Sunnuntai 27.5.2012

Yle: Keskusta kiri kokoomuksen eroa

Luotu: 
20.6.2010 17:34
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen kokoomuksen kannatus tippui, tulevan pääministerin Mari Kiviniemen keskustan kannatus nousi.

Kokoomuksen kannatus on pudonnut alimmilleen kolmeen vuoteen, ilmenee Yle uutisten puoluekannatuskyselystä. Kokoomuksen kannatus putosi toukokuusta 1,1 prosenttiyksikköä 21,9 prosenttiin.

SDP:n kannatus laski mittauksessa 0,2 prosenttiyksikköä 21,1 prosenttiin. Keskusta puolestaan kohensi asemiaan 0,6 prosenttiyksiköllä 19,2 prosenttiin, ja kiri näin ollen eroa kokoomukseen 1,7 prosentilla.

Vihreitä kannatti 10,6 prosenttia. Nousua mitattiin 0,3 prosenttiyksikköä. Perussuomalaiset paransivat 0,2 prosenttiyksiköllä 9,8 prosenttiin. Vasemmistoliitto kohensi asemiaan hieman enemmän eli 0,4 prosenttiyksikköä 8,1 prosenttiin.

Kristillisdemokraatit pysyivät 4,2 prosentissa, ja RKP:lle mitattiin 3,9 prosentin kannatus. Nousua oli 0,2 prosenttiyksikköä.

Taloustutkimuksen kyselyn virhemarginaali on 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sanoi tänään uskovansa, että puolue pystyy kirimään tarvittavat viisi prosenttia pysyäkseen suurimpana puolueena myös kevään 2011 eduskuntavaalien jälkeen.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

tim

Ihmiset alkaneet tajuta mitä kokkarit ja Siilinjärven nappula Jyrki Käteinen ajavat poliitiikallaan. Alkaa näköjään tulla viittä miljoonaa vihreän sävyä. Tuloerojen kasvu, pakkoruotsin jyrääminen demokratiasta välittämättä omassa puolukokouksessa. Fantastista tosi fantastista.

TakojaIlmarinen

Virhemarginaali on samaa luokkaa kuin niiden suomenruåtsalaisten, jotka eivät osaa suomenkieltä!
Näitä ja muita 2% RKP kansalaisia Kokoomus on päättänyt tukea pakkoruåtsin muodossa.
Ei tainnut Jyrki oikein ymmärtää millaisen sammakon päästi suustaan.
Jo nyt se näkyy kannatuksen laskuna, joka laskee lisää kunhan aikaa kuluu!

TapioTTT

Kannataisi kokkarit muistaa kuka tai mikä kansanryhmä ne äänet kokkareille antaa ei se ainakaan RKP ole.
Vielä vanha totuus että jokaisen auringonnousun jälkeen tulee auringonlasku.

SIMO PERTTULA

Alkaa mennä hurjaa alamäkeä. Puoluekokouksen päätökset uskonnon opetuksesta, ja sukupuolineutraalista avioliitosta, olivat kohtalokkaita. Lisäksi Kataisen linjanvato puoluekokouksessa oli masentava?
Niiden kokouksen päätöksien vaikutus ei tässä tutkimuksessa, vielä täysin näy. Ne vievät kannatuksesta vielä n.2%. Joten hyvä on jos Lib.kok tulevissa vaaleissa pysyy kahden suurimman joukossa, pronssitila odottaa? Valitettavasti!

Sokarates

Kauppakamarinulikat ovat liikaa yrittäneet vaientaa keskustelua mm. Kreikka-tuesta, nyt alkaa jo housut kastua.

Toki tämä riittää oikeiston vallan jatkumiselle.

Kiva lukea mitä MTV3, Alma-Media ja Hs tästä kertovat, media voi joutua paniikkiin ennen vaaleja jos Kokoomuksen vaalivoittoa ei tulekaan.

Turtunut

Hyvä että kokoomus menettää kannatustaan. Kokoomus ja kepulit on ajanut suomea alas jo aivan liian kauan. Ihmiset alkavat nyt vasta tajuamaan miten huonosti he ovat hoitaneet asiat. Suomenvelkauttaminen ja vastuuton talouden hoito on ajanut suomen aivan kaottiseen tilaan ja silti kepu ja kokoomus helpottaa rikkaiden elämää ja pistää kansan maksamaan hallituksen virheistä.

Kyllä media yrittää manipuloida suomalaisia loppuun asti ja koittaa pitää kokoomuksen kannatuksen korkealla millä keinolla hyvänsä. On naurettavaa että suomen media ylistää kokoomusta ja mollaa muita puolueita. No onhan jokaisen mediayrityksen takana joku porvari joka nettoaa enemmän jos kokoomus helpottaa rikkaiden asioita ja kyykyttää lisää tavallista kansaa.

caballero

Jyrki "Jong" Katainen johdattaa kokoomuksen oppositioon ensi vaaleissa.Vanhoista arvoista luopuminen,puoluevaltuuston
jyrääminen,turkistarhauksen lopettaminen,homoliittojen
hyväksyntä jne.eivät kuulu puolueen perinteisiin arvoihin.
Vihreä puolue ajaa viheitä arvoja,ei siihen kokoomusta tarvita.Taitaa tulla savolaispojalle vielä kovat paikat,sillä tuntuu,että suosion kasvu on kihonnut liikaa lettiin.

SIMO PERTTULA

Maassamme säilyy kyllä suuri porvarienemmistö! Lib.kok ja Keskusta muodostavat uudenkin hallituksen. Mutta Sos.demit on syytä ottaa apupuolueeksi. Samoin Rkp ja KD.
On huomattava, että peruskokoomuslaiset tukevat vain selvästi porvarienemmistöistä hallitusta. Siinä on nykyisen 12 ministeriössä oltava salkut esim. 16 salkun jaossa suhteessa 11-5 porvarien hyväksi.

Mila F

Minusta demarit eivät kelpaa hallitukseen näillä eväillä, joita heillä on näyttää. Kuka siellä on ministeriainesta edes? Hehän ovat jo valmiiksi vastustaneet kaikki järkevät toimenpiteet lamasta selviämiseksi ja hallinnon virtaviivaistamiseksi, joita he itse sitten joutuisivatkin tekemään - toisaalta takinkääntö on aina onnistunut demareilta.

Minusta porvaripuolueiden ei tarvitsisi pelätä Persuja niin kovasti. Sieltä voisi nousta perusjämäkkä hallituskumppani.

Pojurekku

Ehkä kokoomuksen Viisi miljoonaa vihreää -kampanja oli vikatikki. Kokoomus on käynyt kuokkimassa muiden puolueiden tunnuksilla ja iskulauseilla ja samaan aikaan se on tietoisesti lähtenyt unohtamaan koti, uskonto, isänmaa -taustaansa. Vitsi on nyt loppuun kaluttu.
Karin lanseeraamasta kypäräpäisestä papista sai olla mitä mieltä tahansa, mutta ainakin se herra itse tiesi, mitä halusi ja mitä edusti. Nyt kokoomuksen linja on pinnalta katsoen fantastista, hyvät ystävät, tunnemössöä. Oikeasti se on EK:n etäispääte.

tapio_o_neva

Kokoomus on Svenska "Kliffaa hej" folkpartietin, EK:n ja Akavan etäispääte.

Kansallinen Kokoomus on yhdessä taksiliittolaisten kanssa estänyt elinkeinovapauden niin mopoautoilla kuin maksitakseillakin.

Kokoomus on pienimunaisten tai munattomien Venäjää harrastuksekseen pelkäävien tai virkapaikoillaan ammattimasesti vihaavien virkamiesten puolue, jonka näköalattomuus ajoittain hipoo sosialidemokraattisia raja-arvoja.

Kokoomuksen paras ystävät on Lieto Lemminkäinen tytäryhtiöineen sekä muu asfalttikartelli - jo Ville Itälän sisäministerikaudelta alkaen.

SIMO PERTTULA

Ei vielä oikeastaan kerro mitään. Vasta, kun useampi peräkkäinen tutkimus osoitta samaa, on Kokoomuksen alamäki väistämätön!
Suvaitsevaisuudessakin on tietyt rajat, ja nyt tuntuu Kokoomus ylittäneen kaiken ideologisen pohjansa?

jani73

Yllättäen US ei kerro sitä että kuinka laaja ja kuinka pitkältä ajalta tutkimus on tehty! Yleensä MTV3:n kustantamat gallupit tehdään viikon ajalla ja otos voi olla jopa 500 henkilöä!

joukahinen

Jyväskylän pohjois-Korean malliin toteutetun puoluekokouksen jälkeen?? Kim IL Kataisen itsevaltainen tyyli ei miellytä kenttää , eikä perinteisiä kokoomuksen äänestäjiä. Suomenruotsalaisia on vain alle 5% väestöstä,
vaikka ovatkin kaikkein aktiivismpia äänestäjiä ei se silti tule riittämään yli 20% äänisaaliseen. Jyväskylän puoluekokous muistetaan ensi keväänäkin, siitä voi Jyrki boy olla varma, muistuttajia kyllä riittää. Se siitä ja demokratiasta-kåkoomusdemokratiasta.

puutarhamies

10 %:n sarjan kolme kovaa ovat tärkeitä vaikuttajia. Ehkä jollekin niistäkin pitää yrittää maksaa.

Vihreät ja Perussuomalaiset eivät ota epämääräistä rahaa, joten jäljelle jää vain yksi.

Rkp:lle annetaan joka tapauksessa yksi kylläkyllä-paikka myös ensi hallituskaudella.

jkalervo

Tuntuu monelta unohtuvan että Suomessa on niin vahva porvarienemmistö eduskunnassa nyt ja vielä tulevaisuudessakin että pienet kannatusmuutokset eivät sitä miksikään muuta.Näitä helppoheikki-puolueita tulee tietysti sitä enemmän jos ns,suuret puolueet unohtavat oman aatteensa ja sitä kautta antavat tilaa muille kerätä halpoja irtopisteitä.Jotain ihmeellistä tässä ajassa on kun katsoo esim,vasemmistopuolueiden henkilövalintoja;voiko enää halvemmin sumuttaa äänestäjiä?!Puolueethan ei ole mikään itsetarkoitus vaan väline jonka kautta asioihin pyritään vaikuttamaan.Toivoa sopii että nämä ns,populistiset liikkeet eivät saa suhteetonta sijaa vaaleissa koska se ei ole kenenkään etu.Näen näiden tehtävänä tuoda vain esille määrättyjä asioita, ei yhtään sen enempää.

Turtunut

Enpä usko että tuo kutsumasi "niin vahva" porvarienemistö pysyy kauaa hallituksessa. He ovat lyhyessä ajassa saaneet maan kaaokseen ja ovat niin monta kertaa maksattanut omat virheensä tavallisilla veronmaksajilla.

Ihmiset todellakin voivat vaikuttaa ja varmasti vaikuttavatkin ja äänestävät tuon suomea tuhoavan porvarihallituksen pois!

Mila F

... toimittajat värkkäsivät taas väritetyn uutisen aiheesta, josta virhemarginaalin perusteella ei irtoa yhtään mitään.

Mutta jokaisten vaalien allahan YLE alkaa vedättää valehtelulisällä.

Turtunut

niin no ylen politiikan uutisista vastaava esimies kannattaa kokoomusta ja ylen toimitusjohtaja on entinen kokoomus nuori ja sehän kuuluu kokoomuksen tapaan manipuloida median avulla.

HassuTassu

Kokoomuksen kannatus on valahtanut alimmilleen sitten edellisten vaalien. Eikä se ole ihme. Puolue on Kataisen johdolla peesannut Vanhasen jo aikoja sitten aivokuollutta hallituspolitiikkaa, jota rva Kiviniemi nyt jatkaa, ja jonka takuumieheksi Katainen ehdoitta asettui. Katainen, joka oli aktiivinen, luova ja innovatiivinen puoluejohtaja, on omaksunut vaalivoiton ja pääministerin postin toivossa linja: Kun et tee mitään, et tee virheitäkään. Nyt julkistettu vaaligallup kertoo, että Kataisen valitsema linja on viemässä puolueen pahimimllaan uudelleen oppositioon, eikä se voi syytää siitä ketään muuta kuin Kataista. Hiljan pidetty puoluekokous antoi ymmärtää, että Katainen on korvaamaton. Ehkä on ehkä ei. Tosiasia on niin, että kokoomuksen vaalivoitto ja Kataisen kuningastie pääministeriksi ovat navakassa vastatuulessa. Gallupit ovat galluppeja, mutta suuntaa antava arvo niillä on. Niin kokoomus kuin Katainenkin ovat vedenjakajalla, nyt ei enää riitä peesaaminen, nyt äänestäjät odottavat tekoja, tekoja ja taas tekoja.
Hallitus oli Vanhasen loppuaikoina työkyvytön. Kiviniemen hallitus on työkyvytön ja kokoomus on kyvytön vaalivoittoon, jos otteen anetaan edelleen lipsua.

jaska45

En ihmettele yhtään. Katainen jyräsi diktaattorimaisesti puoluekokouksen demokraattisesti tehdyn pakkoruotsipäätöksen. Sasi ei ollut omassa puoluekokouksessa vaan RKP:n puoluekokouksessa! Äänestäjät huomaavat kyllä että Katainen ja Sasi ovat RKP:n talutushihnassa. Kannatus tulee vielä laskemaan.

Olen ollut Kokoomuksen äänestäjä jo parikymmentä vuotta. Nyt se loppuu ja äänestän seuraavaksi Perussuomalaisia. Minä haluan kielivapauden lapsillieni ja muille suomalaisille. Ennenkaikkea en hyväksy sitä että puolueen eliitti jyrää puoluekokouksen päätöksen ja sen jälkeen keksii mitä ihmeellisimpia selityksiä teolleen.

tapio_o_neva

Sfp:llä on jo vuosisadan mittainen perinne laadukkaasta rahanpesemisestä parlamentaariseen tarkoitukseen. Ilmeisesti Olkiluoto-4:n vuoksi on Kokoomuksellekin tulossa niin paljon rahaa, että sen viemäröimiseen tarvitaan myös Björn Wahlroosin ja Sfp:n säätiöiden osaaminen.

Ihminen on ihmiselle sasi ja Kimmo Stasi lienee kokkareista rupiruotsalaisin Max Mickelssonin ja Alexander Stubbin ohella.

Komennusmies

Katainen on kovaa vauhtia ajamassa puoluetta sosiaalidemokraattien ja vihreiden suuntaan ja tällä hetkellä monet sosiaalidemokraatit ovat oikeammalla kuin Katainen. Pojan kloppi johdossa ei tunnu tajuavan edes asiaa Suu säkkiä myöden. Kuuntelisi edes Sauli Niinistöä mutta ei niin ei ja kannatuksessa näkyy. Lipponen pitää kutsua Kokoomuksen johtoon niin saadaan jotain järkeä Kokoomuksenkin politiikkaan. Otollinen aika uuden puoleen perustamiselle, jos meno jatkuu tätä vauhtia. Onneksi kuitenkin Kiviniemi pääministerinä, joka on täysin harmiton ja aikaansaamaton ja naisten lehdistö voi keskittyä hänen vaatetuksensa, rakennekynsien ja kampauksen seurantaan. Se hieman helpottaa tilannetta, muttei paljoa.

masat

Kokoomus nojasi kotiin, uskontoon ja isänmaahan.
Nyky kokoomus ei nojaa selkeästi mihinkään. Isänmaata myydään Venäjälle, kotiin siunataan kaksi samaa sukupuolta olevaa äitä tai isää. Mamujen rahtauksen jälkeen maa on niin monikulttuurinen, ettei uskonnon opetukseen ole varaa.Kaikki on kaupaan vain pakkoruotsi on kuin sukat, niitä ei vaihdeta. Mainostoimistossa ulkoisen viestinnän oppeja saanut Katainen, hokee fantastista, fantastista ja kädet vatkaavat sanoman vastaisesti luonnottomasti epätahtiin. Köyhää on velkaan nojaava kokoomuksen politiikka, joka on valmis maksamaan kreikkalaisten zorbas-laskuja Toivo-talkoiden nimissä. Kreikkaan ulottuvat Toivo-talkoot kuvaavat entisen Euroopan palkitun valtionvarainministerin kykyä rakentaa kaikki velan nokkaan. Kyllä Toivottomia verotalkoita piisaa.

h.j.j

Ilmeseeti yle unohti mainita kuinka smantyypinen sävy oli kaikissa puolukokusten tehdyistä ohjelomissa olova, varsinki Kokooomusen ja Keskustan kokouksissa. Jopa tomittijat pistivät kysymykset nenäneteen edustajille.
Taisivat nostaa jo tomittajat maahanmuuton tärkeimäksi vaali teemaksi, eivät maineeet mahdolisissta tulevista leikkasista , että Suomen talous saatasiin nousuun ja taisi sieltä jotain muutakin unohtua.