Sunnuntai 27.5.2012

Useita koulupoikia hakattu metroasemilla - piina ohi

Luotu: 
19.5.2010 15:48
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Nuoria piinattiin Ruoholahden metroasemalla.

Metroasemilla ryöstelleet nuorukaiset saivat Helsingin käräjäoikeudessa ehdollista vankeutta. Tuomittu kaksikko piinasi koulupoikia esimerkiksi Kampissa ja Ruoholahdessa toissa talvena ja keväänä.

Tuolloin 15-vuotiailla ryöstäjillä oli yhteensä kymmenkunta 12–16-vuotiasta uhria. Rahaa kiristettiin esimerkiksi lyömällä ja uhkailemalla taittoveitsellä. Erästä uhreista pahoinpideltiin lyömällä, tönimällä ja potkimalla, kun hän oli kertonut ryöstöstä vartijoille.

Saaliikseen kaksikko sai kerralla korkeintaan muutamia kymmeniä euroja.

Toiselle nuorukaisista tuomittiin 11 kuukautta ehdollista vankeutta muun muassa yhdestätoista nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä. Toisen tilille ryöstöjä luettiin kuusi ja ehdollista vankeutta tuli yhdeksän kuukautta.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Markku999

Eli ei minkäänlaista rangaistusta väkivaltaisista ryöstöistä.

Ja sitten vielä ihmetellään miksi Suomi on niin väkivaltainen maa...

Vieras

Kun näitä nuoria tuomitaan ehdolliseen yli kymmenen ryöstön jälkeen viesti on selvä - ei rangaistusta. Nuoret eivät koe sitä minään juttuna ja jatkavat samaan tapaan. Oletettavasti ryöstöjä on vaikka kuinka paljon enemmän, mutta näistä jäivät kiinni. Ruoholahden aseman vieressä lisäksi asuu eri värisiä "pakolaisia" ja oletan ryöstäjien olleen joitakin näitä käkkäräpäitä ja tämä ei ole rasistinen lausunto. Jatkakaa samaan malliin niin täysi-ikäisenä heilahtaa häkki ja elämä on pilalla. Parhaassa tapauksessa saatte lentolipun sinne mistä olette tulleetkin.

Minkä nuorena oppii sen...

Arvaan että samasta kuin minä: jos vesselit olisivat olleet varsinaisia, olisi tämänkin uutisen perässä jo satoja Hallah-ahon palvojien mäihäisin sormin kirjoittamia tekstuaalisia ulostuksia maahanmuuttajista ja demlasta ja herra ties mistä. Toisaalta työtön mono-osaaja kun on, saattaa bunkkerinero huomenna normi-ihmisten työaikaan, asiallisen tekemisen puutteessa, (lapset kunnallisessa päivähoidossa) bunkkerissaan päästää vielä aiheesta aivopierun ja sitten tulee tähänkin ketjuun eloa ;)

penavaan

Yhdyskuntapalvelua pitäisi tuomita "urakka" pohjalta - siis kakku kestää niin pitkään kunnes X-määrä suorituksia (graffitin poistoja tms) on todistettavasti suoritettu.

Käsitykseni mukaan osa tästä yhdyskuntapalvelusta on meeelkoista zuibailua ja malekselemista, siis sitä missä tällaiset herrat jo loistavat valmiiksi.

Kuuma kesä lapion varressa vaikkapa tietyömaalla voisi jo jotain opettaakin.

Vieras

Ehdollista ei pitäisi ikinä tuomita ilman että siihen sisältyy merkittävä määrä yhdyskuntapalvelua. Ongelma lienee kuitenkin että osa tuomituista on niin vaikeaa porukkaa että heille on vaikea keksiä mitään sopivaa tekemistä.

Kaikista paras ratkaisu olisi solmia Venäjän tai Turkin kanssa jonkinlainen sopimus mikä mahdollistaisi näille kavereille muutaman kuukauden reissun paikalliseen vankeinhoitolaitokseen. Luulen että sen jälkeen rikosten uusiminen vähentyisi merkittävästi.

Vieras

Tässäkin viestiketjussa on lukuisia viestejä missä valitetaan lepsua tuomiolinjaa jne. En ole kuitenkaan nähnyt yhdenkään toimittajan haastattelevan tuomareita yms. ja pyytävän perusteluita tuomioille. Kunnon keskustelua asiasta.

Vai ovatko tuomioistuinten tuomarit niin korkea-arvoisia, etteivät jaa haastatteluja tai kommentteja.

Toinen ryhmä ovat poliitikot. Eikö eliitti todellakaan tiedä mitä kadulla tapahtuu?

Vieras

Asellisesta ryöstöstä minimi 2v kakkua. Mikä rikollisten holhousvaltio tämä oikein on?? Lisäksi olisi pitänyt antaa kunnon korvaukset kärsimyksistä sekä muutaman tonnin sakot.
Oliko tuomarin poikia taas leikkimässä?! Vai mistä tämmöinen lepsuilu.

semi

Osoittaa paikka missä olisi voinut harrastaa harrastuksiaan, eduskuntatalon portaikko sopisi paremmin tarkoitukseen kuin metroasema. Sitten voisi hätäkeskuksen vanhempi konstaapeli kysellä Kataiselta että ottaako tämä pataan parilta kultaiselta vesseliltä.

JAK

Jos oikeutta haluaa, niin ei taida tänäpäivänä olla enää, kuin omankädenoikeus jäljellä. Oikeuslaitos on ainakin minun silmissä menettänyt arvovaltansa täysin jo aikaa sitten. Saisi isoluuta puhdistaa tuon puulaakin.

Alppisirkka

että toinen veijareista on aluperin Kolumbiasta adoptoitu poika, jonka rikoslista on nyt 16 vuotiaana, pidempi kuin Tolstoin romaanit. Mitäs hänen kaltaisensa elämäntaparikollisten kanssa pitäisi tehdä? Ehkäpä palautus Kolumbiaan olisi lopulta ainoa oikea ratkaisu, siellä olisi varmasti enemmän käyttöä hänen lahjoilleen.