Oikeusministeri Tuija Brax tyrmäsi tänään julkisuudessa esitettyjä väitteitä oikeusministeriön rasistisiin rikoksiin liittyvästä lakiuudistuksesta.
Kohua on herättänyt esimerkiksi väite, että henkilön Facebook-sivulta löytyvä linkki rasistista materiaalia sisältävälle sivustolle voisi johtaa tulevaisuudessa sakkoihin. Pelkoa on herättänyt etenkin se, että joku muu voisi "suolata" toisen ihmisen laittamalla rasistisen linkin toisen ihmisen Facebook-sivulle.
- Tässä on kyse jo nykyisessä rikoslaissa olevasta pykälästä, eli jos tietoisesti levittää esimerkiksi materiaalia, joka kiihottaa kansanryhmää vastaan, oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) vastasi Ylen Aamu-tv:ssä.
- On haluttu, että kun tämä [linkittäminen] on nykyään niin tavanomainen asia, niin lainsäätäjä mainitsee tästäkin mahdollisuudesta. Tarvitaan kuitenkin se rikokseen aina liittyvä oma, tietoinen toiminta, Brax selitti.
Brax selitti, että uudistuksella halutaan estää se, että joku pystyisi kiertämään rikoslain sillä, että laittaisi rasistista materiaalia linkin taakse.
Viikonloppuna Aamulehti kertoi oikeusministeriön työryhmä esittävän myös, että jatkossa puolue voitaisiin tuomita jäsentensä rasistisista lausunnoista. Lauantaina Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Pentti Oinonen ällisteli suunnitelmaa Uuden Suomen haastattelussa.
- Sananvapauden ytimeen kuuluu myös ymmärtää asiat täysin väärin. Ei tämmöistä ole esitetty ja tämä on ihan julkinen tämä esitys, Brax tyrmäsi asiasta tehdyt tulkinnat.
Brax sanoi, että puoluejohdolla täytyy olla rikokseksi katsottuun tekoon vahva osallisuus, käsky tai laiminlyönti.
- Siitä että yksittäinen jäsen ajaa humalassa ei seuraa että puolue vastaa siitä eikä siitä, että yksittäinen jäsen puhuu vihapuheita. Vain siinä tapauksessa, että puolueen johtaja tai johtotehtävissä olevat ovat erittäin tietoisesti vaikuttaneet tähän puheeseen, Brax sanoi.

Kommentit
Hajoita ja hallitse - periaate jatkuu
Ensin laitetaan julkisuuteen tiukka sensuuripykälä, jonka ei odoteta menevänkään läpi. Saadaan väki takajaloilleen.
Sitten tulkitaankin asiaa "lieventäen" jolloin vaalikarja huokaa:" Eihän tässä käynyt kuinkaan huh huh". Hyväksytään tämä "lievempi" muoto, niellään mato koukkuineen.
Ja niin astui sananvapauden kiristys jälleen yhden pykälän tiukemmaksi. Eikä vaalikarja huomaa kettinkiensä lyhentyneen eikä pakkopaitansa kiristyneen. Lain "huojentaja" koetaan pelastajana -- aammen !
tahallista väärinymmärrystä
Höpö höpö. Ei mitään "tulkintaa" ole muutettu, vaan Brax vain oikoo mediassa toitotettua täydellistä väärinkäsitystä, joka ilmeisen tahallinen. Auttaisi, jos viitsisi lukea, mitä hallitus esittää alkuperäisessä dokumentissa, niin ei tarvitsisi revitellä otsikoita kaiken maailman typeryyksistä. Ja jos ottaa totena kaiken mitä media uutisena julkaisee, elää oikeasti melkoisessa harhamaailmassa!
Sensuuripykälä?
Missä tämä "julkisuuteen laitettu tiukka sensuuripykälä" nyt taas onkaan nähtävillä?
eikö hä se oo niin että
eikö hä se oo niin että rasisti rasistin tuntee,
sitä paitsi ha brax ja co on osoitanut useampaan otteeseen että suomi suomalaisille ku iso äitejä maasta karkotetaan.
hienoo tupla moraalia.
1984 ja ajatuspolisi kehiin.
Kun antaa pikkusormen
... Se vie lopulta koko käden.
Kuten kirjoittaja yllä mainitsee, sananvapauden rajoitus menee juurikin niin, että aluksi tehdään yksi kova ehdotus. Tiedetään, ettei se mene läpi. Sitten sääliä keräten "säädetään" sitä paremmaksi. Nämä lain tekijät tietävät, etteivät ihmiset jaksa vievata samaa asiaa useampaan kertaa, jolloin laki on helposti rynnittävissä.
Kuinkahan paljon samanlaisia vaarallisia hankkeita on näissä suvaitsevaisten ministeriöissä käynnissä, mene ja tiedä!
Vähän kerrallaan... joka päivä pieni askel eteenpäin kohti...
Maailmankatsomuksen loukkaminen
Lakiehdotus sisältää mm. maailmankatsomuksen loukkaamisen.
Absurdia, mikä määritellään juridisesti loukkaamiskelpoiseksi maailmankatsomukseksi?
- kannattajien lukumäärä, >100, >100 000
- harhan ikä, >100v, >500v, >1000 mormoonien harhat alkoi n.1830 eli vajaa 200 vuotta sitten
- virallisesti rekisteröity harha
- astrologia
- homeopatia
Tästä se rumba alkaa, pastafarit, elevikseen elämiseen uskovat... alkavat käydä loukattuina oikeutta.
Entäs jumalan(ien) kanssa keskustelevat, kielillä puhuvat, jihadistit. Muut skitsofreenikot joilla voi olla mitä ihmeellisimpiä käsityksiä maailman tilasta. He vaativat paljon ympäristöltään, mutta mikä tahansa järkiperäinen keskustelu johtaa ristiriitaan heidän maailmankatsomuksensa kanssa ja päädytään oikeuteen.
Huolestuttavampaa on se, että esim. Räsänen vaatii aborttilakiin tiukennuksia vain ja ainoastaan uskonnollisin perustein. Hänen perusteelleen, jumalalle joka loi ihmisen omaksi kuvakseen ja näin ollen kaikki elämä on pyhää, ei ole mitään todisteita. Hän ei voi todistaa väittämänsä paikkaansa pitävyyttä millään tavoin, kuten minäkään en voi todistaa Apiksen olemassa oloa tai minkään muunkaan unohdetun jumalan.
Miten argumentoida harhaisen henkilön kanssa jolla on juridisesti loukkaamiskelpoinen harha, ilman että hän voisi laillisesit loukkaantua ja nostaa kanteen.
Tämä vaihe tulee aina vastaan jos maailmankatsomus perustuu uskomuksiin.
On tärkeä huomata, että maailmankatsomusta ei loukata vaan ihmisen järkiperäinen ajattelu joutuu kyseenalaiseksi jos maailmankatsomus ei ole järkiperäisesti perusteltavissa. Siis uskomuksen omaavan kyky järkiperäiseen ajatteluun kyseenalaistuu ja tämä hävettää/loukkaa.
Miten mikään sivilisaatio voisi kehittyä jos em. kielleetään?
Nablan viisaus:
Jos koet maailmankatsomuksesi tuleen loukatuksi, siinä on vika.
Porttiteoria
Vihreissä paljon enemmän kuin missään muussa porukassa pesiytyy Euroopan 1900-luvun historian ikävien puolten perinne.
Kapula on vaihtunut sukupolvelta toiselle.
Osa vihreistä kannattaa neuvostov..- anteeksi ilmastomuutosvastaisten näkemysten kriminalisointia. Ilmastomuutosta arvostelevien nettikommenttien sensuuri on myös tavanomaista ja jokapäiväistä. Samoin väärien tietojen systemaattinen levitys. Jotakin tyhmää saa toki sananvapauden nimissä möläyttää, mutta korkeatasoinen kritiikki sensuroidaan vihreiden moderaattorien toimesta.
Ihmisten liikkumista halutaan valvoa digitaalisella piikkilanka-aidalla.
Talot ja autot halutaan ottaa pois ja asuttaa kansa parakkeihin jota varten mm. rakennusmääräykset on lobattu ja sorvattu sellaisiksi ettei kansa pysty taloja enää rakentamaan ... ei tietenkään koske nomenklatuuraa.
Olen erittäin suvaitsevainen mutta "rasismi" (kuka sen määrittelee) on vihreä porttiteoria kohti arkipäivän fasismia jolla vastustajia lyödään. Mutta tässä Eurooppa palaa vain juurilleen.
Brax rasismisyndroomassaan
ajaa Suomeen lisää sananvapauden rajoituksia tuomalla lainsäädäntöön yhteisöllinen rikosoikeudellinen vastuun jo ennestään olevan yksilön rikosoikeudellisen vastuun lisäksi.
Brax haluaa Suomeen rikoslailla valvotun ja tukahdutetun poliittisen kentän, mutta vain rasismin osalta.
Lakimuutoksen, jota voidaan sumeilematta käyttää tukahduttamaan maahanmuuttokritiittisiä mielipiteitä myös puolueissa.
"Ajatelkaa puolueissa maahanmuutosta mitä haluatte, mutta suut tukkoon, tai olette rasisteja, siis rikollisia."
Hajota ja hallitse - periaate..
Ylläoleva kirjoittaja aivan oikeassa. Harmi, että ihmiset ovat niinkin vietävissä.
Piraattipuolue voisi lopettaa tekijänoikeuksista taistelemisen ja siirryttävä sananvapauden ylläpitämiseksi. Brax siirtää hallintomuotoa kokoajan isoveli valvoo -tyyliseen holhousyhteiskuntaan. Hetkinen, eikös me eletä jo sellaisessa?
Jos tuo esitys on ...
... julkinen, missä on linkki siihen?
Aiemmin
juttua...
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/93087-al-uusi-laki-iskee-rasisteihin-puo...
Toinen vielä...
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/93120-%E2%80%9Dhoi-jarki-ala-jata-onko-r...
http://www.om.fi/Satellite?bl
http://www.om.fi/Satellite?blobtable=MungoBlobs&blobcol=urldata&SSURIapp...
Miksi lopettaa rasismiin?
Rasismiin ei siis saa puoluejohto yllyttää mutta saako muuhun yllyttää kuten esimerkiksi systemaattiseen valehteluun? Koko vihreän de grönä puolueen toiminta perustuu siihen että levitetään harhaanjohtavaa ja puutteellista yhteydestään irrotettua tietoa joka ei välttämättä perustu millään lailla todellisuuteen. Aivan samoin monen muun puolueen toiminta perustuu liioiteltuun ja väritettyyn totuuteen jota suu kuolassa toistetaan kuin faktatietoa. Miksi lopettaa sensurointi vain rasismiin tai "rasismiin" (=maahanmuuttopolitiikan kritisointi)? Pitäisikö puoluejohdolla olla suurempi vastuu jäsenilleen levitettävän tiedon oikeellisuudesta?
Tämäkin laki kirjoitetaan
Tämäkin laki kirjoitetaan taatusti niin väljästi, että sen perusteella voi tarvittaessa tuomita kenet tahansa, mistä tahansa. Näinhän lait nykyään laaditaan, koska ammattitaito puuttuu niiden laatijoilta täysin.
"...Brax selitti, että
"...Brax selitti, että uudistuksella halutaan estää se, että joku pystyisi kiertämään rikoslain sillä, että laittaisi rasistista materiaalia linkin taakse..."
Entäs muu rikollinen materiaali? Onko ainoastaan rasismi kiellettyä nykyään?
Hauskaa
Hauskaa kun oikeusministeri liputaa sanavapauden puolesta, sitten tulee "sesuuri" laki tai jotai sinnepäin.
Olisi hauka tietää miten tämä pykälä vaikutaa fasebookin ja vataavin yhtesöjen kehitymisee vastaan sannavapautta leikaava laki.
Se olis myös hauska titää miten laki rankaasee muitä yhtsön jäseniä joka ovt liitynee yhtesöön ja ajjatelevat saman kaltasesti.
Braxin hopinat
Syytteilta saastyy, kun pysyy pois Facebookista. Ei tulisi mieleenikaan menna sinne esittelemaan itseani oikein kuvien kanssa. Suomi ei ole niin kuin muut maat, muistakaa se. Itsesaatelya kannattaa opetella ja olla muutenkin varovainen henk.koht asioidensa kanssa. Ne raja, ne rajat, jotka monilta unohtuu tai niita ei ole kotana koskaan laitettu. Alkaa sitten itkeko, jos valtio puuttuu elamaanne.
.
Brax on uskomattoman vaarallinen oikeusministeri. Tällä lailla vedetään vessanpöntöstä sananvapaus. Oireellista, että Braxin oma puolue asetti Lappeenrannassa kaikessa hiljaisuudessa luottamustehtäviin 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen tuomitun pedofiilin.
Ei huolta sananvapaudesta
Kun lukee Uutta Suomea ja esimerkiksi Jukka Turusen juttuja, niin ei sananvapaus todellakaan ole missään vaarassa. Täällä saa vapaasti suoltaa mitä tahansa moskaa.
Paraskin puhuja :)
Moskan suoltamisessa Pekka itse on paras esimerkki.
Mikä on moskaa?
Siinäpä se. Mikä on moskaa? Olen huomannut, että monet ihmiset eivät kykene näkemään metsää puilta. Eräs mies kopioi Halla-ahon sivuilta rasistisia kommentteja ennenkuin Halla-aho ehti itse poistaa niitä. Hän oli asiasta hyvin innostunut ja kiihdyksissään. Hänen mielessään ei edes käväissyt tutkia mitä H-a väittää ja miten perustelee väitteensä. Hän oli siis jo etukäteen päättänyt demonisoida Halla-ahon.
En yleensä usko mitä manipuloidut ihmiset sanovat. Lauman mukana on niin kovin helppo kauhistella kun oma järki on jätetty naulakkoon. Pekka Siikala ei parilla rivillä ehdi kertoa mikä Jukka Turusen jutussa oli moskaa ja miksi. Se olisi ollut mielenkiintoista kuulla.
Vihreä liitto ja muu
äärivasemmisto pyrkii jatkuvasti rakentamaan yhteiskuntaan omia etujaan palvelevia autoritaarisia käytäntöjä - heille sopivia lakeja. Julkisuudessa nämä poliittiset toimijat yrittävät antaa itsestään kuvaa yksilönvapauksien puolustajina ja vapaamielisyyden edistäjinä.
Käytännössä nämä vallanhimoiset tahot pyrkivät perinteiseen tapaansa heille kiusallisten mielipiteiden vaientamiseen ja oman valtansa maksimointiin. Haluavatko kaikki? Ehkä eivät. Eivät.
Mikä ihmeen äärivasemmisto?
Brax vastaa katsomukseltaan lähinnä vanhanajan liberaaleja. Jopa änkyräkommunistit tuntuvat olevan vapaamielisempiä kuin Brax. Tällä hetkellä Kokoomus, Vihreät ja Keskusta ovat niitä jotka kiivaimmin ajavat sananvapauden rajoittamista. Ovatko he siis äärivasemmistolaisia? Vai pitäisikö sinun itsesi tarkistaa omat asenteesi? Ainakin tunnut olevan tuiman oikeistolainen = Kokoomuksen kannattaja. Vai ovatko kokoomuslaiset sinulle äärivasemmistoa? Huih.
Arkeologiko?
Nyt elät kyllä jossakin arkeologisessa kerrostumassa. Missä täällä on enää äärivasemmistoa?
Poikkeuksellisen huono oikeusministeri Praks
Ei tule mieleen yhtä huonoa oikeusministeriä kuin Praks. Jopa kokoomuslainen ei-juristi onnistui paremmin kuin stalinistivihreä.
kuka päättää mikä on
kuka päättää mikä on rasistista materiaalia? Tuleeko perussuomalaisten puoluesivut & hommaforum olemaan näitä 'rasistisia' sivuja mutta vasurien, vihreiden & antifafan rikastuttamissivustoja?
Lainasin kirjastosta DVD:n
"Pekka JA Pätkä neekereinä" ja istun nyt pikää kakkua Konnunsuolla. Kenen on vastuu ?