Sunnuntai 27.5.2012

Mystinen mayday-viesti Suomenlahdelta

Luotu: 
5.6.2010 10:17

Suomenlahdelta saatiin perjantaina hätäviesti, mutta hädässä olevaa alusta ei etsinnöistä huolimatta ole löytynyt, kertoo Yle Uutiset.

Merivartiosto käynnisti suuretsinnän Suomenlahdella Porvoon ja Tammisaaren välillä perjantai-iltana. Merivartiosto oli saanut englanninkielisen viestin, jossa ilmoitettiin aluksen uppoamisesta. Viestissä ei kerrottu hädässä olijaa eikä onnettomuuspaikkaa. Ylen mukaan viestissä käytettiin mayday-sanaa.

Radiolinkkitietojen perusteella viesti paikannettiin Raaseporin ja Porvoon välille.

Lentokone, helikopteri, vartiolaiva ja kuusi merivartiovenettä etsivät mahdollista merihätään joutunutta alusta. Etsinnät eivät olleet tuottaneet tulosta iltakymmeneen mennessä.

Meripelastusjohtaja Timo Aurasen mukaan kyse voi olla myös ilkivallasta. Viesti tuli tavallisen VHF-kanavan kautta hätäkanavan sijaan.

Merivartiosto jatkoi etsintöjä lauantaiaamuun saakka. Ylen mukaan etsinnät ovat nyt hiipuneet. Merivartiosto jatkaa etsintöjä rutiinipartiointien yhteydessä vielä lauantaina.

Jaa artikkeli: