Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok.) hämmästelee, miksi hänen edeltäjänsä Mauri Pekkarinen (kesk.) salli työ- ja elinkeinoministeriön korkeimman energiavirkamiehen Taisto Turusen pysyä Outokummun hallituksessa. Häkämiestä on haastatellut Ilta-Sanomat.
Häkämies puuttui Turusen asemaan aloitettuaan omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä. Hän kertoo lehdelle pitäneensä "täysin mahdottomana", että korkea energiavirkamies olisi suuren energiayhtiön hallituksessa.
-Se on mahdoton ajatus, ilmiselvä ristiriita, Häkämies kommentoi Ilta-Sanomille.
Turunen toimi Outokummun hallituksessa vuosina 2006-2008. Outokumpu omistaa suuren osuuden Fennovoimasta, jolle Pekkarinen esittää ydinvoimalupaa. Hallituksen ydinvoimapäätökset valmisteltiin ministeriössä Turusen johdolla.
Turunen on kiistänyt esteellisyytensä, mutta oikeuskansleri Jaakko Jonkka päätti eilen ottaa asian selvitettäväkseen. Myös hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää kertoi Ylen aamu-tv:ssä pitävänsä asian selvittämistä perusteltuna.

Kommentit
Paluu luontaistalouteen
Ja eikun kaskeamaan, klapeja pilkkomaan ja risuja keräämään.
Toisen sarkasmi voi olla
Toisen sarkasmi voi olla toisen tavoite :)
Miten liittyy?
Miten kommenttisi liittyy uutiseen? Minusta tuntuu, että et käsittänyt asiasta pätkääkään.
Käsitin, mutta sinä et.
Käsitin, mutta sinä et.
Taisi olla hallituksen oma tahto
käyttää asiantuntia virkamiehiä,yhtiöiden hallituksissa,maatiais kansanedustajien sijaan.Virkamieshän on vain osallistunut,muiden virkamiesten kanssa valmisteluun.Päättämisen tekee hallitus ja eduskunta.Häkämies voisi selvittää,miten armeija voisi säästää,muutaman miljardin.
Juu, unohdetaan vaan semmoiset
pikkujutut kuin eturistiriidat ja jääviyskysymykset, otetaan semmoinen pieni esim. kymmenen rikkaimman porukka ja annetaan niitten miehittää kaikki päätöksentekopaikat ja määritellään täysi vastuuvapaus kaikissa tilanteissa niin eiköhän se siitä sitten...
Just
Ja korkeimpien virkamiehien valmistelemat ehdotuksethan eivät tunnetusti vaikuta mitenkään poliitikkojen päätöksentekoon...
Oletko nyt ihan lapsellinen vai kenties kepulainen?
Pikku-Mauri
Pikku-Mauri Pekkarinen tilaa taas oikeuskansleri Jonkalta sopivan lausunnon, niin kuin Suomi-Soffan sponssissa ja näyttää pitkää nenää Häkämiehelle. Mikään ei ole Pikku-Maurille täysin mahdotonta ja ristiriitaista.
Tai sitten tästä lähtee kelkka liikkeelle
samalla lailla kuin Timo Kallin vaalirahalausunnosta
Otsikointi
Ja taas kerran otsikoinnista. Otsikko antaa ymmärtää että Häkämies on sanonut että "pekkarinen on täysin mahdoton" ja vasta juttu kertoo todellisen asian. Anteeksi nyt vaan mutta tämä on heikkoa journalismia, tahallista väärään johtamista, ja turhan yleistä Uuden Suomen sivuilla.
En edes odota että tämä viesti läpäisisi sensuurin!
Valtion kuntien ja yritysten talous
Sielläpä on puurot velliä ja vellit puuroa.
Kyllä noihin touhuihin pitää saada jotain
rajoja. Sieltä puuttuu selkärankaa toimia
edes Suomen lakien mukaan.
Kyllä nuo valtio-omisteiset yhtiöt ovat
tämän valtakunnan mätäpaiseita. Jossa
tuntuu unohtuvan rehellinen toiminta
kokonaan.
Kannattaakohan ministereiden syytellä
toisiaan. Ovat kuin pata ja kattila
musta kylki kummallakin.
Fennovoiman ydinvoimalupa oli ihan päätön temppu
Fennovoiman ydinvoimalupa oli ihan päätön temppu. Hämmästyivät itsekin, kun luvan saivat. Fortumilla olisi paikka valmiina, rakentamisosaaminen ja loppusijoitus hoidossa. Ongelma olikin ilmeisesti, että kaupunkilaiset palkansaajat olisivat saattaneet saada edullista sähköä.
Nyt tilalle tarjotaan saastuttavaa, kannattamatonta ja kallista risuvoimaa ala Kepu. Ruma ja härski päätös.
Olkiluoto-3:llakin oli "paikka valmiina"
"Fortumilla olisi paikka valmiina, rakentamisosaaminen ja loppusijoitus hoidossa. Ongelma olikin ilmeisesti, että kaupunkilaiset palkansaajat olisivat saattaneet saada edullista sähköä."
=> No ydinvoimalan tilaamisessa on muutakin kuin "paikka valmiina". Senhän huomaa jo Olkiluoto-3:stakin.
Pekkarisen Kepu tiedetään, ei siinä ole eroa Vanhasen Kepuun
se pelaa aina kaksilla korteilla, ja siten, että heidän myöntymisensä maksaa aina maltaita, hyvittelyrahoja tukijusseille erilaisina risupaketteina jne
Se on ns kiristäjäpuolue. Kuinka siitä päästäis kokonaan eroon?
Ei missään teollistuneessa muussa maassa pidä tukijussit koko valtakuntaa pihdeissään kuin Suomessa. (ehkä myös Ranskassa en tiedä)
Kepulaiset eivät tunne Hallintomenettely-lakia?
Eikä varsinkaan sen lain henkeä.
Riittääkö haukkuminen?
Minusta on vain niin turhauttavaa lukea jokaisen omistajaohjaamista koskevan asian yhteydessä, kuinka ministeri vain asettuu puolustusasemiin ja muuttaa asian kloppien väliseksi tinkaamiseksi siitä, kenen syy?
Ei voi mitään: Se on huonoa johtamista ja sillä selvä.
Tietenkin päättäjinä tulee olla tosimiehiä
Tietenkin päättäjinä tulee olla Turusen kaltaisia tosimiehiä eikä kiintiönaisia.
Pekkarisen tavoitteena on bioenergia ja toisaalta myös ydinvoiman markkinaehtoistaminen sisäisesti siten, että PVO:n ja Fortumin duopolia väljennetään oligopoliksi.
Ei joku Outokumpu tai Rautaruukki voi jättäytyä PVO:n (TVO) ja Fortumin oikuttelujen varaan, vaan taustalla täytyy olla kansallinen energiapolitiikka, jota Pekkarinen edustaa. Esimerkksi TVO on syyntakeeton ydinvoiman tilaaja, mikä on näkynyt Olkiluoto-3:n työmaasta.
Se, että Fortum elää haasteellista aikaa, ei johdu Metsäteollisuus ry:stä potkut saaneesta Anne Brunilasta, joka otettiin miehisen alan naismannekiiniksi SDP:n Urpilaisen tapaan, vaan se johtuu oikeataan siitä, että Mikael Lilius ja Peter Fagernäs olivat aivan liian röyhkeitä Pekkaiselle.
Lisäksi Fortumin Tapio Kuula otti melkoisen 3 880 000 000 euron Venäjä -riskin TGK-10:llä, joka voi Soneran tapaan koitua Suomen eduskunnan maksettavaksi.
Pekkarinen on niin isojen asioiden kanssa nyt tekemisissä puun energiakäytön kanssa ja toisaalta ydinenergiamarkkinan kanssa, että minusta ei kannattais nyt paljoa huudella.
Jos tarkoituksena oli turvata Rautaruukki ja Outokumpu niin kuka muu kuin Turunen olisi sopinut asiantuntijavirkamieheksi Fennovoiman hallitukseen?
Miksi kaikki vsstuunalaiset paikat pitäisi täyttää vaalipiirien kiintiömiehillä ja naisilla sekä kauppakamaripennuilla?
Joskus olisi
niin kiva tietää, yritätkö Tapio edes olla puolueeton? Tuosta edeltäkään ei selviä nuoletko herroja Turunen ja Pekkarinen, vaiko vain vihaat naisia yleensä?
En minä pidä siitä, että samat ihmiset,jotka aikoinaan ajoivat maailman parhaat metsäläiset allasevakoiksi ja vaurastuivat valtion metsätöillä, muuttavat sen kaiken nyt kovaksi teknologiaksi,jonka ainoa päämäärä on tuottaa rahaa harvoille ja jättää jälkeensä ratkaisemattomia saasteita ympäristöongelmineen useille tuleville sukupolville. Siinäkö pienen ihmiselämän suuri saavutus?
Ja mitä hyötyä klikkiytyä naisiin ja miehiin tässäkin asiassa. Tapio, mikä sulla on?
No Voe Justiisa Juu
Hommatkaa nyt ihmeessä tämä Häkämies hoitoon jonnekin.
kysyy
miksi suomalainen metsähallitus ja suomen johto sekä
kansalaiset myy kotimaataan jo armeijan tiloilta venäläisille ,onko niin suuri hinku päästä venäjän vallan alle taas ?