
–Poliisi tekee niin kuin poliisin pitää tehdä. Mutta poliitikoilla on mahdollisuus käskyttää poliisia ja muuttaa lainsäädäntöä, ja tässä tapauksessa on aivan käsittämätöntä, että poliitikot eivät ole näin tehneet, Koskenniemi sanoi tänään Ylen aamu-tv:ssä.
Koskenniemen mukaan sisäministerin olisi yhä helppo hallituksen tukemana perua käännytykset ennen kesäkuista täytäntöönpanoa.
–Se vaatisi sen, että hallitus ilmaisisi yksimielisesti, että lakiesitys lain muuttamisesta tullaan välittömästi tekemään. Kaikki tämä voidaan tehdä nyt. Jostain syystä poliitikot ovat tässä asiassa kuin päättömät kanat, eivätkä tiedä, mitä tehtäisiin.
Käännytyksestä päättänyt Maahanmuuttovirasto on puolustanut päätöstään sillä, että kaikkiin käännytyksiin pitää soveltaa samaa linjaa. Mikäli näiden isoäitien hyväksi käytetään poikkeussääntöjä, pelätään sen johtavan muiden ulkomailla odottavien isoäitien ja sukulaisten Suomeen tuloon.
–Joskus aikaan joku esitti, että meillä on tuhansittain mummoja tuolla… Se on absurdi argumentti, ei ole mitään tutkimuksia siitä, paljonko niitä mummoja sitten loppujen lopuksi tulee. Se on argumentti, jonka tarkoitus on vain välttää vastuuta, Koskenniemi tyrmää pelot.
Koskenniemi uskoo, että hallitus lupaili lakimuutosta isoäitien käännytyksen estämiseksi kansalaispaineen takia. Hän uskoo kansalaismielipiteen olevan hyvin vahvasti isoäitien puolella.
Ylen aamu-tv:n juontajan mukaan asian arkuudesta kertoo se, että karkotuksen täytäntöönpanosta syytettyjä viranomaisia ei saatu ohjelmaan vieraiksi.
Koskenniemi on esittänyt jo talvella huolensa asiasta.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Mummot käännytettävä siinä kuin muut
Pöyristyttävää, venkoilla asiassa. Professori jaarittelee siitä, että kansalaismielipide on ehdottomasti käännytystä vastaan. Kuinka niin? Mihin hän perustaa väitteensä?
Rovaniemeltä ei saa mummoa Helsinkiin, mutta jostain Egyptistä tai Venäjältä pääsee kyllä kunnan huolehdittavaksi.
Mummot eivät maailmasta lopu!
Eivät mummot kilpaile keskenään
Noilla egyptiläisillä ja venäläisillä näyttää olevan vielä jäljellä sitä, mikä meiltä suomalaisilta on ainakin vähissä: vanhempiensa kunnioitusta. Kummallista, että Vieras luulee, että meidän mummojemme asema paranee, jos nämä lapsistaan riippuvaiset vanhukset karkoitetaan heidän luotaan. Eiköhän asia ole juuri päin vastoin! Nämä maahanmuuttajat näyttävät meille hyvää esimerkkiä.
Joskus epäilyttää, että nämä vieraisiin suunnatut sadistis-rasistiset kannanotot ovat merkki siitä, että toden tullen niiden esittäjät olisivat valmiit myymään oman mummonsa eniten tarjoavalle.
Lain käyttäjän olisi noudatettava tulkinnoissaan ennen kaikkea perustuslakia ja ihmisoikeussäädöksiä. Minkähän vuoksi näin ei menetellä? Ei tämä mummojuttu ole tässä sarjassa ainoa tapaus. Oman maan kansalaiset tuntevat sen myös nahkoissaan.
Eivät mummot kilpaile keskenään
Noilla egyptiläisillä ja venäläisillä näyttää olevan vielä jäljellä sitä, mikä meiltä suomalaisilta on ainakin vähissä: vanhempiensa kunnioitusta. Kummallista, että Vieras luulee, että meidän mummojemme asema paranee, jos nämä lapsistaan riippuvaiset vanhukset karkoitetaan heidän luotaan. Eiköhän asia ole juuri päin vastoin! Nämä maahanmuuttajat näyttävät meille hyvää esimerkkiä.
Joskus epäilyttää, että nämä vieraisiin suunnatut sadistis-rasistiset kannanotot ovat merkki siitä, että toden tullen niiden esittäjät olisivat valmiit myymään oman mummonsa eniten tarjoavalle.
Lain käyttäjän olisi noudatettava tulkinnoissaan ennen kaikkea perustuslakia ja ihmisoikeussäädöksiä. Minkähän vuoksi näin ei menetellä? Ei tämä mummojuttu ole tässä sarjassa ainoa tapaus. Oman maan kansalaiset tuntevat sen myös nahkoissaan.
Eivät kilpaile
Eihän ne mummot kilpaile. Asia on vaan niin, Että venäjältä ja egyptistä tänne muumoja otettaisiin jos joku sukulainen sattuu täällä olemaa. Suomalaisten mummojen on mahdoton muuttaa hoitopaikkaansa esim. rovaniemeltä helsinkiin jossa lapset asuvat. Taikka päinvastoin. Ymmärtäisin jos kaikilla mummoilla ja pappoilla olisi nahdollisuus päästä läheistensä luokse hoitopaikkaan, mutta se ei ole suomalsisten mummojen oikeus.
Että mitä?
Eikö professori tajua, että se on todellakin mahdollista että esim. pakolaisperheet tuovat isovanhempana tänne? Voiko professoritason ihminen olla noin naiivi?
”Miksi poliitikot eivät käskytä poliisia?”
No ehkä eivät käskytä siksi, että se ei ole laillista...
"Vaietkaa vaalirahoistani!"
"Unohtakaa ylinopeuteni!"
Suomalaisten mummojen ja pappojen hoito sitten..
Professori lienee taanneen itselleen mukavan elintason loppuiäkseen, ei tarvitse turvautua kunnallisiin vanhainkotipalveluihin. Eikä tarvitse välittää niiden palvelujen laadusta. Who cares. Ihan sama miten tavismummo tai pappa elää yhteishuoneissa samalla vaipalla puolen päivää. Sínne vain samaan joukkoon mummot Egyptistä. Kyllä suomalainen veronmaksaja maksaa ja jos rahat ei riitä niin lasketaan sitten palvelujen tasoa. Kyllähän näitä venttiilejä talouden tasapainottamiseksi löytyy..
Ikänsä Suomessa työtä tehnyt veronmaksaja päätyy viimeisiksi elinvuosikseen huonoon hoitoon Egyptin mummojen ja pappojen joukkoon. Kiitos punavihreät maailmanhalaajat!
Palvelut
"ei tarvitse turvautua kunnallisiin vanhainkotipalveluihin."
Kunnalliset vanhainkotipalvelut hävitetään melko nopeasti, ne yksityistetään joten niistä ei pian ole "pelkoa". Vanhukset tosin jounetuvat myymään omaisuutensa maksaakseen nämä palvelut, eli perinnöt harvenevat.
http://jaga.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/25/omaisuu...
"Ikänsä Suomessa työtä tehnyt veronmaksaja päätyy viimeisiksi elinvuosikseen huonoon hoitoon Egyptin mummojen ja pappojen joukkoon."
Näissä jo lähitulevaisuuden kallishintaisissa palvelutaloissa on paljon ulkomaista työvoimaa hoitamassa niin suomalaisia, kuin niitä "Egyptin mummoja ja pappoja".
Niin miksi?
No siksi, kun sitä harrastetaan vain Pohjois-Koreassa, Kiinassa, Venäjällä, Kolumbiassa ja muissa kommunistisissa diktatuureissa.
Koska Suomessa ei ole mielivaltaa
Täytyy olla vähän lahopäinen professori kun tuollaista edes ääneen miettii. Kyseinen menettely romahduttaisi lainmukaisen toiminnan ja johtaisi poliitikkojen mielivaltaan.
Kauankohan poliitikoilta kestäisi ohjeistaa, että heiltä ei kerätä veroja, heille ei voi määrätä ylinopeussakkoja jne.
Tutkimus?
Tarvitaanko siihen tutkimusta, että voidaan todeta jokaisella Suomessa asuvalla ulkomaalaisella olevan vanhemmat. Suuren osan vanhemmat todennäköisesti eivät ole vielä kuolleet. He vanhenevat aivan varmasti ja vanhetessaan sairastuvat. Siloin jokaisella heistä, jotka tulevat huonomman sosiaaliturvan maista, on sama tai huonompi tilanne kuin näillä kahdella "mummolla" (toinen on 64 vuotias - hallituksen mukaan siis parhaassa työiässä).
On aivan varmaa, että joka tapauksessa heitä on ja tulee olemaan tuhansia. Jos näille kahdelle annetaan lupa jäädä olisi epäoikeudenmukaista käännyttää yhtäkään tulevista mummoista/vaareista. Nytkään ei ole varaa taata ihmisarvoista elämää edes suomalaisille vanhuksille ja tilanne vain pahenee tulevaisuudessa.
Eivät maailman ongelmat ratkea sillä, että kaikki heikoimmat tuodaan Suomeen. Sillä tavoin tuhotaan vain suomalaistenkin hyvinvointi.
Koskenniemi luulee väärin
Koskenniemi uskoo kansalaismielipiteen olevan hyvin vahvasti isoäitien puolella. Koskenniemi luulee väärin. Enemmistö kansalaisista on sitä mieltä, että meillä on hoidettavia vanhuksia aivan riittävästi omasta takaa. Suomalaisilla veronmaksajilla ei ole juridista eikä moraalista velvollisuutta maksaa tänne muuttaneiden henkilöiden äitien ja isoäitien vanhuuden aikaisia hoitomenoja, vaikka kukkahattutädit ja -sedät mielellään esiintyvät julkisuudessa ns. suvaitsevina.
Eiköhän
Eiköhän maahanmuuttovirasto tiedä melkoisen hyvin, kuinka paljon ja millä perustein maahanmuuttajat yrittävät saada vanhempiaan Suomeen.?
Minusta on käsittämätöntä, että besserwisser Koskenniemi dissaa mummotulvan mahdollisuuden kokonaan fiilispohjalta. Ilmeisesti asian tiimoilta aikaisemmin mesoneet ministerit ovat kuitenkin tutustuneet maahanmuuttoviraston dataan, koska tuntuvat nyt olevan varsin nöyrää poikaa ja tyttöä.
Akatemiaprofessori ei ymmärrä
että kahden mummon kohdalla laiton menettely johtaisi siihen, että kohta meillä olisi 100.000 maahanmuuttajien mummoa ja pappaa hoidettavina, omien lisäksi.
Jos vieraita mummoja ei hoidettaisi kunnolla, niin naapurimaan presidentti puuttuisi heti asioiden kulkuun. Tässä tilanteessa omat mummot ja papat jäisivät toiseksi.
Akatemiaprofessori voisi lakata jeesustelemasta.
Syyllinen
"poliitikoilla on mahdollisuus käskyttää poliisia"
Rohvessorille tiedoksi että syyllinen on ulkomaalainen Montesquieu: http://fi.wikipedia.org/wiki/Vallan_kolmijako_-opp...
Oikeesti käsittämätöntä
että akatemianprofessori päästää suustaan tuollaista älämölöä. Sitä voisi kuvitella kuulevansa jonkun persun tai vastaavan suusta.
On loistavaa, että viranomaisemme noudattavat lakia, jonka poliitikkomme ovat säätäneet. Kuten poliisikin aivan oikein on todennut jos laki on väärä, niin sitä pitää muuttaa, mutta sen voimassa ollessa sitä pitää noudattaa. Lain noudattamatta jättäminen on yksiselitteisesti rikos, aivan riippumatta lain hyvyydestä tai huonoudesta.
Suomi ei onneksi ole Venäjä tai Kiina, jossa poliitikot määräävät rikokset ja rangaistukset täysin mielivaltaisesti.
Sitäpaitsi, missä menisi raja?
"Vaietkaa vaalirahoistani!"
"Unohtakaa ylinopeuteni!"
Jäipä huomaamatta
Lainaus: "karkotuksen täytäntöönpanosta syytettyjä viranomaisia"
Kuka on syyttänyt? Miksi? Miten voi syyttää jotakuta siitä että tekee lakiin kirjatun velvollisuutensa?
Tämä lause on taas sitä toimittajien mielivaltaa josta Lipponen on aivan aiheellisesti pitänyt meteliä.
Todellako professori?
Luulisi professorin tietävän, että poliitikoilla ei ole mitään käskyvaltaa poliisiin nähden. Itse asiassa poliitikolla ei ole käskyvaltaa kehenkään nähden. Ainoastaan ministerit voivat käskeä oman ministeriönsä virkamiehiä.
Olisi varsin outoa, jos lainmukainen toimi pitäisi keskeyttää sillä perusteella, että uusi laki on mahdollisesti tulossa. Yhtä outoa olisi, jos poliitikot kiireesti muuttaisivat lakia, joka ei ole heidän mieleisensä. Ei lakien pidä olla joidenkin poliitikkojen kulloisenkin mielen mukaisia.
Päällikkövirasto!
Kaipa Sinä tiedät, että sisäministeri johtaa päällikkövirastoa, jossa käsky on käsky! Anne Holmlund voisi keskeyttää prosessin milloin vain, mutta eipä ole naisella inhimillisyyttä.
Ulkomaalaislain tulkinta
Miksi ulkomaalaislain pykälää ei ole tulkittu siten, että nämä omaisistaan täysin riippuvaiset vanhukset olisivat voineet jäädä lastensa luo Suomeen. Tämä tulkinta olisi ollut aivan laillista.
Toinen asia on sitten se, että Suomessa asuva suomalainen vanhus ei aina saa muuttaa lastensa luo muualle Suomeen, koska kunnat riitelevät hoitovelvoitteista.
On se outoa muuttovapautta.
Moukkien valtakunta
Täältä keski-Euroopasta käsin Suomi näyttäytyy todellisena urpolandiana, jossa moukat huseeraavat ja taloushihhulit levittävät etäpesäkkeitään koko kansaan.
Tämänkin keskustelun löysäpäät vahvistavat täkäläistä Suomi-brändiä, joka on jo aiheuttanut erinäistä vitsailua tämän mummo-kohun myötä. Finnairin laskeutumiskuulutukseksi täällä ehdoteaan: "Laskeudumme Helsinkiin, kiinnittäkää turvavyöt ja siirtäkää kellonne sata vuotta taaksepäin."
Osui ja upposi!.
Kyllä hävettää! Jos "mummojen" karkotus pannaan täytäntöön, en kehtaa enää tunnustaa moukkamaan kansalaisuuttani täällä sivistysmaissa.
Mummot muuttakoon sivistysmaihin
Uusi kotimaasi varmaan ottaa mummot ilomielin vastaan. Kannattaa kertoa tästä mahdollisuudesta heidän sukulaisilleen.
Professorin rooli
Merkillistä, että professorin purkaessa henkilökohtaisia tuntemuksiaan korostetaan hänen olevan professori. Haastattelussa ei kai tullut ilmi mitään, mikä olisi liittynyt lakitieteeseen. Eli Martti K. on tätä mieltä, mutta ei se mitenkään liity hänen virkaansa.
Venäjän papat -sotaveteraaneille annettavien palvelujen piiriin?
Sitaatti Kauppalehden keskustelupalstalta:
"itse valitsemamme päättäjät ovat, suuressa viisaudessaan, päättäneet ja päättämässä, että suomalaisen veronmaksajan tule jatkossa maksaa myös venäläisvanhusten vanhuuden päivien sairaan hoito ja muu elämä on minussa ja muissa herännyt muutama kysymys.
Minua kiinnostaisi tietää se, että kun muutenkin vaaditaan meitä työssäkäyviä pidentämään työuraa tulevaisuuden vääristyneen hoitosuhteen vuoksi, niin paljonko minun täytyy tehdä työtä yli nyt mielessä olevan eläkeiän , jotta yksi ulkomaan mummo saadaan hoidettua?
Ja sitten mieltä askarruttaa Venäjän papat, olisiko heitäkin tulossa Suomessa sotaveteraaneille annettavien palvelujen piiriin? Näin saataisiin veteraanijärjestöjen ylijäämävarat kätevästi käytettyä. Kas kun 1940-luvulla ei ymmärretty päästää näitä nykyisiä mummoja ja vaareja maahan, silloinkin heitä oli tulossa.
Toki tiedän, että itse olen päättäjäni valinnut ja, että inhimillisyys, ainakin silloin kun se kohdistuu maamme rajojen ulkopuolelta tuleviin ihmisiin on tärkeintä, mutta kuitenkin sitä vaan joskus ihmettelee"
Kekkosta kaipaapa huru-ukko kyseessä
Kuka Kekkosta kaipaava huru-ukko tuollaisia kirjoittaa? Luojan kiitos, etteivät poliitikot voi enää kovin helposti painostaa poliisia toimimaan haluamallaan tavalla yksittäisissä asioissa kuten pimeinä Kekkoslovakian aikoina.
Akateemikko?
Mistä noita päivystäviä akateemikoita oikein tulee?Kylläon terve järki ajat sitten jättänyt Suomen niemen tai ainakin Helsingin.Pitääkö täällä hyppyyttää koko valtion koneistoa joidenkin mummojen ja idealistien takia?Ovatko mummot hengenvaarassa Venäjällä tai Egyptissä? Paljonko vaarassa olevia mummoja on rajan takana odottamassa?Kuka hoitaa vaarien asioita?
Runoilija V A Koskenniemen pojan poika ärhentelee..
Kuten kommentoidessaan arabi kansojen kokemaa sortoa Suuren Saatanan USA:n taholta!
Jaakko Hämeen-Anttila professori myös, edustaa huomattavasti maltillisenpaa linjaa.
Mainittakoon, että arabi-maissa uskonnolliset poliittiset johtajat käskyttävät poliiseja? Mutta me olemme Suomessa.
Poliittinen poliisi on
Poliittinen poliisi on varmaan tiettyjen poliitikkojen unelmissa: sellaisten joitten teot eivät demokratiaa ja päivänvaloa kestä. Hallituksen Satutäti1 ja SatuTäti2 olisivat varmasti mielissään tälläsestä poliisipalvelusta.
Sitähän voisi kätevästi jatkossa käyttää esim. omaa ideologiaa vastaan olevien hiljentämiseen....
Tervemenoa koko porukka
Ei mummojen tarvitse Suomesta yksin lähteä. Heidän sukulaisensa ovat vapaita lähtemään myös.Ei täällä ole kenenkään pakko asua eikä ole esteenä sellaisia raja-aitoja kuin Itä-Saksassa ja Neuvostoliitossa aikoinaan.
Idea on hieno !
Kuten professorin tulisi tietää (mutta ei tunnu tietävän), toimeenpanovalta on Suomessa erikseen, eikä se poliitikoille kuulu. Vaikka tässä tapauksessa jo presidentti Halonen on yrittänyt puuttua täytäntöönpanon lykkäämiseen käskyttämällä poliisia yhdessä KHO:n presidentin (sic!) kanssa.
Professorin pitäisikin matkaansaattaa lakialoite eduskuntaan. Laissa tulisi olla määräys, että karkotuksista päättää Tasavallan Presidentti. Hänellä tuntuu matkustelunsa ohessa riittävän aikaa puuhasteluun siinä määrin, että maahanmuuttovirastosta voitaisiin lakkauttaa karkotusasioita käsittelevä yksikkö. Siis tartupa toimeen arvon professori !
Miksi juuri "mummous" tekee
Miksi juuri "mummous" tekee ihmisestä koskemattoman. Yhtälailla isät, äidit, isoisät jne pitäisi jättää käännyttämättä - jos sukulaisuussuhde on ainoana argumenttina. Toivottavasti ei ole.
Tuomiovalta, lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta
Minustakin mummoja pitäisi kohdella inhimillisesti, mutta Koskenniemen ulostulo on suoraan sanottuna aika omituinen. Poliitikkojen pitäisi käskyttää poliisia? Mistä ihmeen banaanivaltiosta tällainen El Presidente -komentelun hyväksyvä ajattelu on kotoisin?
Lainsäätäjä säätää lait. Tuomioistuimet tulkitsevat niitä. Virkamiehet sitten panevat lakeja ja niiden tulkintoja täytäntöön.
Tässä tapauksessa vika on nimenomaan hallintotuomioistuinten oudoissa tulkinnoissa. Yli 20 vuotta Suomessa asuneen, tänne kotiutuneen, töitä tehneen ja suomea puhuvan naisen, jolla on suomalaiset lapset, pitäisi jotenkin hoitaa Venäjällä äitiään, jolla ei ole siellä mitään paikkaa eikä edes yhtään ihmistä joka ymmärtäisi hänen puhettaan. Tämä ei ole ulkomaalaislain mukaista (ks. 52 §) eikä sitä poliisikaan oikein voi toimeen panna, mutta hallinto-oikeuden tuomari näkee asian näin (papereistaan: ihmisiähän he eivät edes tapaa).
Koskenniemi voisi siis aloittaa haukkumalla lakimieskollegansa, ei muita.
Sama englanniksi:
http://ptaipale.blogspot.com/2010/05/problem-in-ju...
Koskenniemen
kritiikki poliitikkojen vellihousumaisuudesta on täysin aiheellista. Pääministeri ym. muut valtakuntamme korkeat päättäjät lupasivat ja vakuuttivat isoäideille ja heidän perheilleen, että käännytystä ei panna toimeen,koska lakia muutetaan viimeistään kesällä. Nyt samat päättäjät kyyristelevät hätäpäissään Maahanmuuttoviraston selän takana eivätkä kanna vastuuta holtittomista lupauksistaan. Eivät edes ymmärrä pyytää anteeksi perheiltä lupauksiaan. Ostaisitteko te näiltä luikurinlaskijoilta käytettyä autoa?
Mitä tulee mummojen Suomen jäämiseen, niin minun mielestäni he voisivat aivan hyvin jäädä tänne, koska heidän perheensä ovat luvanneet vastata heidän kuluistaan. Kärpäsestä on tehty härkänen ja keskustelussa tuuletetaan epäsuorasti paljon muitakin kuin vain mummoihin liittyviä frustiksia.
Voiko tämä Koskenniemi
Voiko tämä Koskenniemi toisaan olla joku professori...ei demokraattisissa maissa politiikot käskytä poliisia. Tämä Koskenniemen akatemia toimii ilmeisesti valtion rahoituksella???? ja asiantuntemus on tätä tasoa???
Demokratian pelisääntöjen
Demokratian pelisääntöjen mukaan poliitikoilla ei ole oikeutta puuttua viranomaisten päätöksiin, ja sitä periaatetta on myös Suomessa noudattettava, olkoonkin, että Suomi vahvoine presidentteineen sun muineen on sangen kaukana oikeasta länsimaisesta demokratiasta.
Miksi puhutaan isoäideistä
Irina Antonova ja Evelin Fadail ovat hakeneet suomesta oleskelulupaa, koska heidän aikuiset lapsensa asuvat täällä, eli he ovat perheenyhdistämistä hakevien henkilöiden äitejä - eivät isoäitejä.
Sillä, onko kyseisillä hekilöillä lapsenlapsia, ei ole tässä kontekstissa mitään merkitystä.
Kyse ei siis ole siitä, kuuluvatko isovanhemmat ydinperheeseen, vaan siitä, kuuluvatko täysi-ikäisten vanhemmat ydinperheeseen.
”Miksi poliitikot eivät käskytä poliisia?”
Professori pihalla kuin lintulauta. Pysyisi vain siellä norsunluutornissaan tyhmän närkästyksensä kanssa.
Oliskohan asialla jotain tekemistä vallan kolmijaon kanssa.
Kummisetä mummoille löytyi!
Karkotus toimeenn vaan! Ei mummoilla ole hätätä: Vladimir-setä hoitaa!
Sisäministerillä on kaikki valta antaa poliiseille uudet ohjeet!
Miksi hän ei toimi jo?
Pitäisikö tuollaiselle ministerille osoittaa jo ovea?
Uskon asia
"Joskus aikaan joku esitti, että meillä on tuhansittain mummoja tuolla… Se on absurdi argumentti, ei ole mitään tutkimuksia siitä, paljonko niitä mummoja sitten loppujen lopuksi tulee. Se on argumentti, jonka tarkoitus on vain välttää vastuuta, Koskenniemi tyrmää pelot.
Koskenniemi u s k o o, että hallitus lupaili lakimuutosta isoäitien käännytyksen estämiseksi kansalaispaineen takia. Hän u s k o o kansalaismielipiteen olevan hyvin vahvasti isoäitien puolella."
Kuulkaapas Koskenniemi: kanslaismielipide ei välttämättä ollenkaan ole isoäitien puolella. Että näin olisi, on vain Koskenniemen uskonasia - mitään tutkimuksia ei ole.
Eduskunta laitoshoitoon, ilman kulukorvauksia
Kansanedustajien mielestä isoäiti ei ole osa synnyttämäänsä perhettä, vaan puolikylmä hoidokki laitokseen, jos ei yksin pärjää kotonaan.
Kuka on valinnut nämä kansanedustajat, jotka eivät hoida tätä isoäitiasiaa? Jos tunnustat, äänestä paremmin ensi vaaleissa.