Sunnuntai 27.5.2012

Tilanneviesti

Yritit todennäköisesti avata vanhentunutta STT:n uutista, jota ei enää ole sivustollamme.

Ammuskelun syy käsittämätön: Riita drive in -jonossa

Luotu: 
6.7.2010 08:10
Päivitetty: 
6.7.2010 17:18
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Epäillyt saatiin kiinni autostaan Porvoonväylällä. Arkistokuva.

Kolme ihmistä on kuollut Porvoon McDonald'sin pihalla tapahtuneessa ampumisvälikohtauksessa.

Välikohtaus sai alkunsa ilmeisesti riidasta hampurilaisravintolan autokaistalla. Uhrit ja epäilty olivat ilmeisesti tuntemattomia toisilleen.

Kolmesta uhrista yksi ei kuollut välittömästi, vaan hänet kuljetettiin Helsinkiin sairaalahoitoon. Hän menehtyi kuitenkin sairaalassa iltapäivällä.

Poliisi on ottanut kiinni kolme henkilöä, joista yhtä, vuonna 1969 syntynyttä porvoolaista miestä epäillään ampujaksi.

Menehtyneet olivat vuonna 1982 ja 1965 syntyneitä askolalaisia miehiä. Vakavasti loukkaantunut oli vuonna 1982 syntynyt loviisalainen mies.

Epäillyt saatiin kiinni autostaan Porvoonväylällä. Epäillyn hallusta löytyi kiinniottotilanteessa käsiase.

Poliisi sai tiedon tapahtumasta hieman kahden jälkeen aamuyöllä. Poliisin mukaan myös sivulliset olivat vaarassa ampumavälikohtauksessa.

Hampurilaisravintolan yrittäjäomistaja Hannu Nurmi kertoo riidan syntyneen asiakkaiden välille. Tapahtumahetkellä autokaistalla oli muutama auto. Ravintolan työntekijät ovat kunnossa. Nurmen mukaan poliisit selvittävät tapahtumien kulkua valvontakameroiden nauhoitusten avulla.

Porvoon McDonald's sijaitsee noin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Sen autokaista on auki ympäri vuorokauden.

Yritykset: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

PataAssa

Porvoolaislähteiden mukaan, ampujaseurue oli ilmeisimmin kansallispukua käyttäviä ja surma-asehan on jo varmentunut laittomaksi.

Silti täällä jotkut kyselevät väräjävällä äänellä:"kuinka monta vielä Holmlund?" ja vaativat täydellistä käsiasekieltoa laillisille aseille. Tämä on täysin absurdia.

Mahtaako samaisten ihmisten logiikka käsittää sitten myös seuraavan päätelmän: "Yksi rikollinen maahanmuuttaja raiskaa naisen ja jää kiinni. Kaikki rehellliset, asianmukaisilla luvilla oleskelevat maaahanmuuttajat on heti kiellettävä ja poistettava maasta heti." ?

Tsemppari

Tahallisia pahoinpitelijöitä ja tieten tahtoen toisilta hengen ottavia henkilöitä varten täytyy perustaa "Suljettu saari", josta ei ole paluuta.

demarien vihollinen no1

...ampujalle elinkautinen. Vahinko vain, että suomessa ei saa 25 vuoden tappotuomioita. 25 vuotta telkien taakse tappajat...
Oulunkylässähän, nakkikioski jonossa, murhattiin myös , kun jonossa olija piti kovaa ääntä...

veijo venäläinen

Paskajutut kuuluvat iltalehdille.

Tänne vaan Asiauutisia.

Asiauutiset veloitetaan heti
maksettavaksi ilmoittavalta
viranomaiselta.

Pentti Perusinssi

Kaupungilla asioidessani, ihan päivälläkin, viime vuosina oudon ilmiön. Osa ihmisistä ikäänkuin etsii riitaa jopa tavallisessa kaupassa. Jos pienikin syy tai sen epäilys täyttyy alkaa silmitön agressiivinen ja päällekäyvä huuto ja riita. Ja se tyyli millä asioista huomautetaan, se on jotakin pöyristyttävää. Etsitään mahdollisimman suora tapa ....uilla. Ikäänkuin monella olisi tyynen pinnan alla räjähdysaltis ja tappelua haluava alias. Minusta pinnan alla kytee ovatko muut huomanneet vastaavaa? en yleistä mutta kuitenkin. Toinen asia on oma käyttäytyminen, tulisi muistaa että vaikka verbaalisen henkilön on kiva vedellä "sanan säilällä" voi se olla todella vaarallista. Näin kerran suositussa ravintolassa kun joku herra huomautteli parille juipille jostakin pikkuasiasta. Juipit menivät äijän perässä vessaan ja pahoinpitelivät miehen tosi pahasti, kun ukko löytyi olivat tekijät menneet menojaan. Tällaiset tilanteet voi useimmiten väistää. Tämä Porvoon juttukin on sellainen ettei se ratkea aselupapolitiikalla, ase on kaiketi luvaton ja tekijä ei ensikertalainen, normityyppi ei kanna asetta keskellä yötä mukanaan. Kireäksi on mennyt....

tourette

hanari ottaa ja lukee tarkemmin. Laiton ase, poliisin vanha tuttu. Miksi pitää kaataa saastaa urheilijoiden niskaan ilman mitään syytä?

tourette

hanarikalevi on hyvä, ja kertoo mitenkä tämän poliisin vanhan tutun laittomasti hallussaan pitämä ase saataisiin vielä kielletymmäksi?

tapio_o_neva

Ase oli jo yhden kerran kielletty, koska sille ei ollut hallussapitolupaa. Lisäksi aseen pitäminen hampurilaisravintolan alueella ei ole perustelua, ellei ole menossa ampumaradalle tai tulossa sieltä.

Toisin sanoen ase on ollut kielletty jo nykyiselläkin lainsäädännöllä.

Kasmalas

Kaikki aseet ovat alunperin laillisia.
(Myöskään kukaan ei liene syntyessään poliisin vanha tuttu.)

Urheilijoita ei pidä tietenkään syyllistää, mutta eivät hekään voi laatia lakeja "mu-mutta kun se niin hieno laji"-sössötyksellä.

joniv

Tarkemmin sanotuna hevosurheilu. Laittomia aseita liikuskelee eniten raviradan parkkipaikalla.

Mitä jos näitä luvattomia aseita ruvettaisiin vaikka keräämään pois. Helpoiten se onnistuu raviradan parkkiksella.

snadi

Hevosurheilun parissa toimivien harrastuksia tarkemmin tuntematta, voinen kuitenkin todeta että pääkaupunkiseudulla on useampia alueita joilla erilaisten kerhojen ja harrastuspiirien parissa asioivat ovat yllättävänkin avoimia kaupitellessaan rajojen takaa kuljetettuja "vaihtoesineitä" tarpeistoineen. Jossain määrin vaikuttaa ilmeiseltä että luvattomien aseiden kaupassa kansainvälisyys ja aseiden kohdemaiden vaihto on jonkinasteinen käytäntö. "Kamat" saattavat liikkua jossain määrin samoissa piireissä ja toimia jopa rahoituskeinoina toisenlaisen "kaman" hankintaa varten? Luvattomien ampuma-aseiden tarjonta ja saatavuus ollee 90 luvun jälkeen jopa lisääntynyt?

Kasmalas

Älä viitsi näsäviisastella.

Ne ovat tietenkin uusina tehtaalla/kaupassa luvattomia, mutta eivät laittomia, koska tehtaalla/kaupalla on lupa pitää hallussa (vielä) luvattomia aseita. Ymmärsitkö?

hanari

Ihanteen mukaan roskasakki elää. Jos aseita ihaillaan, mulle kans. Ja kun laillista ei saa ja lisäksi laiton on puolta halvempi, siitä vaan ja poks poks, mulle ei vtuilla.

kpyora

Nimimerkille Hanurista voi vain todeta, että pari eurooppalaista käsiasekieltokokeilua on johtanut täysin epätoivottuun tulokseen. Väkivalta on vain lisääntynyt. Yhteiskunta, jossa vain viranomaisilla - ja rikollisilla on aseita, ei ole terve.

h.j.j

Odota miellenkiinolla kunka monta samalaista tai saman tyypistä tapausta sattuu, varsinkin jos helle jatkuu pitkään.
Sillä aikasemmin olen huomannut jos näin on niin viina ja helle sekotaa aika monen ihmisen pään Suomessa.

TV-pappa

edustoja pitää aina varoa epämääräisten kulkijoiden takia. Tällä kertaa sitten vuorossa tämä maailmankuulu MC Donald, huomenna ties mikä MC Enkelikerho. Kun on aina matkassa niitä laittomia pyssyjäkin, vaikka niitä kuinka on yritetty kieltää lailla.

tapio_o_neva

Miten sellainen kirjoitetaan? Eiväthän puukottavat, ampuvat ja verikostavat mustalaiset voi olla mikään erityisryhmä, johon kohdistetaan sanktioita Euroopan unionissa. Suomessa teräaselaki säädettiin sitä varten, että saatiin manneilta puukot pois kauppatoreilla. Muuta rasistista mustalaistenvastaista lainsäädäntöä ei Suomessa olekaan - vai onko?

Teräaselaki rajoittaa myös kansallispuvussa liikkuvien eteläpohjalaisten oikeutta pukeutua vapaasti.

masat

Eikös lainsäädäntöön olla lisäämässä sellaista rikosnimikettä?
Tällaiset väkivaltaisuudet saadaan varmaan poistetuksi, mikäli laki etenee. Olisi muuten ollut Porvoossa parempi käyttää pippurisumutinta, niin jälki olisi ollut siistimpää.

villevallaton

Moni täällä on kovasti tiukentamassa aselainsäädäntöä.

Kertokaahan minkälaisella aselainsäädännöllä saadaan LAITTOMALLA aseella pikaistuksissaan ammuskeleva MUSTALAINEN kuriin?

TakojaIlmarinen

Sosiaali turvasta puolet pois, mutta ei kuitenkaan Mersua!
Mersun menetys suistaisi omistajan vielä pahempaan rikos kierteeseen.

Romaanit kävelivät keskellä autokaistaa Naisten klinikan pääovella.
Kävin noutamassa samaiselta ovelta hyvin sairaan heikkokuntoisen henkilön.
Kun romaanien piti väistää alkoi syljeskely!
Ilmeisesti sylkeä erittyy runsaasti, jos romaani joutuu väistämään valkolaisen autoa!
Nyt vasta ymmärrän millaiseen vaaraan asetin meidät!
Olisi voinut lentää muutakin kuin sylkeä...
Kummallisia ihmisiä!
Turha laulella vaikertavia lauluja, joissa kysellään miksi ei ymmärretä....
En tosiaan ymmärrä ja käsitykseni kyseisen heimon tavoista vain vahvistuivat.

asa

Laiton se ase tuskin on ollut, luvaton toki. Laittomia aseita suomessa ovat mm. biologiset aseet ja ydinaseet. Ampuma-aseet ovat luvanvaraisia, luvan puuttuminen ei tee aseesta laitonta, vaan luvattoman.
Luvaton ase ei ole välttämättä ollut koskaan luvallinen suomessa. Se on voitu tuoda jostain muusta maasta tai olla vaikka sotamuisto.
Rikolliset saavat aseensa aina. Aseiden kieltäminen kunniallisilta kansalaisilta ei vaikeuta vähääkään rikollisten aseidenhankintaa.
Ennemmin kannattaisi kieltää pikaruokalat ja nakkikioskit. Sillä saisi parannettua turvallisuutta ja samalla kansanterveyttäkin.

Kasmalas

No joo, luvaton on kai oikea termi.

"Luvaton ase ei ole välttämättä ollut koskaan luvallinen suomessa."

Mutta ollut luvallinen joissain muussa maassa.

"Rikolliset saavat aseensa aina. Aseiden kieltäminen kunniallisilta kansalaisilta ei vaikeuta vähääkään rikollisten aseidenhankintaa."

Kyllä vaikeuttaa melko lailla, koska murroissa (luvalliset) aseet ovat erittäin haluttua tavaraa. Salakuljetus ei liene aivan helppoa.

Suurin osa käsiaseiden luvanhaltijoista eivät ole kunniallisia kansalaisia, jo pelkästään sen takia että ovat puhuneet poliisille paskaa että harrastavat muka ampumaurheilua. Todellinen motiivi on kai joku lapsellinen brassailu, räiskiminen, asefetisismi, itsepuolustus tai jotain muuta hölmöä. Roskasakkia sanon minä.

tourette

Murtovarkauksissa jää rosvojen saaliiksi vuosittain Suomessa 100-200 ampuma-asetta, joista on lyhyitä ns. käsiaseita vain pieni osa. Se on promillen murto-osia luvallisista aseista ja osa saadaan vielä takaisinkin.

Salakuljetus EU:n sisällä _on_ helppoa - suurin osa huumeista on salakuljetettua ja määrät eivät aivan vähäisiä. Aseiden, hormonien yms. salakuljetus on aivan samoissa kanavissa.

Aseiden kieltäminen kunniallisilta kansalaisilta ei todellakaan vaikeuta vähääkään rikollisten aseidenhankintaa.

Mitä tulee "todellisiin motiiveihisi", voit vapaasti pitää sekaiset projektiosi oman kipeän pääsi sisällä.

Kasmalas

Ehkäpä niitä ei tosiaan murroista pahemmin laittomille markkinoille tule, mutta kuinkas paljon "kunnialliset" kansalaiset myyvät luvallisia aseita esim. raha- tai kamapulassa ja asenumeron viilattuaan eteenpäin, tiedätkö?

Mutta pointti oli että luvaton ase on (käytännössä) aina ollut aiemmin luvallinen. Joten "luvallinen/luvaton"-argumentti on täysin turha.

"Mitä tulee "todellisiin motiiveihisi", voit vapaasti pitää sekaiset projektiosi oman kipeän pääsi sisällä."

Tuota, esitin vain oman näkemykseni käsiaseen omistajien motiiveista (perustuu havaintoihin kavereistani). Kerro toki oma käsityksesi.

asa

Tavalliset ampuma-aseet eivät ole luvanvaraisia kaikissa maissa. Vaikka Suomessa kiellettäisiin kaikki aseet, ei se vaikuta muihin maihin mitenkään.
Aika vähän lyhyitä aseita varastetaan. Luvallisen aseen omistajat pitävät niistä yleensä hyvää huolta, sillä jos aseita säilyttää huonosti, ne otetaan pois. Aseiden salakuljettaminen on paljon helpompaa, kuin huumausaineiden, joita salakuljetetaan suuria määriä suomeen.
Aselupia omaamattomat kansalaiset ovat vähemmän kunniallisia kuin luvan omaavat, sen kertovat tilastotkin. Tuskinpa tuolla ampujallakaan oli aselupaa.

Kasmalas

"Tavalliset ampuma-aseet eivät ole luvanvaraisia kaikissa maissa."

Joten sitten laillisia ko. maissa ja salakuljetuksen jälkeen luvaton.
Siis huomio että luvaton ase on aiemmin ollut luvallinen/laillinen pätee yhä.

asa

Jos pikkiriikkisessä maassamme kielletään lyhyet aseet, on maailma niitä pullollaan. Kaikkialla ne eivät ole edes luvanvaraisia. Salakuljettaminen on helpompaa kuin esim. huumausaineiden. Edelleen meillä on paljon esineitä, joita voi väärinkäyttäen tappaa tai vahingoittaa ihmisiä. Kaikkea ei voi kieltää kuitenkaan, joten kannattaisi keskittyä hoitamaan sairaat ja rikolliset yksilöt pois kaduilta. Ainakaan henkirikoksen uusimisen jälkeen ei pitäisi päästä vapaalle enää koskaan.

Wallois

En ole vieläkään löytänyt tälläistä virallista tahoa joka olisi kertonut tekijän olevan romani, ainoastaan jotain yksittäisiä blogi-merkintöjä jotka eivät ole tiedoitusvälineitä..

TakojaIlmarinen

Ei siis mustalaistieto vaan romaanitieto!
Voivat loukkaantua jos heitä nimitellään mustalaisiksi.
Wallois korjaa heti tekstisi, ettei käy huonosti....

Wallois

Jätetään se jälkipolville muistoksi siitä, että kaltaisenikin "mokuttaja" ja tummaihoisen naisen aviomies voi tehdä tälläisen virheen.

Eikä tule kesäkiloja kun ei tohdi mäkkärin drive-iniin..

kottoson

Säädökset pitäisi laajentaa kattamaan myös laittoman aseen ostoa suunittelevia, jonka tulisi myös olla rikos.

Osto aikeet tuli säätää lailla säilytettäväksi näille erikseen määrätyssä paikassa jota viranomaiset valvoisivat.

Lisälakien vastustaminen pitäisi myös tehdä luvan varaiseksi.

Näillä toimilla saataisiin ammati ja taparikollisten (ATARI)asearsenaali HELPOSTI rajoitettua EU:n asettaman direktiivi rajoihin ja näin ollen voisimme täst edes näyttin burgerimme rauhassa.

JAK

Kovasti ollaan taas aseita takavarikoimassa. Minä en ainakaan halua elää valtiossa, missä ainoastaan valtion väkivaltakoneistolla on aseet käytössä. Näistä valtioista on liikaa historiallista näyttöä. Aseeton kansa on aina ollut orjanroolissa.

hanari

Asiat ratkaistaan sinun maailmassasi periaatteella "nopein vetäjä elää". Tappavan aseen kahvassa on aina ihminen (tai koira). Lyhyellä logiikalla aseiden poistaminen vähentää ampumisia?

Kasmalas

Lain mukaan aselupia ei anneta valtion väkivaltakoneistoa vastaan vaan metsästys- ja urheilukäyttöön. Rikot siis lakia tai ainakin sen henkeä, ja olet mahdollisesti valehdellut aselupaa hakiessasi - "urheiluammuntaahan minä harrastan, ihan totta".

äijä

Iltalehden haastatteleman paikallaolijan mukaan oli ollut riitaa tupakan sytyttämisestä. Samassa autossa ollut raskaana oleva nainen, joka olisi joutunut altistumaan tupakansavulle.
Roskaruoka ja tupakansavu olisi ilmeisesti ampujan mielestä vahingoittanut syntymätöntä lasta ja kun nyt sattui olemaan pyssy mukana, päätti suojella viatonta.

hanari

Kansalaisluottamus (ruots. medborgerligt förtroende) oli aikaisemmin Suomen laissa tunnettu käsite. Vuoden 1889/1894 rikoslain nojalla rikoksiin syyllistynyt, joka tuomittiin kuritushuone- tai vankeusrangaistuksiin, oli useissa tapauksissa sen lisäksi tuomittava lisärangaistuksena määräajaksi, 1–15 vuodeksi, menettämään myös kansalaisluottamuksensa.

Nykyään menettää enää sotilasarvonsa.

hjadjad

Asekielloista puhutaan, mutta mistä saataisiin kielto näille ulkomaalais-/romanitaustaisille rikollisille???

Ei suomalainen toista tällä tavalla tapa vaikka kännissä joskus puukolla, kirveellä tai nyrkillä vähän mittaa tulee otettuakin ja sattuu niitä vahinkoja.

Tämähän nyt oli ihan selvä romanin viharikos "valkolaisia" kohtaan!

joukoakoskinen

Jokaikinen tappaja voi luottaa siihen että kukaan ei ammu takaisin.
Pidä aina tikkuaskia ja sytkäriä valmiina ja tarjoa tulta kohteliaasti.

Hae heti pyydettäessä teinilaumalle tupakkaa ja olutta kaupasta.
Kun 12v bimbo alkaa huutaa poliisia "toi ahdistelee mua" - heitä satanen heti.
JNE . . .

Jos haluat selvitä ilman sytkäriä - pitää taskusta löytyä S&W Sigma 1994 :
- selkeät tähtäimet
- DAO-laukaisu
- polymeerirunko
- kaksirivinen lipas, 17 patruunaa

Näin asia nähdään jenkkilässä - ampumistappoja on murto-osa/kapita Suomeen verrattuna.

Näitä saa nyt kun USAssa on tullut voimaan laki joka kieltää yli 10 panoksen lippaat.

Olen pari kertaa rikkonut em. ohjeita. Poliisilla olevat kuvat potkitusta,
verisestä ja hakatusta kropastani eivät sovi USn perheimagoon.

Tyypit uhkailee edelleen - nyt täysi-ikäisenä; 'jos yrität periä korvauksia sut tapetaan'.
No - mikäs auttoi - myin saatavat edelleen. Ehdolla että vasta kuoltuani
pannaan perintään.

Poliisissakin naurettiin; ' siinä sulla henkivakuutus ' - kyseisen "ulosottoviraston"
perimistavat ei liene ihan niitä lempeimpiä.