Kansanedustaja saa palkkaa minimissään 5 860 euroa kuukaudessa, ja yli 12 vuotta istunut edustaja vähintään 6 300 euroa. Kulukorvauksineen palkka on vielä huomattavasti isompi, mutta silti se ei enää pitkään riitä.
Iltalehden mukaan kansanedustajien palkkoihin ollaan valmistelemassa korotusta, vaikka palkat pysyivät ennallaan vielä kansanedustajien palkoista päättävän palkkiotoimikunnan tiistaisessa kokouksessa.
Toimikunnan johtaja Pekka Tuomisto kertoo lehdelle, ettei nyt ollut oikea hetki korotukseen, mutta sanoo myös ”sen hetken lähestyvän”.
–Edustajien palkkiot ovat jääneet jälkeen yleisestä kehityksestä, Tuomisto sanoo lehdelle.
Seuraavan kerran toimikunta kokoontuu kesän jälkeen, mutta Tuomisto ei paljasta tullaanko palkkoja korottamaan vielä silloin. Kansanedustajien palkat nousivat viimeksi keväällä 2008 noin kuudella prosentilla.

Kommentit
Paha saa palkkansa.
Paha saa palkkansa.
Niin
Ja hyvä jos pääsee omilleen.
apinat!
"Edustajien palkkiot ovat jääneet jälkeen yleisestä kehityksestä"
Voi jeesus mitä lässytystä! Noi apinat joutais saunan taakse opettelemaan olemaan. "Yhteisvastuu" pitäisi painattaa eduskuntatalon vessapaperiin. Miten ne vielä kehtaa?! Kaikilla ei kellot soi - vieläkään!
Kansanedustajat eivät ole kaukana Venäjän presidentin liksasta:
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2009/07/04/obaman-palkka-surkeampi-...
Veronmaksajan etu
Veronmaksajan etu on tuplata palkat! Silloin taloon saadaan rekrytoitua parempia osaajia. Nyt talo täyttyy hoitsuista, opettajista ja valtiotieteen maistereista, joista on vain haittaa puitaessa isoja talousasioita.
Uutta verta suoleen
Harva saa pätkätöistä ikälisiä.
Kansanedustajien ikälisät tulisi poistaa jotta kansan kupparit häipysivät ajoissa takavasemmalle.
no voi prkl
)(=)¤)¤`?=?=)(JFLKJDO"()=#!!!!!!!!!
Joka prkl vuosi sama virsi siitä, kuinka kehitys on jäänyt jälkeen jne. Saisivat jotain järkevää aikaiseksi, niin sitten sitä palkkaa voisikin hyvällä oma tunnolla nostaa - vaan näiden lautakasojen ja yleisen avuttomuuden varjolla ei kyllä paljoa parane. Sen verta hyvä palkka ja edut herroilla ja rouvilla on jo, ettei paljoa toimeen tulosta pitäisi vikistä.
Kansanedustajilla voisi olla oikeastaan tulospalkkaus, sidotaan se vaikka valtionvelkaan ja maan hyvin voinnin mittareihin ja johdetaan siitä sitten palkka heille.
Loppuu se loputon lainan ottaminen ja käsien levittely.
Eivätkö kansanedustajat seuraa trendejä
Tämän hetken taloudellisen tilanteen johdosta palkkiotoimikunnan pitäisi harkita kansanedustajien palkkojen alentamista. Moni yritys Suomessa on joutunut tarkistamaan palkkaustaan parin viime vuoden aikana, ja jos miljardilaina Kreikalle toteutuu, ei palkkojen nostolle ole mitään perusteita. Kansanedustajilla on moraalinen vastuu ottaa osaa näihin talkoisiin.
Piiri Pieni Pyörii
"Kansane"dustajan palkan tulee olla tietyssä suhteessa YLE:n pomon palkkaan.
Ja kukas YLE:n pomon palkan päättää?
"Kansan"edustajat tietysti.
Ahneet poliitikot
Kuinkahan monta prosenttia ne sitten aikovat nostaa huippuliksojaan? Tavalliset palkansaajat taisivat saada reilusti alle prosentin korotuksia viimeksi. Kansanedustajat varmaan nostavat omia palkkojaan taas jotain 5-6 prosentin luokkaa, kun elävät köyhyysrajalla jos rahat eivät riitä luxusautoon ja isoon kämppään. Verojakin varmaan taas korotetaan kohta, että saadaan Kreikalle lainattu vaje katettua.
Onhan
Onhan se selvää, että kansanedustajien palkkoja on nostettava tai alkaa tulla maksumerkintä häiriöitä muillekin kuin Mikko Alatalolle (Kok). Miten nämä rassukat pärjää nyt tehden pitkää päivää pienellä liksalla.
Niin. On se niin väärin.
Jääneet jälkeen minkä suhteen? Yksityisen sektorin toimitusjohtajiin verrattuna vai? Ei ole homman vaikeustaso ja viikkotuntimääräkään ihan vertailtavissa...
Duunista, jossa ei ole pätevyysvaatimuksia, eikä edes läsnäolovelvoitetta, pitäisi luonnollisesti maksaa palkkaa ainakin 15 000 euroa kuukaudessa ja kulukorvaukset päälle. Eiks je?
laitetaan avohoitoon
laitetaan avohoitoon
Nämä edustajat syövät köyhän S-asiakkaan pöydässä
Heille super-alennukset S-kortilla:
Edustajisto saa kokouspalkkion lisäksi -15% alennukset Prismasta, paremman koron S-Pankissa ja
hotelliyöt 45 euron alennushintaan.
Kansa maksaa korkeampia ruokahintoina S-Ryhmälle, jotta nämä alennukset voidaan eliitille myöntää.
_
HOK-Elannon 60 hengen Edustajistosta kolmasosa on jäävejä liiketoimintaa koskevassa päätöksenteossa.
Sillä 21 heistä toimii myös Helsingin Kaupunginvaltuustossa.
- Näiden edustajien velvollisuus on ollut jäävätä itsensä mm. kaikissa valtuuston kokousten, S-Ryhmää koskevissa lupa-, hallinto-, liikepaikka- ja kaavoitusasioissa.
___
Edustajisto käyttää HOK-Elannossa asiakasomistajille kuuluvaa ylintä päätösvaltaa niissä asioissa, jotka sille lain ja sääntöjen mukaan on määrätty. Edustajisto muun muassa päättää osuuskaupan säännöistä, vahvistaa edellisen vuoden tilinpäätöksen ja päättää ylijäämän käytöstä sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat. Lisäksi edustajiston jäsenet voivat tehdä hallitukselle aloitteita osuuskaupan toimialaan liittyvistä asioista.
____
On oletettava, että kaksoisjäsenyyden omaavien itsesuojeluvaisto on toiminut S-Ryhmää koskevissa asioissa,
joten H: gin Kaupunginvaltuuston jäsenet ovat jäävänneet itsensä HOK-Elanto -asoissa ja siitä on kokouspöytäkirjoissa asianmukainen merkintä. - Eikös juu?
--
Alanko-Kahiluoto, Outi, kansanedustaja, Vihr.
http://www.outialanko.fi/
outi.alanko-kahiluoto(at)eduskunta.fi
Arhinmäki Paavo, kansanedustaja, Vas, Helsinki
http://www.paavoarhinmaki.fi/
Asko-Seljavaara, Sirpa, kansanedustaja, Kok
http://www.sirpa-asko-seljavaara.net/
Bogomoloff Harry, toimitusjohtaja, Kok, Helsinki
Bryggare, Arto, kauppatieteiden kandidaatti, SDP, Helsinki
http://www.bryggare.net/
Hakanen Yrjö, puheenjohtaja, SKP ja Helsinki-listat
http://www.yrjohakanen.fi/
Sähköposti: yrjo.hakanen(ät)skp.fi
Hakola Juha, kansanedustaja, Kok, Helsinki
http://www.juhahakola.net/
Hiltunen Rakel, kansanedustaja, SDP, Helsinki
http://www.rakel.fi/
Karhuvaara Arja, kansanedustaja, Kok, Helsinki
http://www.arjakarhuvaara.fi/
Kiviniemi Mari, kansanedustaja, Vihr, Helsinki
http://www.marikiviniemi.net/
Krohn Minerva, kehitysjohtaja, Vihr, Helsinki
http://www.minervakrohn.net/
Moisio Elina, valtiotieteiden maisteri, Vihr, Helsinki
http://www.elinamoisio.net/
Ojala Outi, erikoissairaanhoitaja, Vas, Helsinki
http://www.outiojala.fi/
Pajamäki Osku, tuottaja, SDP, Helsinki
http://www.osku.net/
Peltokorpi Terhi, kätilö, Kesk, Helsinki
http://www.peltokorpi.net/
Puoskari Mari, diplomi-insinööri, Vihr, Helsinki
http://www.maripuoskari.net/
Rautava Risto, komentaja, Kok, Helsinki
http://www.ristorautava.net/
Rihtniemi Suvi, diplomi-insinööri, Kok, Helsinki
http://www.rihtniemi.info/
Saarnio Pekka, toimittaja, Vas, Helsinki
http://www.saarnio.intranetit.net/
Soininvaara Osmo, valtiotieteiden lisensiaatti, Vihr, Helsinki
http://www.soininvaara.fi/
Tenkula Tarja, osastonhoitaja, SDP, Helsinki
http://www.tenkula.co.nr/
___
Lähteet:
_
HOK-Elanto, Edustajisto 2008 - 2012
http://www.hok-elanto.fi/index.php?id=edustajisto
_
Kaupunginvaltuuston puoluejakauma kaudella 2009 - 2012
http://www.hel.fi/wps/portal/Helsinki/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/hels...
_
S-ostoskori on poliitikolle halpa
Talouselämä, 1.9.2009, Mikko Laitila
http://www.talouselama.fi/uutiset/article324077.ece
Aivan oikein
Pitäähän kansankynttilöiden saada menetetystä vapaa-ajastaan kunnon korvaus. Ehdottaisin samansuuruista korotusta minkä hyväksyivät eläkeläisillekin eli 0,26 % ja samalla voisivat laskea lähtöpalkan korkeintaan tonniin kuussa. Eihän yksikään edustaja koskaan ole tunnustanut olevansa palkan vuoksi eduskunnassa vaan suuresta halusta ja velvollisuudesta hoitamaan kansakunnan yhteisiä asioita.
vallanvaihto
Piiri pieni pyörii, pikkutakit siinä hyörii. KANSANELÄKKEITÄ EI TARVITSE NOSTAA 15 VUOTEEN, MUTTA KUN ON ELIITIN TULOISTA KYSE, EI ASIASTA TARVITSE EDES TEHDÄ ALOITETTA.
Palkkamaltti
Nyt ei tarvitse sitten taskaan miettiä maltillista palkkaratkaisua, kun nämä sankarit pääsevät vauhtiin. Olisi todella kirveellä töitä
Esimerkki kansanedustajan lahjonta -lain muutosehdotuksesta.
Grecon: n raportista:
97. Kansanedustajien aktiivisen ja passiivisen lahjonnan kohdalla huomautetaan, että Suomen lain tähän liittyvissä määräyksissä (rikoslain 16 luvun 14 a § ja 40 luvun 4 §) puhutaan kansanedustajasta, joka ”lupaa toimia edun vuoksi edustajantoimessaan jonkin eduskunnassa käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi tietyllä tavalla”. Tämä sanamuoto on kapea-alaisempi
kuin yleissopimuksen 4 artiklassa määrätään.
Ehdotus nykyisen lainkohdan muuttamiseksi: 4 §
Lahjuksen ottaminen kansanedustajana
Jos kansanedustaja toimiakseen edustajantoimessaan tietyllä tavalla tai tietyn tavoitteen saavuttamiseksi
taikka palkkiona sellaisesta toiminnasta itselleen tai toiselle
1) pyytää lahjan tai muun edun taikka tekee muutoin aloitteen sellaisen edun saamiseksi taikka
2) ottaa vastaan tai hyväksyy lahjan tai muun edun taikka hyväksyy sitä koskevan lupauksen tai tarjouksen
ja teko on omiaan horjuttamaan luottamusta edustajantoimen hoitamisen riippumattomuuteen, hänet on tuomittava lahjuksen ottamisesta kansanedustajana sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Lisäys lakiin: 4 a §
- Törkeä - lahjuksen ottaminen kansanedustajana
Jos lahjuksen ottamisessa kansanedustajana
1) kansanedustaja asettaa lahjan tai edun toimintansa ehdoksi taikka toimii tai hänen tarkoituksenaan on toimia
edustajantoimessaan lahjanantajaa tai toista huomattavasti hyödyttäen tai toiselle tuntuvaa vahinkoa tai
haittaa aiheuttaen tai
2) lahjan tai edun arvo on huomattava ja lahjuksen ottaminen kansanedustajana on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, kansanedustaja on tuomittava törkeästä lahjuksen ottamisesta kansanedustajana vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi.
_
2009:16 Lahjusrikokset. Mutbrotten
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Strasbourgissa 15 päivänä toukokuuta 2003 tehdyn lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen (jäljempänä yleissopimus) lisäpöytäkirjan.
_
http://www.om.fi/Etusivu/Julkaisut/1247667593869
Lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen Yleissopimuksen (ETS 173) 4 artikla koskee kansanedustuslaitoksen jäsenen lahjontaa.
"Criminal Law Convention on Corruption." Strasbourg, 27.I.1999
http://conventions.coe.int/Treaty/EN/Treaties/Html/173.htm
Strasbourgissa 15 päivänä toukokuuta 2003 tehdyn lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan lainsäädäntö.
"Additional Protocol to the Criminal Law Convention on Corruption". Strasbourg, 15.V.2003
http://conventions.coe.int/treaty/en/Treaties/Html/191.htm
Jälkeen jääneille...
pitää tietenkin saada oma tasaus-erä. Jännää ettei Valtion omaa tuottavuusohjelmaa voida kohdentaa esim. tähän 200-päiseen joukkoon joka tekee niinkin raskasta työtä, että joululoma alkaa jo joulukuun 19. ja kestää sitten sinne helmikuun alulle asti. Ehdottomasti jo pelkästään tässä valossa ovat korotuksensa ansainneet... tai sitten eivät.
Eikö noita ois ennempinkin
Eikö noita ois ennempinkin painetta leikata tässä talouskurimuksessa. Yhtä sirkusta pelleineen kaikkineen ollut tuo eduskunnan toiminta viime aikoina.
Jälkeenjääneet
Jälkeenjääneitä muisteiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan kyllä. Se on kiva duuni kun voi itse määritellä palkkakehitystään tavallaan kahdella pallilla, saajana ja maksumäärääjänä.
Jokunen varmasti taas leikisti vastustaa, mutta yleiseen työrauhaan sekä vastustuksen vaikuttamattomuuteen ja häiriön aiheuttamiseen vedoten "sydän itkien" vetää kuitenkin yleisen rauhan säilymisen vuksi vastalauseensa takaisin.
Riittääkö kansan huumorintaju, v. 2008 korotus Aprillipäivänä
Kansanedustajien palkat nousevat taas
Maanantai 19. lokakuuta 2009 | Päätoimittaja Pekka Mervola
Edellinen korotus tehtiin viime keväänä, Aprillipäivänä 2008. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1501609
Uusi 5,8 prosentin korotus alkaa juosta toukokuun 2009 alusta.
Puhemies Sauli Niinistön (kok.) uusi palkka on 10800 euroa. Se on yli 3000 euroa vähemmän kuin pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) saa. Kuva: Lehtikuva
Helsinki, Kari Valtonen
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) saa toukokuun alussa 775 euron korotuksen palkkaansa, kun eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) joutuu tyytymään 600 euron palkanlisäykseen.
Vanhasen uusi palkka on 13950 euroa. Niinistö joutuu tyytymään 10800 euroon.
Myös muille ministerikansanedustajille tulee suurempi korotus kuin eduskunnan varapuhemiehille Seppo Kääriäiselle (kesk.) ja Johannes Koskiselle (sd.), joiden palkkiot nousevat 8 500 eurosta 9 000 euroon.
Syynä on, että riviministerin palkka on yhtä suuri kuin varapuhemiehillä, mutta ministerit kuittaavat lisäksi pääministerin tapaan puolet kansanedustajan palkasta.
Korotukset perustuvat ministeri Jaakko Iloniemen johtaman palkkiotoimikunnan perjantaiseen päätökseen.
Toimikunta päätti nostaa kansanedustajien palkkoja keskimäärin 5,8 prosentilla.
Pääministerin ja muiden ministereiden palkka on sidottu puhemiehistön palkkaan.
Edellisen kerran lainsäätäjien palkkoja nostettiin huhtikuun alussa viime vuonna. Kansanedustajan kuukausipalkkio nousee 5540 eurosta 5860 euroon ja yli 12 vuotta kansanedustajana toimineen kuukausipalkkio 5950 eurosta 6300 euroon.
_
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_Kotimaa/kansanedustajien_p...
q
Katsoppas vain,Vanhanen sai korotusta lähes saman mikä minulle jää ansiosidonnaista kuukaudessa.Toivottavasti pärjää ja jos tekee tiukkaa niin voin vipata pari euroa tilipäivään.
Pitkäänkö olet elellyt
Pitkäänkö olet elellyt muiden siivellä?
Koska olemme kutenkin
Koska olemme kutenkin hirveästi ottaneet velkaa (mm antaaksemme rahat ulkomaille), niin eikö nyt olisi oikea hetki alkaa kiristämään vyötä?! Nyt alkuun 25% leikkaus kansanedustajien palkkoihin!
Katsokaapas kuka laittaa
Katsokaapas kuka laittaa asiassa VASTAAN eduskunnassa? Siinä paljastuvat rehelliset.
Ei rehelliset, vaan tyhmät
Ei rehelliset, vaan tyhmät populistit.
0,5% varmaan vaan?
Eli ns. yleinen taso ja se hallituksen ajama palkkamaltti? Ei tohon kukaan usko!
Kitaran rämpyttäjälle lisää liksaa
Totta kai pitää saada lisää liksaa. Kitaran rämpyttäjäkin on suurissa maksuvaikeuksissa. lehtitietojen mukaan matkustaa veronmaksajien rahoilla rämpytys esityksiinsä.
Huru ukko hiihtajäkin kaipaa lisää voitelua, ei ole oikein suksi luistanut.
Esiintynyt vain hieman kyseenalaisessa lehtijutussa! Ei muita valtiollisia saavutuksia.
Komunistien edustaja Arhinmäki parka joutuu käyttämään tupakan korviketta nuuskaa.
Lisää liksaa, että voisi poltella tupakkaa ja saada kunnon keuhko******!
Ja viimeisenä huomiona mutta ei vähäpätöisimpänä. Jotkut kansanedustajat pääministerin johdolla joutuvat turvautumaan laittomasti Nuorisosäätiön rahoihin kun liksa ei kerta kaikkiaan riitä...
Jää nyt nähtäväksi kumpi ehtii ensin. Sellin ovi kolahtaa, tai liksaa lisää kilahtaa tilille!
Niin ...
Jos kansanedustajaehdokas pistää omia rahoja noin 50 000 egee likoon, hän läpipäästyään saa abauttia rallaa kokonais-nettona duunarin palkkaa. Lisäksi tietenkin kaikki päivärahat, matkakorvaukset ja muut asumis-avustukset.
Toinen asia onkin sitten KAIKENLAISTEN eturyhmien antamat vaalituet ja muu vetoapu. Oma ryhmänsä onkin sitten nämä julkisuudesta tutut. Näille ryhmille, joita on valitettavan suuri osa Eduskuntaa, nykyinen palkka on vähintäinkin riittävä.
Ja nyt suosittelen näin..
Nyt edustajat pidätte ne suut supussa korotusten suhteen ja visusti. Tämä kansa näyttää saaneen tarpeeksi teidän hölmöilyistä ja vielä kehtaatte korottaa liksoja. Kaivatteko ihan oikeasti kapinaa esiin?
Naurettavaa toimintaa
Kuten tuossa edellä jo tuli esille, myös kansanedustajien pitäisi kantaa kortensa kekoon kehnossa taloustilanteessa, mutta tämä vain ei tunnu alkuunkaan istuvan arvon herrojen ja rouvien arvomaailmaan. Ilmeisesti tuolla tasolla ei enää ole tarpeenkaan välittää tavallisen, työtätekevän kansan mielipiteistä saati sitten yleisistä moraalikäsityksistä. Kreikan luulisi toimineen tässä suhteessa varoittavana esimerkkinä, mutta eipä näytä menneen viesti perille.
Toisaalta nimenomaan kansahan nämä niinkutsutut päättäjät yhä uudelleen samoihin tehtäviin äänestää. Tätä suomen kansa ilmeisesti sitten haluaakin; lautakasajuoruja ja palkkakohuja.
Tällaisina hetkinä suorastaan hävettää olla suomalainen.
Alipalkattuja
Vai että ei riitä. Millä muulla alalla saa tuon palkan, jättipitkän kesäloman+joululoman ym. lomat? Millä muulla alalla saa kulukorvauksia näiden tavoin? Missä muussa työssä asiakkaat hyysäävät ruoalla, juomalla ym.
Tiedän, että kansanedustajat kulkevat lomillaan "kansan parissa", mutta saavat siitä kyllä ihan kunnon ylläpidon, kyydit jne.
Röyhkeää edes puhua, ettei riitä. Monet joutuvat tulemaan toimeen tuolla summalla monta kuukautta. Samaan aikaan, kun muille puhutaan palkkojen laskemisesta ja työpaikkojen lopettamisesta, herrat nostavat omia palkkojaan. Onko muka ihme, ettei kansaa kiinnosta politiikka, kun tekijät antavat kuvan vain omien etujen ajamisesta?!
5860/kk kahdeksan kuukauden työstä
Vai saavat "vain" 5860 euroa/kk.Mutta kun lasketaan pois puolentoista kuukauden joululomat ja kesälomat nämä työn näännyttämät ovat "töissä" korkeintaan kahdeksan kuukautta vuodessa.Ja siitä ajasta suurin osa noin kuukauden ilmaisilla työlomamatkoilla , kuten perhe kiljunen...Joten kun lasketaan että vuodessa tulee liksaa reilut 70 tonnia ja siihen lisäksi "kulukorvaukset" , taksikupongit,ilmaiset matkat junilla ym. ja jaetaan summa kahdeksalla kuukaudella mennään REILUSTI yli viidentoistatuhannen/kuukausi. Ja tämä aikana jolloin muka KAIKKIEN pitäisi säästää ?
Jotkut hoitaisivat tuon ilman palkkaa,,,
http://www.muutos2011.fi/
"Muutos 2011:n järjestää tilaisuuden, jossa tutustumme Sveitsin poliittiseen järjestelmään ja mietimme, mitä siitä voisi soveltaa Suomeen.
Sveitsissä on käytössä suoraan demokratiaan perustuva järjestelmä, jonka erityispiirteisiin kuuluu ammattipoliitikkojen vähäinen määrä, pieni byrokratia, alhainen verotusaste ja alhainen työttömyys. Muutos 2011 ei aja Sveitsin mallin kopioimista Suomeen, mutta voisiko jotakin ottaa opiksi?
Keskustelemme myös Muutoksen suunnitelmasta asettaa eduskuntavaaleihin suoran demokratian ehdokkaita, jotka tekisivät edustajantyötään sveitsiläiseen malliin palkatta, osa-aikaisesti oman työnsä ohessa. Ihmisiä, jotka eivät ole luomassa omaa poliittista uraansa, vaan hoitamassa yhteisiä asioitamme."
Juurikin näin
Tosi mielenkiintosita asiaa. Olen paikalla!
huh huh
Kansanedustajien palkka pitäisi olla erillisen tahon päätös. Esimerkiksi presidentti voisi nostaa heidän palkkaansa jos hänelle annetaan todella hyvät perusteet.
Omituisesti palkkoihin on pistetty tämä mahtava "palkka ankkuri", mutta se ei näytä pätevän kaikkiin.
just joo
paljonkohan tavallisen duunarin palkkio on jääny jälkeen yleisestä kehityksestä?
kansanedustajat ei nykypäivänä edusta mitään muutakuin eduskuntaa ja omaa palkkaa.
sais koko eduskunta kaatua ja kaikki kansanedustajat vaihtoon ja nykyisille potkut eikä mitään hirmu suurta sopeutumis eläkettä joka on myös törkeää!
aikasemmin laman kourissa yrittivät saada tavallisia duunareita luopumaan kuukauden palkasta että päästäisiin lamasta yli mutta yksikään kansanedustajisra ei ollut itse valmis luopumaan kuukauden palkastaan ahneita kun ovat.
alkaa pikkuhiljaa suomi riittämään ja muutan täältä pois!
Ihan ok
Kansanedustajan tehtävä on maan tärkein demokratiassa. Tehtävä on vaativa, raskas ja ympärivuorokautinen. Siitä saatava palkkio ei ole liian suuri edes mahdollistn korotusten jälkeen.
Kiitokset raylle makeista
Kiitokset raylle makeista nauruista.
Todellisuudelle vierasta
Arvoisat kansanedustajat elävät täysin vieraantuneina todellisuudesta. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa vihdoinkin saataisiin nuo aikansa eläneet väyryset, kataiset, arhinmäet ja pekkariset pois sieltä. Tilalle voitaisiin valita oikeasti fiksuja ihmisiä.
Ai niin, eihän me voida - kuka täysjärkinen ylipäätänsä alkaa politiikoksi??
Säälittävää ja
Säälittävää ja typerää. Kansa on tästä osavastuussa sikäli, että valitsee eduskuntaan vuodesta toiseen liki samat tollot, tai heidän erinimiset klooninsa. Kansanedustamisesta ei saisi muodostua kenellekään ammatti.
Olen sitä mieltä, että nousukkuus on ongelman ydin. Kun kansankynttilä tai urheiluseuran priimus pääsee leveämmän leivän ääreen, hänelle nousee ns. kusi päähän, ja luulo omasta erinomaisuduesta on valtava. Tätä luuloa ruokkivat vielä ne, jotka oikeasti pitävät valtaa käsissään, kun vähälahjainen edustaja painaa nappeja juuri niinkuin puoluetoimisto pyytää.
Palkkojen korottaminen on juuri taustavoimien etu, koska maksamalla lisää saadaan vielä orjallisempia napinpainajia. Valitettavaa vain on, että lisäpalkkakin otetaan veronmaksajien taskusta ja taustavaikuttajien napinpainomääräykset ovat tuskin koskaan tavallsien veronmaksajan etu.
Miettikääpä esim. sitä, miten 90%:sti suomenkielinen eduskunta on voinut säätää 5%:n kielivähemmistöä törkeästi suosivan kielilain? Vain ja ainoastaan siten, että se tekee niin kuin joku jossain muualla määrää, eikä tajua lainkaan itse, mitä on tekemässä. Kaikki nykyedustajat vaihtoon!
Kyllähän nyt
Kyllähän nyt kansanedustajalla pitää reilu palkka olla. Eikö nosteta kerralla vaikka 56%, se kun tuntuu olevan tapana valtion viroissa?
Mennäänkö herättämään
Mennäänkö herättämään kansanedustajat!
Mä saan palkkaa hyvänä
Mä saan palkkaa hyvänä kuukautena 1500 miinus verot. Freelancerina ei ole kiva olla. Ja nämä pirhanat repii melkeen kuutta tonnia. Tasa-arvoisessa maassa on kiva asua.
Opiskelu
Oiskohan kannattanut tehdä vähän toisenlainen ammatinvalinta? Koko hommahan lähtee siitä, että peruskoulussa ei räi kattoon ja juo kiljua, lukiossa ei käytä kaikkea aikaansa kissojen kyräilyyn ja discoamiseen - ja LUKION JÄLKEEN HAKEUTUU LUKEMAAN JOTAIN MUUTA KUIN HUMANISTISIA HÖPÖHÖPÖ JUTTUJA. Näin on mahdollisuus päästä siistiin sisätyöhön tienaamaan. Näin jälkeenpäin kun miettii, millainen ihmismassa peruskoulun jälkeen lähti ammattikouluun ja millainen lukioon, niin siinä tuli aika suuri vedenjakaja ihmistyyppien väliin. Ei niin, etteikö ammattikoululainen voisi päästä hyville tuntipalkoille suorittavassa työssä tai lukion käynyt jäädä tuloloukkuun valitsemalla myöhemmin "väärin". Pointti on kuitenkin se, että kukin on oman onnensa seppä ja yhteiskunnalla ei pidä olla mitään velvollisuutta holhota niitä, jotka ovat valinneet tiensä siivoojina tai freelancereina. Mitä tasa-arvoon tulee, niin verrattaessa 1500€ feelanceriin, pitäisi kansanedustajan tienata vähintään 15000€ - jos oikeasti mietitään työn vaativuutta ja tuottavuutta. Ajatusmallisi tasa-arvosta ehkä kertonee myös siitä, miksi tienaat vain 1500€ kuukaudessa. Jos niin pahasti ahdistaa niin mene vaikka kaupan kassalle töihin, siellä taitaa alin palkkaluokkakin olla jossain 1600€ paikkeilla.
Jokaisella on suomessa mahdollisuus kouluttautua. Koulutuksen aikana ehkä ei pysty elämään ihmisarvoista elämää, mutta sen jälkeen se on usealla mahdollista. Kaikki eivät voi olla yhteiskunnassa johtajia tai päälliköitä, tarvitaan myös suortittavaa kansanosaa. Tästä kyllä kansa pitää huolen, sillä b-luokan porukkaa riittää nyt ja jatkossa.
Ja mitä kansanedustajien palkkoihin tulee, niin sillä ei ole kansantalouden kannalta mitään merkitystä maksetaanko ko. ihmisille 5900€ vai vaikkapa 6500€ kuukaudessa. Naurettavaa meuhkaamista täällä asiantiimoilta; onko tämä Uusi Suomi vai Suomi24... mutta tyhjät tynnyrit ne yleensä kolisee eniten.
Ehkä pari donaa lisää
Ehkä pari donaa lisää vois motivoida käymään ihan oikeesti eduskuntatalollakin? Tai ottamaan painostuksesta vähän lisää lainaa jollekkin pa:lle maalle?
Härskiä
Kuukausitulot melkein samat kuin pieneläkeläisen vuositulot.
Ei ole härskiydellä mitään rajaa.
Palkkamaltti on valttia!
Edustajat saavat 8. kuukauden "työstä" vuoden palkan? Olkoon siihen tyytyväisiä. He osoittaisivat esimerkkiä positiivisessä mielessä edes jossakin, pidättymällä palkan korotuksista!
Mutta on suuri harha odottaa heiltä jotain esimerkkiä kansalle, kuinka AY- liikeidenkin olisi osallistuttava "talkoisiin"?
Eduskuntavaalit tulossa, muistakaa se!
Kun valitsette seuraavan kansanedustajan, niin katsokaa ettei ole seteliselkärankaisia. Jossain on se raja, jonka ylittäminen tietää Suomessakin Kreikka-ilmiötä.
Jotenkinhan tämä
Jotenkinhan tämä suunnattoman korkea palkkaveron progressio on kompensoitava eliitille.
Pienet palkat
Kyllä kansanedustajan palkka on pieni, jos vertaa Ylen johtaja 25000e/kk tai Finnairin vastaavan 50000e/kk. MInä kurja hankin vain 1500e/kk nettoa ja teen todella raskasta työtä.
Antaa mennä
Kunnon palkka, niin pitäis olla kunnon työhaastattelu. Jos olisivat kaikki päteviä Jorma Olliloita, niin palkka voisi olla vaikka mitä. Ikävä kyllä suurempi palkka ei houkuttele vain osaavia ihmisiä, vaan lööpeissä olevia turhia julkkuja, jotka kerää ääniä apinasuomalaisilta.
Jotain Jaakonsaaria ja Timo Soineja täyteen koko mesta, niin alkaa tapahtumaan.
Maalaisjärkitesti kaikille edustajille, ennen kuin saa avata suutaan tai kerätä palkkaa.
Menee hermot kun on valtaosa edustajista joko kykenemättömiä hissukoita tai pyrkyreitä, joita kiinnostaa vain oma napa. Tuskin tämä kuitenkaan tulee mihinkään muuttumaan...
Kansanedustajan tehtävät voidaan ulkoistaa vapaaehtoisille
Jokaiselle k-edustajalle löytyy omasta vaaipiiristään esim. 10 korkeakoulutettua, opettajia, diplomi-inssejä- fil.kandeja, maistereita, tohtoreita ja ekonomejakin, työtönnä. Fiksuja, kileitaitoisia, aktivisia jotka tämä yhteisö on hylännyt tarpeettomana!
-
Vaalipiireittäin valitaan kansanedustajalle, työkkärin jonosta, mutta (kunnallis)vaaleilla valituksi tulleet työryhmiin. Ihmiset tekevät työn 400 e/kk korvauksella.
tulospalkkaus tuohonkin hommaan
eivät saisi paskiaiset penniäkään
Ahneutta se on
On siinä melkoiset liksat (ilmankos siellä kaikki epäonnistuneet"taiteiliat"röhöttää) Ja lisää vaan pitää saada,avustajiakin joka lähtöön ym eduista puhumattakaan.
Phutaan kreikkalaisten työeduista sitä ja tätä mitä saavat,
totuus on toisin kansa siellä ei todellakaan saa mitään kohtuuttomuuksia,niinkuin ei suomessakaan.
Edustajien palkkiot ovat jääneet jälkeen yleisestä kehityksestä,
aha. No nostetaan kuten muidenkin palkkoja ..jotakin nollapilkkujotakin..
arvatkaas nouseeko heillä enemmän.. ihan varmasti kuten Ylen johtajalla! Niljakkeet.
Täysremonttiin
Koko kansanedustuslaitos pitää panna täysremonttiin. Yhteiskunnan rasitus työtätekevän verotukseen on liian suuri, keskimäärin puolet ajasta työntekijän on tehtävä työtä maksaakseen yhteiskunnan ylläpidon erinäköisten verojen muodossa. Yritysten on toimittavat talouden lainalaisuuksin mukaan. Niiden on yksinkertaisesti pystyttävä toimimaan tehokkaasti pysyäkseen markkinoilla.
On aika myös yhteiskunnan eliitin toimia tehokkaasti ja vähentää tätä suunnatonta hallintokulua. Sitä vähennetään kahta kautta, väkeä vähentämällä ja palkkoja pienentämällä. Kun maahan luotiin euroedustajien systeemi kaikkine runsaine virkamiehineen, ei vastaavasti Suomen omia virkamiehiä vähennetty. On aika purkaa tätä turhaa ja päällekkäistä päättäjien määrää. Suomen kokoiseen maahan riittää hyvin sata kansanedustajaa ja jokaiselta heiltä pitää ottaa avustaja pois. Tästä saadaan huomattavaa säästöä ei pelkästään palkkamenoissa, vaan työtila- asumis- ja makustuskustannuksissa.
Kansanedustaja maksaa avustajineen veronmaksajille työtiloineen ja kulukorvauksineen 26.485 euroa kuukaudessa, joka tekee 317.820 euroa vuodessa. 100:n kansanedustajan vähentämisellä saadaan sitten 31,782 miljoonan euron säästö vuodessa.
Lisäksi on vähennettävä loppujen 100 kansanedustajan palkkausta 1000 eurolla vuodessa ja poistettava niiltä avustaja. Tästä tulee sosiaalikuluineen ja avustajan työhuonekulusäästöineen yhteensä 1,25 miljoonaa euroa kuukaudessa, eli 15 milj. euroa vuodessa. Näillä yksinkertaisilla hallinnon tehostamistoimilla sadaan 46,782 miljoonan säästö vuodessa.
Parasta kaikessa on, että näin vapautetaan kansakunnan työvoimaan turhasta päättäjäportaasta osaavaa, tietävää, tekevää ja hyvin motivoitunutta kansalaista rakentamaan Suomea nousuun.
Taistelu korotusta vastaan
Facebookissa on perustettu ryhmä, me olemme kansanedustajien palkankorotusta vastaan, mitä enemmän väkeä saamme taakse, sitä suuremmän näkyvyyden ja lopulta suurimman mahdollisen vaikutuksen aikaiseksi. Tavoitteena on siis kasata mahdollisimman suuri osa suomen kansaa yhtenäiseksi ryhmäksi, jotta tätä ryhmää ei pystyisi jättää edustajisto huomioimatta, tarvitsemme kaiken mahdollisen tuen. Ehkä jopa saamme heidän palkat laskemaan, kunhan painostus tulee ainakin miljoonan suomalaisen taholta.
aika törkeetä
Ja samalla media on täynnä syitä miksi Kreikan talousromahti (kansanedustajien ahneus monien komissio-bonuksien muodossa ym.) ..ja lisäksi Vanhanen puhuu että jos ei nämä eU:n tukitoimet auta niin suomikin voi romahtaa
...ja kansanedustajille ei yli 5000 euroa riitä??!! ...näinä aikoina
aika törkeetä
Mielestäni niiden palkkoja
Mielestäni niiden palkkoja pitäisi laskea mahdollisimman paljon, niin sinne ehkä hakeutuisi ihmisiä joita oikeasti kiinnostaa asioihin vaikuttaminen. Kukaan ei tarvitse elämiseen kuukausittain tuollaista määrää rahaa. Nykyisin koko talo on täynnä ahneita rikollisia.
Kansanedustamisen voisi
Kansanedustamisen voisi kilpailuttaa.
Joku Lassila&Tikanoja, Securitas tai Varamiespalvelu voisi tarjota saman älämölön puolella tuosta hinnasta.
Yrittäjä saa määrätä oman palkkansa. Yrittäjä tosin tietää, että jos maksaa itselleen velkarahasta palkkaa, yritys ei kauaa pysy pystyssä. Kansanedustajat päättävät itse oman palkkansa. Tässä tilanteessa kun valtion velka kasvaa yli 10 miljardia vuodessa, voisi kansanedustajat lähteä "talkoisiin" ja lahjoittaa vuoden palkkansa valtion tukemiseen. Niin se vastuuntuntoinen pienen yrityksen johtokin tekee: Jos rahaa ei ole, palkkaa ei nosteta.
Justiinsa..
monellakohan muulla alalla on palkat noussut edes sen 6% joka toinen vuosi???
Eipä siittäkään ole montaa vuotta kun duunarien palkkataso "nousi" (muistaakseni)3%, kun näillä "herroilla ja arvonsa tuntevilla" nousi 33% !!!!!
Aivan varmasti tulee myös uusi korotus heti vaalien jälkeen.. Miten helvetissä suomen kansa nielee kaiken tämän, eikö jo noustaisi vastaan parrikaadeille??? Minä olen valmis siihen
Koko eduskunta kehityskeskusteluun! :)
Kansalaiset voivat toimia arvottajina, keskustelun toisena osapuolena. Jos ei ole kehitystä tapahtunut kansanedustajan omalla reviirillä, ei nouse pisteet eikä palkka! Näin se toimii oikeassakin elämässä.
Joku mättää ja pahasti.
On tää kyl ihan älytöntä. Kansan edustajien palkka nousee jotain 6% (348€/kk)samal ku itellä nousi sen 0.06€/h. Mitä tuolla 6 sentin lisäyksel saat???? et mitää. jos teet sen 200h töit kuukauteen saat jopa 1.20€ enemmän liksaa ku ennen!!!!
Kansanedustajilt puolet liksast pois ja samoihi korotuksii neki pellet. No mut toisaalt sen jälkee sinne ei haluis kukaa tai sit ne korruptoitus viel pahemmin ku nykyää. Ei ole ulospääsyä tästä kierteest.
Jospa kansanedustajat
Jospa kansanedustajat alkaisivat tekemään ihan oikeasti töitä kansamme eteen, niin ehkäpä heillä ei olisi aikaa tuhlata niin paljon vähäisiä rahojaan.
Tosiasia on, että kansanedustajia on aivan liian paljon ja tästä kärsii koko valtio. Heidän toimiaan on vaikea seurata ja yksinkertaisetkin asiat riitelevät vuositolkulla eteenpäin. Toki kansanedustajissa on osa ihan pätevääkin väkeä, mutta kun mukana on liuta turhan seisoskelijoita, niin mitään ei loppupelissä saada aikaiseksi.
Ei ole totta!!
Sairasta paapatusta -ja mistä hyvästä?
Minä kun luulin että olisivat ottaneet mallia Portugaliasta, mutta ei, meillä ollaankin itserakkaita ja ahneita!
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/178870.shtml
TÖRKEETÄ
TODELLA TÖRKEETÄ..ainavaan rahastetaan ja lamaaikana nostella palkkoja.ei muuta ku laukkautukseen toi -palkkiotoimikunta- edustajat saavat luopua 15 % palkoistaan ja todistaa laskuilla edustusmeno tositteensa. Tämmönen touhu romuuttaa koko uskottavuuden herrain temppuihin. AHNEITA !