Katoamisilmoitusten määrä on noussut jyrkästi viimeisimpien kolmenkymmenen vuoden aikana, kertoo Ilkka paperiversiossaan.
Vuodesta 2001 lähtien Suomessa on ilmoitettu kadonneeksi vuosittain keskimäärin 2 000 ihmistä. Vielä vuonna 1980 määrä oli 135 ja kymmenen vuotta myöhemmin 650.
KRP:n ylikomisario Tero Haapala arvioi, että kännykkäaikakaudella huolestutaan herkästi.
- Valtaosa kadonneeksi ilmoitetuista löytyy ennemmin tai myöhemmin. Kun vuoden lopulla katsotaan ilmoituksia uudelleen, kadoksiin jää 20-40 henkilöä, Haapala sanoo.
Viidennes katoamisilmoituksista koskee alaikäistä. Lähes yhtä usein kadonneeksi ilmoitetaan iäkäs ihminen. Noin viidessä prosentissa eli sadassa tapauksessa vuosittain kadonnut on joutunut henkirikoksen uhriksi tai päättänyt itse elämänsä.
