Sunnuntai 27.5.2012

2€/tunti –”Palkka ei suurin ongelma”

Luotu: 
6.6.2010 18:20
  • Kuva: Areva
    Olkiluoto 3 nousee ulkomaisin voimin verottomalla työvoimalla.

Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas ei usko, että Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla tehtäisiin laajalti töitä viime päivinä esiin nousseella kahden euron tuntipalkalla. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Olkiluoto ja koko rakennusala olisi pimeän työn kaatopaikka, jonka siivoamista Suokas vaatii hallitukselta. Hänellä olisi esittää päättäjille myös ongelman ratkaisu.

Olkiluodon ydinvoimalatyömaan ulkomaalaisten rakentajien naurettavan tuntipalkan nosti esiin tutkija Anna Kontula Rakennuslehdessä. Uuden Suomen haastatteleman Suokkaan mukaan näin mitätön tuntipalkka ei voi olla ainakaan Olkiluodossa kovin yleistä, sillä liitolla on jättityömaalla useita päätoimisia edunvalvojia.

-Ei siellä ihan ilmaiseksi töitä tehdä. 2-3 euron palkka on jo niin matala, etteivät virolaiset tai puolalaisetkaan ihan sillä tee, Suokas sanoo Uudelle Suomelle korostaen kuitenkin, että Olkiluodossakin asiat ovat "täysin retuperällä".

-Palkka ei ole suurin ongelma, vaikka ne ovatkin alle työehtosopimusten ja ylityökorvauksia ei makseta. Iso ongelma on se, että vain murto-osa ulkomaalaisista maksaa veroja oikein tai lainkaan, eivätkä yritykset maksa heistä sosiaali- tai vakuutusmaksujakaan. Tämä suo heitä käyttäville yrityksille tolkuttoman kilpailuedun.

Rakennusalalle EU:n vapaan liikkuvuuden myötä syntyneet "kahdet työmarkkinat" ovat puhuttaneet jo pitkään ja ajaneet suomalaiset rakennusyritykset työttömiksi.

Suokkaan mukaan rakennusalan viranomaisvalvonta ei toimi lainkaan, koska verottajalla ja muilla valvovilla elimillä ei ole todellisia valtuuksia ottaa ulkomaalaisille työntekijöille maksetuista palkoista ja eduista selvää. Suokkaan mukaan kansainväliset työnvälityspuljut osaavat ottaa tilanteesta ilon irti.

-Ja kun ulkomaalaiset työntekijät eivät asiasta puhu eivätkä ota yhteyttä, ei meillä ole mahdollisuutta selvittää asioita. Me vaadimme aina pankkitilikuitit nähtäväksemme.

”Eihän ne [hallitus] voi olla niin hölmöjä ja avuttomia, ettei ne ymmärrä, että näin tämä ei voi jatkua”

Suokasta ei enää ihmetytä edes se, että Suomen energiantuotannon kannalta keskeisellä jättityömaalla voidaan jatkuvasti rikkoa suomalaisia työehtoja.

-Täällä on kaikki mahdollista. Jos järjestelmää ei paranneta, uusilla ydinvoimatyömailla on ihan sama tilanne.

Niin, se järjestelmän parantaminen. Suokas on kehittänyt tilanteeseen ratkaisun, joka hänen mukaansa kitkisi 60-70 prosenttia alan harmaasta työstä pois. Ehdotuksen toteutuessa verottaja antaisi jokaiselle Suomeen saapuvalle työläiselle verokoodin, jonka avulla verojen maksua valvottaisiin.

Työmailla käyvät tarkastajat voisivat myös tarkastaa suoraan työmaalla, että koodi on oikea ja veroja on maksettu. Suokkaan mukaan järjestelmä ei edes aiheuttaisi juurikaan kustannuksia.

Miksei tällainen järjestelmä sitten ole jo käytössä? Suokas syyttää hallitusta "kaistapäisen" nykytilanteen sallimisesta. Hänen mielestään nykyhallitus tai sen edeltäjä eivät ole edes halunneet ratkaista asiaa.

-Onko se Elinkeinoelämän Keskusliitto vai mikä joka haluaa tilanteen jatkuvan? Eihän ne [hallitus] voi olla niin hölmöjä ja avuttomia, ettei ne ymmärrä, että näin tämä ei voi jatkua.

Uusi Suomi ei sunnuntaina tavoittanut työministeri Anni Sinnemäkeä (vihr.) kommentoimaan asiaa.

Yritysmaailma puolustautuu halpatyövoimasyytöksiltä sillä, että aliurakoitsijat on "velvoitettu" noudattamaan suomalaisia työehtoja. Suokkaan mielestä velvoitepaperista ei ole hyötyä, jos sen toteutumista ei valvota.

-Tämä tulee niin pirun halvaksi yrityksille, Suokas manaa.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

kpyora

"... Ehdotuksen toteutuessa verottaja antaisi jokaiselle Suomeen saapuvalle työläiselle verokoodin, jonka avulla verojen maksua valvottaisiin..."

Ehdotus on mielestäni epärealistinen. Vain koko EU:n kattava ratkaisu voi toimia. Ratkaisun lisäksi kotimaista lainsäädäntöä on korjattava. On myönnettävä, mitä EU:n sisäinen verokilpailu tarkoittaa.

LT

Minusta ehdotus on täysin järkevä ja toteuttamiskelpoinen. Suomi on itsenäinen maa, ainakin sen pitäisi olla. Tarvitsemme verorahoja, emme vapaamatkustajia.

kpyora

LT hyvä. Elät suunnitelmatalouden ajassa. Olemme tänään osa EU:ta.

Eli ehdotus voi olla hyvä, mutta foorumi vain on väärä. Kaikki tämänkaltaiset verotukseen liittyvät asiat tulee ajaa läpi EU-tasolla, jotta ne oikeasti toimivat.

Jouko Heyno

Verotuksella ei ole mitään tekemistä asian, kanssa. Suomessa on voimassa työehtosopimusten yleissitovuus, joka työnantajien nimenomaisesta vaatimuksesta ajettiin 1970-luvulla lakiin. Nyt se pitää sitten vain tuoda käytäntöön. Rakennusliiton oikeus ja velvollisuus on valvoa, että lakia tässä noudatetaan, so. pakotetaan työnantajapuoli toteuttamaan oma vaatimuksensa käytännössä.

Vaan mitä tekee Rakennusliitto? Pahoittelee asiaa.

Sitä saa, mitä tilaa.

intrigööri

Rakennusliiton Suokkaalla on edes yksi ratkaisumalli surkeaan tilanteeseen. Suomi voi hyvin tehdä ja noudattaa kansallista lainsäädäntöä tällaisissa asioissa. Urakat on kilpailutettava, mutta kilpailuttaja päättää, millä tavoin. Ehdot täyttävistä tarjouksista valitaan sitten kokonaistaloudellisin, mikä ei välttämättä ole halvin tarjous.
Suokas taitaa olla oikeassa, poliitikot eivät välitä tästäkään asiasta. Työ- ja elinkeinoministeriöstä ei ole kuulunut edes niitä kuuluisia sekopäisiä laulujen sanoituksia.
Pitää edes ehdottaa: "Ain laulain halpaa työtäs tee, lallallaa..."

joukahinen

Ulkomaille rekisteröity välitysfirma maksaa rahaa työntekijän palkkaavalle suomalaiselle yrittäjälle tai yrityksenedustajalle jos tämä palkkaa ulkomaisen työntekijän. Yrittäjä saa "provision" palkkaamastaan jokaisesta työntekijästä jolle taas maksetaan reilusti alle suomalaisen minimipalkan mukaista liksaa. "Provisio" maksetaan tietysti pimeästi verottamana tiskin alta.
"Parhaassa" tapauksessa koko välitysfirman taustalla on samat suomalaiset toimijat, suoraan tai epäsuorasti.
Tää on kyllä kaikkien ( myös hallituksen ja eduskunnan)
tiedossa. Mutta kukaan ei puutu eikä valvo koska pimeä
työvoima on valtiovallan erityissuojeluksessa, ollut jo pitkään

Yakov

...määräaikaista suomalaista ID-tunnusta ja pakoteta kaikkea palkanmaksua tapahtumaan erillisen vierastyövoimaa käsittävän tilijärjestelmän kautta? Järjestelmän tulee olla sellainen, että tiedoista selviää työtunnit ja ylityötunnit sekä niistä tuntikohtaisesti maksetut palkat. Hieman samaan tapaan, kuin esim. työttömyyden peruspäivärahaa saavilta edellytetään.*)

*) Tämä herättääkin kysymyksen, että miksi suomalaisia työttömiä vahditaan paljon tehokkaammin kuin vierastyövoimaa ja suomalaisilta työttömiltä vaaditaan tuntikohtaista selvitystä työttömyydestä, työssaolosta ja sairaana oloajasta?

Jos samalla kiellettäisiin lailla, ettei palkanmaksua saa suorittaa muita reittejä ja valvottaisiin säännöllisesti, niin eiköhän harmaan ja pimeän työntekoa saataisi lähes olemattomaksi!

Onhan mullakin suomalaisen henkilötunnuksen lisäksi myös ruotsalainen henkilötunnus, vaikken ole Ruotsin kansalainen, eikä mulla ole kaksoiskansalaisuutta. Kaikki Ruotsissa tekemäni työt ja niistä saatu ansio oli yhtä helppoa valvoa verottajan taholta, kuin jos olisin ollut Ruotsin kansalainen!

Ps. Tiedän jo edeltä sen, että työnantajajärjestöt tyrmäävät ehdotukseni, koska se johtaisi halpatyövoiman käytön estämiseen, porvarityönantajien ansiotulojen vähenemiseen ja johtaisi verotulojen kasvuun. Porvareillahan on ihan hulluuteen saakka ollut päähänpinttymänä, että jatkuvasti verotusta keventämällä eli verotuloja laskemalla luodaan lisää työpaikkoja. Niinpä luodaan, mutta vain pimeitä työpaikkoja vierastyövoimalle, joka ei maksa veroja ensinkään :)

semi

Tunnuksen kanssa, aika ihmeellistä taas jos Suomessa ei ole tätä Skandinaavista systeemiä. Sitten puhutaan rikkaudesta joka rikastuttaa meitä, vaikka nyt puhutaan köyhdyyttämisestä.

Nimimerkki

Niin kauan kui sellainen ulkomaisten yhtiöiden toteuttama työvoiman "välitys" on mahdollinen, ei tuo taida kovin helposti onnistua, koska virallisesti ne eivät ole suomalaisilla palkkalistoilla. Samalla kuka tahansa ulkomaalainen, joka on virallisesti töissä suomalaisen työnantajan kirjoilla, on tuossa mielessä täysin samanvertainen kenen tahansa muun suomalaisen työntekijän kanssa.

Tuollaisessa "välitystoiminnasta" kärsii niin työntekijät, joita kusetetaan, kun myös suomalaiset työmarkkinat - ainoa voittava taho on tuo harmaa talous, joka noita "välitysyhtiöitä" pyörittää.

Ehkä oli myös niin, että tuonkaltaisen bisneksen alullepanijaksi oli osittain myös suomalainen perustyhmyys, kun vuonna 2004 otettiin työmarkkinoiden avaamiselle muutaman vuoden jatkoaika...

mattikani

Pitänee päätellä, että poliittiset järjestelmät tai viranhaltijat eivät uskalla noudattaa lakia vaan ison rahan määräyksiä. Jos talouden valtiaat katsovat harmaan työvoiman käytön itselleen edulliseksi, niin eipä siihen paljoa puututa.

Korostan, että siltä tämä tilanne nyt näyttää. Lobbaamisen, vaikuttamisen, painostamisen tai uhkailujen olemassaoloa tai määrää en voi tietää, mutta jotain mätäähän tilanteen takana täytyy olla. Kyllä vähäisempiinkin asioihin puututaan, jos vain halua on. Nyt ei näytä olevan.
Kaipa ne Vällärin pahat teot on nyt reaalisosialismin romahdettua kostettava nykyisille Suomi-duunareille? Mutta missä on se isänmaallisuus, jota juuri omistavat piirit peräänkuuluttivat sodan aikana ja sen jälkeen?

Appi

Jos firma ei toimita työmaalle tarvikkeita vaan ainoastaan työvoimaa, niin sen tulisi helposti kyetä osoittamaan kuinka suuri osuus sen saamasta maksusuorituksesta kuluu palkkoihin. Yhtä helppoa pitäisi olla todistaa, kuinka paljon noista palkoista on maksettu veroja. Jos jossain maassa työnantaja ei suorita ennakkoveronpidätystä, niin siinä ainakin olisi yksi projekti, joka pitäisi viedä EU:ssa läpi. Muuten on turha haikailla Kreikankaan verojen perään.

Henrik Heino

"Uusi Suomi ei sunnuntaina tavoittanut työministeri Anni Sinnemäkeä (vihr.) kommentoimaan asiaa."

No mitäpä tällä on väliä, nimittäin tiedän mitä Sinnemäki olisi sanonut. Hän olisi selittänyt, että "uskoo" asioiden olevan ihan hyvin ja kaikkien rehellisiä. Mitäpä tosimaailmalla on merkitystä kun aina voi "uskoa" että kaikki ovat kivoja ja rehellisiä.

E. Lankinen

Eikös solidiumin pitänyt olla sellainen valtionyhtiö joka sijoittaa eettisesti? Tätäkin voisi toki kysäistä Työministeriltämme?

Solidiumhan tavallaan omistaa stora enson kautta myös teollisuuden voimaa, joka reaktoria rakennuttaa?

-Halvalla. Ööö, tukien harmaata taloutta....

Kiillotetaanko otsamme tässä vaiheessa, laitetaan suomi-paita päälle ja seistään asennossa peilin edessä ja siteerataan vähän Adolf Ehnrothia?

pvirtanen

Kyllä tässä taytyy EK:lla ja hallituksella olla joku suuri suunnitelma?
Täältä Köpiksestä katsellen on ihan kummaa, että Euroopan pohjoislaidalla on yksi maa, jossa perusduunista vaaditaan 3000 euroa kuussa, laiskan pullea väki asuu siellä tällä metsissä OK-taloissaan, josta mahdollisiin töihin on älytön matka. Ympäröivissä maissa samaa perusduunia tehdään 1/5 osalla hintaan, eli n. 600 euroa/kk. Tottakait paikalliset työnantajat ja yrittäjät haluavat hyödyntää vapaan liikkuvuuden antaman kilpailuedun, kun kansa vielä on vaaleissa valinnut oikeistolaiset edustajat itselleen.
Suuri suunnitelma on tietenkin ajaa oman maan palkkataso alas hallitusti omaisuusarvojen romahtamatta ihan kokonaan.
Muutama satatuhatta asuntovelallista toki joutaa köyhyysloukkuun.

I_K_L

Olkoon työntekijä työsuhteessa mihin firmaan tahansa, mutta palkanmaksun osalta suhde onkin rakennuttajaan. Eli palkat työntekijöille kaikkinensa maksaa rakennuttaja, joka sitten aikanaan aliurakoijien laskuja maksaessaan vähentää niistä maksamansa palkat. Samalla veronkanto-oikeuden omaavan maan verohallinto saisi palkkatiedot. Palkat kannattaisi maksaa käteisellä työmaan portilla työntekijän poistuessa. Näin varmistetaan, että raataja on ainakin jossain vaiheessa pitänyt rahoja hyppysissään.