrysen temput on jo nähty
Mitä niitä toistamaan mennään eteenpäin
Vanhanen linnaan
Vanhanen pyrki linnaan tukiryhmänsä kanssa kepuli konstein.
Nyt tulisi välittömästi erota ja siirtyä Kepulandian sontakuoppaan P.Pekkarisen kanssa polttelemaan risuja.
Sontakuopasta tulisi päästä linnaan, johon seuraksi saisi edelleen tukiryhmänsä. Tässä vaihtoehtoisessa linnassa kun kristallit eivät kimmellä, elleivät sitten onnistuisi siinäkin kepuloimaan!
Minkähänlaisen rikkeen tilalle (Edellinen erosi)
Vanhanen tuli.
Umpikierojahan nuo tietysti kaikki...
paitsi edesmennyt Jussi.
Väyrynen on kumminkin älykäs ja kykenevä, järkevä mutta ovela. Hänestä olisi Suomelle hyötyä eniten.
Meidän Matti!
Se on shakki matti.
Seuraava ja lopullinen tuskasta vapautuminen on sitten 2012, kun arvojohtaja (tm) siirtyy ansaitulle eläkkeelle. Kunpa vain kansa osaisi äänestää oikein EK2011, ettei tule uusia nollia tilalle.
Matin tilalle pääministeriksi Kalli, siis sen lääkäri vaimo
Lainaus: Jyrki Virolainen blogi: "Mattihan se sopan keitti", huhtikuu 16, 2010
"No, kun Timo Kallin vaimo on ihan oikea lääkäri. Timo Kallin heikkoutena on pidetty huonoa tai jopa olematonta kielitaitoa. Minusta olematon kielitaito on toki parempi meriitti kuin välttävä eli käytännössä heikko kielitaito, sillä kun ei puhu kerta kaikkiaan mitään kieliä, ei voi munata kielitaidolla. Brysselissä Kalli joutuisi käymään vuoden aikana virkamatkalla ehkä kerran tai pari, mutta kyllä se sieltä kielitaidottomanakin osaisi aina takaisin kotia tulla.
6. Tärkein Kallin ministeriksi valintaa puoltava peruste on kuitenkin rehellisyys. Kun hallituksesta nyt poistuu "Taata" Seppo Kääriäisen vakuuttelujen mukaan keskustan rehellisimmäksi mieheksi tiedetty Matti Vanhanen, niin täytyyhän Matin sijaan saada myös tässä suhteessa mitat täyttävä seuraaja. Hallitukseen ei saa syntyä rehellisyystyhjiötä.
7. Matin muisti alkaa pikku hiljaa pätkittäin palautua. Eilen hän jo tunnusti - kahden vuoden tuumaamisen jälkeen - että kyllä se oli hän, joka "välitti" Novan Tapani Yli-Saunamäelle pyynnön vaalituen myöntämiselle myös yhdelle vihreälle ehdokkaalle eli Matin omalle lemmitylle Merikukalle. Merikukka sai viisi donaansa, jotka tulivat, kuten kuvaan kuuluu, hänelle täydellisenä yllätyksenä. Ei tässä mitään, Matti halusi tietenkin vain yllättää heilansa, ja siitähän se seurustelu lähtikin sitten kehittymään aina vessapaperin heittelyn tasolle asti."
_
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2010/04/250-mattihan-se-sopan-keitti...
Yritin selvittää onko tuo
Yritin selvittää onko tuo Kaleva teettänyt kannatusgalluppinsa keskutalaisten keskuudessa vai olisivatko ottaneet niin suuren riskin ja teettäneet sen vähän laajemmalla otannalla.
Eroaako Vanhanen myös eduskunnasta ?
Toivottavasti.
Eroaa tai erotetaan
miten halutaan sanoa. Mutta valitaan suurella äänimäärällä uudestaan ensi keväänä, nähty on samanlaisissa tapauksissa.
Taas on ilmeisesti haastateltu
vastasyntyneitä, sokeita, lukutaidottomia ja aivokuolleita, koska on saatu näin upeat lukemat. Toivottavasti lautatarhuri jää sinne kaukomatkalle pitkäksi aikaa.
Paavo rules and saves the future!