Keskustan puheenjohtajaehdokkaat ovat pitäneet puheensa Lahden puoluekokouksessa ennen puheenjohtajavaalia. Useampi ehdokas kertoi puheessaan näkemyksensä siitä, millä taktiikalla keskustan pitäisi lähteä ensi vuoden eduskuntavaaleihin.
Ehkä yllättävimmän näkemyksen esitti Paavo Väyrynen. Hän pamautti, että on ”vastuutonta sanoa, että pitäisi hankkia uutta kannatusta”. Väyrynen sen sijaan korosti perinteistä keskustalaisuutta ja maaseudun ja maakuntien ihmisten luottamusta eduskuntavaalien voiton avaimena.
- Pääkaupunkiseudulta voi saada ääniä samalla politiikalla, jolla maaseudun tuki säilytetään. Luottamus puolueeseen on palautettava, Väyrynen sanoi.
Mauri Pekkarisen ohella ennakkosuosikkeihin lukeutuva Mari Kiviniemi sen sijaan esitti erilaisen taktiikan.
- Voittoon vaaditaan runsaasti ääniä, ei vain siellä ja täällä, vaan kautta koko Suomen. Myös siellä, missä kannatuksemme on matala, Kiviniemi sanoi.
- Keskustan pitää lopettaa vetäytyminen ja tulla kaikkien suomalaisten kumppaniksi.
Kiviniemi sanoi, että vastakkainasettelu eri alueiden välillä ei ole keskustalaista. Pekkarinen puolestaan korosti maakuntien puolustamista.
Neljännellä ehdokkaalla Timo Kaunistolla ei uskota olevan menestymismahdollisuuksia. Sen sijaan häntä patistetaan nyt varapuheenjohtajaehdokkaaksi.
Kaunisto päättänee puheenjohtajaäänestyksen ratkeamisen jälkeen, lähteekö hän tähän kisaan mukaan.
Keskusta äänestää parhaillaan puheenjohtajasta.

Kommentit
Upeaa Jenni!
Hyvää journalismia, jatka vain.
Ei voi miellyttää kaikkia
Silloin, jos oikeasti on olemassa eturistiriitoja. Paavo osoittaa merkillistä rehellisyyttä asiassaan. Pitää olla jotain mieltä asioista. Kaikkien miellyttäminen, ei se ole mitään politiikkaa, sehän on vain valtapolitiikkaa. Puhutaan tarpeeksi tyhmiä, mikä uppoaa mahdollisimman moneen. Suomalaiset ovat kyllästyneitä sellaiseen, ja Paavo on täysin ajan hermolla juurikin tuossa asiassa.
Paavo Väyryselle tsemppiä.
Teeskentelyn ilmapiiri
Paavo Väyrynen hakee reaali- ja valtapoliitikkona painopisteitä. Painopiste- ja strategia-ajattelu on monelle melko outo asia.
Strategia-ajattelu...
Nyt ammut väärää puuta. Minä olen sentään hallintotieteiden maisteri. On pitänyt kuules strategioita päntätä että korvissa soi.
Väyrysen nerous ei johdu strategioista, se on vain pelkkää peräpohjalaisuutta...ja siitä sinulla ei ole O Neva hajuakaan.
Älä sinä aina halveksi ihmisiä, ja ole olevinasi jotain parempaa.
Olenko halveksinut?
Minähän vain sanoin, että Paavo Väyrynen puhuu totta teeskentelyn ilmapiirissä.
En minä halveksi ihmisiä, vaan tasavaltalaiseen ja tasa-arvoiseen tapaan osoitan vain kansan syvistä riveistä joidenkin valopäiden ajattelun heikkoja kohtia Marmesrobin tapaan.
No sorry
Sinun jutuistasi ei ota aina selvää enempää kuin sika hopealusikasta.
Merja hermostui väärin argumentein
Mitä sillä sinun HTM:llä on merkitystä tässä asiassa. Kun on seurannut Sinun ja Tapion keskusteluja, olette tieto-taito-kokemukselliseti aivan eri tasoilla. Minusta jäät tässä yksin.
Jatka kuitenkin.
Strategia...
perkehleen strategia!
O Neva on niin mieltynyt 5-vuotissuunnitteluun, koska sen keksi Venäjän suuri poika, Stalin.
Onko tämä jokin kilpailu...sitä mie en ole tienykhään.
Pohjoisen strategia
Pohjoisessa pakkasen ja karhujen suussa ihmisellä on yksi 80 vuoden mittainen strategia: päästä taivaaseen niin kuin Lars Levi Lestadius on opettanut. Se sisältää noin 16 viisivuotissuunnitelmaa.
Toinen strategia on neutraloida kepulaiten maanomistajien ja poronomistajien valta kansandemokraattisesti ja lieventää pieneläjän tuskaa maalaisliittolaisessa yksipuoluejärjestelmässä. Tämä vaihtoehtoinen strategia kestää myös yksilön osalta noin 16 viisivuotissuunnitelmaa yksilön elämän kohdalta.
Koska Lapissa on kuitenkin niin vähän akateemisia snobeja, muualla kuin kunnantaloilla, joissa valtaa pitävät vanhat puoluesuvut vuosisadan alusta tai viimeistään 1950-luvulta, kun kunnallispolitiikka puoluekantaistui, tätä ei kutsuta strategiaksi vaan selviämiseksi elämässä.
Paavo Väyrynen on sosialidemokraattista sukua Vaasan seudulta, joten hänellekin lienee pitkä linja tuttu jo Feuerbachin materialismista. Idealismia Väyrysessä edustaa wileniuslainen teosofia.
Mitä HTM:t suorittavat?
Minua kiinnostaisi tietää, mitä HTM:t oikein yliopistossa suorittavat. Minulle on muodostunut käsitys siitä, että Suomen kunnallishallinnon strategiat ovat lähinnä kasa kalvoja, joita edes palaveriin osallistujat eivät ota tosissaan kahvikupin ja pullien välillä.
Strategia on "oppi sodan voittamisesta", johon kuuluu taktiikan (taistelun voittamisen) lisäksi väliportaana yleisesikuntaupseerien operatiivinen suunnittelu sekä laajemmin sotatalous, kansantalous ja poliittinen johto.
Paavo Väyrynen haluaa pitää Keskustan selkeästi keskustalaisena, minkä vuoksi hän karttaa keskustan monipuolistumista siten, että se olisi cityvihreän hashiksen polttajan puolue ja alkaisi sekoilla linjassaan Liberaalisen kansanpuolueen tai Vihreän iiiton tapaan.
Tällä tavalla Paavo Väyrynen oikeastaan haluaisi padota Perussuomalaisten kasvun maakunnissa, mikä osaltaan helpottaisi myös SDP:n asemaa, vaikka sen asema Perussuomalaisten suhteen Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä on niin haasteellinen, että SDP on ryhtynyt näpertelemään naiselliseen tapaansa fasismin vaaran sekä Perussuomalaisten ja Muutos 2011:n kanssa sijaistoimintana.
Väyryselle ei ole pelkästään tärkeää tai lainkaan tärkeää se, miten Keskusta etenee Uudellamaalla tai Helsingin vaalipiirissä, vaan se, ettei perälauta vuoda maakunnissa liikaa Perussuomalaisiin.
Tässä mielessä Paavo Väyrysellä on edes yksi johtoajatus, jota keskusteliberaalit pitävät jo aatteellisesti vääränä.
En viitsinyt lukea koko lurinaa
Mutta tuohon alkupätkään vastaan:
Enimäkseen täyttä paskaa. Mutta on järjellistä joukossakin.
Just
Sinäpä sen sanoit. Väyrynen ei ole toisaalta-toisaalta -tyyppi, ja ilmankos vastustus onkin aina ollut suurta. Varsinkin demareihin nähden hän poltti sillat perusteellisesti, ja maailmoita syleilevä Martti Ahtisaari taisi muodostua viimeiseksi pisaraksi.
Suomen tila
Paavo Väyrynen on poliitikoista rehellisin ja eniten oikeassa. Näin syvälle on Suomi vajonnut.
Taktikko-Paavo vauhdissa
Väyrysen sanavalinnat viittaavat selvästi perussuomalaisten kannatuksen kasvuun. Jos Maaseudun Puolueen perillisiä ei olisi, Keskustan asemien säilytys olisi tietysti paljon helpompaa.
Kiviniemi puolestaan katsoo, että jokainen ääni on yhtä arvokas, tuli se sitten vaikka Kulosaaresta.
Ai joo. Miten kunniapuheenjohtaja voisi ryhtyä puheenjohtajaksi? - Luopumalla kunniastaan.
Sanat ja niiden selitykset
Toisaalta niin Kiviniemen kuin Väyrysenkin täytyy puhua niin, että heidän kannattajansa voivat itse kuvitella ja löytää sanojen sekä rivien välistä ne mieleiset asiat.
Useinhan näistä jutuista sanotaan, että pakkohan tuossa on sanoa noin tai näin, mutta todellisuudessa tarkoitetaan jotakin muuta. Ja yleensä se joku muu on sitten se, joka tuo kannatusta ja menestystä.
Sitähän sanotaan, että usko siirtää vuoria.
Keskustalaisuus on maauskonnollisuutta
Keskustalaisuus on maauskonollisuutta, jonka koodi ei aukea tavalliselle bilettävälle stadilaiselle suoraan. Keskustalaisuutta pitää tulkita.
Tämä on erityisen mielenkiintoista siksi, että vaikka keskustalaisuus on niin avointa 3000 hengen puoluekokousedustajineen, silti se on salattu kuin Israelin jumala Etelän median toimittajille.
ONeva on tuhertanut monen kirjan parissa...
Jotta on päässyt tuohon pisteeseen kepulaisuudessaan. Voi vain kuvitella, miten tämä herran-knääkkä puhuu viisaita pottupellon laiala...alkuperäiskansalle. Että hyh, hyh, kun lehmänpaska haisee.
Ei sillä, etteikö Väyrynen sullekin osais porista.
Tie. totuus ja elämä
"Jumala on valinnut minut pienen Suomen kansan johtajaksi."
- Mikko Pesälä Paavo Väyrysestä -
Uskolliset arvookkaampia kuin uudet
Uuden uskollisen oikean jäsenen hankinta on niin kallista, että sille puolueilla ei ole varaa.
Uskollista kiinnipitäminen ja palkitseminen on edullista ja äärimmäisen tärkeää.
Uuden uskollisen jäsenen hankintaan kuluu 10-kertainen varojen määrä verrattuna siihen satsaukseen, millä uskollinen pidetään tyytyväisenä.
Tämä oppi kumpuaa sanomalehtien uusien tilaajien hankinnasta verrattuna kestotilaajien tyytyväisenä pitämiseen.
Keskusta kestotilauksena?
Lehtimarkkinat ja poliittiset näkemykset eivät ole yksi yhteen. Ihmettelen suomalaisessa yhteiskunnassa ilmenevää vakautta, oikeastaan pysähtyneisyyttä, jossa yhden prosenttiyksilön muutos puoluekannatuksessa on aina iso juttu.
Niin helppoa kuin äänestäjänä liikkuminen olisikin, se on ilmiönä aina vain erittäin pientä.
olenko uskollinen?
Olen liittynyt Keskustaan eräässä pienen pienessä Itä-Suomen kunnassa eikä kukaan ole perääni kysellyt tai jäsenmaksulappuja lähetellyt, olenko siis jäsen vai en?
Tiedot sekaisin
Koko aamun olen yrittänyt lukea Uuden Suomen uutisia, mutta näistä etusivun otsikoista päätellen joudun aina jonkun iltapäivälehden lööppiharjoituksiin.
Herran rauhaa
Ehdotan, että Pekka Siikala alkaa kirjoittaa taatusti luotettavia Historialliseen aikakauskirjaan sopivia akateemisia artikkeleita, jotka huokuvat objektiivisuutta ja lähdeviitteitä suoraan puoluekokouksesta.
Niin tai näin ?
Entisaikojen epäluotettavimpana poliitikkona pidettiin yleisesti Paavo Vätystä. Nyt hän on ilmiselvästi rehellisimpiin lukeutuva.
Mitä tämä kertoo ajastamme?
Taisi suomettuminen olla sittenkin pienempi paha kuin nykyinen rötöstely, isänmaallisuuden eliminoiminen ja Suomen ilmaisjakelu kaikille halukkaille.
Kaali
Kukka vai kerä?
Kyllä, joku roskajulkaishan tämä
Siitä päätellen että nettihirviö tapio_o_neva on paikalla. Nevasta ilmeisesti johtuu se että Uuden Suomen lukijamäärä on huimassa syöksykierteessä, jos pörssikieltä käytetään Niin ainakin veikkaisin.
Optimointikysymys
Kumpi vähentää Uuden Suomen omistaja-arvoa enemmän: se, että Tapio O. Neva on läsnä sparraamassa vai se, että Pekka Siikala on poissa ja pysyy vain länsimaisen laatulehdistön, mm. Orimattilan Sanomien ja Etelä-Suomen Sanomien ääressä.
Joo, nyt metki olhan samala puolela
Pekka Siikala on senthään hevosmies. Ja semmosista mieki tykkään. ONeva ei osais edes hevosta käynnistää. Kysyis, että mitenkä tämä lähtee käynttiin, mistä painetaan ekaks.
Christopher Wegelius ja Kauko Juhantalo
Omat suosikkini suomalaisen rehellisyyden alalla ovat lekimies-hevosmiehet.
Kerroppa huvikses nyt meille
hevosenkäynistysohjeet. Miten toimisit, jos saisit valmiiksi valjastetun hevosen ja tukevat heinäseiväskärryt allesi?
Onko kertynyt matkan varrella "hiljaista tietoa" (hallintotieteellinen termi) lainkaan?
Hil-
jenipä!
Merja, hyvä kirjoittajakaveri
Sinun läsnäolosi näillä sivuilla on kuin raikas tuulahdus.
Kenties kuitenkin aste malttia olisi valttia.
Tyhmät ukot provosoivat mielellään älykästä naista. Eritoten älykästä, kuten Sinä.
Kiitos Tuula, rakas Suometar
Vaan...kun se on niin hauska provosoitua. Ei tässä olla etuskuntaan pyrkimässä. Naatitaan vaan.
" Älä ny sa...na paskaa jauha "
Kun puhutaan kielillä, murteella; mansella ja åbo:lla, alkaa kiinnostus politiikkaan nousemaan. Nääsvilleläiset puhuvat "rotwallin reunalta; ku mää nääs luulin sen ollu jonkun mulkun juttu", luullaan, että se on vitsi. Turuus:
" kun mnää sit tykkä turuust kauhiast vallan " , nauretaan kaikkialla. Kun "spurgut stadissa dyykkaa brenkkua ..." , ja Nurmeksessa; " e mie uo kuullunna sittennii yhtikäs mittää " - puhutaan suomea eri kielillä.
Jos ihminen, joku " mulkku " käyttäsi äidinmurrettaan, olisi hän tuhoon tuomittu. Mitä,jos puhutaan asiasta ala-ja ylä- kulttuurien ja perinteisin murtein ?
" Mää nääs sanosin, että alkää ny jätkät s... tana paskaa jauhako, tehkää ny p ... le jotain."
Välillä tiedoksi
Helsingin Sanomat
Keskustan puheenjohtajavaalin ensimmäisellä kierroksella kukaan ei saanut yli puolta äänistä, joten joudutaan käymään toinen kierros. Mari Kiviniemi sai ensimmäisellä kierroksella 1109 ääntä, Mauri Pekkarinen 771 ääntä, Paavo Väyrynen 287 ja Timo Kaunisto 234 ääntä.
Näin toiselle kierrokselle menivät Kiviniemi ja Pekkarinen.
Toisen kierroksen äänestys alkoi saman tien