Syytetty puolustautui muun muassa sillä, että muutamat miehistä olivat niin päihtyneitä, että seksistä ei lopulta tullut mitään.
–Osa tapauksista on ajalta, jolloin päämieheni ei ole tiennyt olevansa hiv-positiivinen. Silloin kun hän on tiennyt tartunnastaan, hän on käyttänyt naisten kondomia, sanoi syytetyn asianajaja Kaarle Gummerus hieman ennen oikeudenkäynnin alkua.
Jutun syyttäjän Hannele Selin-Hakalan mukaan keskeinen oikeudellinen kysymys on se, onko syytetty toiminut tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. Myös näyttökysymykset voivat hänen mukaansa olla ongelmallisia.
Neljän päivän oikeuskäsittelyssä on esillä 15 syytettä törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja yksi syyte vaaran aiheuttamisesta.
Poliisille ilmoittautui kevään mittaan 18 naisen entistä seksikumppania, joista yhdellä oli todettu hi-virustartunta. Syyttäjä jätti kuitenkin kahden tapauksen osalta syytteen nostamatta.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
ei seissyt?
miten se on mahdollista kun nainenkin on noin viehättävä :)
Näin on
Palaneesta riihestä revästyn näköinen.
Aikanaan...
...vielä reissuhommissa ollessa, pomolla oli tapana sanoa jotain, joka painokelpoisemmassa muodossa kuuluisi: "Ronkelit harrastavat sooloseksiä."
Naistenkondomi?!?!
Suomesta ei saa naisten kondomeja ja pessaarejakin taitaa olla aika harvassa (toisekseen pessaari ei ehkäise kuin raskauden ja ei ihan hirmutta hyvin sitäkään), niin mistä tää on niitä naisten kortonkeja löytänyt? Itseäni kiinnostaisi ihan ammatillisessa mielessä tutustua kyseiseen välineeseen, muttei niitä ole missään. Hollannissa kuulemma punaisenlyhdynalueella työskenteleville jaetaan terveyskeskuksista, että sieltäkö lienee tilannut?
Femidom-tuotenimellä saa
Femidom-tuotenimellä saa ainakin internetistä näemmä tilattua, koitappa googlettaa. Onnea ja menestystä valitsemallasi uralla!
Äitiyspakkauksesta saa
Äitiyspakkauksesta saa ainakin yhden naistenkondomin..
Vai ei seissy...?
Humalaisen tuuria.
Typerä lööppi
Uuden Suomen toimituksen olisi osoitettava parempaa harkintaa lööppien kanssa. Joillakin näyttää olevan hauskaa asian kanssa joka on kaikkea muuta kuin koominen.
AIDS ei ole vitsailun aihe.
Kaisa (9v):
Isi, miks tässä afrikkalaistätiuutisessa on kirjoitettu noin hassusti? Eiks pitäis olla, että sedät seisoivat jossakin? Missäs ne sedät muuten seisoivat, kun eihän tässä edes kerrota niistä sedistä. Hassua.
Jotain rajaa nyt tähän
Jotain rajaa nyt tähän otsikointiin. Kyse on kuitenkin tappavasta taudista.
Otikointi on ihan asiallinen jos
Puolustus esittää puolustuksena että miehillä ei kaikilla edes seissyt. Pitäisikö nyt puolustautuminen kieltää taudin takia vaikka olisi tappava, jos ei ole parempaa puolustusta niin sehän on puolustuksen ongelma eikä Usarin.
Mihin "eroottinen tanssija"
Mihin "eroottinen tanssija" tarvitsee tanssiessaan naisten kondomia? Hmmm......:)
"Miksei asioista puhuta, niiden oikeilla nimillä..."
Voi hitto
Ennemmin panisin poliisimiestä kuin tuota kummitusta ;)
Höh, hänhän on ihan
Höh, hänhän on ihan kivannäköinen, ehkä hieman surullisenoloinen.
Hiv ei ole enää nykyyän
Hiv ei ole enää nykyyän tappava jos se hoidetaan oikein eli karkeasti heitettynä jos et hoida sokeritautia niin kuolet sama pätee hiviin.Aids on taas tappava joka on hivistä vaarallisempi muoto.