Sunnuntai 27.5.2012

Kiviniemi valittiin - 56 vastusti

Luotu: 
22.6.2010 13:18
Päivitetty: 
22.6.2010 14:39
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Mari Kiviniemi (kesk.) äänestettiin tänään eduskunnassa pääministeriksi.

Eduskunta on valinnut Mari Kiviniemen (kesk.) uudeksi pääministeriksi. Valinta hyväksyttiin äänin 115–56. Tyhjää äänesti neljä, ja poissa oli 24 kansanedustajaa.

Kiviniemen puolesta äänestivät hallituspuolueiden kansanedustajat. Valintaa vastaan äänestivät vasemmistopuolueiden edustajat, osa kristillisdemokraateista ja perussuomalaiset yhtä lukuunottamatta. Tyhjää äänesti kolme kristillisdemokraattia ja perussuomalaisten Pertti Virtanen.

Keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen hallitus nimitetään myöhemmin iltapäivällä. Sitä ennen presidentti myöntää eron Matti Vanhasen (kesk.) toiselle hallitukselle.

Vastavalitun pääministerin ensimmäinen kommentti hänen tultuaan ulos eduskunnan istuntosalista oli, että tuntuu erittäin upealta.

–Täytyy sanoa, että olen hyvin onnellinen, Kiviniemi sanoi.

Kiviniemi korosti, että taloustilanne vaatii hallitukselta ajassa elämistä ja valmiutta tehdä isojakin päätöksiä. Huomenna esiteltävässä Kiviniemen hallituksen ohjelmassa keskeistä on talouskasvun aikaansaaminen ja sitä kautta verotulojen lisääminen.

–Aivan yhtä tärkeää on pitää huolta tiukasta menokurista, että myös vakaus taloudessa säilyy, Kiviniemi sanoi.

Hallitus on valmis elokuussa keskustelemaan oppositiopuolueiden ja muidenkin tahojen kanssa siitä, miten Suomi selviää lamasta.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Domanjana

Ja minkä takia? Politiikka itsessään on jo naurettavaa. Minkälainen voisi olla uusi järjestelmä missä tämä jatkuva kampittaminen, paskanjauhanta ja kähmintä olisi poissa?

HannuM

Onko tämä ironiaa? Miksi eivät saisi vastustaa? Eikö se ole hyvä, että tässä valinnassa on edes hitunen demokratiaa mukana? Vaikka ei tätä demokraattiseksi päätökseksi silti voi kutsua.

Justiina

Täytyy ihmetellä Kiviniemen hinkua tähän pätkäpestiin. Ilmeisesti hän optimistisesti kuvittelee vievänsä puolueen vaalivoittoon ensi keväänä, jonka jälkeen pesti jatkuu seuraavan hallituksen pääministerinä. Muuten on vaikea ymmärtää, varsinkin tällaisessa taloustilanteessa.

Hyeena

"Hallitus on valmis elokuussa keskustelemaan oppositiopuolueiden ja muidenkin tahojen kanssa siitä, miten Suomi selviää lamasta"

Aikaa keskusteluihin vaalikauden loppuun.
Suomi keskustelemella ulos lamasta?

jarmolauros

Toivottavasti Kiviniemi vetää pehmeämpää linjaa kuin Tansu Giller, joka kuritti kurdeja.
Toivottavasti on pehmeämpi kuin Golda Meir palestiinalaisia kohtaan.
Toivottavasti ei kohtele vastustajiaan kuten Indira Gandhi sikhejä.
Toivottavasti ei sodi kuten Margaret Thatser Falklandilla eli antaisi Ahvenanmaan olla rauhassa.
Luoja meitä varjelkoon, että kovin montaa naista ei ainakaan samanaikaisesti pääse oloistamme glopaalisesti päättämään.

tuomokokko

Ainakin minulla on paljon luottavaisempi olo nyt kuin vuonna 2003, jolloin Anneli Jäätteenmäki aloitti pääministerinä. Kiviniemi ei selvästikään itse jännitä, joten näin kansalaisenakin fiilis on rennompi.

Kiviniemellä on paljon voitettavaa, koska hän aloittaa takamatkalta verrattuna pahimpiin poliittisiin kilpailijoihinsa. Jos ensi vaaleissa tulee Keskustalle turpiin, voi valtaosan syistä kaataa Vanhasen-Korhosen niskoille, jolloin Kiviniemen maine ei välttämättä kärsi. Mutta jos Keskusta kymmenessä kuukaudessa esim talouskehityksen myötä nousee tuhkasta, on Marilla käsissään tämän valtakunnan todellinen johtajuus! Silloin olisi vuorostaan Kokoomuksella itsetutkiskelun paikka.

Fasse

Toivotaan, ettei Kiviniemi tartu, Kuten Kalman Alma aikanaan Kassi-Almaa kädestä ja ryhdy hihkumaan naisenergiaa.

tuomokokko

Tarkkuutta siihen anekdootinkerrontaan! Uskottavuutesi horjuu ihan tarpeeksi muutenkin. Sanat olivat Riitta Uosukaisen, mutta ne lausuttiin Olli-Pekka Heinoselle. Ja Ollihan teki hommia niin, että eteni ministeriksi ja mediajohtajaksi.

tapio_o_neva

Suomessa hallitusohjelmakin tilataan amerikkalaiselta McKinsey-konsulttitoimistolta. Sitten ihmetellään, kun Kreikka on huijannut amerikkalaisten konsulttien avulla EMU:ssa niin kuin Suomikin.

Tämän akkamaisen johtamisperinteen aloitti ilmeisesti ajanmukainen tulosjohtaja Esko Aho, joka ymmärsi, että ei ymmärrä itsestään julkisuusprosesseja.

Historiassa on yksi hyvä naisjohtaja: Englannin naitsytkuningatar Elisabeth I.