Salossa siepatun tytön kertomus on ristiriidassa poliisin tutkimustulosten kanssa. Tapahtumapaikan keskeisestä sijainnista huolimatta tapaukselle ei ole löytynyt silminnäkijöitä.
Kuusitoistavuotias tyttö kertoi, että kaksi tummaihoista miestä oli siepannut hänet tummaan pakettiautoon, vienyt metsään ja sitonut puronpenkkaan toissa viikolla. Sivullinen kuuli tytön avunhuudot ja löysi hänet purosta. Tyttö oli ollut koulumatkalla kävellen.
Tilanne rekonstruoitiin laittamalla aikuinen puroon, jonka lämpötila oli yhdeksän astetta. Tutkimustulokset eivät poliisin mukaan täsmää tytön kertomukseen.
Poliisi on yrittänyt selvittää ristiriitaisuuksia juttelemalla tytön kanssa, mutta loogista selitystä ei ole löytynyt. Esitutkinta jatkuu.
Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Kommentit
Rasismin vaarallisia seurauksia
Tällaisia tapahtuu kun rasismi jytää. Ja on tuolla tapauksella Uuden Suomen uutisten ja blogien kommenteissa hehkuteltu.
Näin MTV3:n sivut kertovat:
Salossa toissa viikolla tehty koulutytön kaappaus on ilmeisesti tytön itsensä keksimä juttu .
Poliisi kertoo tiedotteessaan, ettei tapaukselle laajasta uutisoinnista huolimatta ilmaantunut ulkopuolisia silminnäkijöitä.
- Tapahtumapaikan keskeisestä sijainnista huolimatta poliisi ei ole saanut alueella tuohon aikaan olleilta henkilöiltä havaintoja esimerkiksi tummasta pakettiautosta, karkuun juoksevasta tytöstä tai tyttöä jahtaavista tummaihoisista miehistä, tiedotteessa todetaan.
Esitutkinnan aikana poliisi suoritti tapahtuman rekonstruktion, jossa muun muassa laitettiin tyttöä isokokoisempi aikuinen ihminen puroon samaan kohtaan, josta tyttökin löydettiin.
- Esitutkinnassa ja rekonstruktiossa saadut tiedot ja havainnot ovat selvässä ristiriidassa poliisille aiemmin ilmoitetun tapahtumankulun kanssa.
Poliisi ei ole löytänyt ristiriitaisuuksille loogista selitystä.
Salon poliisi tiedotti kaksi viikkoa sitten koulumatkalla olleen 16-vuotiaan tytön sieppaamisesta autoon. Tytön kertomuksen mukaan hänet kuljetettiin metsikköön ja sidottiin kiinni puron penkkaan. Sieppaajat poistuivat itse paikalta ja jättivät tytön kylmään veteen.
Nyt ei täsmää poliisin kertomukset
http://yle.fi/alueet/turku/2010/05/koulutytto_siepattiin_salossa_-_polii...
Ohikulkija pelasti
Sivullinen henkilö kuuli metsiköstä avunhuutoja hiukan ennen kello yhtätoista aamupäivällä ja meni huutojen perusteella tarkastamaan metsikköä. Hän irrotti kylmettyneen tytön purosta ja hälytti paikalle apua. Tuossa vaiheessa tyttö oli ollut purossa reilun tunnin.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2164042
Salossa koulumatkalla siepattu 16-vuotias tyttö oli sidottu kiinni isoon tukinkaltaiseen puuhun. "Tyttö oli sidottu niin tiukasti, ettei hän päässyt omin avuin liikkumaan", komisario Ville Hahl kuvaili Ilta-Sanomille.
Selitysmahdollisuudet
No joko tyttö oli pirullisen ovelasti sitonut itse itsensä tukkiin, tai sitten taustalla on rasistinen salaliitto. Mitään muita selityksiä ei ole olemassa.
Mikä ei täsmää?
Eikö tyttö ollutkaan sidottu? Miksi hänet sieltä pelastanut sitten sanoi, että tyttö oli sidottu? Kuka valehtelee? Poliisiko?
Mistä uutiset tulevat?
Niin, miettikääpä mistä tämäntyyppiset uutiset tulevat. Ne tulevat medialle suoraan poliisin nettisivuilta aamutiedotteiden ja päivätiedotteiden muodossa.
Kuka kirjoittaa tiedotteet? Se joka ehtii, luultavimmin.
Useimmiten tiedotteet myös kirjoitetaan ja julkaistaan ennen esitutkinnan aloittamista. Montako tiedotetta poliisi julkaisi Varkauden pitseriatapauksessa - aika monta, ja kaikki erilaisia.
Yksinkertaisesti: tiedote julkaistaan, ja media nappaa sen ennen kuin oikeastaan kukaan tietää asiasta oikeastaan mitään varmaa.
Niinpä poliisin tiedotteisiin perustuvat uutiset voivat olla totta tai sitten eivät.
Kuinka moni meistä tietää missä suhteessa tutkimuksiin oli komisario Ville Hahl antaessaan lausuntoa Iltasanomille? Kertoiko hän tietämäänsä vai kuulemaansa vai "luulemaansa", ja miten tarkkaan Iltasanomien toimittaja kuulemansa kuuli ja ymmärsi ja uutisessaan toisti?
Nyt siis kuitenkin näyttää ettei kaikki ollutkan sitä miltä näytti.