
- Hoi järki älä jätä! Oinonen parkaisee Uudelle Suomelle.
Oinonen pitää suunnitelmaa käsittämättömänä eikä usko että se voisi ikinä käytännössä toimia. Oinonen pelkää, että kuka tahansa voisi ruveta omaa ilkeyttään vihaamansa puolueen jäseneksi ja alkaa "puhua läpiä päähänsä", jolloin puolue joutuisi maksumieheksi.
- Ei tässä ole jären häiveekkään. Jotka tämmösiä lakeja suunnittelee, niin kyllä minä sanoisin että nyt täytyy mennä koulun penkille, Oinonen päivittelee.
Oinonen ihmettelee, miksei puolueita alettaisi rangaista samalla siitä, jos puolueen jäsenet tekisivät minkä tahansa rikoksen.
- Onko rasismikysymys nostettu muiden rikosten yläpuolelle, Oinonen kysyy ja ihmettelee, ettei esimerkiksi kunnianloukkauksista tai pahoinpitelyistä tulisi samanlaista vastuuta.
Oinonen ei koe, että lakiuudistuksella olisi erityisen kova isku Perussuomalaisille, vaikka juuri heidän ympärillään on vellonut keskustelu muukalaisvihamielisyydestä. Tuoreimpana esimerkkinä lienee niin sanottu hottentottikohu.
Puolueen puheenjohtaja Timo Soini on irtisanoutunut rasismista - oikeudessa rasismista tuomion saaneilla ei ole hänen mukaansa sijaa puolueessa.
Lakiesitys koskisi myös verkko- ja Facebook-sivuja. On esitetty, että pelkkä linkki rasistista materiaalia sisältävälle sivustolle voisi johtaa sakkoihin.
Oinosen mielestä kaupallisten sivustojen pitäisi valvoa paremmin sisältöjään rasismin kitkemiseksi. Henkilökohtaisista sivuistaan ihmisten pitäisi Oinosen mukaan olla itse vastuussa.
Pitäisikö puolueet laittaa vastuuseen jäsentensä rasistisista tekemisistä? Ota kantaa US-kyselyssä.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
pitää yrittää käsittää
että rasismissa on kyse rikoksesta demokratian ydintä vastaan
Demokratian ydin on
Kansa! Hyvä Jussi, alat poika oppia.
Demokratian ydin on riittävä reviiripuolustus!
Ihmisten ja eläinten yhteisöt ovat kuitenkin kaikkinensa täynnä rajoja - niin heimollisina, suvullisina kuin alueellisina. Rajat ovat tehdyt turvaksi aina jotakin vastaan. Raja on merkki uuden vaikutusvallan alkamisesta. Suomen ja Venäjän raja on vedenjakaja, jossa kohtaavat uskonnot, kulttuurit, tavat, politiikka ja kauppa.
Eläinkunnassa on miljoonia vuosia vaikuttaneet muuttumattomat reviirit. Reviireillä turvataan suvunjatkantaa, hallitsemista ja riittävästi niukan toimeentulon hankkimista.
Rajat aitaavat reviirin lajikohtaisesti ruoan hankinta-alueeksi kuin geenistöllisen jatkumon turvaksi. Raja on este vieraan vaikutteen uhalle aina joltakin vallatulle alueelle, jolla halutaan yllläpitää sille jyvittynyttä valta- ja hallintajärjestelmää.
Taas kerran ´Ilkka Luoma´ hyvä kirjoitus
Siinä oli asiaa niin että omat höpinät säästyy, ainakaan tuohon ei lisättävää, ei poistettavaa, vain samaa mieltä nyökytystä.
Demokratian ydin on vapaa
Demokratian ydin on vapaa mielipiteenmuodostus ja -ilmaisu.
Ja totta tosiaan, tämä braxilainen isku kohdistuu suoraan demokratian ytimeen.
Kuka määrittelee?
Keskustelusta on saanut kuvan, että kaikea maan ja taivaan väliltä väitetään rasismiksi. Hupaisimpia heittoja oli, kun joku ideanikkari väitti Thorsiin kohdistunutta arvostelua rasismiksi! Eli vaarallisilla vesillä ollaan.
Tasan ei käy tasa-arvokaan
Niin, Matti Vanhasta saa herjata lehdistöä myöten muttei Asteroidia internetissä.
Ihan pöljähän moinen lakiesitys on. Poliitikot vetävät hatustaan näitä sensuurilakeja näköjään puolen vuoden välein. Tarkoitushan tässä on nyt asettaa suukapulu heille itselleen.
Neukkulassa ei saanut kiistää sosialismia joutumatta lataamoon tai arvostella neuvostovaltiota. Samasta mielipiteenvapauden rajoittamisestahan tässä on kyse.
Näinhän se on. Ja kaikki
Näinhän se on.
Ja kaikki mistä punavihervasemmisto ei pidä on rasismia. Kuten Perussuomalaiset. Ja maahanmuuttokritiikki. Ja monikulttuurivastaisuus.
Taistolaista
Vihreillä ja Vasemmistoliitolla on sama stalinistinen sananvapaus- ja demokratiakätys. Toisinajattelu halutaan kriminalisoida ja ottaa kollekviiviset rankaisut käyttöön
Braxin valmistelema laki on monelta osin Suomen perustuslain vastainen ja siksi vaatii perustuslain säätämisjärjestyksen.
Vihreät ovat tunnetusti taistolaisia
Tämän takia Vihreät eivät jättäneet hallitusta ydinvoimasta huolimatta. Tuija Brax haluaa voimaan stalinistisen epädemokraattisen sananvapauslainsäädännön.
Anni Sinnemäki taas pahentaa suomalaisten työttömyyttä yhteistyössä Kokoomuksen kanssa.
Isänmaan ja kansan edun vuoksi Vihreitä ei saa missään nimessä päästää hallitukseen 2011 ek-vaalien jälkeen!
Ketä saa nimitellä?
Saakohan uuden lain tullessa vihreitäkään enää nimitellä ja haukkua?
Mustia ei ainakaan saa.
Tämän mukaan SDP:täkin
Tämän mukaan SDP:täkin pitää rangaista Juha Turusen sieppaustempusta?
Demokratian ydin?
Minkä demokratian?
Historian lehtien havinaa
Demokratian kehittyneimmän muodon, kansandemokratian ydin tietenkin! Vihreistä ja ns. suvaitsevaisuusvasemmistolaisista on suuri sääli, ettei Suomi ole saavuttanut vielä tätä kansanvaltaisuuden korkeinta astetta, jossa kansan ei tarvitse enää miettiä lainkaan sitä, voisivatko he vaikuttaa yhteiskuntaan tai omaan elämäänsä; kun pelkkä miettiminen saattaisi olla rikollista.
Demokraattista tyranniaa
Aivan. Demokratian villistä käsiteklusterista on tullut viimeisen sadan vuoden aikana kenties käytetyin alistamisen ideologia.
Perussuomalaisten sorto
Voitaisiin tulkita rasistiseksi? Samoin yllytyksenä kansanryhmää vastaan.
Entä Suomi rasismi suomessa?
Miksi helvatissa kokoajan jauhetaan rasimista yhdensuuntaisesti, suomalaisista ja suomalais kulttuurellisistä - vastaan joku muu kansallisuus/kulttuurellisuus, esim: en edes muista kuulleeni meidän poliitikkojen nyrpeilevän tai ärähtäen toruvasti yhtäkään ulkomaalaisväestöä vastaan heidän esittäessään rasistisia ajatuksia suomalaisiin kohdistuen tai meitä herjaavia kulttuuri asenteita tai suunnitelmia sellaisten toteuttamiseksin meidän kotimaaperällämme, toisinpäin kyllä.
Vierasmaalaiset saavat nimittää meitä uskontomme vuoksi (kristitty/Luterilainen) paholaisesta kotoisin olevaksi, he saavat asettua etuoikeutettuun asemaan, viranomaisten hyväksynnällä, verrattuna kantaväestöön esm. sosiaalieduissa (jääkö yksikään vierasmaalainen ilman lääkkeitä, ei, suomalainen voi vähävaraisuudessa KYLLÄ!)
Vierasmaalaiset saavat luoda kultturellis-uskonnollisia uhka ja pelottelukuvia suomalaisia kohtaan, JA SUOMEN VALTIOVALTA SALLII JA SIUNAA TUON TOIMEN "kulttuuririkkaudeksi"!!
Voinko minä mennä naapurin pihalle määräilemään miten asiat siellä pidetään, vaatia jääkaapista ruokaa grilliin, ja uhkailla heitä vielä grillatessani että tulen kyllä muuttamaan koko perheenne kulttuurin ja uskonnon omani kaltaiseksi, ja ´te saatanasta kotoisin olevat paholaisen perilliset minä grillaan uuteen uskoon vielä tulevaisuudessa´, saisinko vihreiden,Rkp:n ja Kokoomuksen tukea tällaiseen ´kulttuurellisuuteeni´? Mitä, enkö...miksi en,saahan toisetkin??
Sananvapauden ja perustuslain vastainen ajatus
estää Suomalaista sanomasta mielipidettään.Laissahan on sanottu mikä on sopivaa puhetta.Mitä tekemistä puolueilla on asian kanssa ellei asia ole kirjoitettu puolueohjelmaan.Oudoksi menee,ettei Suomalainen saa sanoa,jos maahan tunkee,jos jonkinlaista tulijaa,pelkän sosiaaliturvan takia.
Eihän oikeudessa voi saada
Eihän oikeudessa voi saada tuomiota rasismista. Sellaista rikosnimikettä kuin "rasismi" ei ole olemassa. Rasismi ei ole rikollista eikä rasisti rikollinen.
Olen kuitenkin Oinosen kanssa täysin samaa mieltä. Uusi lakiehdotus rikkoo ainakin Geneven ihmisoikeussopimusta ja tällaiset yhteisölliset rangaistukset taitavat rikkoa monia muitakin kansainvälisiä ja kansallisia sopimuksia. Tuija Brax tekee kaikkensa poistaakseen Suomesta sananvapauden ja muut länsimaiset arvot ja hyveet, jotka tekevät Suomesta niin hyvän maan asua. Toiminta on aivan käsittämätöntä, enkä voi ymmärtää miten edes muut Vihreät voivat antaa näin vastuuttoman oikeusministerin rellestää vapaana.
Rasismi-tekosyyllä käydään sananvapauden kimppuun
Rasismin tekosyyllä käydään nyt sananvapauden kimppuun. Vaalit ovat tulossa eikä M-sanaa saisi sanoa.
Rasisimihysteriaa
Oikeusministeriö näyttää olevan totaalisesti rasismihysterian vallassa. Jos tuo laki tulee, niin minusta tulee lainrikkoja, enkä häpeä yhtään.
Suomesta on näköjään tulossa poliisivaltio.
Voin kyllä kohdella mustaa miestä kuten suomalaista, mutta hänen on se sitten kestettävä. Jos hän aukoo päätään, niin vedän häntä turpaan. Se ei ole rasisimia, koska kohtelin häntä kuten suomalaista.
Onko Brax hysteerinen nainen?
En väitä, vaan kysyn niiltä, jotka tuntevat.
Väitä mitä Brax
Entä olisiko Brax mahdollisesti vainoharhainen en muuten väitä minäkään kunhan kyselen jos vaikka joku voisi tietää.
Rasismi mitä se on
Rasismi on rikos koko yhteiskuntaa vastaa. Siitä pitäisi olla ankarat tuomiot. Rasismin määritteen pitää selvittää tarkasti niin että jokainen sen ymmärtäisi. Rasismissa kiellettään jokun, joidenkin tai koko kansan oikeus olla mikään. Amerikassa tapettiin koko siellä tuhansia vuosia asunut väestö melkein sukupuuttoon eurooppalaisten toimesta. Australiassa tehtiin myös samoin ja jopa suomessakin alkuperäinen väestö työnnettiin tunne pohjoisen jäämeren rantaan. Paljon muitakin on siitä saanut kärsiä. Rasimi on kyllä oikeastaan kaikkien yläpuolella.
oikeilla
jäljillä olet
Niin metsässä kuin olla voi!
Rikoslakimme sisältää yksityiskohtaiset kuvaukset toisia ihmisiä vastaan tehdyistä rikoksista ja määrittelee niille rangaistukset. Rasismi koskee tekojen motiiveja eikä niitä voida koskaan täsmällisesti tietää, koska motiivit ovat aina subjektiivisia, ei mitattavia.
Miksi ei siis voida tyytyä yksityiskohtaiseen "tavalliseen" rikoslakiin? En keksi muuta syytä, kuin että joillakin tahoilla on halu saada aikaa pykälä, jonka varjolla voidaan alkaa rajoittaa ihmisten sananvapautta -myöhemmin aivan varmasti muissakin, kuin maahanmuuttopolitiikan kysymyksissä. Varmasti hyvin pian aletaan valmistella yleisempää motiiveihin liittyvää "vihapykälää".
Jokaisen vapautta rakastavan on oltava nyt todella valppaana!
Brax varmaan on
hysteerinen ja vihainen nainen, jopa niin vihainen että on valmis viharikokseen sananvapautta kohtaan.
Valloittajat on olleet aina
Valloittajat on olleet aina rasisteja. Nyt vain valloittajat on henkilöitä joilla on sininen huuliparta.
Kaikki kääntyy päälaelleen, valloitetuista ruleekin nyt rasisteja vaikka tosiasiassa juttu on toisinpäin.
Tuija koittaa vielä tehdä kaikkensa tuvatakseen valloittajien edut, oikeudet ja tapakulttuurin.
Mykymuotoinen rasismi häviää heti kun nämä valloittajat hyväksyvät alkuperäisväestön lait ja kulttuurin.
Meitä ei voi hämätä lasikuulilla ja kansantansseilla, jos vihreät hömääntyvät niin se on heidän häpeänsä ja vielä suurempi häpeä Tuijalle. Se on sitten eri asia osaavatko edes hävetä, todennäköisesti ei. Tuijan pitäisi ottaa nyt tähän yksittäiseen tapaukseen kantaa, vaikka onkin kantaväestöstä kysymys.
Mustan auton takapenkillä unohtuu helposti ne asiat joita varten tuijat on valittu.
Jos ei tiedä, ei pidä väittää
Amerikan intiaaneista suurin osa kuoli tauteihin, eikä heitä millään eurooppalaisella ryhmällä ollut tavoitteena hävittää heitä sukupuuttoon. Myöskään Austaliassa ei ollut tavoitteena abojen hävittäminen, vaikka heiltä maita vallttiinkin. Myöskään Suomessa ei tapahtunut mitään vastaavaa. Suurin osa kansojen välisistä kiistoista ei ole johtunut rasismista, vaan oikeista syistä, kuten esim. laidunmaiden vähäisyydestä.
Luetko Hesaria, kun olet noin tietämätön ja samalla ylimielinen?
Kyllä sinunkin kannattais muuta lukea kuin 7päivää
Minun ajatukseni ei perustu lehtiin vaan yksikeraisesti historian kirjoihin joita edellämanituista asioista löytyy jopa suomenkielisinäkin. Eihän intiaaneja ja ausraalian aborginaaleja ihmisik edes luokiteltu pitkiin aikoihin. Ja tautikuolleisuuskin johtui eurooppalaisten tuomista taudeista. Aika rasista on tuokin ajatus, että laiduntaa voi maahantulijat missä vaan. Mitä maita ja kuinka suuria alueita taahansa.
miten niin
miksi lyöt sen vuoksiko, että hän on musta. Tääsä se koko juttu on
Ei vain mustaa
Lyön minkä väristä tahansa, jos aukoo päätään.
Kokoomusrasismi
Eri keskustelupalstoilla kokoomukselaiset kyllä solvaa demareita. Varastelevista Suomeen houkutelluista muka turvapaikkaa etsivistä eu-turisti-romanialaisista ei sitten kai saisi sanoa sanaakaan. Vaikka eihän eu:ssa mitään turvapaikkaongelmia liene. Muissa maissa saa kyllä romaneista sanoa totuuden.
Sanavapauden kavennus
Tässä taas ratsastetaan rasismin varjolla kaventamaan sanavapautta.
Sananvapaus vastaan "sananvapaus" ja rasismi vs. "rasismi"
Verkkokeskusteluissa mielipiteiden ja kommenttien perusteella leimataan keskustelijoita helposti ja hyvin kevein perustein erilaisilla nimityksillä, esim. "rasisteiksi".
Näin on näyttänyt käyvän mm. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa
kritisoiville keskustelijoille.
Jos puolueiden jäsenten ja samalla kansalaisten ilmaisun- vapautta ja kommentointia aiotaan rajoittaa esim. "rasistiksi" leimaamisen perusteella, ns. "tasa-arvon" ja erilaisten ns. "vapauksien" valppaiden puolustajien luulisi haukkuvan tai ainakin murisevan.
Miksi nyt esim. sananvapauden puolustajat ovat täysin hiljaa?
Linkki
Linkki lakiesitykseen, pliis.
Lakiesitys on rasistinen
Lakiesitys on rasistinen . siihen linkkaaminen täyttänee kansaryhmää vsataan kiihottamisen tunnusmerkit.
Fasistinen
lakiesitys se on, mutta eihän fasismi ole Suomessa mikään rikos? Meillähän on se, mikä se nyt oli, antiperspiranttien- ja dosenttien vastainen rintamakin. Il Duce!
Taitaa olla
Suomella tällä hetkellä historiansa kusipäisin johto.
Kuin Sci-fi leffasta konsanaan.
Voi voi kun Suomesta on tulossa oikein poliisivaltio täälä valitellaan. Ei vaan valtio jossa vielä itkette poliisia apuun mutta ette saa kun ei ole ketään joka tulisi apuun.
Älytöntä
Aamulehdessä joku on kuullut jotain, ehkä huhun, ja sitten kirjoittanut jotain ja sitten Uudessa Suomessa kerrotaan että Aamulehdessä on sanottu jotain. Sitten suuri määrä raivostuneita kommentoijia kirjoittelee tuohtuneita vastineita asialle, josta kukaan ei tiedä, että mikä se asia edes on. Kuulemma valmisteilla on laki, jonka mukaan "puolue voitaisiin tuomita jäsentensä rasistisista lausunnoista". Jokainen täysjärkinen tajuaa, että tuollainen väite on ihan puppua, varmana ei valmistella lakia, jossa lukee että puolue saa rangaistuksen jostain.
Sellainen ajatus, että ruvettaisiin vaahtoamaan jostain asiasta vasta sitten kun on tiedossa, mistä on kysymys, näyttää olevan nykyään mahdoton.
Vihreiden tavoite on
Laki ensin ja sitten tiedote.
Höpsistä!
Tämä laki on jo vanha juttu, mutta luulin sen jääneen pois valmistelusta, koska sitä on vastustettu perinjuurin pätevillä argumenteilla ja meteli oli ISO, silloin kun se putkahti päivänvaloon.
Brax ei saa kertakaikkiaan mitään järkevää aikaan. Vaalirahoituslaki on torso eikä sillä juuri syntyjä syviä selvitellä. Samaa vatkaamista käydään aselain uudistuksessa, jossa yksittäistapauksista tehdään yleistys yms. yms. Ihan kuin olisi Luhtanen sähläämässä. Oikeusministeriössä ei osata tehdä muuta kuin perustaa komitea tai työryhmä tutkimaan, josko vuoden päästä voisi ottaa kantaa asiaan, joka oli vuosi sitten akuutti. Ministeriöön pitäisi lähettää vanhanaikainen työntutkija eli kellokalle katkomaan ylimääräiset kahvikekkerit ja puuhastelut. Oikeuden on vastattava tarpeeseen heti.
Jos joku liittyy
Jos joku liittyy ilkeyttään puolueen jäseneksi, ja laukoo rasistisia kommentteja, niin eikun vaan pihalle puolueesta. Ei kai sinä mitään kummempaa ole.
Oinonen ei taaskaan ole oikein ajan taajuuksilla.
upea ilmaus
"ajan taajuuksilla"
voitaisiinkohan..
samaan lakiin lisätä myös puolueen jäsenten tekemän koplaamisen? mitä mieltä kepu?
Vaikeus valtio
Koko nykyisen oikeusministerin ajan on luotu typeriä ehdotuksia erillaisista uusista laeista.
Suomi täyttyy kaikenlaisista lakimääräyksistä joita kukaan ei pysty valvomaan saatikka noudattamaan.nämä alkoivat jo kunnallisvaaleissa kun kunnanhallitusten piti mennä kursseille oppimaan, että valtuuson kokouksissa ei käytettäisi rasistisia ilmaisuja.Eikö näille saada minkäänlaisia jarruja.Rutsinkielielisten johdolla rustataan perustuslakia uudeksi,voi ihme ja kumma.Hölmölandissa asutaan ja periksi ei anneta vaikka tuhkatkin varastetaan.
Byrokratia on vallanut EU:n ja nyt myös pikkuhiljaa jäsenmaat.Kukaan ei enään halua tehdä työtä vaan kaikki olisivat toisiaan valvomassa.Suomessa mitataan tiluksia millimetrin tarkasti jotta saadaan selville tukihehtaarien suuruudet. Italian mafioosot heittävät vihannesten joukkoon betonia koska EU maksaa ylimääräisestä hävitettävistä vihanneksista painon mukaan.
Miten näistä byrokraateista pääsisi eroon,nehän on selviä rasisteja koska pakottavat työtätekevät maksamaan pankkitukea lupaa kysymättä.
Kuka kertoo?
Miten puolue tuomitaan? Puheenjohtaja vankilaan tai sakkoihin? Kansalaisluottamus menetetyksi?
Puoluesihteeri samaten?
Entä toimistovirkailijat?
Piiriorganisaatioiden vastaavat? Miten puolueen kannattajiksi tunnetut kunnanvaltuutetut? Ja siitä eteenpäin?
Minun kaupunkilainen järkeni( maalaisjärjen rinnakkaisilmiö)
ei ainakaan heti ymmärrä, joten tukiopetusta tarvitaan. Yleensä sitä saa näillä sivuilla, pyytämättäkin.
10+
Plussa tuli yhteiskunnallisesta pohdinnasta eli kaupunkilais- ja maalaisjärkien vertailusta post-teollisessa Suomessa. Olet juuri saanut tukiopettajan tittelin.
Kaunis kiitos
tai miten olisi, jos yrittäisin tehdä sinuun vaikutuksen : merci beaucoup ( vitsi)
Ei taida toimia. Mutta iloitsen, että ymmärsit.
EN OLE TUOMINNUT, MUTTA "OIKEUS" NIIN VÄITTÄÄ !!!
Tosiasioihin perustuva tapahtuma, joka johti oikeuteen, jossa mustalaisten valheet uskottiin, mutta totuutta ei !!!
Helsingin oikeusaputoimiston tuomarit olivat ottaneet esille rasistisiin syihin perustuvan syrjinnän, koska noudatin talon
järjestyssääntöä. Poistin pyöräkellarista huonekaluja pihalle kesällä ( neljä tuolia ), koska ne aiheuttivat sielä vaarallista tungosta, eikä huonekaluja saa edes säilyttää pyöräkellarissa.
Tämän vuoksi hyökkäsi mustalaisukko sukulaispoikansa kanssa kimppuuni, sanoen sinä kuolet, käännyin ja nostin käteni suojatakseni itseäni, joka osui mustalaisukkoa naamaan.
Lopputulos oli se että, minä olin rasistisista syistä pahoinpidellyt mustalaisukkoa, Helsingin oikeusaputoimiston pönkittäessä asiaa ja Helsingin raastuvanoikeuden hyväksyessä heidän väärät todistuksensa ja valheensa.
Minun henkilöni katsottiin syyllistyneen rasistisista syistä pahoinpidelleen mustalaisukkoa ja jouduin maksamaan yli tuhannen euron korvaukset sekä oikeusaputoimiston kulut.
Ilkka V T Juutilainen
Juudaan Kuningas , 22.05.2010
Heh. Minkä taloyhtiön
Heh.
Minkä taloyhtiön järjestyssäännöissä vaaditaan poistamaan vaaralliset tuolit pyöräsuojasta?
Meillä katosi grilli ullakolta, koska tavaroita ei saa säilyttää oman komeron ulkopuolella. Grilli löytyi kirpputorilta, ja kirpputoripöydän haltija kertoi että oli vienyt grillin kirpputorille, koska tavaroita ei saa säilyttää oman komeron ulkopuolella.
Grillin vienyt vanhempi rouva oli sitä mieltä että hän oli tehnyt oikein, eikä edes luovuttanut grilliä takaisin. Sama rouva oli aikaisemmin valittanut että taloyhtiössä ei saa grillata.
Väkivaltaa ei käytetty eikä sillä uhkailtu.
Vaarallisia ovat
Ei tietenkään kuulu säilyttää pyöräsuojassa. Tuolit lisäävät pyöräsuojassa palokuormaa ja ovat kaiken lisäksi tiellä, mikäli tulipalo sattuu.
Parempi tuuri ensi kerralla
"Meillä katosi grilli ullakolta, koska tavaroita ei saa säilyttää oman komeron ulkopuolella."
Jos haluat järjestyssäännön vastaisesti jatkossakin säilyttää tavaraa komerosi ulkopuolella, varmaan tästedes ymmärrät kytkeä sen kettingillä talon kantaviin rakenteisiin.
Alkuaan rasismilla tarkoitettiin
Rotusyrjintää! Sittemmin myös syrjintä jotain vähemmistöä kohtaan, katsotaan rasismiksi.
Syrjinnän kohteeksi siinä tulee liian helposti kansalaisen VAKAUMUS? Eli se hänen mielipiteensä, joka on hänessä omantunnon, ja oman maan edun mukainen ajatus!
Esimerkiksi sanoessani olevani peruskokoomuslainen, kaikkien kansanosien parasta ajava kansalainen.
Voin joutua tästä vakaumuksestani ivan jne. kohteeksi? Silloin joudun rasismin uhdiksi. Tosin itse pidän sitä arvosteluani, muiden sananvapautena.
Joten oikein olisi pysyä alkuperässä, että rasismia on rotusyrjintä, ja jotain rotua kohtaan vihan lietsonta!
Järkytyin
Sananvapauden rajoittamisen huipentuma. Suomalaisilta salataan maahanmuuttoon ja muuttajien tekoihin liittyviä asioita. Koheneeko asiat sillä, että puhuminen kriminalisoidaan. Nyt menee hommat pieleen ja pahasti.
En ole koskaan luottanut Braxin ja kumppaneiden järjen tai oikeudenmukaisuuden säteilyyn, mutta nyt uidaan syvällä pas*assa. Vaikka presidentti nimittäisikin uimarit hienoihin virkoihin, niin tilanteen korjaus vaatii pitkän ajan.
Tuo laki olisi estettävä keinolla millä hyvänsä.
antisosdemismia
Näistä on lyhyt matka sosiali"demokratian" vastaisten lausuntojen rangaistavuuteen.
"Sossut ovat yksin rakentaneet Suomen". Jos em. lauseen kieltää, seuraa siitä vähintään rikesakko, ehkä tulevaisuudessa.
Tuija Brax käveli eilen kadulla vastaan
ja silmät räpyttivät tiuhaan tahtiin, kuten aina. Pitäisikö käydä tzekkaamassa lääkitys? Onko tämäkin rasismia? En tiedä. Taidan lähteä kalaan...
Muutaman kovisjuristin kaarti pyörittää
Braxin lempeä silmien räpyttely peittää sen että kyse on marxilaisen demla-juristijoukon jäsenestä. Toinen , keskeisin vaikuttaja on virkamiesten nimittäjänä sijoittanut demloja niihin virkoihin, joissa rasismisyytteet ratkaistaan.
Niinpä ei ole tarkoitus määritellä mitään. Lain sisällöksi jäisi se, että puolen tusinan tiedostavan lakimiehen etujoukko voi rasismi- termillä hakata arvostelijoitaan.
Määritelmä jää yhtä löysäksi kuin neuvostovastaisuus.
Tämä joukko edistää arvostelun kieltämisellä lähipiirinsä bisneksiä, jossa valtion rahat ohjataan tuttuihin osoitteisiin.
Miten Thors nivoutuu tähän?
Syytöksesi on niin kauhea, että lisätiedot ovat tarpeen.
" Lähipiirinsä bisneksiä " ?
Onpa kovaa tekstiä. Onkohan perusteita?
Mitä väärää on rasismissa?
Jos joku ei tykkää muunmaalaisista ihmisistä niin kait hän saa sen kertoa missä välineessä tahansa jos oikeasti nauttisimme sananvapaudesta. Nyt sananvapautta saa käyttää jos se sopii tietyille tahoille. Eli olemme kuin vanhassa NL valtiossa, saat puhua vapaasti niistä asioista joista politbyroo tykkää, muista et.
Mitä väliä yleensäkään on sillä että joitakin kansanryhmiä tai vähemmistöjä mahdollisesti loukataan? Tämän puuttumisen vapaaseen mielenilmaisuun katson olevan rasismia.
Naurettavat poliitikot väsäävät naurettavia lakeja
He ottavat jopa itselleen vapauden määritellä "rasisimi" henkilökohtaisten ajatelmiensa mukaisesti. Heille syntyy halu määritellä joku ihminen rasistiksi, vaikka hän ei sitä olisikaan...n**simalla pilkkuja....kuten Halla-ahon tapauksessa oli laita. Ensin on siis kyseessä ihminen, jonka mielipiteet eivät miellytä, sitten etsitään se syy, millä tämä yksilö voidaan ristiinnaulita.
Jos rasistinen teko määriteltäisiin edes oikein, voisi kysymykseen ottaa kantaa.
Ku Klux Klan on rasistinen järjestö, koska se on sitä mieltä, että musta "rotu" on alempi kuin valkoinen "rotu". Meillä ei Suomessa niin tolloja montaa ole, jos yhtäkään....niin, että se siitä.
Vihreät ovat itse mielipideterroristeja, ja sellaisina vaarallisia, mikäli pääsevät oikein ihmisiä pompottamaan mielihalujensa mukaan.
Totta, mutta kyse on nyt sananvapaudesta ja terveestä järjestä
Onkohan tämä uutinen edes totta?
Se vaikuttaa niin absurdilta.
Jos tällainen lakihanke on tekeillä oikeusministeriössä, meilla kansalaisilla täytyy olla oikeus tietää siitä.
Toivottavasti kyseessä oli uutisankka.
Vihreät ovat oikeasti aika hulluja...
Tässäpä tämä olennainen tuli :)
Kyseessä on jonkinlainen kansallisvaltioajattelun vastainen liike, Vihreät edustavat puolueena sellaista ajattelua, että koko maailma olisi yhtä suurta perhettä. Kaikilla perheen jäsenillä tulisi olla samat säännöt, eikä sellainen junttikansa kuin suomalaiset ole arvollinen niitä sääntöjä mitenkään määrittelemään. Siksi heiltä tulee ottaa luulot pois.
Hulluja he ovat siksi, koska kuvittelevat olevansa "älykköjä", vaikka he ovat samaa junttikansaa kuin muutkin.
Vaaraksi demokratialle
Tämä vain osoittaa sen kuinka Vihreät ovat ihan oikeasti uhka demokratialle jonka perustana on sananvapaus.
Niin, kyllä se on näin
Heissä on samaa fanatismia kuin stalinisteissa ja fasisteissa oli. He eivät ota kulttuureja huomioon, he sukevat silmänsä. Heillä on kai tarve tuomita rasismiksi sekin, ettei pidä joistain erilaisten kulttuurien piirteistä. Tämä ei kumminkaan koske sitä, että jos ei pidä jostain suomalaisen kulttuurin piirteestä, ei sitä saisi moittia. Sitähän kuuluukin heidän logiikkansa mukaan moittia, jotta olisi "älykkö". Muista ei vain saisi sanoa mitään. He ovat kyttäreitä, hieman natseja...eikä niin hiemankaan.
Näin minä ajattelen puolueesta Vihreät.
Sananvapaudelle he ovat vaaraksi.
Pieniä vihreitä naisia
ja miehiä. Mistä ne olivatkaan kotoisin? Ai niin, Marsista ja sieltä Siriuksesta päin.
Eikös se ajattelijanero Hawking vastikkään sanonut, ettei avaruuden olentoja sovi mennä häiritsemään, sillä ne voivat olla pahantahtoisia. Oikeassapa oli.
Elioteiksi sopisivat
Eivät tietystikään kaikki vihreät ihmiset ole niin fanaatikkoja, muussa kuin siinä perinteisessä vihreydessään. Vihreä puolue kumminkin käyttää lunnonsuojeluteemaa hämäämään olennaisen, fanatismin. He näkevät persut pahimmaksi vihollisekseen siksi, että persuilla on kansallisvaltioajattelu keskeisenä listallaan. Vihreät kestävät mitä vain "luonnonsuojelun vastaista", vaikka 6 ydinvoimalaa, jotta he saavat olennaisen toteutettua: pistettyä hiljaiseksi toisinajattelijat, isänmaaliset suomalaiset, jotka he näkevät harhaisissa kuvitelmissaan alkeellisiksi rasisteiksi. He eivät oikein tajua sitä isänmaallisuus -teemaa.
Muissakin puolueissa on näitä samoja soluttautujia joukoissaan.
Jaa ...
Minusta vihreiden vesimeloni on vain homeessa.
Häkellyttävän terävä havainto
"Kyseessä on jonkinlainen kansallisvaltioajattelun vastainen liike, Vihreät edustavat puolueena sellaista ajattelua, että koko maailma olisi yhtä suurta perhettä."
Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään.
(Siis tunnusvärin vaihto vastavärikseen ja rauhanaatteen vaihto luonnonsuojeluun olivat... hmm... niin?)
Tuulakiilamo
Toivottavasti kyseessä on uutisankka, sillä jos ei olemme todella menettämässä Suomen ääriaineksille.
Vai niin?
Miten nimimerkki Semi hoitaa tilanteen, jossa jokin kuvitteellinen tai todellinen puolue saa syytteen rasismista?
Edelleen haluan uskoa, että mitään näin naurettavaa ei rakennella maamme korkeimmalla virkamiestasolla.
Eikö todellisia ongelmia riitä? Vai eikö niitä nähdä tai edes haluta nähdä?
Ymmärsinkö kritiikkisi oikein?
Ainoa keino
Tuomita puolue olisi sakko linja, kuten jalkapalloseuroja tuomitaan sakkoihin fanien törttöilystä katsomossa. Voidaan hyvin kysyä onko siinäkään mitään järkeä.?
Ongelmia Suomella riittää, olen kyllä vakuuttunut että niitä myös nähdään mutta taito puuttua niihin on vajaa. Mitä sitten virkamiehet puuhastelevat, se onkin suuri kysymysmerkki jos tätä lakia puuhastelevat, minusta demokratia ei ole itsestäänselvyys eikä edes sananvapaus. Luisuminen diktatuuriin ei ole koskaan pois suljettu vaihtoehto, monet tahtovat uskoa "ei meillä" se ole mahdollista. Uskon että me emme ole sille immuuneja, siksi onkin tärkeää taistella sananvapauden puolesta ja vaalia sitä.
Razizmii!
Synnynnäisten ominaisuuksien vuoksi tapahtuva syrjintä on väärin eikä sitä pidä hyväksyä. Sen sijaan kulttuuri (=yhteisön yhteiset tavat ja uskomukset) on opittu ominaisuus ja siksi vapaata riistaa. Kulttuuria, tapoja, uskomuksia, uskontoja, perinteitä, mielipiteitä, maailmankatsomuksia, ideologioita yms. tuleekin arvostella ja kyseenalaistaa eikä näihin kohdistuvalla kritiikillä ole yhtään mitään tekemistä rasismin kanssa.
Poliittiset mielipiteet ja ideologiat eivät ole synnynnäisiä ominaisuuksia ja niiden kritisoiminen ei ole rasismia. Ei, vaikka kukkahatut näin koittaisivat meille uskotella.
Tietoja tarvitaan
Brax ei todellakaan ole hysteerikko, laskelmoiva kovan luokan hyötyjä, bizznes-nainen. Kaipa Demla-kaarti Halosineen on lakiehdotuksen taustalla. Ei mamu-asiat voi kokoomuslaisia kiinnostaa, ei heidän tarvitse asua Vuosaaressa, tai Itä-keskuksessa. Taisi sanoa Päivi Räsänenkin, että pitää olla vieraanvarainen...
Voi kun jossain muuallakin oltaisi niin vieraanvaraisia, että Suomen nälkää näkevät eläkeläiset saataisi kylään ainakin osaksi vuotta.
Olisikin mielenkiintoista tietää mitkä on kokonaisuudessaan mamu-kulut ja verrata niitä eläkeläisten kuluihin. Entä suomlaisten koulukulut verrattuna mamu-koululaisiin ? Itse olen pönttö penkomaan tilastoja, mutta joku fiksu varmaan tietää.
Sen verran olen kuitenkin seuraillut mamu-ministeriön touhuja, vähintään 5 miljardia sinne hupsahtaa suomalaisten "rasistien" euroja.
Se koira älähtää...
johon kalikka kolahtaa...vai miten se nyt oli;)
Eli heti rupes kuinka ollakkaan uusnatsipuolueen jäsen itkemään. Takaisin koulun penkille muiden skinien kanssa!..vai liekkö vielä koululainen?
Eduskunta on verrattavissa järjestäytyneeseen rikollisuuteen
Samaan nippuun pitää liittää muutkin puolueisiin liittyvät rikokset, koska nykyisellä korruptiotasolla hallituspuolueet ja Presidentti-instituutio ovat rinnastettavissa järjestäytyneisiin rikollisjärjestöihin.
Sananvapaus vastaan rasismi
Miten saisimme lailla kiellettyä hysteeriset ministerit?
Eläköön se pieni ero
Olisikohan sukupuolella jotain vaikutusta asiaan:
http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuu...
Ulkomailla ajatellaan asiaa samasta näkökulmasta:
http://www.thirdage.com/love-romance/the-male-vs-t...
Miksei aivojen erilaisuutta hyödynnetä työtehtävään sijoittamisessa? Etuna vähemmän työpahoinvointia ja tuottavampi/motivoituneempi henkilöstö.
Me ei kaikki voida olla pätevimpiä mahdollisia jokaiseen työtehtävään.
"Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa"
Auts.
Miksei demokratia sitten
Miksei demokratia sitten toimi? Demokratiassa asiat tehdään enemmistön päätösten mukaan. Miksi suomalaisessa "demokratiassa" päätökset tehdään vähemmistöjen mukaan? Vähemmistöt on alistettava demokraattisesti enemmistön päätöksiin, koskee asia sitten mitä tahansa. Uskonto-huuhaa pitää sulkea pois päätöksenteosta. Tämä pitäisi olla sanomattakin selvää. Yhteiskunnan asiat on päätettävä järjellä, ei uskonasioilla.
linkkiä kaivataan
Onko tämä jonkinlainen testi siitä, miten helposti uutinen ilman luotettavaa lähdeviittausta saa kansan vauhkkoontumaan?
Ei ole näkynyt linkkiä lakiesitykseen.
Onhan juttu vähän niinkuin aprillipila.
"oikeudessa rasismista tuomion saaneilla"
Olisiko esittää tällaista tapausta ja lainkohtaa, jonka perusteella voisi saada "rasismista tuomion"?
Laki tuntee tietääkseni vain kiihottamisen kansanryhmää vastaan.
Punavihreät hymyilevät päät ovat täynnä vihaa!
Vanhassa blogissani on loogisen ajattelun ymmärrystä siedätyshoitomuodossa evabiaudeteille ja muille braxahtaneille http://sikailija.blogspot.com/
Toivoisin oikeusministeriön vastaavan onko tuossa blogissani rasismia. Poliisi ei ainakaan ole ottanut (tuon blogin vuoksi) yhteyttä minuun.
Ja jos tuo olisi rasistista vasta uuden lain mukaan, niin tultaisiinko minua ja vastaavia syyllistämään taannehtivasti? Pitäisikö myös esim. Helsingin Sanomien polttaa vanhat arkistonsa, joissa on rasistista kiihottamista ja vihanpitoa muita kansoja kohtaan? Entä puolueiden vanhat ja nykyiset opit, joissa syyllistetään muita ryhmiä ja etenkin muita puolueita?
Mieki haluan tulla tuomituksi siinä Bräx-Bideen oikeudessa!
http://www.youtube.com/watch?v=tBlWfpK0Nb0
En miekhään halva olla Pekkaa pahempi!
Hopihopi vaan tänne pollarit! Mullapa ei olekhaan vielä ees yhthään liikennesakkoa kontolani, yks pysäköintivirhemaksu on maksettu. Olishan se mahtavaa, että tulis tuomituksi isänmaallisuuesta. Siittä puhuis lapsenlapsenlapsetki, että olipa se kova muori. Kirjotteli netissä juutuupeja, ei pornoa, mutta muuten kovaa kamaa.
Tällä tavoin Vihreät
Rakentelevat Suomeen uutta sisällis-sotaa.!
Ratakatu 12
Entiset taistolaiset ja heidän ryssimisensä. Yrittävät uutta tulemista, mutta mistä helkatista putkahtaa sosialismi? Ettei vain sittenkin olisi kyse puhtaasti vallasta ...
Valta
Taitaa olla se taika sana.
Ei hätää Merja H
Kuulin juuri, että maahan on perusteilla TOTUUSKOMISSIO! Ja ansioillani, että olen aikanaan toiminut Nyrkkeilytuomarina, minusta tullee sen puheenjohtaja?
Tulen valitsemaan sen muut neljä varsinaista jäsentä. Oletko kiinnostunut? Totuuskomissio päättää, onko jokin rasismia, vai ei!
Aijon kysellä Braxia sihteeriksi, jolla ei ole äänivaltaa. Entä hyväksytkö Timon yhdeksi asiantuntijaksi, jonka lausuntoa pyydämme?(Timo Soini)
Minullakin on sanomista ...
... sillä olen katsonut Krav Magaa ihaillen televisiosta, ja kai Sinä nyt yhden heikon ja luisevan vanhan naisen tarvitset Komissioon kotia, työtä, lapsia ja vanhuksia puolustamaan ...
Tottakai Mila F
Nimitän sinut varapuheenjohtajaksi! Tarvittaessa minä voin ottaa lisäjäseniä täysjäseneksi. Tulen pitämään kriteerinä, että ei saa räpytellä silmäripsiä. Sihteeri tekee räpyttelyt puolestamme!
Kiitos tarjouksesta Simo
Vaan en minä ole oikein komiteaihmisiä :)
Ihmisten jakaminen jyviin ja akanoihin kuulostaisi aika kovalta puuhalta.
Helsingin herrat, ne on niin rasittavan tosikkoja. Minusta tuntuu, että monelle on ongelma vielä edellinenkin sisällissota,värittömät hissukat eivät voi ymmärtää sitä, että joskus on sanottu asioista krouvimasti...puolin ja toisin.
Sanat, nehän ovat vain sanoja. Sananvapaus on suuri asia.
US:ssa saa muuten soitella kaiken sortin musiikkia. Suomi24:ssä sensuroitiin tuo Vapaussoturin valloituslaulu. Laitoin kokeeksi, ja taas se sai nököttää siinä paikallaan. Enhän mie nyt sentään niin äärioikeistolainen ole, kummeksun vain sitä, että edes historiaa ei hyväksytä historiana.
Entä Suomi rasismi suomessa?
Miksi helvatissa kokoajan jauhetaan rasimista yhdensuuntaisesti, suomalaisista ja suomalais kulttuurellisistä - vastaan joku muu kansallisuus/kulttuurellisuus, esim: en edes muista kuulleeni meidän poliitikkojen nyrpeilevän tai ärähtäen toruvasti yhtäkään ulkomaalaisväestöä vastaan heidän esittäessään rasistisia ajatuksia suomalaisiin kohdistuen tai meitä herjaavia kulttuuri asenteita tai suunnitelmia sellaisten toteuttamiseksin meidän kotimaaperällämme, toisinpäin kyllä.
Vierasmaalaiset saavat nimittää meitä uskontomme vuoksi (kristitty/Luterilainen) paholaisesta kotoisin olevaksi, he saavat asettua etuoikeutettuun asemaan, viranomaisten hyväksynnällä, verrattuna kantaväestöön esm. sosiaalieduissa (jääkö yksikään vierasmaalainen ilman lääkkeitä, ei, suomalainen voi vähävaraisuudessa KYLLÄ!)
Vierasmaalaiset saavat luoda kultturellis-uskonnollisia uhka ja pelottelukuvia suomalaisia kohtaan, JA SUOMEN VALTIOVALTA SALLII JA SIUNAA TUON TOIMEN "kulttuuririkkaudeksi"!!
Voinko minä mennä naapurin pihalle määräilemään miten asiat siellä pidetään, vaatia jääkaapista ruokaa grilliin, ja uhkailla heitä vielä grillatessani että tulen kyllä muuttamaan koko perheenne kulttuurin ja uskonnon omani kaltaiseksi, ja ´te saatanasta kotoisin olevat paholaisen perilliset minä grillaan uuteen uskoon vielä tulevaisuudessa´, saisinko vihreiden,Rkp:n ja Kokoomuksen tukea tällaiseen ´kulttuurellisuuteeni´? Mitä, enkö...miksi en,saahan toisetkin??
Koira-Oinonen
Hei täähän on se Pentti "naimisiin hauvelin kanssa" Oinonen.
Rasismi EI ole rikoslaissa sanktioitu
"oikeudessa rasismista tuomion saaneilla ei ole hänen mukaansa sijaa puolueessa"
Rikoslaissa ei ole pykälää jonka mukaan "rasismi" (mitä sitten lienenkään) olisi rangaistavaa.
Ei tule onnistumaan
Kuolleena syntynyt ajatus. Siis organisaatio voitaisiin tuomita, jos sen jäsen on yksilönä tehnyt rikoksen! Höpö höpö.
Laista seuraisi esimerkiksi:
Make kärähtää ratista, joten ammattiyhdistys tuomitaan, koska Make on sen jäsen.
Lissu jää kiinni myymälävarkaudesta. Asukasyhdistys joutuu käräjille, koska Lissu kuuluu Lähiön Puolesta ry:hyn.
Reiska tappelee kioskijonossa hyvällä menestyksellä. Käräjäsalista löytävät itsensä ainakin metsänhoitoyhdistys, reservin upseerit, palveluskoiraväki, taloyhtiön hallitus, moottoripyöräkerho, kameraseura ja Kansallinen Kokoomus rp. Onhan niiden otettava vastuu jäsenensä töppäilystä!
Nautin ...
... ihmisistä, joilla on sana hallussaan!
MilaF
:ää seuraankin siksi hymyssä suin. Molto bene!
Kaikki suomalaiset tuomiolle
EU:n tuomioistuimessa, jos yksikin kärähtäisi kiihotuksesta vaikka ruåtsalaisia vastaan? Niinköhän se menisi?
Yleisen oikeustajun vastaisia kollektiivisia rangaistuksia ei taida olla käytössä edes Kiinassa, Pohjois-Koreasta en tiedä.
Ovatkohan vihreät oikeusriiviöt näissä hankkeissa vain kahden kimpassa rkp:n vastaavien pykälänrassaajien kanssa vai onko samanmoinen klikki jo olemassa kaikissa valtapuolueissa?
Melkein kuulen jonkun pitkän hahmon tiuskahtavan: "Mitä se teille kuuluu?"
Suomen Bräxit ja Bideet ??????
Ihan kiva huomata keskustelupalstalta, että sensuroidussa Suomessakin vielä elää isänmaan henki. Toisaalta näkyy myös, että sensuuri on tehnyt tehtävänsä jo osittain, ei enää kaikki tiedä missä mennään.
MerjaHn kirjoituksista huokuu ihana suomalaisuus, jota minä ulkomaanelävänä rakastan.
Kiitos
Mie menin nyt ihan hiljaseksi, mutta KIITOS.
Perusoikeudet ovat vaarassa
Tämä on syötti, jolla saadaan rajoitettua mielipiteen-, sanan- ja vakaumuksen vapautta Suomessa. Tässä annetaan periksi, tehdään ns. kompromissi ja viedään samalla perusoikeuksia loukkaava laki esitys läpi.
Ko- työryhmä pj. taistolainen kommunisti Ilari Hannula.
Haluaisin tietää
Onko salailu ja tietojen vääristely rasismia suomalaisia kohtaan.
Soveltakaa myös muihin yhteisöihin!
Esim. jos uskonnollisen yhteisön jäsen tekee terroriteon, niin siitä pistetään kaikki kyseistä uskontoa tunnustavat vastuuseen.
Muistakaa samalla sitten laventaa käsitettä "terrorismi" samalla tavalla kuin "rasismin" käsitettä on laajennettu - eli mikä tahansa sellainen, minkä joku ihminen subjektiivisesti kokisi pelottavana, laskettaisiin terrorismiksi.
Jokaisesta
Uskovaisen tekemästä terrori iskusta pappi tai imaami tuomitaan saarnattavksi tyhjälle kirkolle/moskeijalle kahden saarna kierroksen ajaksi.
Naurettavaa
Yksi tekee virheen, kaikki punnertavat. Näin tehdään armeijassa jotta yksilön omanarvontunne ja oma ajattelu murrettaisiin ja hänestä tulisi ohjeita noudattava robotti. Muualla tällaisella ajattelutavalla ei pitäisi olla mitään tekemistä minkään kanssa. Jokainen tekee itse omat tekonsa ja rikoksensa. Olenko minä rahallisesti tai henkisesti vastuussa sukulaisteni tekemistä rikoksista? En ole.
Miten ylipäätään rasismi määriteltäisiin? Onko Astrid Thorsin ammattitaidottomuuden arvostelu rasismia?
Rasismin määrittelisi juuri Braxin-Thorsin jengi
Ei sitä määritellä vaan syytetään silloin kun halutaan.
Thors on toistanut rasismina tapausta , jossa mies halusi päästä ulos junasta. Vaikeaksi menee, jos sisään pitää päästä ennen kuin ulos.
Thors jää usein kiinni epärehellisyydestä.Tässä voi olla kysynys salaamisen ja harhaanjohtamisen taidosta omien intressien ajamiseksi. Thors edustaa turvanhakijoita konsultoivia ja majoittavia bisneksiä ja tavoittelee RKP:lle äänestäjiä tulijoista.
Viherfasistit murtamassa läntisen oikeusjärjestelmän perusteita
Kuten Hitler, Brax ja muut viherfasistit murtavat systemaatisesti länsimaista oikeusperiaatetta, jonka mukaan jokainen on vastuussa omista teoistaan. Natsit mursivat tuon periaatteen systemaattisesti. He noudattivat koko toisen maailmansodan ajan kollektiivista rangaistuskäytäntöä. Jos esimerkiksi vastarintaliikkeen yksittäinen jäsen suoritti saksalaisvastaisen teon, natsit surmasivat kostoksi jopa satoja viattomia. Samaa metodia natsit käyttivät myös mm. keskitysleirien orjatyöläisiä kohtaan, juutalaisista puhumattakaan.
Braxin, "hyväntahtoisen hölmön" ja koko vihreitten organisaation yllä lemuaa jo vahvasti poliittisten polttouhrien kalmanhaju.
Hitleriltä Brax on lainannut myös keinon käyttää yksittäisiä rikostapauksia kristinuskon vastaisen vainon perusteena. Hitler tosin oli sen verran kultivoituneempi, ettei hän ryhtynyt murtamaan uskon perusdogmeja, kuten Brax suunnittelee.
Rasismi ei ole sananvapautta
Suomen oikeusjärjestys kieltää rasismin jo perustuslaissa (6 §). Erillislaeista mainittakoon yhdenvertaisuuslaki. Em. lisäksi on huomioitava meitä sitovat kansainväliset sopimukset sekä EU-lainsäädäntö.
Milloin kielletään...
...Cable News Network in ohjelma 'Anderson Cooper 360' Suomessa? Syy: psykologit kyselivät erivärisistä lapsenkuvista (puolen tusinaa, valkoisesta erittäin tummaan), minkä väriseen (ihmiseen) kyselyn kohteet (erivärisiä lapsia) luottavat eniten. Hämmästyttäviä lapsia !!!!
Vähän vierestä
Saa nähä tulkiseeko joku tämän uutisen kommentit rasismiksi.
Vieläki on mielessä se Vihreän Langan kirjotus jossa Pensseli sedän hauska laulu tuomittiin suomalaisten rasismiksi. He nauroivat ulkomaalaiselle miehelle! Jumaleissoni! Mielessä ei kai käynyt, että sanat tarkoittavat jotain myös suomeksi. Tämä on hauskaa koska tulkitsemalla eri kieliä toisella kielellä saadaan ns. huumoriefekti, joka aiheuttaa naurua.
Nauru on iloisuutta, ei kenenkään alistamista tai negatiivista oletuksena. Oikein harmittaa kirjoittaa tälläisiä itsestään selvyyksiä, mutta kun rasismipaniikista on kyse ei koskaan voi olla liian selvä puheissaan.
Haluaisin jonkinlaiset äo-testit ja mielenterveystodistukset joka ikiselle päättäjälle.
Laki ??
Ylinopeudesta sakoitetaan.
Nopeusrajoitus alueella 60 km /h:ssa
Autojono:5 autoa ajaa 80 km/h:ssa jonossa, jossa välimatkat ovat 6-7 m.
Tutkalla ei saada nopeuksia eriteltyä, vaan kaikkien nopeus on sama.Autojen perässä ajaa noin 70 metrin päässä auto samalla nopeudella Se saadaan mitattua 80 km/h:ssa ja vielä lähestyen jonoa joka on hiljentänyt tutkan havaittuaan.
Viimeinen auto joka on pitänyt turvallisuus välin saa sakot.
Seuraavana päivänä samalla alueella tapahtuu ketjukolari ja vielä seuraavana päivänä tapahtuu uusi perään ajo.
Onko laki ollut oikea, kun rangaistu kuski on ajanut 40 vuotta ilman sakkoja ammattiliikenteessä ja poliisi ei ole pystynyt lakia noudattamalla, estämään autojen ja ihmishenkien menettämisen uhalla aiheutettujen kolareiden tapahtumisia.Tämä tapahtui Lohjalla jossa poliisi sai vain viimeisen ajoneuvon nopeuden mitattua .Ajakaa kaikki perstuntumalla niin ei tule sakkoja.
mitä virkaa laeilla on jos ne ei toimi.
Brax-Vanhanen-Thors-Vihreät; sananvapauden vastustajat
Tässähän tämän jutun ydinjuuri on. Vaalit ovat tulossa ja nämä henkilöt sekä heidän puolueensa haluavat estää sananvapautta. Mistään muusta ei ole kysymys.
Zorry vaan, M-sana sanotaan niin kuin se on. Ja se tulee vaikuttamaan seuraavien vaalien tulokseen.
Jättimiljoonien maalaistukiaistilat, ruotsiksi puhuminen tai energiansaannin kampittaminen ja tahallaan kalliiksi tekeminen eivät ole tulevien vaalien valtteja.
Se ei onnistunut kuusituhatta vuotta sitten, eikä nyt.
Muistelen tässä ennenvanhaan, kun Egyptissä ei saanut sanoa M-sanaa. Sadunkertojat kertoivat kadunkulmissa satua kuinka hiiret valloittivat kissojen linnan. Kansa tietysti päätteli terävänä, että kissat oli Ammonin papisto ja hiiret kansa.
Näinköhän nykyhallituksemme kuvittelee, että ennen vaaleja voi kansan suun panna suppuun, kun se ei onnistunut kuusituhatta vuotta sitten Faaraolta ja Ammonin papistoltakaan.
Liikenteessäkin ajellaan pelkällä rasismikortilla?
rasismikortista on tullut vapaalippu, jota käytetään kauppojen jonoissa, terveyskeskuksissa, kouluissa ja periaatteessa monissa julkisissa paikoissa. Liikenteessä ilmeisesti ajaa moni lukutaidoton erivapausajokortilla tai ilman korttia.
Luulisi autokoulun ajosuorituksen lisäksi kaikille kuuluvan myös kirjallinen koe? Ajolupa onkin varmaan tarkoitettu vain niile, jotka ovat oppivelvollisuutensa suorittaneet. Muut ajavat varmaan monikulttuurikorteilla. heh, heh!
Eli persut on pian valtavirtaa
ja äärioikeisto/oikeat "kunnon" rasistit suljetaan kokonaan keskustelun ulkopuolelle?
Pöh!
Rasismi on niin häilyvä käsite että en oiken usko että tuollainen laki vaikuttaisi yhtään mihinkään.
Rasismi on rikos jo nyt, siitä ei pääse mihinkään, jos esität selkeästi rasistisia mielipiteitä, joudut niistä edesvastuuseen, kuten myös ne jotka mahdollisesti hyväksyvät eli ovat kanssarikollisia. Lakihan on näin eli miksipä tuota muuttaa tai siihen mitään lisätä.
Se termistö on siellä sille joka sitä haluaa käyttää ja vääntää omiin tarpeisiin.
Se miksi rasismi on kovinkin epämääräinen käsite, ei liity ihonväriin enää nykyään.
Meidän täytyy käsittää jo vihdoin se että on aivan sama mistä ihmisiä tulee, kun heitä tulee liikaa.
Täytyy myös käsittää se että tietyt kulttuurit eivät kertakaikkiaan sulaudu tänne ihan tuosta vain, eikä valtakulttuuri sitä myöskään tee.
Et pysty siihen. ET-PYSTY-SIIHEN.
Montako kertaa se täytyy tavata kuin pikkulapselle:
ET-PYS-TY-SII-HEN.
Terveisiä vaan sille joka näitä fantasiakirjoista repäistyjä lakejaan tuo ilmoille.
RASISMI ON ASE!!!
Jos laki tulee voimaan syntyy siitä ase!ASE jota voi aina käyttää kun jokin ongelma täytyy ratkaista.Rasismiin voi vedota aina kun jokin asia ei suju.Jo nyt ollaan vaikeuksissa
kun on onnistuttu luomaan ns. rasismi jota käyttää yksipuolisesti maahanmuuttajat,pakolaiset tms. hyväkseen.
Eikö samanlainen suomalaisten kohtelu ole rasismia?Ei se ole yksipuolista niin kuin kuvitellaan että vain suomalaiset syyllistyvät rasismiin!Aivan samalla tavalla rasismia kokee suomalaisetkin,se vaan jää huomiotta!Päättäjien olisi hyvä tajuta tämä viimeinkin.Jos laki astuu voimaan antaako se vain
mustille tms. oikeuden saada äänensä kuuluviin.EI!Kyllä sen täytyy toimia toisinkin päin.Muuten ovat ns. maahanmuuttajat/pakolaiset jne. paremmassa jamassa oman maan kansalaisiin nähden!Siitä vaan päättäjät,jakakaa maan asukkaat kahteen kastiin kuin punaiset ja valkoiset aikoinaan.
Eikö suomalaisilla ole mitään oikeuksia enään?
Suomalaisten on pakko
Suomalaisten on pakko totutella elämään maahanmuuttajien ehdoilla.
Suurkiitos siitä lankeaa vihreille, vasureilla ja Rkp:lle.
Muistakaa äänestää näitä puolueita.
Nollatoleranssi rasistiselle puheelle
"Asia tuli mieleeni, kun luin lehdestä, että viime sunnuntaina Kuopiossa pahoinpideltiin nuori mies. Hänen luokseen tuli tummaihoinen henkilö, joka kertoi "kuulleensa rasistista puhetta". Pian paikalle saapui myös tumman henkilön viisi kaveria. Rasistisesta puheesta epäity nuorukainen kaadettiin maahan, ja häntä alettiin potkia.
Olisiko kohtuutonta ajatella, että medialla, poliitikoilla ja muilla äänessä olijoilla on jonkinkokoinen vastuu tällaisista tapahtumista? Nämä tahothan kertovat meille päivittäin, että a) rasismi on suuri ja alati kasvava vitsaus, b) rasistinen sana tai rasistinen ilme on oikeastaan melkein tai ihan sama kuin rasistinen teko, ja c) rasismille ei saa antaa tuumaakaan periksi; että se on kitkettävä, tukahdutettava ja tuhottava keinolla millä hyvänsä.
Salattujen asioiden ja sensuurin maa
Suomalaisilta salataan asioita. Esim. suomalaisen mummun eläke on murto-osa siitä mitä somali saa tukia. Jos mummu varastaa leipää, ei hänelle makseta kalleinta asianajajaa, kuten sommu varkaalle. Ristiriitoja on paljon kantaväestön ja mamujen välillä, eikä tilanne sananhelinällä kohene, niistä on voitava puhua avoimesti. Sinisilmäisyys näkyy tälläkin palstalla joissain kirjoituksissa ja se on ymmärrettävää, koska suomlaisilta salaillaan asioita.
Mielivalta
Sanan vapauden rajoittamista, Rasismia
Suomalaisia kohtaan Malli otettu diktatuureista
valtio alistaa kansaa.Tämä laki olisi tosi
fasistinen.Rasismia ei ole on kritiikiä
sinisilmäisyyttä ja tyhmyyttä kohtaan päättäjissä
ja jakku puku tätejä kohtaa.Nykyinen oikes-
ministeri on jo tuhonnut rikos oikeuden tässä
maassa,tämä on vain jatkoa rikollisten suojelussa.
Nämä hallituksessa
Nämä hallituksessa tällaisia lakeja väsäävät "kansanedustajat" eivät todellakaan ole pitkään aikaan edustaneet kansaa. Mekö muka halutaan tällaisia hulluja lakeja? Tulisipa ne vaalit nyt äkkiä ennen kuin peruuttamatonta vahinkoa saavat aikaan!
Rasismi on samanlainen ase kuin
Ulkopolitiikkaa käytettiin sisäpolitiikan lyömäaseena Kekkosen aikaan? Kokoomusta iskettiin tuolla aseella suruttomasti. Tulos: Se oli noin 18 vuotta ulkona hallituksesta? Sen annettiin vaalien suurena voittajana olla mukana hallitusneneuvotteluissa. Se hyväksyi hallitusohjelmankin. Ja kas ulkopoliittinen ase heilahti, ja oppositio odotti?!
Sääliksi kävi Rihtniemeä, joka kuolinvuoteeltakin näytti voiton merkkiä. Voitettujen vaalien merkiksi.
Fasismi nousee
Fasismi on kuin syöpä. Kun luulet, että tauti on laantunut, se puhkeaa esiin uudella tavalla ja uudessa paikassa. Saksan kansallissosialismi terrorisoi ja taannutti vuosikymmeniksi lähes koko Euroopan henkisen ja sivistyksellisen elämän ja teurasti kymmeniä miljoonia ihmisiä. Espanjassa ja Portugalissa fasismin ote piti vielä 1960-luvulle saakka.
Olisi luullut, että ainakin saksalaiset olisivat historiasta jotakin oppineet, mutta huonolta näyttää: Saksassa sai alkunsa - ehkä alunperin fasismin vastavoimaksi tarkoitettu - vihreä liike, josta muutamassa vuosikymmenessä on muodostunut mm. Greenpeasen ja muiden vastaavien rikollisjärjestöjen toimesta viherfaistinen kansainvälinen liike, joka vakavasti uhkaa jo eurooppalaista kulttuuria ja yhteiskuntarauhaa. Edellämainitut organisaatiot ovat soluttautuneet myös Suomeen, jossa ne toimivat puoleksi auktorisoituina ja saavat yhä enemmän julkisuutta "asiantuntijoina" mitä erilaisimmissa asiayhteyksissä. Viherfasismia koordinoi ja johtaa Suomessa puolueorganisaatio Vihreät- De Gröna rp, joka on päässyt jopa hallitusvastuuseen ja saanut johdettavakseen oikeusministeriön.
Historia toistaa siis natsi-Saksan perinteitä. Hitler käytti hyväkseen 1920-luvun henkistä ja taloudellista lamaa Saksassa. "Vihreät" käyttävät hyväkseen maailman ekologisia ongelmia. Molempien päämäärä on sama. Ei hyvältä näytä!
Millainen on rasismin määritelmä?
Mielenkiintoinen ilmiö, kun koen joutuneeni itse kohteeksi ja syyllistyneeni näiden kirjoitusten perusteella itse rasismiin.
Olin ostamassa asuntoa Espanjasta vanhaan hyvään aikaan. uudesta taloyhteisöstä. (Taloyhtiöitä ei ole). Myyjä, espanjalainen nainen, sanoi ettei myy sitä, koska ne espanjalaiset, jotka ovat ostaneet tai varanneet asunnon, eivät pidä siitä, että joukossa asuu ulkomaalaisia. Yhteisalueiden vuoksi pidetään kokous ja he joutuisivat kirjoittamaan pöytäkirjat myös englanniksi, vaikka kerroin ymmärtäväni riittävän hyvin espanjaa. Ei käynyt. Saanko tuon kirjallisena, sanoin närkästyneenä? Hän kirjoitti sen paperille.
Varmaan Timo Soini rankaisi heitä suurella lamalla ja suuri osa talosta ei valmistunut ollenkaan ja nyt torson omistaa englantilainen sijoitusyhtö. Se lapun kirjoittanut nainen ei myynyt lopulta yhtään asuntoa kellekkään. Rahat menivät rosvojen taskuun.
Pattayalla, Thaimaassa luki
Pattayalla, Thaimaassa luki aikoinaan, ehkä vieläkin muutaman "ravintolan" ovella:
"No arabs"
Länsimainen (ja
Länsimainen (ja suomalainen) sananvapaus on pelkkää sanahelinää, mitään sananvapautta ei ole. Kohta luultavasti joudut linnaan jos avaat linkin sivustolle jossa on lainsäätäjien mielestä "rasistista" materiaalia. Varmaan esim. Halla-ahon sivulla käymisestä rapsahtaa linnaa tai vähintään sakko ja merkintä rikosrekisteriin "RASISTI JA IHMISVIHAAJA." Sananvapauteen kuuluu oikeus sanoa mielipiteensä vaikka joku pitäisi sitä törkeänä tai loukkaantuisi verisesti. Myöskään väkivallalla tai muulla uhkailulla ei tule olla mitään vaikutusta sananvapauteen vaan pitää olla valmiina murskaamaan jokainen joka meitä yrittää rajoittaa tai meille yrittää jotain tehdä. Niin se vaan menee että kumartelulla ja anteeksipyytelyllä emme selviä. Suomi kaipaa vallankumousta jotta saamme selänpesukerhon ja sananvapauden vastustajat ulos hallintokoneistostamme.
Antaa mennä vaan
Rasismia vastaan on syytä taistella kovin ottein. Ihmiskuntaa vaivaa kolme ongelmaa joista eroon päästyämme eläisimme paljon paremmassa maailmassa: tietämättömyys, ennakkoluuloisuus=rasismi ja uskonnot.
Rasismia vastenmielisempää ideologiaa on vaikea löytää. Koko ajatus perustuu siihen, että pidetään toisia ihmisiä alempiarvoisina. Tästä maailmasta on kuitenkin erittäin vaikea löytää ihmistä jota voisi pitää toisia arvokkaampana. Rasistit itse ovat tästä usein esimerkkeinä parhaasta päästä.
Heittäköön se ensimmäisen kiven joka on niin hieno yksilö ja tuottava ihmiskunnalle, että kykenee pitämään toisia lähimmäisiään alempiarvoisina.
Ennakkoluuloisuus ei ole
Ennakkoluuloisuus ei ole sama asia kuin rasismi. Että se siitä tietämättämyydestä.
Rasismista...
Tietojeni mukaan lakikirjastamme ei löydy rikosta nimeltä rasismi, korjatkaa jos väärässä olen!
Pariisin rauhansopimus kieltää fasistiset järjestöt maassamme, miten siis rkp saa toimia täysin avoimesti ja osallistuu hallituksiinkin jatkuvasti?
Oikeuskanisterimme sivuuttaa korruption joka maamme rakenteisiin on muodostettu, vaikka EU:kin on jo pitkään moitteita maallemme antanut, ei mitään asian eteen tapahdu!
Toiset vaan on tasa-arvoisempia kuin toiset...
Tunnetut tuomitut talousrikolliset toimivat hallituksemme kanssa, suuryritykset laativat lakeja pitkään jatkuneiden käytäntöjen laillistamiseksi, oikeuslaitos ei tee mitään!
Maastamme on tehty veroparatiisi ja rahanpesu valtio,
Vihreät fasisteina
Siteeraan prof. J Kemppistä:
"Kohtalokkaat muutokset vallankäytön rakenteissa tehdään mitä parhain tarkoituksin. Avainasemassa ovat ns. hyödylliset hölmöt, sellaiset kuin oikeusministeri Tuija Brax. Sen jälkeen tulevat saapasjalkamiehet.
Nyt oikeusministeri Brax ryhtyy selvityttämään terveydenhoitohenkilökunnan taustaa – rikostietoja ja luultavasti myös menettelyvirheitä – keinoin jotka tuovat heti mieleen Gestapon ja NKVD:n."
Lisää:
http://kemppinen.blogspot.com/
Timo Soini irtisanoutuu aina
Timo Soini irtisanoutuu aina rasismista, mutta samaan aikaan hän hyväksyy puolueeseensa rotuoppeja kannattavat uusnatsit ja fasistit. Hän jopa liittoutui europarlamentissa uusnatsien ja fasistien ryhmän kanssa.
Manu / Äly hoi älä jätä
Mauno hei, älä nyt unohda kertomatta, ketkä sinun mielestäsi on uusnatseja ja fasisteja. Minusta suoimalaist ovat nyt uhreja.
Kiitos kirjoituksesta Antero Manninen
Poikkeuksellisen hyvä kirjoitus Antero Manninen !!!
Nonni - tuli realiteettitestauksen paikka!
Lappeenrannassa on jäänyt kiinni Vihreä pedofiili. Johdonmukaisuuden vuoksi jään odottamaan, millainen rangaistus tästä Braxin mielestä Vihreille kolahtaa. Antaas tulla, kuuntelen ...