Faktakulma
Maksitaksit ovat kuorma-autoja, joilla muutama yrittäjä on harjoittanut henkilöliikennettä lähinnä pääkaupunkiseudulla.
Taksiliikennelaki koskee vain henkilöautoja. Rinnalle tulleet TJP-Lines ja Easy Cab Company ovat rekisteröineet pakettiautoja kuorma-autoiksi ajoneuvohallintokeskuksen kautta, jolloin taksilupia ei tarvita. Vuonna 2007 luvanvaraista taksitoimintaa säätelevässä laissa aiempi sana "moottoriajoneuvolla" muuttui sanaksi "henkilöautolla", mikä mahdollisti maksitaksitoiminnan.
Hallitus on tänään päättänyt muuttaa taksiliikennelakia siten, että kohuttujen maxi-taksien toiminta kielletään, kertoo liikenneministeriö.
Tasavallan presidentin on tarkoitus hyväksyä laki 24. kesäkuuta ja laki tulee voimaan 30.7.2010.
Taksiliikennelakia muutetaan niin, että paketti- tai kuorma-autolla harjoitettava ammattimainen henkilöiden kuljetus kielletään eräitä erikseen mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Taksiliikenteen harjoittaminen vaatii edelleenkin liikenneluvan ja kuljettajalla tulee yhä olla taksinkuljettajan ajolupa. Lainmuutoksen myötä taksina voidaan jatkossa pitää vain henkilöautoa. Henkilöauto voi olla rekisteröity kuljettajan lisäksi korkeintaan 8 henkilölle.
Taksiliikennelain muutoksen taustalla ovat keväällä 2009 aloittaneet maxi-taxit, jotka ovat kuorma-autoja. Nämä autot ovat käyttäneet hyväkseen taksiasemia ja taksin tunnuksia.
Liikenneministeriön mukaan toimintaa on markkinoitu kuluttajille harhaanjohtavasti normaalina taksiliikenteenä. Näille yrittäjille muutos merkitsisi sitä, että toiminta pitäisi rangaistuksen uhalla lopettaa.
Easy Cab Companya pyörittävä Pekka Orava kommentoi Uudelle Suomelle haastavansa Suomen valtion oikeuteen. Lue lisää tästä.
Toistakymmentä maxi-taxia omistavassa TJP-Linesissa lakimuutoksesta on oltu raivoissaan.
Myös TJP-Linesille maxi-taxi-kielto olisi raju taloudellinen isku. TJP-Linesin taksiliikenteestä vastaavan Kai Holmströmin arvion mukaan 700 000-800 000 euroa.
- Nämä ovat reilun sadan tonnin autoja, kaksi kertaa kalliimpia kuin E-sarjan Mersut, Holmström kertoi Uudelle Suomelle viime kuussa.
Faktakulma
Maksitaksit ovat kuorma-autoja, joilla muutama yrittäjä on harjoittanut henkilöliikennettä lähinnä pääkaupunkiseudulla.
Taksiliikennelaki koskee vain henkilöautoja. Rinnalle tulleet TJP-Lines ja Easy Cab Company ovat rekisteröineet pakettiautoja kuorma-autoiksi ajoneuvohallintokeskuksen kautta, jolloin taksilupia ei tarvita. Vuonna 2007 luvanvaraista taksitoimintaa säätelevässä laissa aiempi sana "moottoriajoneuvolla" muuttui sanaksi "henkilöautolla", mikä mahdollisti maksitaksitoiminnan.

Kommentit
kilpailu olikin niin
kilpailu olikin niin kauheaa, hyvä että päästiin eroon!
kokoomus on kuin onkin kommunistinen, on vain yksi kansantaksi
Ja kansantaksiksi pääseminen edellyttää sitä että maksaa 10 000 euroa vuodessa taksivarausjärjestelmään mukaan päästäkseen. Tai sitten enemmän.
Tapaus on yhtenevä kommunistisen kokoomuksen harjoittaman rikollisen autoverotuksen kanssa jossa käytettyjen autojen maahantuojilta varastettiin tietoisesti väärin perustein rahoja.
Yhdyskuntasuhteet kunnossa
Joku on hoitanut asiat kuntoon poliitikkojen kanssa. Taksitolpalla tiedetään, mutta ei kerrota kunhan.....
Sosialismi voitti taas.
Sosialismi voitti taas. Nooh...tälläistä meno on vielä 2000-luvun neuvostosuomessa. Saas nähdä montako sukupolvea menee, ennenkuin saadaan valinnavapaus tähänkin maahan.
Hyvä että kilpailu loppui
Hyvä ettei ole kilpailua niin laatu pysyy hyvänä. Taksiliitto teettää kohta taas tutkimuksen jossa todetaan kuinka ylivoimainen suomalainen taksi on. Maxi-taxi kuljettajat luultavasti tappavat ja raiskaavat.
Edulliset mopoautotaksit
Kiellettiin jo ajat sitten, koska mopoauto oli normaalitaksiin verrattuna kevyempi ja turvattomampi ajoneuvo.
Onko kuorma-auton painoinen auto kevyt rakenteinen ja turvattomampi, kuin normitaksit.
Jotenkin tuntuu että nämä kieltoperusteet ovat toistensa poissulkevia, joko maksitaxit tai mopoautotaksit pitäisi sallia. Nyt touhu on naurettavaa pelleilyä.
Mielenkiintoista
"Liikenneministeriön mukaan toimintaa on markkinoitu kuluttajille harhaanjohtavasti normaalina taksiliikenteenä."
Kuluttajalle on pääasia, että hän saa kyydin, joka kyyditsee hänet perille. Muu on yhdentekevää. Mitä eroa on normaalissa taksiliikenteessä ja epänormaalissa taksiliikenteessä tässä mielessä kuluttajan kannalta? Miksi hänen pitäisi maksaa enemmän jostain, jota kutsutaan "normaaliksi"?
Toivottavasti seuraavien vaalien jälkeinen hallitus kumoaa nyt säädettävän lain ja palauttaa edes tuon pienen kilpailu-ulottuvuuden taksimarkkinoille. Vielä parempi olisi toki vapauttaa elinkeino tyystin.
Käsittämätöntä. Miten
Käsittämätöntä. Miten voi olla mahdollista, että näitä pellejä riittääkin näin monta Arkadianmäelle?
Vallan kolmijako
Tämä artikkeli on jälleen yksi surullinen esimerkki sarjassa siitä, mikä on demokratian todellinen tila tässä tasavallassa. Artikkelissa puhutaan uudesta kiellosta, <b>uudesta laista</b>, eikä edes mainita sanaa "eduskunta" yhtään kertaa.
"Hallitus on päättänyt", "presidentti hyväksyy" ja "laki tulee voimaan". Se siitä, eduskunta on pelkkä kumileimasin, jota ei tarvitse edes mainita. Enemmistöhallitusten ja ryhmäkurin aikakausi on tuhonnut parlamentarismin, demokratian ja kansanvallan.
paska maa
paskat systeemit
Kokoomus on maamme suurin
Kokoomus on maamme suurin vapaan kilpailun este. Valitettavasti!
hah..
Onko kukaan muuten miettinyt miksi Helsingissä valvotaan paranoidisesti julkisenliikenteenkaistan käyttöä? Jos taksit saavat sitä käyttää, miksi sitä normaali henkilöauto ei sovi samalla kaistalle?
Ymmärrän joukkoliikenteelle omat kaista, mutta takseille en.
Onko kysymys siitä että eduskunnan 'herrat' haluavat ajaa taksilla eduskuntaan ilman että joutuvat jonottamaan normaaleiden kuolevaistan tavalla aamuruuhkissa?
Nyt MaxiTaxit kielletään.. Haiskahtaa hieman politiikalta..
vapaa yrittäjyys kunniaan!
ihme touhua
Korruptio, korporaatiovalta,
Korruptio, korporaatiovalta, kommunismi ja konsensus voittivat jälleen. Häviäjinä vapaa yhteiskunta, demokratia, yksityinen yritteliäisyys ja inhimillisyys.