Kymenlaakson poliisi on lopettanut Kotkassa tapahtuneeksi väitetyn raiskauksen tutkinnan. Poliisi mukaan on käynyt ilmi, ettei rikos ole voinut tapahtua naisen kertomalla tavalla väitettyyn tapahtuma-aikaan.
Rikoskomisario Juha Junkkarin mukaan nainen on myös itse perunut ilmoituksen.
1970-luvulla syntynyt nainen kertoi poliisille 15. kesäkuuta, että tummaihoinen ulkomaalainen mies olisi kaapannut hänet puukolla uhaten Anttilan parkkipaikalta ja vienyt pusikkoon. Siellä mies olisi tehnyt seksuaalista väkivaltaa.
Poliisi suoritti kuulusteluja ja tutkimuksia, joiden perusteella tarina ei pitänyt paikkaansa.
Paikat:

Kommentit
Ei vihreä nainen, oletan?
Tätä(kin) se rasismi sitten teettää...
Mistä tiedät rasismiksi?
Sinulla on varmasti ensi käden tietoa siitä, että tämä on rasistinen teko - vai riittääkö perusteluksi joku feministikäsikirjan punavihreä lisälehti?
Todennäköisemmin kyseessä ei ole lainkaan rasismista. Hyvin usein naiset kehittelevät satuja alistavasta patriarkaalisesta miesraiskaajasiasta sen takia, että ovat itse pettäneet omaa puolisoaan, poikaystäväänsä tms. Sitten kun käry uhkaa ja kumppani ihmettelee seksin jälkiä, hajuja tai muita vastaavia, niin sitten keksitään joku raiskaustarina. Joskus kostokin voi olla syynä.
En luonnollisestikaan väitä, että tässä nimenomaisessa tapauksessa olisi suinkaan käynyt niin, sillä en voi ottaa kantaa tapaukseen, jonka yksityiskohtia ja ihmisiä en tunne. Mutta en myöskään väitä, että nainen olisi tehnyt rasistisista syistä ilmiannon mustasta miehestä, niin kuin sinä väität - tuntematta tapausta tai sen taustoja.
Yli 20% kaikista raiskausilmoituksista todetaan perättömiksi, ja voi vain kuvitella, kuinka monella vastaavalla tapauksella uhkaillaan ja kiristetään miehiä Suomessa siten, että tapauksista ei tehdä ilmoitusta vaan nainen saa tahtonsa läpi, kenties rahaakin siitä, ettei tee juttua, joka voisi pilata miehen maineen vaikka mies olisi syytön.
Hiljattain oli se teinityttö,
joka nähtävästi on keksinyt tarinan pakettiautosta ja kahdesta ulkomaalaisesta miehestä, jotka kidnappasivat hänet autoon ja istuttivat puroon. Tietenkin juuri ulkomaalaiset, koska niitähän ne raiskaajat aina ovat...
Jälleen uusi
Jälleen uusi yksittäistapaus. Tai sitten tämä on järjestäytynyttä toimintaa.
Typeryys on universaalia
Siinä kävi tämä tyyppi sitten tekemässä karhunpalveluksen kaikille raiskatuille.
Tämä perätön rikosilmoitus raiskauksesta on sinänsä harvinainen, että näitä perättömiä rikoskilmoituksia kuulemma tulee, mutta tästä tehtiin uutinen ja syykin on selvää, eli tämä on mielestäsi yksittäistapaus, joka saattaa olla järjestäytynyttä toimintaa.
Tällaisista perättömistä rikosilmoituksesta pitäisi olla jotain seurauksia.
Ei tässä niin kauan sitten joku teki rikosilmoituksen jostain joukkoraiskauksesta, jonka tuloksena joku lehtien mukaan oli jopa pidätettynä ja sitten jostain lopulta löytyi joku valvontakameran tallenne, jossa tämä "uhri" oli kompuroinut yksinään lumihangessa ja sitten soittanut sen jälkeen hätäkeskukseen ja kertonut, että hänet on joukkoraiskattu ja asialla ovat olleet ulkomaalaisperäiset.
Tapaus löytyy varmaankin googlella, mutta jotenkin noin se meni.
Jostain syystä tälle perättömän ilmoituksen tekijälle annettiin rangaistuksen tai edes nuhtelun sijaan ymmärrystä.