Eläkkeelle jäävän arkkipiispan Jukka Paarman mielestä kirkonvastainen propaganda on voimistunut. Vastustus ja vaino ei ole vain historiaa, Paarma sanoi lähtöjumalanpalveluksessaan Turun tuomiokirkossa sunnuntaina.
Paarman mukaan kirkonvastainen propaganda on kuitenkin Suomessa pientä verrattuna siihen, mitä kristityt saavat kokea joissakin muissa maissa.
Lähtösaarnassaan Paarma pohti kristinuskon ja kristittyjen puolustamista. Arkkipiispan mielestä kirkon ei tule olla hyökkääjä eikä syyttäjä, vaan kirkon tehtävä on puolustaa. Saarnassaan hän vertasi tehtävää oikeudenkäynnin asianajajaan ja joukkuepelin puolustajaan.
–Millainen ihminen tarvitsee puolustajaa? Ainakin se, jonka oma kotipesä, oma maali ei ole pysynyt puhtaana. Vastustaja on onnistunut hyökkäyksessään. Sisimmässä on tahroja, on pahaa oloa, rikkinäisyyttä, Paarma pohti.
Messun päätteeksi Paarma luovutti arkkipiispan viran tunnukset ja sai emeritusristin.
Eläkkeelle siirtyvä Jukka Paarma on ollut Turun arkkihiippakunnan ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa vuodesta 1998. Uusi arkkipiispa Kari Mäkinen asetetaan virkaansa 6. kesäkuuta.

Kommentit
Vai niin
Kritiikki on sitten muuttunut vainoksi ja propagandaksi...
Koko kirkkohan on yhtä
Koko kirkkohan on yhtä propagandaa niin kai sitä saa myös vastustaakkin.
?????????
Eikös se kirkko kuitenkin ole perinteisesti huolehtinut niistä vainoista?
Tietenkin jos vainoksi lasketaan että toteaa uskontojen olevan vanhoihin satuihin perustuvaa huuhaata niin kyllähän sitä esiintyy paljonkin, mutta jos sille linjalle lähdetään niin hihhulit alkavat taas pian polttaa kerettiläisiä rovioilla, joten se on turvallisinta määritellä mielipiteenvapauden käyttämiseksi.
Kirkon toimesta on
Kirkon toimesta on varmastikin tehty juurisyy-analyysiä otsikolla "miksi ihmiset eroavat kirkosta?".
Mitkä olivat johtopäätökset ja olisiko kenties omassa toiminnassa jotain korjattavaa?
Colosseum, Rooma ja Hartwall Areena, Helsinki
"Paarman mukaan kirkonvastainen propaganda on kuitenkin Suomessa pientä verrattuna siihen, mitä kristityt saavat kokea joissakin muissa maissa."
No jotain luovaa uutta ohjelmaa sinne Hjallishalliin pitäisi keksiä.
Joukkepelin puolustaja
Hyvin kuvattu. Kristillisyys oli juuri sitä silloinkin kun Jeesus kristiinnaulittiin.
Virikkeellisiä eläkepäiviä lällärimarttyyrille. Siellä rannoilla maatessa ja veneen alla pyöriessa varmaankin kirkastuu taivaanranta, Tie näyttää olevan vasta alussa.
terveisin Clotho,Lachesis,Atropos
Kirkko
tekopyhyydessään ja kaikkeen sopeutuvaisuudessaan on tärkein kirkkovastaisuuden propagandisti.
Luterilainen voi pahoin?
Olisiko paikallaan hieman avoimempi politiikka, kuin kirkkovaltuustoissa supistu linjanveto!
Luterilainen yhdistys voi pahoin?
Kirkko on puhtoinen eikä hamua maallista omaisuutta, eikä suojele pedodiilistä syytettyjä.
Rakastaa moniarvoisuutta ja siunaa kaikki poikkeavuudet!
Voi voi sentään nyt täytyy puolustaa luterilaista yhdistystä sen vakavassa ahdinko tilassa!
Liika elintaso kovettaa sydämen.
Vähempi politikointi riittäisi pienituloisille seurakuntalaisille. Tunnen myötätunteista häpeää ettemme ole valvoneet riittävästi yltäkylläisyydessä elävin kirkon virkamiesten kristillisiä arvoja.
Sitä saa, mitä tilaa
mutta eipä nämä hyväksikäyttö- ym. jutut paljon kirkon arvovaltaa kansan keskuudessa lisää. Onneksi älysin erota mokomasta lahkosta jo 1995, enkä ole katunut. Sitäpaitsi isojen kaupunkien seurakunnat hallinnoivat kymmenien ja satojen miljoonien eurojen omaisuuseriä mutta vähäväkisille niistä ei juuri iloa koidu.
vai se on 'kirkonvastaista
vai se on 'kirkonvastaista propagandaa' kun aletaan selvitellä heidän tekemiään rikoksia lapsia & muita vastaan? Kertoo paljon kirkon asenteesta...
Kirkon historia on täynnä
Kirkon historia on täynnä vainoa, mutta vainooja on ollut kirkko. Roomalaisten järjestemistä kristittyjen vainoista kun ei ole mitään historiallista todistetta. Pari tuhatta vuotta sitten tehtiin ahkerasti historiakirjoitusta, vastoin kuin yleisesti luullaan. Kristittyjä ei edes tunnettu saati dokumentoitu. Jeesuksestakaan ei ole ensimmäistäkään historiallista todistetta, vaikka tämän elinaikana kirjoitettiin satoja tarkkoja dokumentteja alueen tapahtumista.
Kirkko syntyi 300-luvulla, kun päätettiin luoda valtionkirkko olemassaolevista uskonnoista ja uskomuksista. Mukaan mahtui niin Mitra-kulttia, auringonpalvontaa kuin perinteisiä "pakanakäsityksiäkin". Tämä on tunnettua historiaa eikä kirkko voi sitä äänestämällä ja uskomalla muuttaa.
Eiköhän siirrytä 2000-luvulle ja hyväksytä realistinen maailmankuva. Joulukuun 25. päivä neitsyestä syntyneitä ja pääsiäisen aikaan ristiinnaulittuja messiaita oli kymmeniä ennen Jeesusta. Horus, Apollo, Mitra, Dionysos, jne. Näiden tarinoiden sankarit ovat täsmälleen yhtä kelvollisia palvonnan kohteita.
Se joka pystyy todistamaan jonkin uskonnon olevan totta ja toisten tarua heittäköön ensimmäisen kiven.
Komps
Samankaltaisen viestin olin aikeissa jättää. Mutta; juuri näin.
On tuolla äijällä pokkaa!
Koko virkauransa ajan hän on solvannut ateisteja ja homoja. Ja tekee sitä vieläkin. Ihme mussuttaja.
Ottaisikohan Iran pakolaisia Suomesta?
Siellä kuulemma kunnioitetaan kaikki oikeuksia täydellisesti ja tulevaisuudessa vieläkin täydellisemmin. Ainakin Ahmajihadinejadin mukaan. Paarma voisi johtaa exodusta Iraniin.
Tekopyhyyden huippu!
"Vastustus ja vaino" Paarma sanoo. Miltäs tuntuu, kun kirkko saa maistaa omaa lääkettään? Historiassa kirkko on ollut se pahin vastus ihmisten oikeuksille ja tasavertaiselle kohtelulle ja se on armottomasti vainonnut "kerettiläisiä". En usko, että Suomessa kuitenkaan aletaan käyttämään kirkon keinoja ja aletaan tappamaan kristittyjä, vaikka kritiikki kirkkoa kohtaan lisääntyisikin. Valtiosta pitäisi saada uskontoneutraali.
Voi itku.
Eikö se ole ennemmin kirkko joka sitä ns. propagandaa suoltaa.
Luterialaisen yhdistyksen pikainen analyysi
Millä yhdistyksellä on parhaat koukoustilat?
Kirkolla!
Mikä yhdistys saa verottaa yrityksiä vaikka yrityksen omistaja ei edes kuuluisi luterilaiseen kirkkoon?
Valtion kirkko!
Millä yhdistyksellä on eniten työntekijöitä asiakkaiden palveluun?
Kirkolla!
Millä yhdistyksellä on eniten jäseniä?
Kirkolla
Minkä yhdistyksen jäsenet eivät käy yhdistyksen kokouksissa?
Kirkon!
Mikä yhdistys on ylivoimaisin rikkain?
Kirkko!
Minkä yhdistyksen puheenjohtaja valittaa ettei heitä ymmärretä?
Kirkon!
Minkä yhdistyksen jäsenet suojelevat pedofiilejä!(lasten raiskausta)
Kirkon!
Vastustus ja vaino ei ole vain historiaa
paarma sedän mielestä vastustus ja vaino tulisi olla yksinoikeudella kirkolla, koska sillä on alalta vahvat perinteet
Evlut. kirkosta on totisesti
Evlut. kirkosta on totisesti saatu ylimielinen sosdem-pesäke, muiden mukaan.
Ei mikään ihme, jos Paarma ilmoittautuisi sossujen vaaliehdokkaaksi.
Uskoon ei mielestäni
Uskoon ei mielestäni tarvita RAHAA tai RAKENNUSTA. Ja on kyllä erikoista käyttää vaino -termiä. Ei muutaku ZEITGEIST haltuun.
propagandaa
Hyvät ihmiset. Arkkipiispa ei syyttänyt ketään. Hän totesi kuinka asian kokee.
Lukekaapa kommenttejanne ja miettikää oletteko itse juuri omalla kirjoituksellanne kantaneet oman kortenne kekoon propagandan tuottamisessa.
Miksi olette noin närkästyneitä? Kirkkoon ei tarvitse kuulua, Jumalaan ei tarvitse uskoa. En minäkään raivoa netissä siitä että ihmiset eivät usko mihinkään.
Chill out :)
Uskonnot eivät ole
Uskonnot eivät ole ateistillekaan yhdentekevä asia, koska sen osuus arkipäivässä ja maailman tapahtumissa on valtava. Tapauskovaiset ovat juurikin suurimpia ongelmia, sillä he edesauttavat ääri-ilmiöiden olemassaoloa kritiikittömyydellään. En väitä eläkkeelle jääneen arkkipiispa Paarman olevan äärimmäisyysihminen, mutta hän on ollut ison mukauskovaisjoukon johtajana ja hänen kommenttinsa toki kiinnostavat.
Sitä joko uskoo tai ei usko. Pyhät kirjoitukset ovat totta tai eivät ole. Omat tulkinnat tarkoittavat sitä, että on perustanut oman uskonnon. Suuri osa suomalaisista edustaa omaa uskontoaan, vaikka kirkkoon muodollisesti kuuluukin; ja tämä sakki on yhtä kauhuissaan ihmisistä jotka eivät kristillisiin oppeihin usko, kuin niistä jotka uskovat.
Kirkolle tämä on yhdentekevää. Rahaa tulee ja bisnes pyörii.
alkoholin turmeileita aivoja
Suomalaiset ateistit ovat idiootteja. Jos tarpeeksi hyvin todistan, että maapallo on litteä, he "uskovat" ja nielevät syötin koukkuineen. Nykyinen liberaali-ateisti-fasisti porukka on sellaista, joka lukee kirjasta vain etu- ja takakannen.
Joskus aikoinaan ateistit olivat vielä älykkäitä ja näkivät kokonaisuuden.
Kristityt ovat epätyytyväisiä johonkin.
Argumentum ad hominem + Hitler. :) Onkos Evlut-etukortin kantajat vähentymässä, ehkä siel taivaassakin pitäis olla niitä neitsyitä ja helvetin lämpötilaa nostaa, että tarjous olis kilpailukykyinen.
Lue koko Piplia
Raamattu todistaa että maa on litteä. Moniko sen koukun nykyään nielaisee?
http://bit.ly/15Pi37
Olisi kannattanut käyttää vaikkapa kolmea viisasta miestä kustannustoimittajina ennen julkaisemista. :D
Uskonnon vapaus
Koko uskonnon vapaus on meillä kääntynyt kummalliseksi: Suurimmalle osalle se näyttää olevan sitä, että voidaan haukkua kaikkien muiden uskonnot ja niiden piirissä työskentelevät ihmiset, heidän uskonsa ja niiden tunnusmerkit.
Eikö uskonnonvapauden pitänyt olla sitä, että kukin uskokoon tai olkoot uskomatta mihinkään, eikä kenelläkään pitäisi olla siihen nokan koputtamista tai kommentoimista, koska kyseessä on täysin kunkin ihmisen oma henkinen asia.
Hassuja käsityksiä sananvapaudesta...
...eihän se nyt voi tarkoittaa, että voi kiihottaa kansanryhmää vastaan eli toisinsanoen haukkua Keskustaa. No kyllä se nyt olis pikemminkin uskonto eikä kansanryhmä.
Valtionkirkkoko vapautta?
Valtion ja kirkon pitäisi erota toisistaan, jotta voitaisiin puhua uskonnonvapaudesta. Kukin uskokoon mihin lystää, mutta näiden uskomusten ei pitäisi ulottua kaikkia koskevaan lainsäädäntöön.
Nokan koputtaminen on eri asia kuin kommentoiminen. Asioista saa ja pitää puhua demokraattisessa yhteiskunnassa. Ei ole varmaankaan sattumaa, että sanoilla liberty (vapaus) ja library (kirjasto) on yhteinen kantamuoto liber (kirja). Vai pitäisikö se käsittää niin, että vapaus tarkoittaa uskomista yhteen kirjaan?
Totuus kestänee kritiikkiäkin?
Kirkolla ei ole mitään sitä vastaan
Että se erotettaisiin valtiosta. Mutta valtiolla on? Siksi paljon kirkko hoitaa valtiolle ja kunnille kuuluvia tehtäviä?
Niiden tehtävien hoidosta yhteiskunta maksaa kirkolle! Jos kirkon ero valtiosta toteutuisi, niin nyt kirkollisverona perittävä raha, ainakin tuplaantuisi veronmaksajille.
Tilaaja maksaa
Tokihan noiden tehtävien hoidosta voisi maksaa erotuksen jälkeenkin. Tilaaja-tuottaja -malli on arkipäivää myös valtiolla.
En muista lukeneeni mistään kirkon positiivisesta asenteesta valtiosta erottamiseen. Voitko laittaa linkin tms?
Marttyyri defense!!
Toimii aina ja joka asiassa, kumma kyllä olen aina luullut että se on vähemmistöjen ja heikompien tehtävä se marttyyrin pesti?
Mitäköhän todisteita tästä kirkon vainosta on? Siis kirkon vastaista propagandaa on kiistää sen opetukset? Vai onko se että tuodaan julki pedofilia kirkossa?
Kiroilevat kaiketi, että olisi pitänyt kieltää tiede ja aivopestä lapset paremmin varhaisesta iästä lähtien.
"Ateisti sanoo uskovaiselle: Kaikki kuolevat
Uskovainen vastaa: Ei minä jatkan elämää taivaassa joka on
paratiisi ja sinä helvetissä ikuisessa kidutuksessa"
Kukakohan se hyökkääjä on?
Kannattaisi analysoida sitä kritiikiä hieman tarkemmin, onko se
1) kirkkoa kritisoivaa vai
2) uskontoa kritisoivaa vai
3) molempia
Joka jaksaa lukea mm. nettikirjoituksia, on huomannut, että monet lahkolaiset hyökkäävät kovimmin kirkkoa vastaan ja jaksavat jauhaa mm. lapsikasteesta vuositolkulla.
Sitten on joukko älyllisiä kirjoittajia, joita johtaa tieteellinen katsontakanta elämässä. He suhtautuvat itse uskontoihin perin varauksellisesti, usein kielteisesti.
Siinä saavat kyytiä silloin niin valtion kirkko kuin lahkotkin; samaa struudelia heidän mielestä.
Aivan
Piispat ovat pitkään olleet teologiselta tasoltaan keskinkertaisuuksia. Ja se on näkynyt velttona keskusteluna niin fundamentalistien kuin sivistyneidenkin suuntaan.
Kirkko on ollut kaksisuuntaisessa paineessa sisältä päin. Varsinainen kirkonvastainen propaganda tulee hihhuliosastolta ja sitä voi jokainen seurata vaikka 7-kanavalta. Ei ole montaa ohjelmaa, jossa kirkkoa tai sen pappien enemmistöä ei tuomittaisi luopioiksi.
Jos Paarma tarkoitti sisäistä hyökkäystä, niin se on kovaa. Ateistit ovat aina vastassa ja se on luonnollista. Ateistit pyrkivät osoittamaan uskon ja uskonnon perusteet hauraiksi ja kestämättömiksi. Hihhulit taas sanovat kirkon ja sen pappien luopuneen Jumalan sanasta 24 tuntia vuorokaudessa kaikissa medioissa.
Kirkko taistelee sieluista ja siten vallasta. Teologiset kysymykset on sille sivuseikka ja neuvottelukysymys. Ties mistä johdetuille hihhuleille pitäisi kyllä saada suitset. Ne paahtavat kuin ameriikassa konsanaan.
Kun raha kirstuun kilahtaa jne..
Kirkkojen omaisuus pitää jakaa sinne mistä se on reväistykin,eli KÖYHILLE.
Puhutaanko Kirkossa ja sen opeissa muutakin kuin muunnettua totuutta.
Esim.Raamattu sanoo älä tapa,mutta kirkko siunaa sota-aseet.
Aikoinaan vietiin ainoa LEHMÄ köyhältä kirkollisveroista,kun ei pystynyt maksamaan,nyt valtio kerää ne jopa yritykset joutuvat maksavat.
Eikö se osoita ahneutta,vanha keruu on voimissaan.
Huijausta
Kirkollinen huijaus sen kuin jatkuu ja valtion varjossa.
Eräs paavi: "Hyvin uskonto on meidät elättänyt" ja niinhän se tekee edelleenkin - erityisesti köyhien kansakuntien joukossa - rikkaista puhumattakaan, joista USA on pahimman laatuinen esimerkki.
Satuilemalla voittoon
Muistaakseni ko. paavin (Pius X?) kommentti meni englanniksi kutakuinkin näin: "What profit hasn't the Christ fable brought us".
Paavi puhuu totta!
Kirkoton on koditon
Piispa hyvä,
Siinä vaiheessa, kun Ev.lut. kirkko alkoi myymään sanomaansa, homma lähti menemään täysin väärään suuntaan. Kirkolla oli, ja parilla kilpailevalla kirkolla on edelleen, maailman paras tuote, jonka sanoma ei kaipaa myymistä. Itse asiassa ihminen kaipaa sen sanomaa.
Myymisellä tarkoitan etenkin sanoman muokkaamista arvostelijoiden haluamaan muotoon. Naispappeus oli lähtölaukaus, harhalaukaus, jolloin monet jo näkivät mihin se tulee johtamaan. Sittemmin kirkko myi sanomansa ja identiteettinsä osia moneen kertaan, muutaman uuden jäsenen hinnalla. Luterilainen kirkko vain unohti tässä hässäkässä juurensa, katkoi niitä, ja alkoi kuihtumaan.
Tällä hetkellä kirkko käy "Millaisen Jumalan Sinä haluat" -kauppaa sukupuolenvaihtajien ja homoliittojen siunaamista vaativien kanssa.
Kaukana ei olla tilanteesta, kun kirkko keskustelee koiran ja ihmisen liiton siunaamisesta (millä en viittaa homoliittoihin!) Piispa hyvä, joka kerta kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielun vilahtamisen sijaan jälleen yksi juuri katkeaa, ja kirkko lakkaa olemasta vähääkään niistä hyvistä lähtökohdista, mistä se voimansa ammensi.
Ortodoksit lisäävät jäsenmääränsä ja katolinen kirkko on vahva, sen kriiseistä huolimatta. Miksi? Koska ne ovat pitäytyneet siinä maailman parhaassa tuotteessa, eivätkä lähteneet huutokauppaamaan juuriaan. Se on loputon suo, jossa kauppakumppani ei ole reilu. Se ei lakkaa vaatimasta lisää raajoja, pikkusormen saatuaan.
Evankelis-Luterilainen Kirkko on jo kädetön kirkko, pian jalaton. Koska se ei ymmärrä vieläkään muuttaa suuntaa, tulee miettineeksi, josko se on myös aivoton.
Kirkon sanoma
Kirkkohan on menestyksellä myynyt ja muokannut sanomaansa tuhansien vuosien aikana useaan otteeseen. Nykyaikainen suomalais-luterilainen kirkko ei muistuta lainkaan 300-luvun alkukirkkoa.
Ensin katolilainen kirkko muokkasi sanomaansa aina tarpeen mukaan ja kun se ei riittänyt, syntyi luterilaisuus jossa sanomaa taas muokattiin vieläkin enemmän.
Kirkon ongelma onkin se, että nykyään sanomaa pitäisi muokata melkein joka toinen vuosi yhteiskunnan kehittyessä kun aiemmin riitti, että muutoksia tehtiin satojen vuosien aikana jolloin yksi sukupolvi ei havainnut selkeästi kuinka asiat muuttuvat.
Ovatko kaikki kommentoijat musliimeja?
Tämä kommentointiketju on sellaista kristinuskon vastaista pahan puhumista, jolla Allahit moukaroivat kristinuskoa?
MILA F, sinulle kiitos siitä, että sanoit kaiken oikein?
Täytyy muistaa, että kirkkoon kuuluvien tunteita loukattiin verisesti kommenteissa! Meillä on USKONNONVAPAUS, joka tarkoittaa mm. sitä, että näissä asioissa täytyy olla hienovarainen. Ei pidä loukata toisen Ihmisen tunteita!
Ateistit näyttävän ottaneen tuon loukkauksen aseekseen? Ei heidän päässään paljon liiku. Me jokainen olemme toistemme lähimmäisiä! Onko tuo teille tuntematon käsite?
Kirkosta voi vapaasti erota, tai kuulua siihen.
Mutta olkaamme silti ystäviä keskenämme!
Totuus on tarua todellisempaa
Evoluutio on aukottomasti todistettu tieteellinen fakta. Mitä siitä voi helposti päätellä ja loukkaako se tunteitasi? Jos olet oikeassa sinun ei tarvitse loukkaantua. Jos olet väärässä, niin sinulla ei ole varaa loukkaantua.
Ateistit ovat kautta aikain saaneet tuta uskovaisten lähimmäistenrakkaudesta. Monen sadan vuoden ajan suorastaan tulisesti.
Tieteellä ei ole uskonnon kanssa
Mitään tekemistä! Uskonto on uskon asia. Jos luit kommenttini huolellisesti, niin huomaat kuka tässä loukkaantui, Sinä vai minä?
Vapaa-Ajattelijat ovat kokonaan omistaneet elämänsä loukkauksille. Minä en loukkaannu mistään, mutta puolustin kristinuskoa! Onko se liikaa?
Asiapohjalta
Kommentoin vain sinun kommenttiasi; myöskin loukkaantumatta ja asiapohjalta.
Mutta olet oikeassa: tieteellä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa ja meni ohi tämän keskustelun aiheesta. Pahoittelen. Ajatuksen ydin oli kuitenkin siinä, että jos totuus loukkaa, niin "sitten ei voi kuin valittaa". Evoluutio ja luomistarina sulkevat toisensa pois, koska ihmistä ei ole luotu vaan on pitkällisen kehityksen tuotos. Tällöin ei ole syntiinlankeamustakaan eikä tarvetta Sovitukselle.
Keskustelu saisi minustakin olla asialinjalla, mutta siihen harvoin päästään. Kaikki rationaaliset todisteet puhuvat eri kieltä kuin epärationaalinen usko. Kirkko on epärationaalista maailmaa edustava instituutio, jonka valta nyky-yhteiskunnassa herättää luonnollisesti keskustelua ja kritiikkiäkin. Varmasti turhautuneisuuttakin, joka sitten näkyy sarkasmina.
Valmiutta keskusteluun ateisteilla kuitenkin on, muttei uskomus- ja tunnepohjalta. Niissä keskusteluissa ei ole mitään rakentavaa eikä niissä päästä mielipidettä pidemmälle.
Eikö uskovaisia vaivaa yhtään se, että Horus on ihan yhtä todennäköinen vaihtoehto messiaaksi? Eiköhän kyseessä ole lähinnä se mitä päättää "fanittaa".
Kysyn uteliaisuudesta
Minkälaista tyydytystä sinä saat siitä, että yrität todistella kirkon tapoja, rituaaleja tai Raamatun kertomuksia vääriksi ja epäluotettaviksi? Miksi käytät asiaan noin paljon tunnetta ja energiaa - asiaan, joka on mielestäsi epärationaalinen? Mitä saavutat sillä? Käytätkö kirkkoa vihan kohteena siksi, että olet huomannut, kuinka epärationaalinen olento ihminen on, vaikka juuri sinä haluaisit olla vain ja ainoastaan rationaalinen?
Elämänkokemukseni mukaan kaikki ihmiset joutuvat käymään läpi tuon yksilönkehityksellisesti inhottavan vaiheen. Mitä nopeammin hyväksyt sen, että ihmiset eivät toimi isoissakaan asioissa tiedollisesti ja taidollisesti johdonmukaisesti ja puhtaasti järjen perusteluita käyttäen, sitä nopeammin olet taas valmis jatkamaan eteenpäin. On epärationaalista toivoa, että pystyisi muuttamaan epärationaalisten ihmisten käytöstä. Kaiken lisäksi se kuluttaa energiaa kaikelta muulta.
Kysyt: Eikö uskovaisia yhtään vaivaa se, että Horus on ihan yhtä todennäköinen vaihtoehto messiaaksi? Ei, ei yhtään ja miksi pitäisi.
Elämä koostuu valinnoista ja niiden seurauksista ja ihmisille on annettu vapaa tahto tehdä oikein tai väärin. Tavoite on tietysti tehdä oikein tai ei ainakaan tietoisesti väärin. Se on oikeastaan eräs uskon monista ytimistä - tehdä parhaimman taitonsa mukaan oikein.
Mitä tyydytystä kukaan saa
Mitä tyydytystä kukaan saa mistään? Subjektiivistahan se kaikki on. Jos sinulle ei kuitenkaan kirjoitusteni ydin selvinnyt teksteistäni, niin se on:
Kirkko ja valtio tulisi erottaa toisistaan.
Yksinkertaisesti näin. Yhdelle uskomukselle on annettu erioikeuksia, jotka eivät ole uskonnonvapauden mukaisia.
Jos sinulle on sama mihin uskot etkä ole kiinnostunut tietämään uskomuksiesi taustoja, niin siitä vaan. Elämän perimmäisestä tarkoituksesta puhuttaessa pelastuspakkaus kannattaisi tutkia hieman paremmin kuin jauhelihapaketin parasta ennen -päiväys.
Minä olen tuhrannut toistakymmentä vuotta aktiivisessa lahkotoiminnassa, joten tiedän tuntevani myös toisen puolen asiasta. Tiedän myös että ajattelutapojen muutos on hidasta, mutta kuka aikoinaan uskoi kristittyjen (ja Raamatun) oikeuttaman orjuuden poistamisen Yhdysvalloista?
Uskonnoton elämä tuottaa minulle suurta helpotusta, koska voin nyt keskittyä elämään ainutlaatuisena kokemuksena vailla jatkuvaa uppoutumista ikuiseen elämään, josta kellään ei ole harmainta aavistusta. Ehkäpä joku muukin saa kipinän tutkia uskonsa perusteita katsomalla asioita toisesta näkökulmasta. Se että messiastarina on ollut olemassa lukuisia kertoja ennen Jeesusta neitsyestä sikiämisineen, ehtoollisineen ja ristiinnaulitsimineen on todistettu fakta. Riittää kun vaihdetaan tuhat vuotta aiemman Horus-nimen tilalle Jeesus, niin siinäpä uusi pelastustarina. Mutta sehän riittää! :)
Se on hassua miten uskonnosta keskusteleminen menee aina tähän samaan. Kun ei ole mitään kättä pidempää, niin tulee tämä "mitä tyydytystä oikein tuosta ateismista saat?" -kommentti yhtä varmasti kuin kirkollisvero.
Minun osaltani tämä oli tässä, koska tiedän kokemuksesta etteivät asiakysymykset ole todennäköisiä em. jokerikortin jälkeen.
Oikaisu
En kysynyt "Mitä tyydytystä saat ateismista" ja toisekseen, turha sinun on minulle kiukutella.
Ateisti ei yksinkertaisesti usko jumaliin
Kysyit: "Minkälaista tyydytystä sinä saat siitä, että yrität todistella kirkon tapoja, rituaaleja tai Raamatun kertomuksia vääriksi ja epäluotettaviksi?"
Kuvaa varsin hyvin ei-uskovaisen (a-teistin) toimintaa, vaikka ateismi sinällään tarkoittaa vain sitä, ettei usko jumaliin. En kuitenkaan yritä todistella; mainitsemani asiat on jo todistettu. Tyydytyksen saaminen tai saamatta jääminen on täysin epäolennaista.
Kiukuttelua tämä ei ole, turhautumista kyllä. Yhteenkään asiakysymykseen ei uskovaista kantaa saa. Noh, turha tietysti odottaakaan. Dogma kun ei jousta eikä omaa ajattelua saa käyttää muuta kuin ennalta määrätyn lopputoteaman käsittämiseksi.
Ja tiedän, tiedän.. Jeesus rakastaa minuakin! Sehän olisi ollut se seuraava kommentti. Tuo hokema taitaa olla jokaiselle wannabe-uskovaiselle se 101-kurssi, yhdessä tietysti uskonnollisen asiaväistelyn kanssa. Ohjataan keskustelu toisen osapuolen "ongelmiin" ja henkilöön eikä kommentoida muuta. Näin vältytään näppärästi itse asialta ja alentuvasti säälitellään armosta osattoman mielenliikkeitä.
Kristittyjä ei todellakaan Suomessa vainota, mutta uskontokritiikkiä tullaan esittämään varmasti vieläkin enemmän. Eikä vähiten em. syistä.
Huudat seinille..
Kysyinen nimimerkki Mila_F on niin syvästi "jumal-harhassaan" ettei järkevä keskustelu tunnu olevan mahdollista. Ihmisiä myös hämää suomalainen sana usko (faith) tästä tulee osaksi se "ateismi on uskonto harha" tosin tämä on jenkkilän hörhöjen hyökkäys joka on vihdoin rantautunut Suomeenkin.
Tuntuu, että on osalla oma usko kadoksissa kun niin syvästi puolustavat massiivista organisaatiota, jolle on anettu ties mitä eri vapauksia ja verohelpotuksia.
Miten kirkkoa vainotaan? Miten uskovaisia vainotaan? Vähän vinoillaan ja yritetään heittää piikkiä, ettei taida olla mitään odottamassa kun kuolet, eli kannattaisi elää sen mukaan eikä uhrata aikaa miettimällä turhaan mitä parrakasukko/jeesus/pyhähenki haluavat sinulta.
Itkettäisi ellei naurattaisi
Näinhän se menee. Eniten huvittaa se, että kotimaisen lähi-itäuskonnon teesit ovat kannattajiensa mielissä mitä järkevimpiä, kun taas kilpailijan typeriä. Kellään ei ole kuitenkaan ensimmäistäkään todistetta minkään uskonnon väittämien todenperäisyydestä.
Fiilispohjalta mennään. Ja aivan sama, vaikka kirjoissa jumala kehottaisi kansanmurhiin, veriuhreihin, orjuuteen ja vaikkapa oman tyttären myymiseen. Pääasia että tuote on helposti shopattavissa ja täyttää jonkinlaista kuviteltua tyhjiötä. Elämän tarkoitus on kuoleminen ja sitten vasta pidot alkavat.
Meh! Taidanpa ottaa oluset ja katsoa lätkää.
Ne neulansilmät ja harkittu ahneus.
Jospa toteaisit, että organisoidut uskomukset ovat mitä todennäköisemmin raha - asioita. Yritysten sielunhoito maksaa kirkolle niin paljon,että siitä pitää veloittaa yli 200 miljoonaa euroa yhteisöveroista vuodessa. Usko on jokaisen ihmisen yksityisasia, eikä mitään kauppatavaraa joista veloitetaan ilman omistajien lupaa tekemättä mitään. Parempi kun jokainen maksaa oman " hyveellisyytensä " aiheuttamat kustannukset vapaaehtoisesti, eikä käyttämällä eri uskontoja keppihevosena.
Simo Perttulakin löysi hyvän ja tarpeettoman.
Todellisuudella ei ole mitään tekemistä uskontojen kanssa. Näihän se on ja tästä syystä jäljelle jää ainoastaa hyvin palkattu organisaatio, tietenkin poislukien siivoojat, haudankaivajat, hautausmaiden kesätyöntekijät, ruumiinpolttajat ja muut hyödynnettävät, kuten pienipalkkaiset papit jotka tekevät likaiset rukkashommat. Sinne alapäähän ei ole paljon pyrkijöitä juontajan hommiin, mutta pyramiidin huipulle kohdistuu tunkua. Aina hyvä palkka moraalin voittaa.Samaan tyyliin sitä elettiin Neuvostoliitossa. Kulissien pystyssäpitäjän elivät ruhtinaallisesti täysylöspidossa kunnes kulissit kaatuivat.
Uskovaiset määräävät kuinka uskoa!
Tässä taas "uskovainen" Simo Perttula tuomitsee muiden mielipiteitä. Kirkko ei koskaan ole ollut hienovarainen vaan lähinnä ahne ja sisäänpäin suuntautunut byrokraattinen laitos.
Uskonnon vapaus on myös sitä, ettei usko tuon kaupallisen luterilaisen yhdistyksen toimintaan.
Uskontoa voi harrastaa luonnossa eikä siihen tarvita sen kummempia lavastuskia!
Pidän itseäni omalla tasollani uskovaisena, mutta en luterilaisen yhdistyksen tarkoittamalla tavalla!
Minua ei loukkaa toisten mielipiteet ja pystyn lukemaan kaikki ilman mielipiteet ilman että tunnen itseni loukatuksi!
Amen
Pyhäksi lopuksi totean olevani
Syntymäuskovainen, minun kohdallani ei tarvitse silti laittaa sanaa uskovainen sitaatteihin. Asettaudun aina heikomman puolelle! Puolustan köyhiä ja muita apua tarvitsevia. Koko uuden Uuden Suomen ajan olen järkkymättömästi ollut samalla linjalla.
Ja rintamani pitää! Olen saanut tämänkin lehden aikana kotiini runsaasti positiivista palautetta. Yksi on jo se, että avoimesti esiinnyn omalla nimelläni!
Tämän uutisen kommentoijat yksipuolisesti pommittivat kirkon hajalle, tarvitsi se yhden vilpittömän puolustajankin!
Puolustat köyhiä ja apua tarvitsevia?
Miksi sitten upporikasta kirkkoa puolustat?
Kirkko toimii ...
... toisin kuin vaikka kunnallinen byrokratia. Esimerkiksi sellainen asia kuin diakoniatyö, on auttanut onnistuneesti ihmisiä, jotka ovat jääneet täysin vaille muun yhteiskunnan turvaa äkillisen työttömyyden, avioeron tms. tilanteen vuoksi. Esim. siihen "upporikas" kirkko käyttää varojaan.