Suomessa on ollut toukokuun loppupuolella erittäin runsaita sateita ja paljon salamointia. Myös raekuuroja on ollut runsaasti. Harvinaiset sääilmiöt ovat seuranneet toisiaan, sillä aiemmin toukokuussa Suomessa oli poikkeuksellinen hellejakso.
Viikonloppuna satoi harvinaisen rankasti. Suurin tunnin aikana mitattu rankkasade oli Ilmatieteen laitoksen havaintoasemalla Helsinki-Vantaalla.
Lauantai-iltapäivänä satoi tunnissa 21 millimetriä. Näin suuri sademäärä on harvinainen, ja se toistuu yhdellä paikkakunnalla vain noin kerran 10-15 vuodessa.
Myös Salossa, Kemiössä, Jokioisilla ja Lohjalla saatiin huomattavan kovia rankkasateita lauantai-iltapäivänä.
Vuorokauden sade-ennätys oli Hyvinkäällä, jossa tuli vettä lauantain aikana lähes viisi senttiä.
Ilmatieteen laitos on saanut myös runsaasti raehavaintoja isoista, halkaisijaltaan 2-2,5 senttisistä rakeista Uudellamaalla.
Viikonlopun salamointi rajoittui melko suppealle alueelle, joten se oli paikallisesti voimakasta. Eniten salamoita lauantain aikana, 60-100 kappaletta, esiintyi Lohjan ja Salon ympäristössä.
Toukokuussa on paikannettu koko maassa jo 14000 maasalamaa. Määrä on lähes kaksinkertainen keskiarvoon verrattuna.
Kotipaikkasi sääennusteen voit katsoa tästä.

Kommentit
Niinpä
"Harvinaiset sääilmiöt ovat seuranneet toisiaan, sillä aiemmin toukokuussa Suomessa oli poikkeuksellinen hellejakso."
Voin paljastaa toimittajalle noiden tosiaankin liittyvän toisiinsa: mitä suurempi lämpötilaero, sitä näyttävämpi rajuilma. Rajuilmat kun saavat energiansa juurikin tuosta erilämpöisten ilmamassojen kohtaamisesta.
Rakeet liittyvät aina ukonilmoihin. Juuri ne jääkiteet toimivat
ukkospilvessä ns dipoleina, josta se salama syntyy.
sataminen harvinaista
sataminen harvinaista suomessa?! Tuo oli kyllä yllätys...
Onx tää nyt se
ilmastonmuutos sitten? Siihenhän kuuluu, väittävät nuo korruptoituneet ilmastotutkijat, äärimmäiset sääilmiöt.
Lohjalla jyrähteli kunnolla
Kirkossa hääseremonian avainkohtia juhlistivat mahtavat jyrähtelyt ja sama jatkui häätilaisuudessa: onneksi oli teltta.
Lohjalla jyrähteli kunnolla
Kirkossa hääseremonian avainkohtia juhlistivat mahtavat jyrähtelyt ja sama jatkui häätilaisuudessa: onneksi oli teltta.
mikä on harvinaista?
Voidaanko joku sääilmiö julistaa harvinaiseksi kun se tapahtuu 10-15 vuoden tiheydellä? Kyllä voidaan, ainakin meidän Ilmapseudotieteenlaitoksella. Tästä propagandatuutista lähtee joka viikko joku "harvinainen sääilmiö" tiedotusvälineille.
Lopetetaan koko laitos ja käytetään rahat johonkin järkevämpään.
"Voidaanko joku sääilmiö
"Voidaanko joku sääilmiö julistaa harvinaiseksi kun se tapahtuu 10-15 vuoden tiheydellä? Kyllä voidaan, ainakin meidän Ilmapseudotieteenlaitoksella. Tästä propagandatuutista lähtee joka viikko joku "harvinainen sääilmiö" tiedotusvälineille.
Lopetetaan koko laitos ja käytetään rahat johonkin järkevämpään."
Miksi sääilmiötä ei saa vertailla keskiarvoihin? Ja minusta tuollainen 10-15 vuotta on jo aika hyvä haarukka. Vai mikä on se oikea? Sata vuottako?
Ääri-ilmiöt
Propagandan ydinhokema on muuttunut kylmän talven jälkeen Nyt se on "ääri-ilmiö". Näin on tupaillassa päätetty. Siksi "ääri-ilmiöitä" tulee tuhkatiheään lähikuukausina ja -vuosina etenkin jos ilmasto todella kylmenee niin kuin monet ennustavat.