Sunnuntai 27.5.2012

Suomalaisten seksiluvut julki - saatko sinäkin näin harvoin?

Luotu: 
11.5.2010 08:00
Päivitetty: 
11.5.2010 08:01

Suomalaiset näyttävät tuoreen kyselyn mukaan olevan tyytymättömiä seksielämäänsä ja harrastavat seksiä myös vähemmän kuin muut pohjoismaalaiset.

Vain viidesosa Kondomittari 2010 -kyselytutkimukseen vastanneista suomalaisista sanoo olevansa tyytyväisiä seksielämäänsä. Muissa pohjoismaissa näin tyytyväisiä on neljännes väestöstä.

Suurin osa suomalaisista (32 %) harrastaa seksiä muutaman kerran kuukaudessa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Siinä missä 27 % tanskalaisista harrastaa seksiä useamman kerran viikossa, Suomessa vain 8 % harrastaa seksiä yhtä usein.

Jopa 15 % 21-35 -vuotiaista suomalaisista ei ole harrastanut seksiä viimeisen kolmen kuukauden aikana lainkaan (sinkuista 41 % ja parisuhteessa elävistä 12 %). Vain viides osa (20 %) suomalaisista sanoo olevansa tyytyväisiä seksielämäänsä, kun muissa maissa luku on 25 %.

RFSU:n Kondomittari 2010 -tutkimus selvitti pohjoismaalaisten asenteita seksiä ja kondomeita kohtaan. Tutkimus toteutettiin internetissä ja siihen vastasi 5500 ihmistä. Suomalaisten osuus vastanneista oli 1 800.

Yritykset: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Tuottavuus on tässäkin kohdin kovinta luokkaa. Vai olisiko seksi menetetty tuottavuudelle; Talous imee ihmisistä mehut irti niin, että mitään ei jää sänkykamariin.

spurku

paha sitä on tuppeen lykkiä kos eukkoa ei haluta. sit kitisee pari kertaa vuodessa miksi en tee aloitetta useammin. jos yleensä saa ei nyt vastaukseksi niin ei sitä halua seinään päätään koko ajan takoa. onhan se hassua kun parisuhteessa ollessaan saa huumahalkioo joku kerran 2-3 kuukaudessa. parempi sinkkuna. jotkut ulkoistaa seksi palvelut ja jotkut vaihtaa eukkoa. kumpikin ihan toimiva ratkaisu. saudeilla on ihan hyvä sydeemi 4 vaimoa. kyl luulis edes yhdeltä saavan kun sitä sattuu haluamaan :) itse vaihdoin eukkoa ja hommat on sujunut hyvin liukkaasti eikä valitettavaa ole ollut. jos auto on romu ja sitä tarvii työmatkoihin niin kyllä yleensä järkevä ihminen sen auton parempaan vaihtaa..

Näin on

Totta on ! Hyvä jos vaimoni suostuu pelehtiin edes kerran kuukaudessa ! Sitten ihmetellään miksi vieraissa käydään ! Suomlainen nainen on ajanut miehet luotaan juuri pidättytymisen vuoksi !!!! Miksi, olen kysynyt monesti, vastausta en ole saanut !

Vieras

suomalainen mies tekisi yhtä paljon kodin eteen ja viittisi joskus huomioida naista, niin ehkäpä lohkeaisikin helpommin...

Vierailija_nro42

lohkeaisikin helpommin, niin ehkäpä suomalainen mies tekisi yhtä paljon kodin eteen ja viittisi joskus huomioida naista...

Menee mielenkiinto kotihommiin kun vaimolla menee mielenkiinto "hommiin"

Vieras

tuossa se syy piileekin, "tosi miehet" kuvittelee että naisen arki on helppo. Töissä käyntiä, siivousta ruoan laittoa, passausta, lasten hoitoa...päivä loppuu puolen yön aikaan ja kun nainen tekee sen kaiken melkein yksin, ei varmaan voimia enää riitä yhen mulkun lutkutukseen...
Minä otan naiseni huomioon, en osta kukkia tms, vaan autan arki asioissa. Silloin kun molemmat tekee kotitöitä, vähentää toisen taakkaa ja näin ollen aikaa peuhaamiseenkin on enemmän.
..ja meillä riittää energiaa seksiin ja on siihen aikaakin <3

Vieras

että laajasti katsottuna "saan aina kun haluan".

Olisi erikoista, jos noin suurella määrällä (15% 21-35 vuotiaita) ei värkki toimisi. Onkohan ihmiset peloteltu ihan piloille jo vai pelkkiä runkkareitako heistä on kasvatettu?

Onko se noin laajasti katsottuna mikään imuttamiskysymyskään? Taidat hyeena painottua tekniikkaan. Missä tunne, siis muukuin kuin kova imu.

Koko tutkimus on hiukan kyseenalainen taas. Se painottuu siihen, että tuo allapäin oleva mies kuvassa ei SAA. No miksi hän ei ANNA? Tässä on villakoiran ydin.

Hyeena

Kyseessä oli vain provokatiivinen aamuisessa nousuhumalassa heitetty heitto.
Mitä itse kankkujenväli- ja lattapimppiosastoon tulee, siihen löytyy omat asiantuntijansa.
Kannattaa liittyä vihreisiin.

Vieras

Ei se vika ole aina naisessa, jos ei suksi luista. Eikä kyllä miehessäkään, jos naista ei huvita. Syitä on niin monia. Lisäksi, jos seksi on aina vaan panoa eikä muuta läheisyyttä ole ollenkaan, niin ei sitä panoakaan tee mieli.

Vieras

Minusta eräs professori totesi hienosti, että avioliittoon kuuluu olennaisesti seksuaalinen elämä, ja kun kaksi ihmistä menee naimisiin, se on myös lupaus seksistä. Ikävä kyllä tämä tuntuu menevän juuri toisinpäin - mennään naimisiin että voidaan rueta pihtaamaan.

On tietenkin väärin yleistää, mutta huolestuttavan usea pari varmasti elää ilman seksiä. Täytyy kuitenkin muistaa että siihen vaaditaan kaksi, ja naisilla ei enää pidemmän ajan kuluessa riitä se, että miestä tekee mieli. Miehen pitää olla valmis viettelemään naisensa, sillä naiset ovat monimutkaisia otuksia kaiken kaikkiaan... Meidän naisten seksuaalisuus on kaikkea muutakin kuin yhdyntä, ja vaatii paljon myös miehen mielikuvitukselta.

Myös ulkonäöstään huolen pitäminen kuuluu seksiin, niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Jos naimisiinmenon jälkeen yhtäkkiä lihotaan 45 kiloa, ei huolitella ulkonäköä "koska ei enää tarvitse", niin miksi se ei vaikuttaisi myös seksielämään? Ja en tarkoita tietenkään ettei saisi vanhentua, vaan tulisi pitää itsestään huolta. Koska sillä on varmati väliä, niin itselleen kuin toisellekin.

Petteri_1

Meillä se on nainen joka ei saa. Jos naiset katsastais ja huoltais perheen autoja useammin, voisin ehkä useammin antautua seksiin. Nyt se on vain pelkkää suorittamista ja miehen esineellistämistä.

Vieras

Itse haluaisin paljon useammin seksiä ja olen yrittänyt vihjailla miehelleni, että olisi ihan kiva jos hän välillä hiplailisi mua ja näykkisi niskasta, sen sijaan että keskityttäisiin siihen että saadaan hänet juhlakuntoon ja sit voidaan harrastaa seksiä.

Aika monta kertaa olen tuosta jo sanonut, että olisi ihan kiva jos hän joskus panostaisi mun halujen herättämiseen mutta eipä tuo näytä menevän jakeluun.

Kaikki aiemmat mieheni ovat olleet hyvinkin persoja seksin perään ja olen saanut seksiä yllinkyllin ja olen tuntenut olevani haluttu. Nykyisessä suhteessa itsetuntoani syö tuo, kun en tunne että mies haluaisi minua edes.

antiholmes

Kyllähän sitä panettaa päivittäin, ja monta kertaa, mutta kun ei heru, niin ei heru. Ei sitä loputtomiin jaksa ruikuttaa. Turha sitten ihmetellä, että porukka käy huorissa tai viihdyttää naapurin emäntää.

MURSU

Mutta miks naapurin emäntää haluttaa sitte? Siis anto? Onko sitteski kysymys psyykkisestä seisahtuneisuuden tilasta, fakkiintumisesta?? Auttaisko kalsarien väri vaihto, partaveden vaihto....olis muija fantasias niinku vieraan äijän kanssa?

joonathan

Minulle ei ainakaan koskaan ole moista mieleen tulluut. Olen aika aktiivinen harrastamaan sitä. Nyt viimeksi olen ollut yli 25 ollut naimisissa ja ei se vielä avioliitossakaan ole loppunut. Keskiarvona voisin sanoa että varmaa yli 5 ketaa viikossa. oikeastaan nyt vasta on toisinaan rauhoittunut olen yli 65 vuotta vanha. Vaimo haluaa jo huomattavasti enemmän toisinaa ei kerta päivässä riittä tosin joskus saattaa olla jopa yli viikonkin tauko. Hänkin jo 60. Oikeastaa se otuntuu kiihtyvä tai johtuuko se siitä että itse olen "rauhoittunut". Seksuaalisuus lienee varsin tapauskohtaista. Josku nuorena on saattanut tuntua etten olisi saanut . No silloin tuo halu saattoi pulpahtaa varsin nopeasti esiin. Mutta puutetta sitä en usko ainakaan täällä suomessa olevan. No ehkä joskus puute ja tarjonta eivät kohtaa. heh.

Vieras

Tällaisia lukiessa tulee ensin aina mieleen tutkimuksen laatu. Tässä on otos noin 5000 viidessä pohjoismaassa ja tutkimus on tehty nettikyselynä. Jo tämä kertoo jotakin tutkimuksen laadusta.

Jos tekee vakavasti otettavan tutkimuksen, pitää ensimmäiseksi varmistaa, että otos on satunnainen ja edustava. Nettitutkimukset eivät täytä kumpaakaan ehtoa tai ylipäätänsä nämä tekijät eivät ole nettitutkimuksissa oikein kontrolloitavissa.

Vieras

Ei mikään ihme jos naista ei jaksa kiinnostaa kun seksi on aina sitä yhtä ja samaa parisuhteessa.. jännä juttu kun ennen suhdetta sänkyhommat luistaa, mutta kun vakiintuu niin samalla intohimo kuolee :( kokeilkaapa vaikka yllättäen heittää nainen sänkyyn ja ottaa se.. tai jollain muulla tavoin lisätä sitä intohimoa peliin! Ite ainakin kaipaan sitä tunnetta kun ukko ei pystyny pitää näppejään erossa :D

Vieras

kun eivät anna? Jos antavat, laadusta ei puhettakaan. Minkäs teet, jos miestä ei huvita. Suomeen pitäisi saada moniavioisuus, että voisi pitää vähintään kahta miestä.

fzs1000

Olen 42-vuotias mies ja avovaimoni on 37-vuotias ja olemme olleet noin vuoden verran yhdessä ja asuneet yli puolivuotta samankaton alla. Meillä on seksiä 2-4 kertaa päivässä, joka ikinen päivä. Me palvomme toistemme vartaloita, me himoitsemme nautintoa. Me käytämme mielikuvitusta, eri seksirooleja, piiskaa, naiseni on täysposliini, ym.ym..
Miten oikeasti ihmisillä on seksielämä noin ankeaa, mitä juttu osoittaa?
Tietysti olemme urheilullisia, hoikkia ja muutenkin aktiivisia ihmisiä monin eri tavoin. Ajamme moottoripyörää, käymme salilla, lenkillä, vaeltamassa ym ym..

Miten jollekin parille voi riittää kerran kuussa seksiä? Meillä on seksiä ainakin sata kertaa kuussa ja tämä on ihan totta. Haloo ihmiset..!!!

Nainen84

Odotapas itsekin 8 vuotta, niin tiedät että jokapäiväinen nainti alkaa käydä työstä.
Typerää ihmetellä toisten seksuaalista haluttomuutta, kun itse olet ollut suhteessa <b>vasta vuoden</b>. Vuosi ei ole kuule mitään...

Petteri_1

Okei, meidän muitten vuorokauteen kuuluu vain 24 tuntia. Entä käyttekö te myös töissä? Onko teillä lapsia?

Lisäksi monilla ihmisillä, ainakin minulla, on muitakin mielenkiinnon kohteita kuin seksi. Työn lisäksi päivääni täytän lukemalla netissä uutisia, katselemalla joskus televisiota ja lukemalla.

Vieras

Täysposliinin omistajan kanssa ei onnistuisi minulla ollenkaan. Jos rakastelisimme 2-4 kertaa päivässä ja siihen päälle vielä lenkkeilyt ja maratonit, niin kyltymättömiksi alkaisin meitä epäillä. Ja milloin töitä tehtäisiin?

Eikä aikaakaan kun seksiholismia pitäisi täydentää jollakin muulla holismilla.
Ammuit kai tahallasi vähän yli? Nämä jutut ovat vähän kuin kalajutut. Helppo liioitella.

Jos mieheni söisi koko ajan viagraa, niin huolettaisi sekin, koska ainakin minun mielestä normaali nainen saa tarpeekeeseen aika vähästä, jos hän muuten välittää miehestään. En haluaisi,että mieheni joutuisi sen asian takia itseään rääkkäämään.

jeremias t

Älkää ihmiset lihoko. Varsinkin naimisiin mentyään monella kertyy niin paljon kiloja että viehätysvoima katoaa. Toisekseen tuo miesten siivousinnon ja saamisen välinen korrelaatio on paskapuhetta. En siivoa koskaan, mutta avokki himoitsee seksiä useammin kuin minä. Näin on ollut aikasemmissakin suhteissa.

duunarix

Ei tarvitse ihmetellä Suomen avioerojen määrää. Suomalaisille naisille avioliitto ei todellakaan ole lupaus seksistä. Avoliittoaikana seksi vielä sujuu, mutta kun nainen pääsee avioon ja asema varmistuu, seksiä tulee vain silloin, kun naista haluttaa. Sitten kun lapsi syntyy , seksi joko loppuu kokonaan tai on äärimmäisen harvinaista. Tämä ei tietenkään päde aivan kaikissa suhteissa, mutta miten on mmuuten ymmärrettävissä avioerot vuoden tai pari lapsensaannin jälkeen. Vai pitäisi miehen maksaa kotitöillä seksistä? Miehen seksuaalisella tyytyväisyydellä ei ole suomalaisille naisille mitään merkitystä.

Kari Grandi

vaan ennemmin vihjata pihtarille, että kyllä sitä baarista löytyy toimiviakin sormuksen kantajia!

Vielä parempi, jos sen tekee itsevarman hymyn kanssa. Naiset kun mitä ilmeisimmin vihaavat itsensä kaltaisia (eli muiden tunnetiloja hoivaavia) olentoja.

Vieras

Nykyisin tämän työkiire tuo vaikeuksia matkaan. Pitäisi tehdä sitä ja tätä. Joissakin vielä roolit perheessä on , että mies tulee kotiin ja heittäytyy suoraan sohvalle. Kyllä niin naisen kuin miehenkin pitäisi katsoa molempien peiliin.. Sana joka narskahtaa on juuri tasa-arvoisuus ja toisen tunteminen.

Miehet: Nainen ei tajua että se meidän työntö ja tuijotus =) on itseasiassa myös rentouttava kokemus. Se pitää vain osata salakavalasti verhoilla pienillä asioilla. Ja jos siivoat kerran vuodessa ja ensimmäisen kerran avioliittosi aikana niin älä nyt heti luule, että räpsä avautuu. Miellä ennemmin koko homma salaliittona jonka tarkoituksena on saada naisesi kuumaksi niin että hän ei tajua muuta kuin haluavansa ja heti =)... Välttämättä ei kannata antaa sillä ensimmäisellä kerralla.

Naiset: Mies on yksinkertainen. Jos hän rakastelee silmät kiinni niin hän unelmoi jostain. Älä nyt herran nimeen mene kesken kysymään että mistä unelmoit. Tee jokaisella kerralla jokin pieni uusi asia. Älä pelästy vaikutuksia... Meidän miehet on kasvatettu aika metsässä joten hellän kosketuksen tunne voi olla meille aika iso asia.

Itse olen mies =), en ole mikään nössö. Kuntoilen paljon, tuoksun hyvälle ja seksissä olen auttamaton ADHD. Käyn melkein aina joka vuosi maksullisella edes kerran, tilaisuuden tullen rakastelen tuntemattomien kanssa tai tutuksi tulleiden kanssa. Yleensä nämä naiset ovat naimisissa olevia erittäin kauniita naisia joiden miehet joko a) pettävät vaimoaan b)eivät vain tajua että heidän vaimonsa ovat todella hottiksia. Käytän tilaisuutta hyväkseni. Yleensä nämä naiset ovat myös erittäin vahvoja persoonia ja ylemmässä ammattiryhmässä.Mutta sängyssä he luopuvat hetkeksi tästä roolista ja antavat miehen viedä.

Seksiä kotona saan vähintään kerran viikossa. Ja joka kerta saan sommitella stressaantuneen vaimoni siihen tilaan että se ei sana tarkoitakkaan ei vaan muuttuu nautinnon huokaukseksi.Nautinto on meillä naisella hiukan vaikeaa synnytyksessä tapahtuneen ongelman takia. Eli mitään hyökkäysmarsseja ei meillä tehdä vaan nautiskellen varovaisesti.

Osaan siivota ( nuorena olin kesätöissä siivoajana ) joten talo imuroituu alle 15min työllä. Astiat menevät tai poistuvat pesukoneesta... Ja värjättyä pyykkiä syntyy nykyisin vähemmän =).En aina tee vaan epäsäännöllisen säännöllisesti teen. Se on vain minun tapani...

Ja niin kaiken lisäksi olen iholla kokoajan kiinni.Välillä vaimo jopa huomauttanut, että olisipas joku nuori rakastajatar minulla joka veisi osan himoistani =)

Mutta jokainen suhde on yksilöllinen. Se vaatii historiaa ja kokemusta...

Joten Suomi... Tänään tee muutos, ja nauti hedelmät 1kk päästä. Ja tuo ylipainoisuus. Se nainen rakastui / mies rakastui sinuun.... ei sinun vartaloosi... se kannattaa aina muistaa.