Sunnuntai 27.5.2012

MTV3: Oma väki ei usko keskustapomon puheita

Luotu: 
25.5.2010 20:21
Päivitetty: 
25.5.2010 20:26
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Oma väki arvostelee keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosta (kuvassa) jälleen.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen väite, ettei hän ole tiennyt puolueen kohua herättäneistä vaalirahajunailuista, ei vakuuta puolueen sisällä. Kolme MTV3:n haastattelemaa keskustan piirien toiminnanjohtajaa haluaa Korhosen pois pestistään, kuten on aiemmin halunnut muun muassa "kuusikoksi" ristitty joukko keskustakansanedustajia.

-Jos vähän ikävästi ja rumasti sanon, niin minun mielestäni puoluetoimistossa ei osteta banaaniakaan ettei puoluesihteeri sitä tietäisi, sanoo Etelä-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Matti Kaunisto nyt MTV3:lle.

Toiminnanjohtajien mielestä Korhonen pakoilee vastuuta piiloutumalla vaalirahasotkusta syytettyjen alaistensa selkien taakse, vaikka puoluesihteeri on vastuussa kaikesta puolueen rahainhankinnasta.

Kauniston, Satakunnan Satu Tietarin sekä Keski-Pohjanmaan Erkki Hännisen mukaan Korhosen pitäisi myös toimia oman vaalisloganinsa - "tulos tai ulos" - mukaisesti, sillä puolueen kannatus laskee.

-Hänen johdollaan olemme hävinneet eduskuntavaalit, kunnallisvaalit ja eurovaalit. Sitä tietä ei voi kovin pitkälle jatkaa, sanoo Erkki Hänninen MTV3:lle.

Toiminnanjohtajat kuvailevat Korhosen kautta ajaksi, jolloin puoluesihteeri on keskittynyt aatteiden sijasta rahan hankkimiseen.

Puoluesihteeri Jarmo Korhonen kieltäytyi MTV3:n haastattelupyynnöstä mutta kiitti toiminnanjohtajia kirjallisesti kannanotostaan.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hymiö

Tietämättömyys ei ole eikä muistamattomuus mikään puolustus. Jos on tehty väärin, vastuuhenkilö on aina syyllinen. Muistaa hän sen tai ei muka ole tiennyt. Lakeja vastaan rikkonut joutuu vankilaan, vaikka olisi ollut tietämätön tai muistamaton.

Jo riittää nämä pikkulasten käyttämät syyt. Aikuiset ihmiset joutuvat vastaamaan teoistaan ja vastuistaan.

tim

Mieleen jäi tämän kepun pehtoori-Korhosen sanat: Minä vastaan kepussa rahoituksesta. No vastuutakin on monenlaista ja tämä perunakellari vastuu on siitä hyvä esimerkki. Mitäköhän hän saisi aikaiseksi herra Merisalon kanssa, jos alkaisivat tehdä bisnestä yhdessä. ?

h.j.j

Keskusta on jo niin syvällä suossa että, itse en ole uskonut hetä, muut nyt olen sitämieltä koko puolue johto joka vastasi rahoituseesta joutasi moraalisista syistä hyllyyle ja rahotus sotkuista linaan