Sunnuntai 27.5.2012

Poliisi ratsiasta: Keskustassa vain yksi epäilty

Luotu: 
7.5.2010 14:36
Päivitetty: 
7.5.2010 14:40
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Keskusrikospoliisi on tehnyt kotietsinnän ja takavarikon keskustan puoluetoimistossa. Kyse on Rovaniemen kelkkatehtaan rakentamiseen liittyvien epäselvyyksien tutkinnasta. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Rikostarkastaja Erkki Rossi sanoi STT:lle, että operaatio ei kohdistunut puolueeseen vaan keskustan yhteyspäällikköön Lasse Kontiolaan, joka on epäiltynä lahjusrikoksesta. Muita epäiltyjä ei keskustan puoluetoimistossa ole.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen sanoo saaneensa muutama viikko sitten tiedon KRP:n käynnistä keskustan puoluetoimistossa

Rossin mukaan operaatio tehtiin ennen vappua. Hän ei halunnut määritellä tarkemmin, mitä materiaalia tai aineistoa takavarikoitiin.

Rossi kertoi, että esitutkintamateriaali lähtee kesäkuun alussa loppulausunnolle rikoksesta epäillyille. Asia on hänen mukaansa siirtymässä syyteharkintaan syyskesällä.

Kontiolan lisäksi Nova-liikemiehiä Arto Merisaloa ja Tapani Yli-Saunamäkeä epäillään lahjuksen antamisesta ja rovaniemeläistä kunnallispoliitikkoa Ari Ruotsalaista lahjuksen vastaanottamisesta.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

TakojaIlmarinen

Poliisi parat ovat joutuneet kaivelemaan sontakuoppaa!
Kysymyksessä on sian lanta, joka vaatii vaatteiden vaihdon käynnin jälkeen.
Nähtäväksi jää paljastaako poliisi ketkä etsityistä piileskelivät sontakuopassa?

Vieras

...pienkorruptiota korkeintaan jahdataan ,kun isot pankkiirien politiikot jätetään rauhaan.

"Naisseikkailuja ja muutaman kymppitonnin lahjuksia" ...ei ole ollenkaan läpinäkyvää poliittista takaa-ajoa, ei. ..ei sillä että tukisin näitäkään.
..mutta tuntuu olevan aika trendikästä mustamaalata poliittisia vastustajia median kautta samoin kuin venäjällä.

Kun isoraha jyrää saa poliisikin enemmän määrärahoja ..ylläri, ylläri

Kokomuslainen

Suomessa pitäisi ehdottomasti säätää syytesuoja, joka kattaisi ministerien lisäksi hallituspuolueiden ylemmän johdon.

Miten kukaan kuvittelee, että hallitus pystyisi toimimaan yhteisen isänmaamme hyväksi, kun oppositio säälittävyydessään masinoi hallitusta vastaan poliisitutkintoja, joilla etelän vasemmistolainen media vieläpä kehtaa revitellä.

Työrauha hallitukselle ja heti!

hanari

ja puoluetoimistossa on mm. jäsentiedot. Kun ne joutuvat tiettyyn kassakaappiin vain tietyn piirin käyttöön, voi alkaa tapahtua poliittisia puhdistuksia. Eihän tällaisesta toiminnasta niin kovin monta vuosikymmentä ole kulunut.

Vieras

on jäävi. Vaihdetaan tutkinnanjohtajaa. Se menee noin vuoteen 2012.

Ruotsalainen ainakin on ehtinyt jo eläkkeelle siihen mennessä ja Mauri myös, oli sitten myrkyn silmässä tai ei.

Silloin ei lotkuta enää kuin lotvo itte.
Hetkauttaako sekään yhtään mitään?

Penttijuhani

Jos se on siteerattu oikein, se tiedottaa niille, jotka jo "tietävät jotakin tietämisestä," että maan pääministeri on ennalta informoitu asioista, jotka tulee tietää, jotta omat toimet ja tietämiset voi virittää tarpeen mukaan. Jos tuo ennakkotieto olisi poistanut jotakin tutkituista paikoista, silloin ministeri - vanhan tavan mukaan - on suojeltu. Tiedottajan ei sitä tarvitse tietää, minkä ymmärtäminen on poliisipäälliköiden pätevyysvaateiden joukossa. Heitä ovat Supon ja PE/Tutkinnan pomot myös.

Tämä siis päti, ehkä yhä pätee myös, vaikka asia olisi siteerattu tässä väärin. Kyse on sodan jälkeen rakennetusta systeemistä, jolla siis "vastuuta luova tieto" sijoitettiin sinne, missä se ei vahingoittanut Marskia, Paasikiveä tai Kekkosta, joita tarvittiin. Kyllä se toimi yhä Koiviston alla, selvästi. Hänen jälkeensä se olisi tullut - viimeistään - häivyttää.

Mutta politiikassa - kuten muuallakin juttu on niin, että kerran mukaviksi havaittuja systeemejä ei reformoida, vaikka ne alunperin oli tarkoitettu "hätäkeinoiksi. Se on ikävää, rikollista. Jo Paasikiven aikana toteutukset olivat törkeitä esimerkkejä (valtio)vallan väärinkäytöstä.

TakojaIlmarinen

Voiko olla totta että poliisi kertoo iskusta pääministeri Lahnaselle, joka itse myös joutuu jossain vaiheessa syytettyjen penkille selvittämään Nuorisosäätiön rahojen käyttöä rikollisella tavalla

TakojaIlmarinen

Palstalla kirjoitti lähimenneisyydessä tosiuskovainen kepuli, joka näki kaikkien syytösten takana etelän oikeisto mafian, joka hyökkää viattoman kepuli joukon kimppuun.

Kaipaan suorastaan näitä kepuliuskonnon kannattajan kirjoituksia!

Uskonnon tunnus: Apilan lehti, jonka terälehdet muodostavat ristin.
Kovia sananjulistajia kuten vaikkapa Paavo, jonka isä eli 100 vuotiaaksi! Kannattaa liittyä yhdistykseen!

Toivottavasti on pysynyt terveenä vaikka ei enää jostain sattuneesta syystä olekkaan kirjoitellut palavia puolustuspuheitaan!
Oliko peräti vaikutteita Orimattilan arkistosta, jonka läheisyydessä asuu?