Puolueiden eduskuntaryhmien rahankäyttöä ei vieläkään haluta täysin avoimeksi.
-Itse en koe, että kaikkia lappusia tämän myötä julkisuuteen tuodaan. Olen avoimuuden kannalla, mutta toivon kuitenkin kohtuullista pidättyvyyttä, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli sanoi tiistaina eduskunnassa.
Eduskuntaryhmien valtiolta saaman rahan käytölle on tulossa osittain uudet säännöt. Kalli esitteli istunnossa aloitetta, jolla valtiontuesta ja sen käytöstä säädettäisiin lailla. Hankkeen takana ovat kaikki eduskuntaryhmät ja aloitteen allekirjoittajina ryhmien puheenjohtajat.
Kansanedustaja Matti Saarinen (sd.) kysyi, tuleeko myös eduskuntaryhmien tilinpäätökseen liittyvä materiaali "viimeistä kuittia myöten" julkiseksi ja vapaasti katsottavaksi, mikä on yleinen käytäntö eduskunnan muissa menoissa.
-Tilinpäätöshän voidaan laatia aika pelkistetysti. Siellä ei montaa riviä tarvitse olla, kun voi sanoa, että tässä on organisaation tilinpäätös. Pienimmillään se on kaksi lukua: tulot ja menot.
Saarinen tiesi mistä puhui. Hän ja eduskunnan urheilukerhon muut vastuulliset luottivat vuosikausia suurpiirteisiin tilinpäätöksiin sillä seurauksella, että tilintarkastaja saattoi kähveltää 135000 euroa.
Kansanedustaja tuo 1500 euroa kuussa
Tänä vuonna eduskuntaryhmät saavat niin sanottua kansliamäärärahaa 1500 euroa edustajaa kohden kuukaudessa. Lisäksi jokainen ryhmä saa perussummana 3000 euroa kuukaudessa.
Rahoja saa käyttää muun muassa kansliahenkilökunnan palkkaamiseen, kokousmenoihin ja tiedottamiseen.
Eduskunta tarjoaa ryhmille toimitilat ja välineet, kuten tietokoneet ja puhelimet. Lisäksi eduskunta palkkaa kansanedustajille henkilökohtaiset avustajat.
Kavallus tilintarkastajien silmien alla
Erkki Pulliainen (vihr.) kehaisi keskustelussa, että "vastoin yleistä käsitystä" eduskuntaryhmien raha-asiat ovat olleet mallikelpoisessa kunnossa ja toiminta kestää minkä tahansa tarkastelun.
Poliisin tarkastelussa oli vain muutama vuosi sitten perussuomalaisten rahankäyttö eduskunnassa. Leväperäisen tilintarkastuksen vuoksi ryhmän pääsihteerin onnistui kavaltaa usean vuoden mittaan yhteensä 145000 euroa valtiolta saatua rahaa.
Tapahtuneesta on otettu opiksi. Uuden lain myötä ryhmien tilit siirtyvät ammattilaisten tarkastettavaksi. Aiemmin tapana oli, että omat kansanedustajat hoitivat tarkastuksen.

Kommentit
Ikävää sanoa, mutta..
..Timo "rikoin lakia, koska siitä ei seuraa rangaistusta" Kallissa kiteytyy ja henkilöityy se ylimielisyys kansaa kohtaan, joka on tämän koko edustuslaitoksen tulenpolttavin ongelma ja koskee jokaista edustajaa.
Eduskunta on jatkossa yksinkertaisesti jäävättävä sitä itseään ja sen valtaa koskevissa kysymyksissä. Muuten ei hyvä seuraa.
Onko vara?
Onko tosiaankin vara jättää Kansanedustuslaitos
harmaan rahan ja korruption pesäksi.
Herätkää kansa jos eduskunta ei putsaannu!
Eduskunnasta harmaata rahaako? Onko eduskunta korruption pesä? Eikö olisi jo kiire puhdistaa harmaa raha ja korruptio pois eduskunnasta. Tavallisesta kansasta kerättäisiin korkealla moraalilla ja vastuuntunnolla olevia henkilöitä työryhmä, joka tutkisi, miten rahat eduskunnassa käytetään? Isokenkästen työryhmä ei sitä kuitenkaan tee, vaikka siitä ison palkkion nostaisivatkin!