Eduskunnassa on yhä seksuaalista häirintää, kertovat Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat paperiversiossaan. Lehtien mukaan eduskunnan tuoreesta tasa-arvoselvityksestä käy ilmi, että kansanedustajien avustajista lähes 13 prosenttia on kokenut häirintää. Eduskunnan virkamiehistä sitä on kokenut neljä prosenttia.
Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan lehtien mukaan esimerkiksi vihjailevia kommentteja, härskejä vitsejä tai katseita.
Ilta-Sanomien mukaan miesten kokema seksuaalinen häirintä on eduskunnassa lisääntynyt vuodesta 1997, jolloin edellinen vastaava kysely toteutettiin. 3,5 prosenttia miehistä ja 7,5 prosenttia naisista kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää.
HS:n haastatteleman eduskunnan varapuhemiehen Tarja Filatovin mukaan eduskunnassa on seksuaalisen häirinnän suhteen nollatoleranssi. IS:n haastatteleman eduskunnan työsuojelutoimikunnan varapuheenjohtajan Eero Akaan-Penttilän mukaan kysely kertoo "selvästä oireesta", johon on reagoitava. Mahdollisista toimista päätetään Akaan-Penttilän mukaan syksyllä.
Kyselyyn vastasi 350 eduskunnan virkamiestä ja kansanedustajan avustajaa.
Eduskunnan ympärillä on käyty tasa-arvokeskustelua edellisestä vuoden 2008 alussa tehdystä selvityksestä lähtien. Silloin sadasta vastanneesta naisesta 15 ilmoitti, että heitä on lähennelty tai kosketeltu epämiellyttävällä tavalla.

Kommentit
outoa
Että eduskunnassa tätä esiintyisi. Kun katsoo minkä näköistä jengiä siellä on luulisi että rauhassa saavat kulkea. Ettei vaan olisi taas "keskustelua keskustelun vuoksi yleisen feminismin puolesta"?
niin
Mua vois joku vähän "häiritä" voisi joku toivoa tai miksei mua kukaan häiritse.
Nollatoleranssiajattelu aikuisten seksuaalisuudelle on typerä ajatus - kysehän on tomppeleiden heikosta arvostelukyvystä kohteenvalinnassa ja keinovalikoimassa ja siitähän siinä pitää moittia eikä seksuaalisuudesta.
Kas kun on niin että joku Filatov voi olla iloinen sanotaan vaikka Sauli Niinistön pikku flirtistä jos hän tykkäisi Niinistöstä ja Niinistö flirttaisi - mutta jos joku hänelle flirttailisi josta hän ei tykkää niin sehän on sitten seksuaalista häirintää. Jos siis oletettaisiin Filatovista tällaista.
Tämmöinen seksuaalinen puritaanisuus on nuijaa. Tietenkin jos mennään koskettelemaan ketä tahansa se on nuijaa. Mutta toisaalta Suomessa kosketellaan aivaan liian vähän - pitää kysyä esimerkiksi että onko kosketteluseksuaalihäirintää kuinka paljon kansoilla joilla on esimerkiksi tapana poskisuudella toisiaan - eli onko suomalainen tapa olla koskettelematta ja siitä seuraava kosketetuksi tulemisen tarve joka loppujen lopuksi peittyy seksuaalisen häirinnän termin taakse.
Mutta edelleenkin - se että keskustelu koko asiasta ei yllä edes mediassa saati eduskunnassa tällaisten käsitysten tasolle kuten esitän on merkki siitä että siellä on nousukauden tyhjänpäiväiset nousukkaat päästetty vallan kahvaan joilla ei ole mitään sisällöllistä fiksua annettavaa analyysitasolla - tähänkään asiaan.
Aina jännitteitä
Aina on jännitteitä, kun kahta eri sukupuolta olevia on samalla työpaikalla. Ihminen vain on rakennettu niin, että toinen sukupuoli kiinnostaa. Jos ei kiinnosta, niin sitä pidetään poikkeavuutena normista.
Toinen asia on, että kuormasta syöminen on työyhteisölle aina haaste. Uutisten mukaan kuormasta syöminen on kuitenkin hyvin yleistä Eduskunnassa, koska siellä on paljon liittoon johtaneitakin tapauksia.
Ennemmin olisin huolissani, jos mitään säpinää ei olisi. Silloin olisi jotain pahasti pielessä.
Seksuaalinen häirintä
Eduskunnan on puututtava ankaralla kouralla seksuaalisesti häiritsevästi pukeutuviin, kova kouraisu persuksista, että viesti menee perille. Maailmalla pankit jopa erottavat seksuaalisesti häiritsevästi pukeutuvia. Eduskunta voisi myös ryhtyä erottamistoimiin, jos asianomainen muutaman kouraisun jälkeen ei tokene, tai alkaa jopa tehdä valituksia.
Seksiä
Suurimmasta osasta eduskunnassa käsittelyssä olevasta lain sisällöstä kansanedustajat eivät ymmärrä yhtään mitään, mutta näissä seksiasioissa kaikki tuntevat olevansa lähes ammattilaisia, kiihkeimmät jopa vihkiytyneitä asialle, ja sillä spekuloimiseele.
Steriilissä kuplassa
Tietysti on hyvä, että räikeimpiin tapauksiin puututaan, mutta koska se nollatoleranssi tulee myös kansalaisten keskuuteen?
Vai kuvittelevatko kansanedustajat elävänsä jossain steriilissä kuplassa, jonka pitää olla eristettynä muusta maailmasta ja sen lieveilmiöistä?
Seksuaalisesti häiriityneet?
Sinnekkö on kasaantuneet kaikki
Suomen seksihurjastelijat?
Oliskohan kysymyksessä Suomen
herkkähipiäisimmät kansalaiset
seksiasioissa.
Voi teitä häiriintyneitä
Onko olemassa kommentti, ilme tai ele, jota ei ole mahdollista tulkita seksuaaliseksi häirinnäksi.
Häirintää hyvinkin ?
Ajatellanpa tilanne, että joku eduskunnan entinen missi tai muu nuorehko kansanedustaja pukeutuu "anteliaaseen asuun", joka paljastaa enemmän kuin peittää ja joku herrasmiehistä, joilla vielä "sokeri sulaa suussa", luo häneen katseensa. Onko tämän naispuolisen henkilön katsominen seksualista häirintää? Varmankaan syy missään mielessä ei ole tässä naispuolisessa henkilössä.
On myös mahdollista pukeutua siten, ettei katsomista ole muualla kuin "kauniissa kasvoissa". Mutta tämän suosittelu onkin sitten jo syrjintää.
Burkhapakko eduskunnan naisille !
On todella huumorintajutonta porukkaa kertynyt sinne "kansakunnanvalioiden" joukkoon jos ei minkäänlaista huumoria kestä.
Säätäkää laki että kaikki sata metriä lähemmäs eduskuntaa tulevat naiset burkha päälle tai täyskäännös.
On todellakin merkki jonkinsortin kateellisten femakkohavukoiden sairaudesta, kun kyseisenkaltainen huumorintajuttomuus, jota näkyy jostain syystä putkahtavan julkisuuteen tasaisin väliajoin.
Siteeraan Kummolaa, jota syytettiin myös ahdistelusta, :"mihin panet silmäsi kun samaan pieneen hissiin tunkee puolimetriä pitempi tyttö, push upit päällä, nännit törröttäen valkoisen paidan läpi, laajalla kaula-aukolla varustettuna tietenkin":, olisi varmaan ollut loukkaus jos esim. Kummola tai kuka muu tahansa miespuolinen ei olisi kyseistä blondia edes vilkaissut. Burkhapakolla tästäkin ongelmasta päästään.
Oliskohan tällä
miesten häirinnän ja vihreiden kannatuksen kasvulla jonkinlainen salaperäinen yhteys.
Pappa on oikeassa
Kun laskee Vihreiden kansanedustajien määrän ja olettaa, että jokaisella heistä on pari avustajaa, niin päästään jo lähelle näitä kitisijöiden määrää. Mukaan vielä pari kiukkuista avustajatanttaa muista häirikköpuolueista, niin tinki on täynnä.
Miesten olemassaolokin on näille naisille "häirintää", ja miesten pitäisi ilmeisesti kulkea mykkinä, katse tiukasti lattiaan luotuna eestaas, katsomatta koskaan naista edes silmiin tai edes päin, sillä mikä tahansa katsekontakti on seksuaalinen häpäisy. Mies voi jatkossa puhutella naista vain jos tämä puhuu ensin, ja silloinkin vain "kyllä" tai "ei".
Taisi tulla ny väärinkäsitys
Piti sanomani, että miehiin kohdistuva häirintä on kasvanut. Mutta voihan se olla noinkin päin. Kaksipeppuinen juttu.
"Seksuaalisella
"Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan lehtien mukaan esimerkiksi vihjailevia kommentteja, härskejä vitsejä tai katseita."
Suu ja silmät kiellettävä. Jos rikos on jo tapahtunut, niin rikoksentekovälineet on luovutettava valtiolle tai lähimmälle punavihernaisten yhdistykselle.
Ajatusrikos
Seuraavaksi Eduskunnassa (ja sen jälkeen muussa yhteiskunnassa) kriminalisoidaan ajatusrikos. Sitähän se naisten tirkistely tarkoittaa - siis, että ollaan jo ajateltu seksiä kun tissejä tuijotellaan, ja höpistään jopa härskejä vitsejä. Että on tuhmaa. Ja tietysti nämä samat ukot taas asialla.
Miehet hävetkää ! Ja korjatkaa tapanne !
Miehet voivat aivan hyvin kääntyä selin aina naisen kohdatessaan. Pieni pyllistys selin kääntymiseen liitettynä takaa sen, että seksuaalinen häirintä ei toteudu.
Äärimmäisenä keinona menettelyä voidaan tehostaa ääni- ja hajuefektein. Tätä suosittelen varotoimenpiteenä erityisesti yhteisillä hissimatkoilla. Seksuaalisen lähentelyn tunnusmerkistö ei näin toimien voi täyttyä.
Kamalaa
Miten voikin suomesssa olla eduskunta jossa on vain muutama normaali heteromies ja nainen. Muut ovat jotain muuta. Tuntuu, että kun joku puhuu niin osa samasta ja vastakkaisista sukupuoli ryhmästä huutaa kurkku suorassa tulleensa loukatuksi tai häirityiksi. Ilmankos esudukuntatyösketelyä ei enää oikein ole. No vuodenpäästä on vaalit on toivottavaa, että normaaleja ihmisiä tulisi pikkasen enemmän eduskuntaan. Tai sitten erotetavat heterot, homot ja lesbot omiin karsinoisiinsa jotka eivät saa olla toistensa kanssa tekemisissä.