Hassi viittaa Yle Uutisten tämänpäiväiseen juttuun, jonka mukaan VTT:n tutkija Jari Ihonen on saanut kirjallisen varoituksen, koska hän on esittänyt ydinvoimalupia kyseenalaistavia tietoja eduskunnan valiokunnassa ja julkisuudessa.
- Suomessa perustuslaki antaa kansalaisille sanan- ja mielipiteen vapauden. Saako työnantaja vapaasti kieltää palkolliseltaan tämän oikeuden? Saako työnantaja kieltää palkolliseltaan jopa tietojensa kertomisen eduskunnalle? Hassi tykittää.
Hassin mukaan Suomessa vallitsee sensuuri.
- Tänä päivänä Suomen energiapolitiikassa vallitsee itsesensuuri. Näen sen energia-alan asiantuntijoilta saamistani lukuisista sähköposteista. Niissä kerrotaan asioita, joita he eivät uskalla sanoa julkisesti, peläten oligarkkien kostoa, hän kirjoittaa.
- Mutta näköjään energiapolitiikassa vallitsee itsesensuurin lisäksi jopa avoin sensuuri.
VTT:n tutkija Jari Ihonen oli kutsuttu asiantuntijana eduskunnan talousvaliokuntaan ydinvoimapäätösten valmistelun aikaan toukokuun lopussa. Uudenmaan Vihreissäkin toimiva Ihonen on arvostellut ydinvoiman periaatepäätöstä ja pitää etenkin sähkömarkkinatarkastelua puutteellisena.
- Kun VTT antaa lausunnon, niin lausuntoa annettaessa on sovittu, kuka sen antaa. Sitten jos yksityishenkilönä haluaa antaa lausuntoja, siitä sovitaan työnantajan kanssa, sanoo VTT.
Ylen mukaan tutkijoilta vaaditaan yhä useammin salassapito- ja kilpailukieltosopimuksia. Tekniikan Akateemisten Liitto vaatii sopimuksiin selkeyttä ja perusteluja.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Kuka teillä näitä juttuja oikein tekee
Kuka teillä oikein tekee näitä juttuja - vihreiden puoluetoimistoko? Lehdeltä on viime aikoina ollut kateissa puolueeton uutisointi - megafonin rooliin on tyydytty yhä useammin.
Hassi on tapansa mukaan väärässä
Ei yrityksen tai valtion eri toimijoiden virkavastuinen henkilökuntaan kuuluva voi esittää työnantajiensa nimissä tai omissa nimissään eri totuuksia virallisesti päätetyn lausuman vastaisesti.
Vaikka vihreät voivat hallituksessa ollessaan olla myös oppositiossa, ei yleinen länsimainen demokratia tällaista menettelyä tunne.
Suomi on tosiaan suomettunut ja suohon juuttunut valtio.
Olet siis sitä mieltä,
Olet siis sitä mieltä, että jos esim. VTT valtion ylläpitämänä laitoksena vääristelee tai suurentelee lausuntoaan ylöspäin ja asiaa tutkinut tutkija haluaisi jättää asiasta eriävän mielipiteen, niin hänen täytyisi erota virastaan tai pitää turpansa kiinni? Vaikka hän olisi yksin vastuussa tutkimuksesta ja hänen esimiehensä vääristelisivät tulokset, jotka hänen nimissään jää historian kirjoihin - ts. hän tultaisiin uhraamaan!
Hohhoijaa
Jos hänen esimiehensä vääristelevät tutkimuksia, he joutavat luonnollisesti asiasta vastuuseen.
Jokaisella organisaatiolla on kuitenkin tehtäväjako ja hierarkkia. Ei yrityksen nimissä voi tarjouksiakaan tehdä kuka tahansa satunnainen työntekijä.
Vastaavasti vain Suomen ulkopolitiikasta virallisesti vastaavat henkilöt voivat toimia Suomen nimissä ulkopolitiikan lausuntoja antaen.
Vihreät eivät näytä tajuavan yhtään mitään.
Taitaa oikea ja väärä olla pahasti hakusessa. Ehkäpä myös tosi ja valhe.
Ainakin hallitus ja oppositio ovat vihreille käsitteinä vieraita.
Miten tämän todistat?
Miten tämän todistat? Ollessasi tietyn yrityksen palveluksessa allekirjoitat työsopimuksen yhteydessä että kaikki tuottamassi materiaali on jokaista pilkkua ja pistettä mukaan lukien työnantajan omaisuutta ja että työnantajalla on täysi käyttöoikeus tähän.
Jos tutkija eroaisi ja toisi tutkimuksen tulokset julkisuuteen, niin VTT tai jokin muu toimija yrityssalaisuuteen ja ainoastaan kiistäisi eronneen tutkijan puheet. Eli jos haluat salata asioita Suomessa ja missä tahansa muuallakin maailmassa se on mahdollista erittäin hyvin.
Esimerkiksi entisessä työpaikassani Nokia Siemens Networks Oy:ssä luottamusmiehiä uhkailtiin ja heidän kotiovellaan kävi yrityksen securitymiehet uhkailemassa. Tästä oli tv-juttukin toissa talvena. Osataan sitä Suomessakin ...
Älä pelleile
Jos todella olet tuota mieltä, niin kokeilepa seuraavaa:
Makaa aivan hiljaa selälläsi. Liikkumatta hiljaa. Kuuntele.
Pian aistit aivosolujesi värähtelyn. Värähtelyn, jota koskaan aiemmin et ole havainnut. Havahdut.
Ja pian havaitset järkytykseksesi, että olet aivan samaa mieltä minun ja muiden kanssa.
Miksi totuutta pitää muutella - molemmilla puolilla?
Edelleen ihmettelen että siis tietyn asian puolesta (vaikka se olisi isänmaallista) saisi siis valehdella ja väärentää tutkimustuloksia. Onhan jo nyt selvinnyt että osa ilmastonlämpenemistuloksista on vääristeltyjä ja otettu aivan muualla mitä raportissa mainitaan. Tai otos on ollut aivan liian pieni mitä on raportissa väitetty. Eli tarkoitus pyhittää keinot! Ei ihme että maamme on kusessa ja niskaa myönten ja onneksi Pekkarinen on sen verran lyhyt kaveri että on ei kusen seasta ei näy muuta kuin pinnalla lilluva tupee!
Kokoomus väitti eilen Greenpeachea terroristijärjestöksi joka vääristelee tilastoja ja tutkimustuloksia. Mutta samoin tekevät lobbarit ovat he millä puolella tahansa. Siksi on käsittämätöntä että esimerkiksi Lex-Nokian tapausessa puolueettomien asiantuntijoiden lausunnot sivuutettiin ja puolueettomien asiantuntijoiden lausuntoja ei haluta kuulla ydinvoimapäätöstä tehtäessä.
EDELLEEN olisin valmis vaikka 6 uuden reaktorin rakentamiseen, mutta miksi AIKUISTEN oikeasti kansalaisille pitää valehdella tai muutella totuuksia omien tarkoitusperien pönkittämiseksi? Vaalien läheisyys ja 99% kansalaisista ei tiedä mitään ydinvoimasta. Kansalaisille on helpompi myydä vihreiden yksipuolista totuutta tai vastapuolen syntyvien työpaikkojen lukumääriä.
Olet oikealla tiellä
Sinulla on vielä paljon oppimista. Mutta olet oikealla tiellä.
Tässä maassa miltei kaikki on tosiaan mätää.
Vaalirahajupakka on pieni ja varsin merkityksetön osa mädännäisyydestä.
Tiedemaailma on luku sinänsä. Totuuden etsiminen ei ole itsestään selvyys, vaan vaarallinen ja epäilyttävä piirre tutkijassa.
"Tutkimattakin on selvää". "Kaikkihan sen tietävät". "Turha tuhlata vähäisiä voimavarojamme itsestään selvyyksien tutkimiseen". Nämä ovat maatalouteen liittyvien tutkimattomien asioiden ehkä yleisimmät viralliset argumentit.
Oikeasti Suomea hallitsee "tiedemafia", jota vapaamuurarit yms kontrolloivat virallisten kontrollien ohella.
Silti tiedemaailma on elinkeinoelämää rehellisempää. Ja hyvä työyhteisö.
Voisin luetella sinulle kymmeniä tutkimusaiheita, mitä Suomessa ei saa tutkia. Ne estetään monin eri tavoin. Mutta ei tietenkään avoimesti kieltämällä, vaan muutoin.
Silti on selvää, että yhteisön rivijäsen ei voi esittää yhteisönsä luvatta yhteisön virallisia kannanottoja.
Tästä ymmärtääkseni on tässä tapauksessa ollut kyse.
Sensuurista
Sensuuria on Suomessa ainakin sotien jälkeen aina ollut.
Joka tasolla.
Lait ovat olleet lakeja. Niiden taakse ovat kätkeytyneet sensuroijat.
Mitä tiukempi laki, sen varmempi ja tehokkaampi sen kierto.
Ennakkosensuuria on aina harjoitettu. Varsinkin päämiestasolla.
Sitä on kutsuttu itsesensuuriksi.
Sitä oli ja on edelleen. Suomettuminen on sen toinen nimi.
Joten ikiaikainen maan tapa on kyseessä.
"Tästä ymmärtääkseni on tässä tapauksessa ollut kyse."
Ei ole ollut kyse siitä, että joku olisi antanut tiedeyhteisön nimissä lausuntoja, vaan siitä että yksityinen henkilö, joka sattuu olemaan tutkija, on ilmaissut eriävän mielipiteen. Se on avoimuutta, johon laitostunut nykytiede ei näköjään kykene.
Byrokraattinen tiedonkulun vaikeuttaminen ja avoimuuden kieltäminen ei millään tavalla edistä tieteellistä ymmärrystä, vaan päinvastoin muodostuu sille esteeksi. Tiedon panttaaminen ja salamyhkäisyys viittaa aina tieteen ulkopuolisiin intresseihin, eritoten haluun lisätä oman tieteenalan yhteiskunnallista arvovaltaa ja sen instituutioiden nauttimaa rahallista tukea.
Uskonnollisten yhteisöjen johtajat ovat aina ymmärtäneet mysteerin (salaisuuden) psykologisen merkityksen, ja käyttäneet sitä järjestelmällisesti hyväkseen uskonnollisten joukkoharhojen ylläpitämiseksi. Sama salatun tiedon psykologia toimii yhtä hyvin tieteellisessä kulttuurissa, jossa papiston paikalla vain on asiantuntijoiden eliitti.
Tieteellisen kulttuurin ylipapisto ymmärtää, että jos he tekisivät työnsä täysin avoimeksi kaikelle kansalle, he särkisivät samalla illuusion siitä, että tieteellisellä eliitillä yksin on hallussaan avaimet maailmankaikkeuden salaisuuksiin. Tässä psykologisessa tehokeinossa piilee tieteen yhteiskunnallinen valta, ja juuri siksi tiedekulttuuri pitää siitä kiinni kynsin ja hampain.
Olet oikeassa
Toivottavasti tiedeyhteisön tilasta voidaan joskus keskustella asiallisesti.
Raha on nykyisin kaiken mitta. Myös tieteen ja yksittäisen tutkimuksen tason mitta. Mitä enemmän saat hankittua itsellesi rahaa, sitä parempi on tutkimuksesi ja sinä itse.
Totuus on tietenkin päinvastainen. Totuuden puhujalla ei juuri ole ystäviä eikä ainakaan rahoittajia.
Valheesta kannattaa maksaa ja maksetaan. Totuus on kiusallinen tai ainakin rahamiehille hyödytön tutkimuksen tulos, koska siitä koituva hyöty on yleinen, yhtäläinen ja julkinen.
Ilmastotutkimus esimerkiksi on monelta osin huuhaata. "Vihreät tutkijat" ovat yhtä luotettavia kuin tupakkafirmojen syöpälääkärit.
Pata ja kattila
Puolueiden toimintaperiaatteet ovat melko samanlaisia, mutta äänestäjät ovat muuttuneet kriittisemmiksi. Joten ihan kaikki ei mene läpi. - Tämä siis molemmille teille.
Uutisointi
Pyrimme uutisoimaan monipuolisesti eri näkemyksistä ja herättämään keskustelua. Samaa mieltä ei tietenkään tarvitse olla, eivätkä mielipiteet mitenkään edusta lehden linjaa - puolueettomiahan tässä ollaan. Asiahan esitetään jutussakin nimenomaan kyseisen henkilön väitteenä, vieläpä rajuna sellaisena.
Vihervasemmistolaista sontaa ja höttöä muka puolueettomasti?
Keskustelunavaajana toimiessanne "lehtenne" puolueettomuus on ollut käytännöllisesti katsottuna olematonta. Vihervasemmistolainen höttö on ollut erittäin pätevästi ja laajasti edustettuna koska toimituksen vihervasemmistolaiseen ideologiaan kuuluva hölmöily on arvatenkin miellyttänyt "toimittajien" maailmankuvaa. Valitettavasti vihervasemmistolainen sekoilu ei ole tarkemmin tarkasteltuna kestävää eikä tasapuolista vaan yksisuuntaista propagointia.
Hyvä esimerkki usarin "puolueettomuudesta" on sen nostamien blogaajien poliittinen suuntautuminen joka erinomaisesti kuvaa lehden vihervasemmistolaista arvomaailmaa. Tällä toki on tiettyjä piirejä hyväilevä vaikutus, mutta tiukan ja asiallisen uutisoinnin sekä tasapuolisen näkemysten tuottamisessa lehti on auttamattomasti hukassa.
Näkemysten uutisoinnissa usari on siis auttamattomasti puolueellinen ja eipä siinä mitään. Poliittisille lehdille on tilaa kunhan poliittinen lehti avoimesti ja reilusti myöntää suuntauksensa. Ikävää asia on silloin kun poliittisesti suuntautunut lehti ei ymmärrä myöntää sidonnaisuuttaan vaan valheellisesti roikkuu itse itseään tarkastellen luodun harhaisen puolueettomuuskäsitykseensä varassa.
Arvon puolikaima,
Jaan näkemyksesi osin, mutta toisaalta mitä muuta voi odottaa, kun 70 -luvun radikaalit vasemmistolaiset vielä tänäkin päivänä opettavat tiedotusoppia tuleville toimittajille. Ynnä tietenkin valitsevat opiskelijat myllyynsä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Usari on lehtien kentässä hyvin tervetullut poikkeus, jota vain harva lehti kykenee menestyksellisesti haastamaan. Jos otetaan vastakkaiseksi esimerkiksi vaikkapa Hesari, niin Usari voittaa puolueettomuudessa 6-0 eikä tämä ollut kulunut slogan vaan todellinen lopputulos. Hesarissa nämä meidän virallisesta totuudesta poikkeavat mielipiteemme tuskin olisivat kauaa nähtävillä. SIIS parantamisen varaa on, mutta antaisin silti Usarille arvosanaksi kasilla alkavan numeron.
Mielenkiintoista -
Mielenkiintoista - Eija-Riitta Korhola ei suostunut kommentoimaan vajaa kuukausi sitten Brysselissä lainkaan tapaus Lex-Nokiaa, koska hän ei ollut seurannut asian käsittelyä.
Tulkitsenko siis nyt Eija-Riitta, että sinulla on ollut kaiken MEP:n tehtävien ohessa ollut aikaa perehtyä kaikkiin lausuntoihin, kaikkiin puheisiin ja kaikkiin käänteisiin ydinvoimalupa käsittelyssä?
Onko tämä tulkittavissa siten, että ydinvoimalobbarit ovat pitäneet sinut ajantasalla vaiko kokoomuksen puoluetoimisto? Huomaa oikeistolaisen poliitikon arvot - ihmisten perustusoikeuksiin liittyvä lakimuutos ei sinua kiinostanut lainkaan, mutta teollisuudelle rahaa ja voittoa tuova päätös kiinostaa. Noh ei sudesta lammasta saa tekemälläkään - edes ydinvoiman lauhdevedessä keittäisi.
Perussuomalaiset ovat maan suola ja VIhreä liitto puutarhakurkku
Jotenkin on hauska seurata, millaiseen paniikkiin Kansallinen Kokoomus joutui, kun ympärisövaliokunta totesi, ettei kahta voimalaa nyt tarvita.
Sanna Perkiö reagoi koleerisesti heti, mutta Päivi Lipponen on edelleen kaapissa eikä reagoi, vaikka aikaisemmin vaati myös muita Olkiuoto-4:n kannattajia ulos kaapeistaan.
Euroopan parlamentin vaalien aikana Arja Alho totesi, että "ydinvoiman kannattamisella olisi saanut vaalirahaa".
Minusta Eija-Riitta Korholan kannattaisi nyt perustella, miksi Fennovoiman lisäksi myös TVO tarvitsee voimalaa, vaikka Olkiluoto-3:kaan ei ole tullut valmiiksi ja vaikka Ruotsin valtiopäivät jo teki myönteisen ydinvoimapäätöksen.
Voiko Hassin suhteen olla "puolueeton"!
tai vain olemalla hiljaa!
Aina kun Hassi aukaisee sanaisen arkkunsa, on parempi pistää filtterit korviin.
Tendenssipuhe on myös sitä, että väittää toisten mielipidettä sensuuriksi.
Hassi itse paapoo "Teostoja"
Ja nehän vasta vaativat kaikenlaisia kieltoja nettiin ja liiketoimintaan!
Tuttua jo aikaisemmin!
Todellinen sensuuri ja uhkailu on jo kauan vallinnut maamme kielipolitiikassa. Tästä ei Vihreät ole jostain syystä ollut koskaan huolissaan.
Toimittajat ja tutkijat ovat vuosikymmeniä vaienneet keinotekoisen kaksikielisyytemme kalleudesta ja järjettömyydestä pelätessään seurauksia.
Jyväskylän Yliopiston tutkijat naureskelivat kahvipöydässä, kun heiltä asiaa tiedustelttin. Tietysti nimettömänä. Kuulemma olisi turhaa toivoa enää yhdenkään apuraha-anomuksen menevän läpi, jos kyseinen kriittinen tutkimus tehtäisiin.
Eräs YLE:n toimittaja menetti työpaikkansa, kun hän tauolla ruokalassa oli ääneen pohdiskellut FST:n ylisuuria resursseja.
Eduskunnan pohjoiskorealaiset äänestysluvut kielilain hyväksymisessä kertovat samaa karua kieltä.
Eli "Hurrin pelko on viisauden alku" pätee yhä Suomessa. Kiihkeimpiä pakkoruotsittajia ovat yllättäen suomenkieliset päättäjät.
Svekomafia on ollut todellisuutta Suomessa jo kauan.
Mikä tahansa kansallista itsenäisyyttä rajoittava käy
Suomessa parlamentaarinen enemmistö koostuu epäisänmaallisista. Suomalaiset ovat vähemmistöhä Suomessa. Eurooppalaiet ovat miehittäneet Suomen esiintyen naisina, feministerinä, homoina, NATO-kokoomuslaisina ja eurososialidemokraatteina.
Miten meidän kunnon suomalaisten oikein käy, kun koko valtio on naisitettu epäinsänmaallisilla pelureilla.
Tulkaa maan päälle takaisin
"Hassin mukaan Suomessa vallitsee sensuuri.
Tänä päivänä Suomen energiapolitiikassa vallitsee itsesensuuri."
Ja tämäkö on teidän ikäiselle poliitikolle joku uutinen?
Suomessa vallitsee sensuuri monessa muussakin asiassa. Jopa ihmisen kutsumanimi voi olla sen kohde, kuten...
Hassi
Vanha Stalinisti vetelee vanhasta muististaan, mikäs siinä hänellä on näistä salailuista nähtävästi omakohtaista kokemusta.
"...Hassi viittaa Yle
"...Hassi viittaa Yle Uutisten tämänpäiväiseen juttuun, jonka mukaan VTT:n tutkija Jari Ihonen on saanut kirjallisen varoituksen, koska hän on esittänyt ydinvoimalupia kyseenalaistavia tietoja eduskunnan valiokunnassa ja julkisuudessa..."
Se ei Hassia tietenkään haittaa, että kyseinen tutkija on täysin jäävi antamaan ydinvoimasta mitään kommentteja.
Ihonen on mm.
- Puheenjohtajana Suomen Tuulivoimayhdistyksessä
- Tuulivoimayhtiö Lumituuli Oy:n Hallituksenjäsen
Ja ydinvoimalupia esitellyt
Ja ydinvoimalupia esitellyt virkamies ei ollut jäävi :)
Onko polttokennotutkija
ja Suomen Tuulivoimayhdistyksen hallituksen jäsen, sekä Lumituuli Oy:tä siellä edustava henkilö esteetön tai neutraali arvioimaan ydinvoimaa VTT:n nimissä?
Kyseessä taitaa olla paremminkin vihreiden tuulivoima-asiantuntija tyrmäämässä ydinvoimaa.
Hassu-Hassi
Onhan tuo ollut yleisessä tiedossa.
Valtion palkkalistoilla olevat eivät saa julkisuudessa kertoa omia mielipiteitään ilmastonmuutoksesta ilman pelkoa seurauksista. Siis Hassin kanssa *eri* mieltä ilmastonmuutoksesta olevat korkeassa asemassa olevat tiedemiehet mm. GTK:lta.
Olisi todella ilahduttavaa jos Hassi ajaisi muutosta tähän käytäntöön. Samalla paljastuisi millainen "tiedeyhteisön konsensus" asiasta todella vallitseekaan. Siitäpä Hassi tuskin ilahtuisi.
Aulis Junes
Aulis Junes totesi, että Satu Hassi on uusliberaali, minkä jälkeen hän ei enää päässyt edes Vihreän liiton kunnallisvaaliehdokaslistalle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aulis_Junes
Jos Ihonen olisi "neutraalisti" kertonut myös VTT:n kantana
senkin, kuinka pähkähullua touhua on tuulivoiman rakentaminen Suomeen - olisimme suurin piirtein oikeilla jäljillä.
Kylminä pakkaspäivinä propelleja pyöritetään ydinvoimasähkön avulla! Se on totuus joka ei pala tulessakaan
Kaikkien salaliittojen äiti
No nyt se lopultakin Hassille selvisi. Ydinvoiman takana on oikeasti vain yksi mies - Mauri Pekkarinen! Muut 5,3 miljoonaa suomalaista on erehdytetty, peloteltu ja vääristelty... Mutta voi miten on myöhäistä keksiä tämä!
Teollisuuden projekti yhteiskunnan alasajamiseksi
Pekkarinen syö nyt (ennustetusti) ydinvoiman työllistämisvaikutus-lupauksensa eikä lupaa enää mitään kun iso ydinjuna on lobaten puksuttamassa teollisuuden pikaenergiasuunnassa.
Raha, työ ja hyvinvointi ulkoistetaan Suomesta - ja valtiokäsite puretaan oikeistolaiseen malliin. Luodaan ääri-ilmiöiden ja pelon yhteiskunta, jossa jaettu hyvinvointi siirretään syrjään kilpailuhurmoksen ja kontrolloimattoman teollisuuden tieltä.
Ja ideologian hylänneet ihmiset eivät usko, että kaikki on nyt vain politiikkaa, suuruudenhullua EU-ideologiaa, millä ei ole mitään tekemistä luottamuksen ja järjen kanssa.
Katsokaa ensin ideologiaa, tavoitteita ja sitten vasta luottakaa. Politiikka on aina ideologiaa.
Vihreiden tavoite on nyt politiikan sisäpiirin "hyväksyntä", vihreiden poliitikkojen omahyväinen uraputki - ja siten sisäpiirin tukeminen ilman vihreää ideologiaa.
Miksi?
Toimitus: Miksi tästä on poistettu täysin asiallinen vastaukseni??
Niin. Miksi ihmeessä???
Se oli täysin asiallinen ja maltillinen. Mikä sensori sinne toimitukseen nyt on palkattu?
Jos reaktori olisi tilattu Venäjältä? olisiko Vasemmiston ääni
muuttunut kellossa?