
Rankan rikostaustan omaava epäilty vapautui vasta joulukuussa 2009 elinkautisesta, jota hän istui vaimonsa murhasta ja kahdesta tapon yrityksestä. Ilta-Sanomien mukaan mies teloitti syyskuussa 1995 sängyssä olleen vaimonsa metrin päästä ammutulla pistoolin laukauksella. Hän ampui myös vaimonsa veljeä ja tämän tyttöystävää.
Nyt veli kertoo lehdelle, että Porvoon tapahtumat olivat heidän mielestään lähinnä ajan kysymys.
-Oli tiedossa meille kaikille, että jotain tapahtuu, jos hän pääsee vapauteen. Olimme odottavalla kannalla, hän kertoo.
-Suomen oikeussysteemi ei oikein toimi. Elinkautinen saisi olla elinkautinen. Ihmisistä uskotaan vähän liian hyvää, hän kritisoi Suomen oikeusjärjestelmää.
Suomessa elinkautisvangin tuomion jatkamista käsitellään aikaisintaan 12 vuoden jälkeen. Käytännössä lähes kaikki tuomitut vapautuvat pian vähimmäisajan jälkeen, sillä elinkautisen tuomion saaneet viettävät vankilassa keskimäärin kolmetoista vuotta. Esimerkiksi Iso-Britanniassa elinkautinen voi tarkoittaa loppuelämää vankilassa.
Porvoon veriteon pääepäilty ei ole kuulusteluissa keskiviikkoaamuun mennessä kommentoinut asiaa puoleen tai toiseen. Sen sijaan toinen poliisin suojissa oleva mies on kertonut tapahtumista omasta näkökulmastaan.
-Hänen kertomuksensa vahvistaa meidän epäilystämme vuonna 1969 syntynyttä miestä (pääepäilty) vastaan, kertoo tutkinnanjohtaja Peter Fagerholm.
Poliisin hoteissa on myös miesten kanssa autossa ollut nainen. Hänen kohtalonsa ratkennee jo tänään. Fagerholmin mukaan naisen kohdalla ei liene kyse mistään rikokseen viittaavasta.
Tutkimuksissa ei ole vielä selvinnyt, kuinka monta laukausta McDonald's-ravintolan pihalla ammuttiin.
-Mutta kyllä niitä on vähintään kourallinen ollut.
Poliisi on Fagerholmin mukaan kuullut kaikkia lähellä tekopaikkaa olleita.
-Eli pääpiirteittäin tiedämme, mitä siellä on tapahtunut, hän sanoo.
Kaksi miestä ammuttiin tiistain vastaisena yönä hampurilaispaikan pihalla ja kolmatta haavoitettiin. Haavoittunut kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa.
Pitäisikö väkivaltarikosten vankeusrangaistusten olla kovempia Suomessa? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn täällä.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Rikos ja rangaistus
Ei ole siis rikos ajaa pakoautoa, jossa kyyditettävänä on juuri kaksi ihmistä hengiltä ampunut romaani?
Ajoi varmaan pako autoa sallituilla nopeuksilla?
Onko kysymyksessä taas, ettei vähemmistön tekemät rikokset olekkaan tasa vertaisessa asemassa valkolaisten tekemiin?
Voi tätä yhteiskuntaa kun se ei kykene torjumaan todellista vaaraa, joka aikaisempien uhrien käsityksen mukaan oli suuri!
20 vuotta Sipiriaa
Nikolai I:n aikana 1826 jälkeen olivat asiat.... paremminko?
No ei todellakaan
Pakoauton ajo ei näillätiedoin lie rikollista:
ajattelepa vaikka istuvasi ratintakana - olipa tappaja vaikka kuinka tuttusi/puolisosi/heimoveljesi/kukatahansa - kun päissäänoleva juuri useita ihmisiä ampunut, todennäköisesti hieman kiihtynyt, istuu vänkärinpaikalle ja sanoo jotta nyt mennään.
Ihan satavarmasti mennään eikä meinata.
"Taitaa olla rikollista poislähteinen. Jäädään tähän, eikö jäädäkin?"
Menenkö pankkiryöstäjäsedälleni kuljettajaksi?
???
Niinpä niin
Ulkomaaneläjien vastaanotto Suomeen lopetettava välittömästi. Tahallisten pahoinpitelijöiden ja tappajien tuomioita kovennettava huomattavasti esim. Suljettu saari. Kaikista halvin vaihtoehto valtiolle on ottaa nirri pois kaikessa hiljaisuudessa ilman median osallisuutta.
Viharikos ja kunniarikos
Jos ampumisen olisi tehnyt esimerkiksi entisen vaimon suvulle suomensuomalainen, olisi kyseessä ollut raskauttava viharikos. Nyt kun tekijänä on romaniperinteeseen kuuluva henkilö, kyseessä onkin kunniarikos, josta saa roimat suurkuluttaja-alennukset.
Romanit ovat tulleet Suomeen 1400-luvulla. Koska heidän kotouttamisensa oikein alkaa?
Romaneille reservaatti
Romaneille voitaisiin perustaa oma reservaatti jossa ampuma-aseet ovat sallittuja ja työnteko laitonta.
Reservaatiksi soveltuu piikkilanka-aidalla aidattu kuollut teollisuusalue entisine työväen asuntoineen.
Lisäksi alue olisi verovapaa.
Ihanne yhteiskunta
Alueella olisi kerjääminen ehdottomasti sallittua.
Tähän on taas tultu
Vähemmistöryhmien leirittämistä aletaan jälleen pitää vakavastiotettavana vaihtoehtona. Historia on niin helppo unohtaa.
Päinvastoin
Reservaatti on suljettu siksi, että valkolaiset eivät pääse uhkaamaan sen sisäistä demokratiaa.
Reservaatissa voisi olla myös oma raha. Se ei olisi paperia vaan nyplätty pitsistä.
Olen vapaudesta JanneGPirisen kanssa eri mieltä.
Suomen vankiloissa on leirillä nelisentuhatta vapaaehtoista.
Suomen alueelle oma mustalaisvaltio
Minusta mustalaiset ovat ansainneet "oman" valtion. Sellainenhan on monilla mailla, kuten esimerkiksi vapautetuilla orjilla Liberia.
Sellaisen voisi perustaa vaikka Alajärvelle tai Ahvenanmaalle tai Kauniaisiin.
Olisko enteellistä
jos sellainen perustetaan Varkauteen? :)
Alajärvellä tuo menee hukkaan,
kun vallesmanni Twistbacka ei enää asetu ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.
"...Suomessa elinkautinen
"...Suomessa elinkautinen vankeus tarkoittaa maksimissaan kahtatoista vuotta vankilassa..."
Miksi sitä ei sitten kutsuta 12 vuodeksi. Termi elinkautinen on täysin harhaanjohtava. Jää kyllä mietityttämään kuka on ollut se idiootti, joka on päättänyt elinkautisen olevan 12 vuotta. Ilmeisesti myös Aatu ja Stalin olisivat päässeet Suomessa 12 vuodella tekosistaan.
Kielletään MacDonaldsit
Eikö eduskunta voisi säätää, että pikaruokaravintolat voisi kieltää ja tuomitut rikolliset eivät voisi syödä ulkona? Olisiko tätä tapahtunut jos MacDonaldsit olisi kielletty?
..mutta ensin...
Mutta ensin uhrien omaisten tulisi haastaa McDonald's oikeuteen, koska missaan ei tietaakseni ollut varoituskyltteja siita, etta avoautossa voi joutua toisten asiakkaiden ampumaksi.
Kylla Suomessakin teoriassa voi istua elinkautisen, mutta se vaatii tehokasta yhteistyota rikollisen ja yhteiskunnan valilla. Heti ekan 12 vuoden "elinkautisen" jalkeen yhteiskunta valitsee uuden uhrin, joka laitetaan vankilan portin ulkopuolelle v.....lemaan vapautuvalle ja, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, saadaan uusi 12 vuotta, jne.
Mitahan sita Suomen kansan tasavallan pitaisi tehda, etta kansan enemmisto saisi tahtonsa lapi ja rangaistuksia kiristettaisiin. Koska iskee Valjakkala. Olisiko aika saataa laki, etta laittomat aseet kielletaan lailla.
Teloittaa
Sanaa teloittaa, teloitettu on käytetty väärin.
Teloitus on oikeudessa annetun kuolemantuomion täytäntöönpano.
Kun joku siviili ampuu toisen siviilin, niin se EI ole teloitus, vaan esimerkiksi murha tai tappo.
Avuttoman puolustuskyvyttömän murhaa
Voidaan kutsua teloitustyyliseksi, siis teloitukseksi. Tässä tapauksessa tappaja oli murhannut nukkuvan vaimonsa vuoteeseen.
Tanskalainen vankikarkuri tappoi taannoin kaksi poliisia, ampumalla heitä niskaan. Oli ensin aseella uhaten komentanut heidät katuun polviasentoon, ja pää maassa? Se oli myös selvä teloitus.
Ja havainnolliset opetusvideot pyörivät
lähes kaikilla kanavilla ja joka ilta, eikä Mielenterveysseuran puheenjohtajallakaan ole mitään huomautettavaa sen suhteen. Ja niissä mainostettavat tuotteet saavat runsasta lisämyyntiä, paitsi minulta. Yhteenkään Konsonanttikioskiin en ole astunut jalallani yli vuoteen, enkä edes maistanut kertaakaan sinisillä tuotteillaan tunnetuksi tulleen tuotemerkin tarjontaa, en uutuuksia enkä perinteisiäkään. Kiitos laadukkaiden vaihtoehtojenkin.
Jep
Kiitos vaan valtiolle. Moinen heppu pääsee vapaaksi ja tappaa uudestaan. Koskahan meilläkin aletaan oikeasti panostamaan noihin tuomioihin? Raiskaajia pääsee ehdonalaisella, murhaajat istuvat maksimissaan 12 v jne. Juuri luin lehdestä miten erään raiskaajan tuomiota kohtuullistettiin muiden rikoksien yhteydessä. Siis mitä ihmettä? Miksi Suomessa ei saa kunnon tuomioita? Ja tuossa aiemmin joku sanoikin hyvin, että Stalin ja Hitler olisivat saaneet 12 v tuomion. Paitsi, että olisivat päässeet 6 vuodella.
Meistä jokainen voi äänestää muutosta ensivaaleissa
Miksi ihmeessä äänestätte aina samoja hemmoja eduskuntaan kun on jo selvää että nykymeno ei muutu millään lailla. Ensi eduskuntavaaleista löytyy varmasti vaihtoehto, joka ajaa tuntuvampia rangaistuksia väkivaltarikoksista.
Äänestetään muutos eduskuntaan
http://muutos2011.fi/
Kiitos ei
Niitä voimia, joita tarkoitat ei kannata ajatellakaan. Ne eivät ole vaihtoehto millekään.
Kuolemantuomio on ihmisoikeusrikos
Joukkomurhaajat tuomittin 1946 Nurbergissä hirtettäväksi.Se oli kai nykykriteerien mukaan ihmisoikeusrikos liittoutuneilta.Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta pitäisi omaisten vaatia korvauksia.
Tarja Halosen ollessa oikeusministeri tehtiin rikoslain kokonaisuudistus,jolloin vuoden 1889 rikoslaki muutettiin nykyaikaisemmaksi. Mm autovarkaus muuttui auton luvattomaksi käyttöönotoksi ja naamioituneena julkisella paikalla esiintyminen tuli ei-kriminalisoitavaksi.Kun mielenosoittavat naamioituneina häiritsivät Tarjan linnanjuhlia piti naamioituminen uudelleen kriminalisoida.
Yksi elinkautinen per nuppi pitäisi riittää ja sen jälkeen joukkomurhaaja tulisi eliminoida tästä yhteiskunnasta.Elinkautisvangeilla pitäisi myös olla vapaasti saatavilla komerossaan rasvattua köyttä,koukku katossa ja kevyt jakkara.Vankeinhoitokulut säästyisivät ihmeesti.
Kyllä Tarjalassa pärjää kun:
Pidä aina tikkuaskia ja sytkäriä valmiina ja tarjoa tulta kohteliaasti.
Hae heti pyydettäessä teinilaumalle tupakkaa ja olutta kaupasta.
Kun 12v bimbo alkaa huutaa poliisia "toi ahdistelee mua" - heitä satanen heti.
JNE . . .
Vankeinhoitokulut säästyisivät ihmeesti jos kuolemanuhka olisi ampujalla.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/96630-ammuskelun-s...
Ei voi olla mitenkään mahdollista
Hesarissa kerrottiin, ennen kuin ruumiit olivat edes kylmenneet, varmana tietona, että tämä ammuskelu tuli suurena yllätyksenä ihan kaikille.
Nyt ei ole mitenkään mahdollista, että joku olisi osannut mitenkään odottaa tämän murhasta ja kahdesta tapon yrityksestä tuomitun mahdollisesti koskaan enää ammuskelevan, koska tämä tuli hesarin mukaan kaikille yllätyksenä, koska hesarissa toista kerrottiin.
Tällä hetkellä hesarin toimitus on perunakuopassa, mistä aina välillä nousee pää kertomaan jotain, viimeksi että kyseessä olisi "kina" ja käsirysy, jotta saataisiin uhrit edes jotenkin syyllistettyä, koska ammuskelija ei voi olla syyllinen, koska hän on XXXXXX.
Että jotkut ovat istuskelleet avoautossa ostamassa purilaisia ja takaa tulevasta autosta tulee joku vaatimaan tulta tupakkiin ja sitten vastaanotto on "kylmä" ja seurasi "käsirysy" ja "uhattiin teräaseella" ja hyysäri ei sitten kerro kuka uhkaili teräaseella ja kuka käsirysyili.
Hesarin puolueellisuus näkyy mm. siitä, että uhreista on tehty kasvottomia ja heistä ei olla kerrottu mitään inhimillistävää, vaan pelkästään negatiivista, että mahdollisesti olivat kännissä ja käsirysyä on ollut. Tämä on hesarin normaali toimenpide, kun uhri pitää saada syylliseksi.
Itse en hirveästi haluaisi uhreilla mässäillä, mutta jäiköhän mahdollisestä tässä vaikka lapsia isättömäksi? Tällaista asiaa ei haluta kertoa, koska sehän tekisi uhreista inhimillisiä ja uhrien pitää olla kasvottomia, koska tekijä on XXXXXX.
Kaarina Hazardin muistokirjoitus
Missä viipyy Kaarina Hazardin feminististä ammattitaitoa tihkuva muistokirjoitus - eläville ja kuolleille?
Muutoskoko?
Ihan nyt kysyisin vaan muutos11:lta, että miten ko. puolue meinasi tapahtumat estää?
Näin vastaavat teot voisi estää
Psykopaatit loppuiäkseen lukkojen taakse. Esim kun tappaa toistamiseen niin ei enään asiaa vapauteen tai jos psykiatri toteaa että psykopaatti on uhka ympäristölleen niin mielisairaala tai jokin muu valvottu laitos koittaa vankilasta vapautumisen jälkeen.
Liberaali oikeusjärjestelmä
On jo monta kertaa todettu, miten liberaali ja rikollisia suosiva oikesjärjestelmä Suomessa on. Se vain on tosiasia, että Suomessa on monia sellaisia elinkautisvankeja, joita ei koskaan pitäisi päästää vapauteen, kuten tuosta artikkelista käy esille. Sukulaisetkin odottivat, milloin jotain tapahtuu. ONKO SUOMEN IOKEUSLAITOS TODELLA NÄIN HEIKOSSA KANTIMISSA? Kuinka paljon murhia/tappoja tarvitaan entisiltä rikollisilta, ennen kuin oikeuslaitos herää syvästä unesta?
Tuija Brax
Maan hallituksen ja sen oikeusministerin työnä on panna rangaistukset kuntoon eduskunnan myötävaikutuksella.
Näin yksinkertaista se on.
Siksi siis mitään ei tapahdu.
Braxin prioriteetit ovat muualla
Brax selvittää avioliittoja.
Tuija on kova jätkä
Tuija on tämänhetkisen hallituksen kovimpia jätkiä! Häneltä riitti kantti mm. jättää tapaamatta FSB:n agenttia, kun vain asian oikeat laidat tulivat selville. Myöskään häne ei hötkyile päättömiä, vaan asesekoilu (kielletään laittomat aseet, vai miten se meni) on Holmlundin piikissä.
Nyt on otollinen aika korjata juuri elinkautiseen vankeuteen liittyneitä ylilyöntejä, joita tehtiin viiimeksi rikoslakia sorvattaessa. Toivottavaa olisi, että samalla kuolemantuomio palautettaisiin lakiin samassa muodossa kuin se viimeksi oli. Eli ei voida käyttää normaalioloissa.
Onko muuten tietoa, oliko tekijä armahdettu? Jos oli armahdettu, niin kuka oli syylinen siihen?
Tuija on pehmis
"Häneltä riitti kantti mm. jättää tapaamatta FSB:n agenttia, kun vain asian oikeat laidat tulivat selville."
Tuija on pehmis, joka katselee liikaa gallup-kannatusta ja on sen vuoksi erikoistunut vain homoihin.
Kun Vietnamin sotaveteraani McCain sanoi, että hän omin silmin näki Putinin silmissä kirjaimet K G B, ei Brax enää edes uskaltanut ajatella Astahovin tapaamista.
Sen sijaan Halonen on suoristanut Yhdysvaltain presidentin solmionkin.
Brax ei uskalla tavata K G B :ä eikä oikoa Obaman solmiota kiinni saatuaan. Harva meistä on tarsaa, moni braxailla saa...
suomalaisen oikeuslaitoksen mukaan
pitäisi asettaa syytteeseen edellisen uhrin omaiset, koska osasivat odottaa tätä eivätkä estäneet
Ja...
saattahan ne olla vielä sellaisiakin, että käyvät töissä ja maksavat veroja - jo joutaa tuollaiset sukulaismannet kiven sisään istumaan kovennettua!
Vika lainsäädännössä
Vika on lainsäädännössä, ei oikeuslaitoksessa. Suomesta on mm. poistettu aiemmin käytössä ollut "pyttytuomio" (vaarallisen rikoksentekijän eristäminen), lisätty elinkautisesta "vapautumisautomaatti" (Helsingin hovioikeus vapauttaa) ja otettu käyttöön jo ehdolliseen vapauteen päästämistä edeltävä koevapaus.
Jos kehityksen suuntaa haluttaisiin muuttaa, siihen tarvittaisiin eduskunnan selkeää tahdonilmaisua. Myös rikoslain uudistusten valmistelijoiden vaihtaminen olisi tarpeen, 1970-luvulta alkaen kun valmistelijat ovat pyrkineet linjan jatkuvaan lieventämiseen. Rangaistuksissa tulisi selkeästi näkyä teon moitittavuus ja tekijän syyllisyyden aste. 12-14 vuotta vankeudessa on minun mielestäni liian vähän harkitusta murhasta, mutta sillä siitä nyt pääsee Suomessa. Ja vankilomat pyörivät jo sitä ennen.
Miksi?!
Miksi puhutaan elinkautisesta kun se onkin vain 12vuotta vankeutta ?! Tässä tuli kolme turhaa ennenaikaista kuolemaa lakien löysyyden tähden.Kuka näistä on vastuussa?
Pakkohoitoon
Ihminen joka on vaaraksi itselleen tai muille pitäisi sulkea pakkohoitoon. Ei pidä jäädä odottamaan, että jotain tapahtuu ennenkuin reagoidaan.
Miksi kaikki on nykyään niin vaikeata?
Vanhoina hyvinä aikoina pakkohoitoa sai saunan takana.
Ja sokerina pohjalla, palvelu oli ilmaista.
Vanhaan venäläiseen tapaan
Neuvostoliitossa ihminen, joka oli vaaraksi yhteiskunnalle, ohjattiin öisellä kyydityksellä pakkohoitoon. Se yleensä tehosi jo pelkkänä uhkana.
Yksi venäläinen kikka tehoaa myös aika hyvin
Sikäläisessä elokuvassa näytettiin livenä kun tyyppi sidottiin talviyönä jaloistaan villin hevosen perään,
Lämmikkeeksi kaadettiin kurkkuun sulaa tinaa ja
piiskattiin hevonen laukkaan.
On monia maita, joissa tuomio on hyvin kaavamainen
Esimerkiksi siten, että murha tekee 40 vuotta + kolme tapon yritystä tekee 3 kertaa 20 vuotta jolloin yhteensä tulee tuomioksi 100 vuotta. Jos tuomittu käyttäytyy hyvin, niin tuomio saattaa lyhentyä jopa vain 60 vuoteen. Suomessa sen sijaan lasketaan jonkinlaista tuomioiden yhdistämiskerrointa erillisistä, vaikkakin samoihin aikoihin tehdyistä teoista. Jos jollakin on monta vihamiestä samassa suvussa niin kannattaa odottaa sukujuhlaa, jossa voi täräyttää kerralla kaikki. Selviää ihan älyttömän paljon vähemmällä kuin jos teot olisivat erillisiä. Tämä on tietysti rikollisten kannalta hyvin myönteinen laskentatapa!!
He tekevät sen ihan itse
Luin jostain (ilmeisen) murhaajan raskaana olevan tyttöystävän haastattelua. Hän oli aloittanut opiskelut, ja valitti, että tosi raskata on, kun "kotiin pääsee vasta klo 16-17 aikaan". Voi hyvänen aika!
Haloo?
"-Suomen oikeussysteemi ei oikein toimi. Elinkautinen saisi olla elinkautinen. Ihmisistä uskotaan vähän liian hyvää, hän kritisoi Suomen oikeusjärjestelmää."
Montakohan kertoo me joudutaan lukemaan näitä juttuja. Nyt lehdistö kaivamaan nämä ihmiset, jotka päästävät näitä pois?
Nimet lehtien sivuille ja otsikko, "Murhaajien paras ystävä"
Siinä sitten tuomari tai virkamies pillittää ettei voinut tietää. Ihmisen tappaminen on ilmseisesti 13 vuoden pikku juttu. Nyt tämä ihminen on maksanut jo 3 ihmisen hengen.
Sitten jos Suomessa puolustat itseäsi esim. tappelussa tai jos olisit vaikka kantanut asetta ja ampunut tämän murhaajan niin siitä olisi tullut syyte, vähintäänkin hätävarjelun liioittelu ehkä tappo.
Kukahan suomalaisia suojelee? Poliisi? Oikeuslaitos?
Vai pitäisikö tässä alkaa itsekin hakea aselupaa ennen kun kieltävät senkin.
Niin tähän vielä, että Pekka Sauriko se oli jonka komitean mielestä kieltämällä lailliset aseet tämä olisi ehkäisty, kun "pimeät" aseet ovat toimimattomiksi tehtyjä uudelleen "aktivoituja" laittomia aseita.
TSV osuit naulan kantaan
"Sitten jos Suomessa puolustat itseäsi esim. tappelussa tai jos olisit vaikka kantanut asetta ja ampunut tämän murhaajan niin siitä olisi tullut syyte, vähintäänkin hätävarjelun liioittelu ehkä tappo"
OLETETAAN hypoteettisesti, että olen poikani 15v kanssa tulossa ampumaradalta. Aseeni on farkkuauton takapaksissa kuten aina kun tulen radalta. Liikennevaloissa kuulen edestä laukauksen ja kohta toisen, sitten kolmannen. Poikani kirkaisee, että iso mies lähestyy autoamme mahdottoman kokoisen revolverin kanssa ja ampuu liikennevaloissa seisovia autoja ensimmäisestä alkaen. Valot ovat vihreänä, mutta etummaiset autot jonossa eivät jostain syystä liiku...
Poikani ryömii takapaksista aseeni, ja kun tappaja on kohdalla yllätän hänet ja ammun ensin. Olkapäähän tarkoitettu laukaus osuu kaverin pahasti ja hän kuolee osuman ja shokkireaktion yhteisvaikutukseen. Paljonko saan vankeutta? Oma veikkaukseni on, että paljon. Ehkäpä jopa yhtä paljon kuin tappaja olisi saanut meidän tappamisestamme?