Sunnuntai 27.5.2012

Timo Soini hyppää Halosen kelkkaan: ”Hämmästyttävää”

Luotu: 
15.5.2010 10:27
Päivitetty: 
15.5.2010 10:33
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini puolustaa presidentti Tarja Halosta.

Europarlamentaarikko, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini puolustaa presidentti Tarja Halosta, joka kritisoi eilen kannanotossaan voimakkaasti hallituksen esitystä perustuslain muuttamiseksi.

-Kyllä presidentti Halonen on oikeassa. Nykyinen perustuslaki on ollut voimassa vasta kymmenisen vuotta, ja se on toiminut varsin hyvin, Soini sanoi Ylen Ykkösaamussa.

-On hämmästyttävää, että samaan aikaan kun meillä kansan valitseman presidentin valtaoikeuksia ajetaan alas, niin kansan valitsemattoman presidentin valtaa EU:ssa ajetaan ylös, Soini ihmettelee hallituksen esitystä.

Belgian pääministeri Herman Van Rompuy valittiin EU:n presidentiksi marraskuussa. Soinin mukaan hänen valintaansa ei EU-kansalla ollut osaa eikä arpaa.

Soinin mukaan perustuslain kaltaisessa isossa asiassa ei kannata hätiköidä. Hän muistuttaa, että Suomen kansan enemmistö kannattaa vahvaa presidenttiä.

Halosen mukaan hallitus pyrkii kaventamaan presidentin valtaoikeuksia vain vahvistaakseen omaa valtaansa, ei eduskunnan. Presidentti katsoo valtioneuvoston esitykseen liittämässään lausunnossa, että perustuslakiin eri kohtiin ehdotetut muutokset voivat vaikuttaa haitallisesti Suomen ulkopolitiikkaan.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Mikko K

Avaisitko hieman lisää tuota logiikkaasi, eli jos on yhdessä asiassa samaa mieltä, niin pitääkö olla kaikessa? Toisaalta, jos Soini on yhdestä tai useammastakin asiasta Halosen kanssa samaa mieltä, niin ei se Halosesta tee ihmisenä hyvää.

laurimunkisto

No kyllä se varmaan kismittää tavallista Halosen haukkujaa, kun ei voi olla kaikesta eri mieltä.

"ei se Halosesta tee ihmisenä hyvää."

ei jumalauta tätä vitsipalstaa! :D

Kokoomus = Politbyroo

Ehkä sinua on haukuttu populistiksi muiden puolueiden mm. Kokoomuksen taholta, itse Katainen viimeksi huusi suoraa huutoa populismia Demaireille suorassa tv-istunnossa. Mutta tällä kertaa puhut asiaa, Eu:sta halutaan tehdä liitovaltio, ilman kansalaisetn äänioikeuksia etc. Kokoomus, keskusta ja Sdp ovat ajaneet Suomes talouden ja Suomen Eu politiikan semmoiseen soppaan, että huhuh minkä sotkun jättävät jälkeensä. Toivottavasti olet Timo Soini seuraavassa hallituksessa!

Vieras

Täydellinen pölkkypää. Mutta se joka tuota äänestää niin eipä taida korvien välissä muuta olla kuin kaljankostuttamaa sahajauhoa!

VierasVieras

En löydä Soinin ajatuksenjuoksussa mitään virhettä. Hän on täysin oikeassa (tässä asiassa).

Edustat täysin kaikkia tässä keskustelussa Soinia kritisoineita. Kukaan teistä ei ole kyennyt esittämään perusteita, miksi Soinin on väärässä.

ps. Todennäköisesti vastaat tähän, ettei pölkkypäille kannata selittää ilmeisiä asioita. Älä vaivaudu, ei sinua uskota, kaikki tietävät ettet kykene.

Leila

puhuvat järjen asiaa. Ei ole syytä lähteä rukkaamaan perustuslakia näin nopeasti. Halonen on oikeassa myös siinä, että uusi esitys vahvistaisi ainoastaan hallituksen, ei eduskunnan valtaa.

Halosta tulisi kuunnella nyt tosi herkällä korvalla, koska lakimuutoksella ei olisi mitään vaikutusta hänen asemaansa. On todella syytä odotella ainakin toisen presidentin valtakausi ja sen jälkeen harkita, onko lakimuutokseen aidosti tarvetta.

Vieras

Pellejä näkevät ja muut.Olkaa ystävällisiä ja ilmoittautukaa
julkiseen keskustelutilaisuuteen Keravalla haluamallanne
ajalla.Laittakaa viestiä niin hoidetaan homma.Lehdistö tulee varmasti paikalle.

SIMO PERTTULA

Vahva mielipide johtaja! Mutta millaisten mielipiteiden, se on eri juttu? Paljon parempi kuitenkin, kuin nykyinen. Monet Soinin arvot ovat kohdallaan.
Joten arvojohtajanakin Timo Soini olisi välttävä, nykyinen on heikko?

ollisaarinen

mikä on liike, joka tukeutuu vähän koulutettuihin syrjääntyneisiin, syyllistää vähemmistöjä, korostaa kansallisuusaatetta ja turvautuu johtajan auktoriteettiin.

usjussi

1. Nyt noussut presidentin valtakysymys on hämäys.
Hallituspuolueiden enemmistö eduskunnassa saa hallituksen päätöksen aina lävitse. Siis valtaa lisää hallitukselle. Kansa haluaa presidentin seisovan kaapin päällä. Eduskunta ei edusta voittaneilla päätöksillään koko kansaa, vaan hallitusta. Koko kansaa edustaa ainoastaan presidentti.
2. Ydinvoimapäätöksessä keskusteltiin aidanseipäistä, ei aidoista. Jokainen ydinvoimala tuottaa jo nyt käyttämätöntä hukkaenergiaa 2/3 osaa kapasiteetistaan. Ainoastaan 1/3 osa syötetään sähkönä verkkon. Miksi rakentaa uusia, kun edellisetenkin sähköenergia riittä vaikka vientiin oikein suunnitellun kaukolämmön kanssa yhdistettynä projektiin.
3. Kreikka-paketti näytti psyykkisesti kypsymättömän lapsen, hallituksen käytöksen. Kun Katainen ei saanut heti tikkaria, suuttui hän silmittömästi. Kun puhuttiin demokratian voitosta markkinavoimista asia oli juuri päivastoin. Pankkeja ei vastuutettu, kansa lompakko luottotappioiden maksajana kyllä. Aivan niin kuin Suomen 90-luvun pankkikriisissä.

Jouna Pyysalo

Presidentin valtaoikeudet ovat olleet ainakin kahden puolueen, Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten agendassa aina.

Ei yllättävää, mutta molemmille puolueille piste agendasta, jota omasta puolestani pidän tällä hetkellä kaikkein tärkeimpänä "vaaliteemana".

Presidentin valtaoikeuksiin ei pidä puuttua enää yhtään enempää.

Kunnioitetaan valtaoikeudet taistelemalla hankkineiden Jääkärien muistoa säilyttämällä nämä juuri niinkuin ne meille annettiin.

Pysyköön Jääkärien tunnus, vapaudenristi, presidentin lipussa ja presidentin kaulakäädyssä ikuisesti.

Mannerheimin sanoin: "Saavutetut linjat on pidetävä".

Ystävällisin terveisin,

Jouna Pyysalo

pakista

Ei pitänyt saavutetut linjat. Vihollinen vei 10% valtiosta ja kukkarosta paksun tukun setelejä sen lisäksi.

Ei pitäisi mennä herrojen kanssa marjaan.

Jouna Pyysalo

Valtaoikeuksin varustettu presidentti on kuin kuningatar shakkilaudalla.

Ei sellaista nappulaa ilmaiseksi anneta, kun pelistä tulee sen jälkeen paljon vaikeampaa.

Ihmettelenkin kenen shakkipeliä Sasi, Katainen ja muut vastaavat oikein pelaavat tahtoessaan syödä Suomen kuningattaren...

Näiden kepuleiden kanssa ei todellakaan pidä mennä marjaan, siitä olen samaa mieltä.

Ystävällisin terveisin,

Jouna Pyysalo

Vieras

Meillä on heikoin hallitus koko Suomen historian aikana. Oikein hirvittää miten nappulaliigaa viedään EU asioissa.

PaavoL

Soinih ilmoitti, että hänen sydämessään on "pieni punainen viiva" eli kaipuu sossuksi on. PS=perus sosiaalidemokraatti, SDP=Soinin Duki Puolue.

Vieras

Joka toisesssa presidentin valtaoikeuksia käsittelevässä kommentissa puhutaan Halosesta ja Halosen ominaisuuksista. Jos nyt kuitenkin tässä keskuskeltaisiin presidentin asemasta ja valtaoikeuksista ilman henkilöitymiä (riittääkö kyky siihen?).

Ei Halonen puolustaessaaan presidentin asemaa ajattele itseään vaan presidentin asemaa instituutiona ja demokraattisesta näkökulmasta - kuka sitten onkaan seuraava presidentti.

Oxensuxenstjärna

maata hallitsemaan.Näille ylin päätösvalta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Lautaselle voi sitten mennä vuorotellen. Eli äänestetään pressoiksi kolme parasta ja näiden yksimielisellän päätöksellä typerät ministerit töihin hoitamaan sovittua linjaa. Kansanedustajia korkentaan sata joilta avustajat pois. Ja sitten töihin ja Suomea pelastaman.Nykymalli on valitettavasti suolesta ja syvältä.

universal

silloin kun väitetään että hallitus ei ole demokraattinen instituutio, ja että presidentti olisi enemmän kansanvallan puolella.

Hallitus tekee päätöksiä demokraattisesti valitun eduskunnan mandaatilla. Se mandaatti on voimassa vain toistaiseksi. Koska tahansa eduskunta voi sen peruuttaa. Ja eduskuntakin valitaan vain neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Presidentti puolestaan valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Ja erotusoikeutta ei ole kenelläkään. Ei, vaikka presidentti omistautuisi valintansa jälkeen mille huuhaa-aatteelle tahansa.

Soini on väärässä, kun väittää että presidentti on kansanvaltaisempi kuin eduskunta ja sen valtuuttama hallitus.

Soinin eduksi voi laskea johdonmukaisuuden, sitä samaa ei voi sanoa suurten puolueiden linjauksista. Mutta onko hän oikeassa, siihen kannattaa pistää ainakin yksi kysymysmerkki perään.

nettifriikki

Keskustelu "vallanjaosta" presidentin ja pääministerin välillä on harhaanjohtavaa. Presidentti valitaan kansanvaalilla kerran kuudessa vuodessa. Presidentin vaaleissa ei kenelläkään ole käsitystä siitä, millaisiin kysymyksiin toimikauden aikana pitää ottaa kantaa. Valtaansa käyttäessään presidentti ei ole vastuussa kenellekään kuin kerran kuudessa vuodessa. Näin ollen hänen toimintansa demokraattisuus tai kansanvaltaisuus on täysin kuvitteellista. Pääministeri puolestaan ei voi ottaa missään asiassa sellaista kantaa joka ei edusta hallituksen kantaa, hän on joka päivä vastuussa hallitukselle, jonka eduskunta on valinnut. Lisäksi eduskunta voi milloin tahansa enemmistöllä kaataa hallituksen, joka toimii eduskunnan tahtoa vastaan.
On siis puhdasta bluffia väittää, että presidentti edustaa kansanvaltaa siksi, että hänet on vuosia sitten valittu toimikaudelle, jonka aikana hän voi tehdä mitä mieleen tulee. Pitää muistaa, että vaikka kansa valitsee presidentin, kukaan ei voi häntä toimikauden aikana erottaa, tekipä hän mitä tahansa kansan "valtakirjalla".