Faktakulma
1.1.2010 voimaan tullut EU:n uusi otsoniasetus:
Kieltää osittain halogenoituja hiilivetyjä (esim. HCFC-22 eli R-22) sisältävien tai niihin perustuvien laitteiden tuonnin, viennin, jälleenviennin ja varastoinnin EU-alueella. Tällaiset haitalliset kaasut heikentävät otsonikerrosta.
Suomen Ympäristökeskukselta ja tullihallitukselta ei löydy ymmärrystä huolinta- ja varastointialan yrityksiä edustavan Straightway Finland -yhdistyksen kritiikille. Yhdistys väittää sen jäsenyritysten kärsineen huomattavat taloudelliset tappiot viranomaisten "ailahtelevan ja ymmärtämättömän" tiedotuspolitiikan takia.
Kiista liittyy uusittuun EU-asetukseen, joka kielsi otsonikerrosta heikentäviä aineita sisältävien tuotteiden käytön, tuonnin, viennin sekä jälleenviennin vuodenvaihteesta lähtien. Straightway Finlandin mukaan sen jäsenet ja näiden asiakkaat joutuivat myymään kymmeniätuhansia asetuksen piiriin kuuluvia ilmastointilaitteita pilkkahintaan, koska Suomen viranomaisten tiedotus lakimuutoksesta ei saavuttanut toimijoita ajoissa.
Ympäristökeskuksen ylitarkastaja Tapio Reinikainen sanoo Uudelle Suomelle, että viranomaiset ovat päinvastoin toimineet "harvinaisen joustavasti". Asetuksen tiukan tulkinnan mukaan laitteet olisi pitänyt hävittää, mutta Suomi haki EU:lta poikkeusluvan viedä Suomeen varastoidut otsonituholaiset kesäkuun loppuun mennessä Venäjälle, jossa ne ovat sallittuja.
-Kritiikki tuntuu kohtuuttomalta, koska vaihtoehto olisi ollut laitteiden tuhoaminen. Tässä on venytty niin pitkälle kuin mahdollista. Vain Suomi ja Saksa hakivat poikkeuslupaa, selittää Reinikainen Uudelle Suomelle.
Straightway Finland kritisoi etenkin sitä, että kesäkuun loppuun asetettu aikaraja venyi yllättäen kolmella kuukaudella kaksi päivää ennen ajan umpeutumista. Tässä vaiheessa yritykset olivat jo myyneet varastonsa alennuksella Venäjälle.
-Tiedon ajoissa saaminen olisi pelastanut tilanteen, sanoo Straightway Finlandin toiminnanjohtaja Elina Multanen.
Ilmastointilaitteiden myyntisesonki on kesä, joten lisäajasta olisi ollut suuri hyöty.
Reinikaisen mukaan pikainen varoitusaika selittyy sillä, ettei yritysten pyytämää lisäaikaa, jollaisen Saksa oli saanut vuoden loppuun asti, voitu hakea otsoniasetuksen hallintokomitealta kuin kolmesti vuodessa. Lupa saatiin kuitenkin yllättäen kesäkuussa toisissa neuvotteluissa, joihin komitea kokoontui.
-Vertailu Saksaan ontuu, sillä Saksa haki poikkeuslupaa vain ennen vuodenvaihdetta tuotuihin laitteisiin. Suomalaisyritykset toivat laittomiksi muuttuneita laitteita vielä tämän vuoden puolella.
Muuten Reinikainen korostaa yritysten omaa vastuusta lakimuutosten seurannassa.
-Uusi laki määrää valtavaa määrää laitteita. Tämä on yksi pieni yksityiskohta, jonka seuraaminen on toimijoiden vastuulla. Yrityksillä oli yhdeksän kuukautta aikaa tyhjentää varastonsa, sillä laki muuttui lokakuussa ja siitä tiedotettiin heti.
EU, joka haluaa uudella asetuksella suojella otsonikerrosta, ei kuitenkaan vaadi tuhoamaan kaikkia laitteita vaan sallii poikkeusluvalla niiden viemisen Venäjälle. Miksi näin, Tapio Reinikainen?
-Logiikka on siinä, että EU on edelläkävijä ja antaa asetuksella vahvan signaalin markkinoille, että otsonikerrokselle haitallisten laitteiden kauppa ei jatku EU:n kautta. Yksittäisen markkinatoimijan kannalta olisi ollut kohtuutonta vaatia laitteiden tuhoamista, kun ne ovat pienen matkan päässä laillisia. Tässä ei haluttu olla pikkumaisia byrokraatteja.
Tulevaisuudessa halogenoitua hiilivetyä sisältävien ilmastointilaitteiden ja muiden tuotteiden kuljettaminen Suomeen on laitonta, ja toiminnasta seuraa salakuljetussyyte.
Faktakulma
1.1.2010 voimaan tullut EU:n uusi otsoniasetus:
Kieltää osittain halogenoituja hiilivetyjä (esim. HCFC-22 eli R-22) sisältävien tai niihin perustuvien laitteiden tuonnin, viennin, jälleenviennin ja varastoinnin EU-alueella. Tällaiset haitalliset kaasut heikentävät otsonikerrosta.

Kommentit
Thank You
We have lost the opportunity to sell $1.2 million worth of cargo which is stock transferred by end of June to our UAE warehouses resulting in $100,000 towards transportation cost and w/h handling cost. Now this stock is to be send back to Russia/CIS countries which means we have to pay more or less equal amount of additional freight once again. In addition to this we lost the selling opportunity during this season (till end August) which means we may have to take a beating of $300,000 by selling at a loss during next season in Russia/CIS. Over all impact can be approx - $500,000 due to this last minute announcement of the decision.
In addition to this, if the time limit till end September was announced during March itself we would have been in a better position to conclude better deals with our dealers as far as the R22 sell out done by us is concerned. We had liquidated almost 7 million worth of cargo under special offer during the period May/June. This could have been sold at a better price if we had the time limit till end of September, which means $400,000 to $500,000 could have been saved.
We would like to highlight the fact that the lack of clarity and the last minute decisions & limited time frame given for implementation of the regulations has forced us to liquidate huge inventory at substantial loss running into millions of USD. This has adversely affected our confidence level as far as the inventory holding in EU warehouses are concerned. Inventory kept in EU warehouses are considered as a ‘high risk’ factor and our management will definitely think twice before going ahead with any inventory holding decision in EU warehouses.
We hereby request you to strongly convey our displeasure over the un-professional handling of the R22 regulation implementation procedure by EU/Finnish authorities.
well.
According to the news, you should be happy and grateful that these noble and generous bureuc_rats didn't just give order to destroy your property..
I wonder when people simply has had enough of this.
shit happens - again?
Common sense is not the way finnish customs office handles these things - not today, or in the future I’m afraid.
It’s almost like there’s no ability or any kind of freedom to make wise choice or decision?
Poliittista lukutaitoa
Ei "Suomen tulli" ole sen enempää Suomen tasavallan tulli kuin "Suomen pankki" Suomen tasavallan pankki EMU:ssa.
Euroopan unioni on t u l l i u n i o n i ja jäsenvaltioiden kesken vapaakauppa-alue, joten tässä mielessä ei "Suomen" tullilla ole mitään sanomista asiaan, jos EU:ssa on niin päätetty.
EU:ssa yhteistä on:
- kauppapolitiikka, koska EU on tulliliitto
- yhteinen maatalouspolitiikka, joka käyttää 2/3 EU:n budjettivaroista. Se on siis maatalousunini myös
Lisäksi EMU-maiden kesken:
- rahapolitiikka eurossa on yhteistä.
Ennen kuin siis ryhdytte valittamaan suomalaisten viranhaltijoiden "töppöilyistä", ottakaa selvää, mikä johtuu Euroopan unionin tulliliiton yhteisestä kauppapolitikasta ja mikä viranhaltijoiden laiskuudesta, kyvyttömyydestä ja kansanvastaisuudesta.
Näihän se
Yllättävää on, että monet vieläkin kuvittelevat asuvansa itsenäisessä Suomi nimisessä valtiossa. Valitukset sinne, minne ne kuuluvat, missä EU-siellä ongelma.
Verrataan autojen verotukseen
EU on antanut selvät säännöt autojen verotukseen, mutta samainen tulli jatkaa niskurointiaan ja saa vuosittain tuomion ja sanktiot. Jotain logiikkaa? Taustalla vaanii joku iso toimija? Ihan niinkuin siinä hirmuisessa Kiina keskuksen ratsiassa, mikä lopulta kutistui kärpästäkin pienemmäksi.
Freonien valmistus
Yksinkertaisimpien freonien valmistamiseen liittyvä patentti:
http://www.google.com/patents?id=X6FkAAAAEBAJ&pg=PA1&lpg=PA1&dq=3258500&...
on jo umpeutunut.
Kieltämällä tämä yksinkertainen, hyvin tunnettu ja halpa tekniikka saadaan tilalle moninmutkaisempaa, vielä patentoitavissa olevaa ja kallista tekniikkaa.
Perustelut kiellolle saadaan otsonikadosta. Mikä näiden freonien pitoisuus on sillä korkeudella, jolla otsonia esiintyy ilmakehällä?
Jos lomamatka suuntautuu
Jos lomamatka suuntautuu entisen Neuvostoliiton aluelle, kannattaa vähän tsiigailla ympärilleen, varsinkin vähän katutason asfalttia korkemmalle.
Lukemattomilla ikkunoilla ja parvekkeilla pörräilevät kiinalaisvalmisteiset ilmastointikoneet.
Varsinkin nykyinen Venäjä on "järjestäytynyt" demokratia jossa GHOST:in normit toimivat ja joka on lähes järjestelmällisesti ollut estämässä mm. EU-hyväksyttyjen elintarvikkeiden tuontia.
Venäjältä tuodusta ydinsähköstä ollaan hiljaa kuin kuin kusi sukassa. Miksi?
Ehkä siksi, koska se nähtävästi täyttää EU-kriteerit.
EU
Saksassa kaupunkien keskustat ovat ympäristösuojattuja alueita (Umweltzone) ja niihin ei saa ajaa autolla jossa ei ole hiukkassuodatinta. Se koskee saastuttavia diesel- ja vanhempia bensamoottoriautoja.
Auton tuulilasissa pitää olla vihreä lupatarra jossa on luokite 1-4 sekä rekisterinumero. Ilman sitä saa rikesakon. Esim. Berliinin keskustassa ei näe saastuttavia kuorma-autoja. Bussit ja taksit kulkevat maakaasulla.
Suomessa kaupunkien keskustassa pörrää valtavasti saastuttavia diesel- ja raskaan liikenteen autoja.
Tuntuu että Suomi on jälkijunassa ja hyvin saastuttava maa, jossa ihmisten terveys on uhattu sekä ilmasto.
Ns. vihreän energian tekokin on saastuttavaa.
Miksi Suomi ei ota oppia esim. Saksasta tässä asiassa?
Kaikessa yksinkertaisuudessaan..
.. tässä on kyse siitä, ettei Suomen virkamiehillä ollut harmainta aavistustakaan mitä Suomessa tapahtuu ja mitä vaikutusta suomalaiselle elinkeinoelämälle ja sen asiakkaille on uuden määräyksen johdosta. Saksan neuvottelijat olivat päätöksiä tehtäessä ajan tasalla ja tiesivät mitä olivat tekemässä ja hankkivat vuoden siirtymäajan varastoissa olevalle tavaralle.
Asetus numero 1005/2009n on annettu 16.09.2009 ja julkaistu virallisessa lehdessä 31.10.2009. Laki astui voimaan 1.1.2010.
Aika lyhyellä varoitusajalla olisi pitänyt tyhjentää arvioltaa 100 000 kpl n. 50 000 cbm ilmastointilaitteita joista vanhimmat olivat varastoitu jo vuonna 2005.
Huhtikuussa 21.4.2010 saatiin varma tieto lisäajasta 30.6.2010 asti.
Toivotaan, että jatkossa Suomen edustajat ottavat paremmin taustatekijöistä selvää, kun osallistuvat EU:n päätöksen tekoon.