Faktakulma
Näin Suomessa irtisanottiin
Suurimpia irtisanomisia alkuvuodesta olivat UPM Kymmene (1046 irtisanottua), STX Finland (430) ja Nokia (408). Eniten lomautuksia oli Wärtsilällä ja Stora Ensolla. Pörssiyhtiöiden osalta yt-neuvotteluja oli eniten metalliteollisuudessa, toiseksi eniten paperiteollisuudessa ja sen jälkeen it-alalla ja muilla palvelualoilla.
SAK:n tiedot irtisanomisista ja yt-neuvotteluista perustuvat pörssitiedotteisiin ja muihin julkisiin lähteisiin.
Irtisanottujen ja yt-neuvottelujen piirissä olevien työntekijöiden määrä jäi alkuvuodesta selvästi viimevuotista pienemmäksi, tiedottaa Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK. Samaan hengenvetoon SAK muistuttaa, että positiivisesta merkistä ei kannata innostua liikaa.
-Vaikka tilanne ennätyksellisen huonoon viime vuoteen verrattuna on kääntynyt parempaan, epävarmuus monilla aloilla jatkuu, SAK:n elinkeinoasioiden päällikkö Janne Metsämäki toteaa.
SAK:n keräämien tietojen mukaan tammi-kesäkuussa 2010 irtisanottiin 5606 työntekijää. Yt-neuvottelut koskivat samaan aikaan yli 33 000 työntekijää.
Viime vuoden vastaavat luvut olivat irtisanottujen osalta yli 12 000 työntekijää ja yt-neuvottelujen osalta yli 130 000 työntekijää.
Yt-neuvottelujen piirissä olevien työntekijöiden määrässä ollaan edelleen kolminkertaisella tasolla verrattuna vuosiin 2007 ja 2008.
- Merkit talouden ja työllisyyden kasvusta ovat vielä heikkoja. Siksi tarvitaan lisää rahaa työllisyyteen, Metsämäki muistuttaa.
SAK vaatii toimenpiteitä erityisesti kasvaneen nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon.
SAK:n mukaan ensi vuoden budjettiin on saatava vähintään 70 miljoonan euron lisäys työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, jotta kasvaneeseen työttömyyteen voitaisiin vastata edes välttävästi.
Faktakulma
Näin Suomessa irtisanottiin
Suurimpia irtisanomisia alkuvuodesta olivat UPM Kymmene (1046 irtisanottua), STX Finland (430) ja Nokia (408). Eniten lomautuksia oli Wärtsilällä ja Stora Ensolla. Pörssiyhtiöiden osalta yt-neuvotteluja oli eniten metalliteollisuudessa, toiseksi eniten paperiteollisuudessa ja sen jälkeen it-alalla ja muilla palvelualoilla.
SAK:n tiedot irtisanomisista ja yt-neuvotteluista perustuvat pörssitiedotteisiin ja muihin julkisiin lähteisiin.

Kommentit
Maltti
Eikö vastuuntuntevan ay-liikkeen kuuluisi yhteiskunnan subvention lisäksi puhua vakavasti työrauhasta sekä palkkamaltista ja ehkä muutaman vuoden nollaratkaisusta.
Järki käteen,Suomi nousuun. Muistaa myös niitä kovia henkilöitä jotka osaavat myydä ulkomaille Suomalaiset tuotteet,ei niin hyvää tuotetta joka itsensä myisi täältä periferiata.