Suojelupoliisin hallussa olevat Stasi-aineistot saattavat avautua tutkimuskäyttöön jo viiden vuoden päästä.
Suojelupoliisin päällikön Ilkka Salmen mukaan riippumattomat ja puolueettomat tutkijat pääsisivät tällöin tutustumaan Tiitisen listaan ja suureen määrään muuta Stasi-aineistoa.
Salmen mukaan olisi mahdollista, että Supon näkemys Stasi-historiasta koottaisiin yksiin kansiin kirjaksi. Supo julkaisi jo viime vuonna historiikkinsa Ratakatu 12, jossa sen menneisyyttä valaistiin yleisemmällä tasolla.
Yleisölle Stasi-aineistot avautuisivat lain mukaan vasta noin neljänkymmenen vuoden päästä.
Korkein hallinto-oikeus kumosi tänään Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen, joka olisi pakottanut Suojelupoliisin luovuttamaan Tiitisen listan nimellä tunnetun asiakirjan sitä pyytäneelle toimittajalle. Ennen Salmen lausuntoa tämän on katsottu tarkoittavan sitä, että käytännössä listaa ei enää voi saada julkiseksi.

Kommentit
Supo siis haluaa arvailun jatkuvan
Julkisuudelta suojelta henkilö siis ei ole enää virassa viiden vuoden kuluttua. Onpa hauskaa kuurupiiloleikkiä!
No tulihan sieltä se viiden
No tulihan sieltä se viiden vuoden "siirtymäaika", joka Suomessa vähintään tarvitaan joka asiassa.
Näin on.
Halonen ja muut saavat jatkaa.
Vaakakupissa ovat Suomi-Stasi. Suomi on siis kevyempi!
Aa-ha?
Kupletti menee jotensakin näin ... Supo vaatii listaa sinnikkäästi salaiseksi korkeinta oikeusastetta myöden ja saa tahtonsa perille. Jo samana päivänä Supo päättää toimia KHO:n päätöstä vastaan muutaman vuoden kuluttua ...
Täysi farssi, mutta missä kohtaa pitää nauraa?
Siirrymme vaiheeseen B1 eli kun kerta nomenklatura Suomessa
haluaa verta nenästään, media antaa sitä heille kun sitä oikein pyydetään. Nyt lähtee rautainen revolverijournalismin iskuryhmä entiseen Itä-Saksaan ja kaivaa tikulla esiin sen äijän joka tuon lista laati. Hän tietää tarkkaan, miksi se lista tehtiin! Ilman muuta. Vapiskaa vielä tovi, ennen kuin kuolema korjaa. Sille ukolle kannattaa hieman maksaakin, on siinä sellainen uutispommi tiedossa. Ilman huikeita nimiä, tuolla listalla ei olisi mitään merkitystä. Mutta kun se sisältää mm. nykyisen ... ja entisen ...
kaikki arvaavat, että hautajaisiahan tässä odotellaan että tieto voidaan paljastaa
Mautonta ja tuomittavaa ...
... mediakritiikkiä esittäen voisi jopa sanoa, että kun ymmärtäisi mennä ...
Poistettu
Tuplapostaus.
siilitukka kääntyy haudassaan
kuullessaan että lista sittenkin näytetään jollekin ei-demarille?
Ai, nyt pelataan tätä peliä?
Kehoitan kynnelle kykeneviä tahoja yrittämään kaikkensa, jotta Tiitisen lista vuotaisi tiedotusvälineille mahdollisimman pian.
Perustelut:
Suomen oikeuslaitos, Supo ja monet muutkin virkamiestahot ovat näköjään ottaneet käyttöön ns. "Ajan hammas -teorian".
Teorian mukaan lähimennesyys noin viidenkymmenen vuoden ajalta taaksepäin on AUKOSSA, mikä tarkoittaa monia keskenään vastakkaisiakin näkemyksiä ja pikkuhistorioita lähimenneisyydessä, joita ei ole vielä saatu järjestettyä VIRALLISEKSI historiaksi, mikä on yleensä aina myös niin sanottua "Voittajien historiaa". (nyt syntyisi vain häviäjien historiaa).
Siksi Salmi vaatii vielä lisää salailua ainakin 40 vuotta. Se on jo tosi kummallista, ja herättää uteteliaisuuteni eloon, koska DDR:ää ei enää ole ollut yli viiteentoista vuoteen... Mitä siis salataan? Sitäkö, että Suomi menetti itsenäisyytensä tässä pelissä?
Eliitti tarvitsee oman hovinarrin
Hakusessa on siis eliitin toimia ylistävä hovinarri, tutkijan tittelillä. Ja kansa maksaa.
Uskomatonta kansanvallan pilaa!
Kiinnostavampaa
Kiinnostavampaa kuin lukea Lipposen nimi Tiitisen listasta olisi nähdä ydinvoimayhtiöiden ja poliittisten päättäjien yhteyksien verkko.
Viisi vuotta ja ...
Viiden vuoden kuluttua suojelun tarve on muuttunut. Henkilö, jota salailulla suojataan, ei ole enää silloin virassaan. Esimerkiksi presidentin virassa.
Jos lista juljaistaisi
Syntyisi ehkä ulkomaalainen luulo, että Suomen presidentti olisi ent. DDR:n agentti, sortaa ärrää kuin elokuvan itäagentti ja näyttää kovan toimintakoulun käyneeltä amatsonilta.
Suomessa ihmeellinen aika väli?
Eli tämmöiset listat on salaisia 80 vuotta? Minkäslaisessa avoimessa demokratiassa me täällä oikein eletään?