Kokoomusmeppi Ville Itälä uskoo, että Euroopan talouden tulipalo on saatu hallintaan, mutta riskejä EU-maiden taloudenpidossa on yhä runsaasti. Velkaantuneiden euromaiden taloudet pitää saada hallintaan ja se edellyttää hänen mielestään kulkemista liittovaltiota päin.
- Tämä tarkoittaa sitä, että euroalueen ja koko unionin taloudenpito pitää saada kontrollin alle... Ruma sana on kuitenkin sanottava niin kuin se on: on siirryttävä liittovaltion suuntaan. Monilla, myös minulla se tarkoittaa ajattelun tarkistamista. En ole liittovaltion kannattaja, mutta ajattelua on pakko tarkistaa, jos Euroopan halutaan edelleen kehittyvän, kirjoittaa Itälä blogissaan.
Lue Ville Itälän blogi täältä.
Henkilöt:
Paikat:

Kommentit
Itälän logiikka kaatuu mahdottomuuteensa
Millä ihmeellä kuvitteellinen liitovaltio huolehtii eri kulttureihin kuuluvien euroopan valtioiden talouden määräysvallasta ja valvonnasta-pakollako, keskitetysti Brysselistä? Britannian budjettivaje on nyt 11 %, etelän harmaatalousmaiden suuremmat.Koko järjestelmä on nyt keinotekoinen, ylivelkainen, yliorganisoitu, ylikallis ja tuottamaton, julkishallinnon ehdoilla toimiva.Ainoa tapa pitää keinotekoinen
unioni kasassa on poliisivaltio, siitä on kokemukset
Neuvostoliitosta.
Journalismivajeesta pankkipalo - Goldman Sachs romahtaa ensin
Subprime -petos ja BP-shorttaus.
Suomalaisten on mietittävä, mitä he 'Kreikka-paketilla' yrittävät pelastaa! -Kreikan rikollisen hovirahoittajan?
Taloussanomat, Bloomberg 17.4.2010 09:23
"Goldman Sachs huijasi sijoittajilta miljardeja. Goldman Sachsin vanha pääkonttori New Yorkissa.
Yhdysvaltain rahoitusvalvoja SEC nosti perjantaina petossyytteen investointipankki Goldman Sachsia vastaan. Pankin epäillään valehdelleen liikkeellelaskemansa asuntomarkkinoiden sijoitusjohdannaisen sisällöstä.
Rahoitusvalvoja SEC:n mukaan petos tehtiin Goldman Sachsin kokoamalla ja myymällä Abacus-nimisellä (ABACUS 2007-AC1) sijoitustuotteella. Se koostui subprime-asuntolainoihin sidotuista arvopapereista, jotka pankki valehteli kolmannen osapuolen valinneen.
Paulson & Co löi vetoa Abacuksen arvopapereita vastaan, eli myi niitä lyhyeksi.
- Tuote oli uusi ja monimutkainen, mutta petos ja eturistiriidat ovat vanhoja ja yksinkertaisia, SEC:n johtaja Robert Khuzami sanoi uutistoimisto Bloombergin mukaan.
Miljardööri John Paulsonin rahoitusyhtiö ansaitsi Abacukseen yhteydessä olleella arvopaperikaupalla noin miljardi dollaria. Sitä ei kuitenkaan syytetä petoksesta. Sen sijaan syytteen saa Glodman Sachsin lisäksi pankin varatoimitusjohtaja Fabrice Tourre, joka oli yksi Abacuksen pääarkkitehdeista.
Goldman Sachs teki Abacuksen liikkeellelaskemisvuotenaan 2007 silloisen ennätystuloksensa, 11,6 miljardia dollaria. Viime vuonna pankki ylitti tuon ennätyksen ja teki 13,4 miljardia dollaria voittoa."
_
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/201 0/04/17/goldman-sachs-huijasi-sijoittajilta-miljardeja/20105453/12
Abacus K Vaihtoehtoisten omaisuuslajien rahastot, http://www.rahastot.fi/pdf/faktaside_SMPFI_1306.pdf
Abacus Hedge-rahastojen rahasto, http://www.danskecapital.fi/pdf/Abacus.pdf
--
SK 5.5.2010 klo 16:10
Kreikkalainen journalismivaje - media vastuussa maan taloustilanteesta?
Mielenosoittajat heittivät mellakkapoliisia liikennemerkeillä Ateenassa. Kreikan talouskriisin poikima säästökuuri ei innosta kansaa. Kuva Thanassis Stavrakis / AP / Lehtikuva
Miksei kreikkalainen media paljastanut maan talouden katastrofaalista kehitystä?
Sitä miettii myös kreikkalainen media itse. Kathimerini-lehden päätoimittaja Alexis Papahelas kirjoittaa lehtensä verkkosivuilla journalismivajeesta.
Kathimerini, International Herald Tribune in Greece
http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_columns_100006_06/05/2010_...
Hänen mielestään kreikkalaisille journalisteille on syytäkin olla vihainen.
'Vuosiin emme ole tehneet työtämme eli paljastaneet nimiä, osoitteita ja pankkitilejä, jotka liittyvät suuriin skandaaleihin sopimusten hankinnassa, asekaupoissa ja niin edelleen', Papahelas kirjoittaa.
'Isoimmat skandaalit tulivat julkisiksi, koska ulkomaiset viranomaiset alkoivat tutkia niitä. Emme aivan ole osanneet tehdä tutkivaa journalismia.'
Papahelasin mukaan media on osaltaan vastuussa Kreikan tilanteesta, koska osalle media-alasta bisnesvaikuttimet ovat tärkeämpiä kuin ammatillinen velvollisuus kutsua asioita niiden oikeilla nimillä.
'Media on kasvanut neljänneksi valtiomahdiksi sumentamalla journalismin ja politiikanteon rajat. Emme enää voineet pitää yllä välttämätöntä etäisyyttä. Lisäksi valtion ilmoittelusopimukset ja tukiaiset muodostivat medialle kultakaivoksen, joka loi yhä enemmän keskinäistä riippuvuutta.'
Papahelas muistuttaa, että journalistit ovat vastuussa myös julkisen keskustelun laadusta.
'Kun ’vakavat’ tv-asemat alkoivat kutsua esiintyjiksi ketä tahansa, (dosentteja) jolla on mielipide, vakava keskustelu korvautui populistisella höpötyksellä.
Sen hinta oli, että kriittisissä asioissa tunne ja populismi voittivat järjen.'
Nyt Kreikassa pitäisikin hänen mielestään keskustella paitsi budjetin, myös mediakulttuurin vajeesta.
_
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/kreikkalainen-journalismivaje-m...
_
Greek debt crisis: coalition won't solve anythingPlans for a 'national unity' government are useless – only the Greek public can put the country back together
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2010/may/06/national-unity-greec...
--
Introducing Fabrice “fabulous Fab” Tourre. Posted by Masa Serdarevic on Apr 16 20:52.
We all want to know much more about the sort of guy who can write this to a colleague:
More and more leverage in the system, The whole building is about to collapse anytime now…Only potential survivor, the fabulous Fab[rice Tourre]…standing in the middle of all these complex, highly leveraged, exotic trades he created without necessarily understanding all of the implications of those monstruosities!!!
http://ftalphaville.ft.com/blog/2010/04/ 16/205126/introducing-fabrice-fabulous-f ab-tourre/
Problem - Reaction - Solution
Problem - Reaction - Solution