Helsingin kaupunginhallitus on niin täydellisesti osuuskauppa HOK-Elannon edustajiston jäsenten miehittämä, että tilanne vastaa oikeusoppineiden mielestä rakenteellista korruptiota, kertoo Helsingin Sanomat paperilehdessään.
Valtuutettujen kaksoisrooli on kyseenalainen, sillä valtuusto päättää muun muassa HOK-Elannolle tärkeistä kaavoitus- ja tonttiasioista.
-Kyllä tämä on sitä, mitä yleensä rakenteellisella korruptiolla ymmärretään, sanoo Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen Helsingin Sanomille.
Kaupunginhallituksen 15 jäsenestä 12 kuuluu HOK-Elannon edustajistoon. Helsingin kaupungin lakimiesten tulkinnan mukaan tämä ei kuitenkaan aiheuta jääviyskysymyksiä, koska sen mielestä osuuskaupan päättävä elin on hallintoneuvosto, ei edustajisto.
-Se, että asia on laillinen, ei tarkoita, ettei se voisi olla kyseenalainen, kommentoi oikeussosiologi Paavo Isaksson lehdelle.
Onko HOK-Elannon ja kaupunginhallituksen suhde mielestäsi korruptiota? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn täällä.

Kommentit
Suomessa ei ole korruptiota
Korruptiokysely järjestetään taas.
KERTAUKSENA: TRANSPARENCY INTERNATIONALIN KORRUPTIOKYSELYSSÄ KYSYTÄÄN VIRKAMIEHILTÄ (KYLLÄ, VIRKAMIEHILTÄ) ETTÄ ONKO SUOMESSA KORRUPTIOTA JA SEN PERUSTEELLA ESITETÄÄN TULOS.
Tulos: Suomessa ei ole korruptiota. Sosiaalidemokratian alla on mitään muuta turha väittää ja koska kaikki mediatkin sanovat niin.
Tulos totuutena ja vahvistettuna: Suomessa ei ole korruptiota.
Verotus syynä
Muualla ei myöskään ole näin vahvaa osuuskauppajärjestelmää. Muualla kauppa on hajautuneempaa ja yksiyisissä käsissä.
Suomen epänormaaliin tilanteeseen suurin syy on järjetön verotuksemme. Perintövero yhdistettynä muuten kovaan yrityksen verotukseen ei mahdollista yksityisten kauppojen kasvua ja sukupolvenvaihdosta.
Joten on ihan turha itkeä tilannetta. Sitä saa mitä tilaa.
uutinen on taas ihan mitä sattuu
Kesätoimittajan kirjoittamassa jutussa kerrotaan ensin kaupunginhallituksen jäsenistä ja pidetään sitten tilannetta arveluttavana, koska valtuutetut päättävät mm. osuuskaupalle tärkeistä kaavoista.
Nyt hei haloo Uusi Suomi, maa kutsuu. Kaupunginhallituksen jäsenet eivät päätä yhdestäkään asemakaavasta, niistä päättää valtuusto.
Meillä ei ole juuri korruptiota, mutta meillä alkaa olla maailman surkein lehdistö, joka julkaisee ihan mitä sattuu aiheen tärkeydestä ja merkityksestä riippumatta. Paskaviihedekirjoittelua aiheesta kuin aiheesta, faktat on useimmiten ihan kateissa kuten tässä, ja sitten joku yleisökysely perään, että päättävätkö mielestäsi kaupunginhallituksen jäsenet asemakaavoista - joo sanoo 90% joten se on varmaan sitten niin?
Okei, on heinäkuu ja loputkin oikeaa toimittajakoulutusta nauttineet ovat lomalla, mutta silti: miten huonoa uutisointia saa julkaista ennen kuin lukijat kaikkoavat?
Uusi Suomi on valumassa seiskan tasolle, ja mielestäni tuulipukukansalle on tarjolla hömppää jo ihan tarpeeksi, voisiko joku taho ottaa asiakseen laatukirjoittelun? Herää nyt Herlin vihdoin, lehtesi on jo ihan samaa paskaa kuin kaikki muutkin.
Aivan varmasti on korruptiota
Kaupunginhallituksen HOK-Elantolaisten päättäjien on aivan turha piiloutua jääviyden suojaan. Jos varajäsenet ryhtyvät ponnekkaasti torjumaan osuuskaupan hankkeita, tyssää kunnallis- ja muukin poliittinen ura siihen. Kyllähän Keskokin saa hyviä kauppapaikkoja, mutta ensin on varmistettu, että omalla osuuskaupalla ovat kaavoitusasiat mahdollisimman hyvin.
Kesko osannee käyttää asetelmaa hyväkseen eikä tee tästä rakennekorruptiosta isompaa meteliä, kunhan hekin saavat. Se on sulle-mulle-meininkiä parhaaseen kartellityyliin, etten sanoisi. Siinä olisi jollekin vaikka väitöskirjan paikka, jos kerran tutkivilla journalisteilla ei ole aikaa eikä resursseja ruveta toimeen.
Albaniassa ei ole korruptiota
Siellä mafia jakaa suoraan myyntipaikat ja ravintolaluvat ilman turhaa byrokratiaa. Virkamiehiä ei tarvitse lahjoa. Verojakaan ei tarvitse pahemmin maksaa.
Kovin kauan kestää
Kovin kauan kestää ennenkuin suomalaisten ymmärrys korruption laajuudesta leviää.
Mitä ihmeen korruptiota?
Mitä ihmeen korruptiota? Kyseessähän on tuo kuuluisa nk "maan tapa".
me olemme sinisilmäisiä
ja vilkaisu peiliin vahvistaa vielä epäilyn
sinisilmäisten ylivalta
Valtuustossa on sinisilmäisillä enemmistö. Ovat siis jäävejä päättämään sinisilmäisten asioista?
Nuo osuuskauppojen edustajistot ovat poliitikkojen ponnahduslautoja, kuten kirkkovaltuustot yms. yhdistysten "luottamustoimet".
Vuorovaikutuksetontako?
Edustajistoko sulkee korvansa siltä mitä hallintoneuvosto esittää ja päättää, eikä toimi edustamansa tahon edunmukaisesti?
Korruptio on tehokas keino saada asiat rullaamaan.
Helsingin kaupungin hallituksen Elanto-edustus ei liene sattumaa. Siihen on päästy pitkäjännitteisellä ja suunnitelmallisella työllä, jotta tilanteesta hyötyvät tahot voivat vahvistaa omia intressejään tehokkaasti ja lainkirjaa noudattaen.
Herrojen keskeiset hyväveli-systeemit ovat aina järjestäneet "omia miehiä" niille paikoille poliittisiin elimiin, joiden toiminta joko tukee tai haittaa herrojen toimia.
Näin on ollut aina ja näin tulee aina olemaan joka paikassa, myös Suomessa.
Demokratia on kehitettävissä
Vaaleilla ei saada kelvollisia edustajia päättämään yhteisistä asioista. Diktatuuria ylläpitävät virkamiehet. Jospa aletaan vakavasti miettimään edustajien valintaa arpomalla. Tilastomatemaattisesti näin saadaan väestöä vastaavat edustajat. Kaikki asukkaat ovat ehdokkaita ja kone arpoo sosiaaliturvanumeron perusteella sopivan määrän edustajia. Kukaan ei voi väittää saaneensa vaalirahoitusta tai korruptiota, ainakaan ennen valintaa.
Mikä sen mukavampaa?
Kun tulee valituksi kaupunginhallitukseen saa automaattisesti kutsun myös osuuskaupan edustajistoon. Eiköhän siinä pääse samalla osalliseksi plussakortin eduista?
Kansa päätti - kuka vielä pulisee?
Jape kirjoittaa höpö höpöä. Plussakorttikin on K-ryhmän etukortti.
Osuuskauppojen edustajistovaaleissa on monta kymmentä tavallistakin kuluttajaa omilla ja puolueitten listoilla. Jännästi vain väki kuitenkin hanakimmin äänestää heidän sijastaan niitä kaikkien nimekkäimpiä poliitikkoja sisään edustajistoon.
Miksi mahtavat valita näin?
Ja onko se siis "väärin äänestetty?
Nimekkäät poliitikot ovat vastuuhommissa valtuustoissa ja eduskunnassa, joko jo ennestään tai uran urjetessa. Olisko sitten reilua äänestäjiä kohtaan erota pian edustajistoista, eikö lakimiesten tähän asti linjaamat jääväykset eivät riitä?
Kysyy kosolti pokkaa vaalilistoilta eli puolueilta jättää ehdokaslistoiltaan pois ne ääniharavat, nimekkäät poliitikot. Kuka aloittaisi - millä varmuudella kaikki ovat mukana?
Osuuskauppamuotoisessa yrityshallinnossa edustajistoineen kaikkineen kun on ainakin periaatteessa paljon hyvää, nimenomaan kuluttajien kannalta. Ei tätä ihan lonkalta kannattais leimata ja heittää romukoppaan. Kehitetään!
...ja tätä mielipidettäni ilmaisemaan en liene "jäävi", vaikka HOK Elannon hallintoneuvostossa vaikutankin.
Kaikenlaista kauppaa..
.. ja yritteliäisyyttä tarvitaan.
Kannatitko muuten Sukarin Ideaperkkia Lohjalle?
Eipä silti, toki tiedän vastauksen jo ennakolta.
Suomessa kauppa (vähittäis- ja tukku-) on erittäin keskittynyttä mistä aiheutuu kilpailurajoituksia, loppuviimeksi kuluttajan kustannuksella.
Sellaisten henkilöiden jotka sitoutuvat politiikkaan ja sen myötä kehittämään koko yhteiskuntaa tulisi jättäytyä pois yksittäisten, käytännössä monopoliasemassa olevien yritysten hallinnosta.
Tulisi myös ymmärtää miksi näin pitää menetellä.
Laura Rissasen mielestä HOK-Elannon luottamushenkilöt
Ovat jäävejä - hän itse ei mennyt HOK-Elannon vaaleissa läpi.
Paitsi suhteet ylemmille tahoille on HOK-Elannolla huomattava
energiaetu - maan huokein sähkö ja kaukolämpö hiilellä.
HOK-Elannon vahva kilpailija: Suomen Osuuskauppojen Keskusosuuskunta
SOK muodostaa tytäryhtiöineen ja yhdessä 22 alueosuuskaupan kanssa
S-ryhmän. S-ryhmän liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa,
liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa,
matkailu- ja ravitsemiskauppa, auto- ja autotarvikekauppa sekä maatalouskauppa.
S-ryhmällä on Suomessa yli 1 500 toimipaikkaa. Maantieteellisesti
laajan ja kattavan palveluverkoston ylläpitoon tarvitaan MERKITTÄVÄSTI SÄHKÖÄ.
S-ryhmän vähittäismyynti vuonna 2007 oli yhteensä 10,5 miljardia euroa.
S-ryhmä työllistää yli 36 500 palvelualan ammattilaista.
http://www.fennovoima.fi/fennovoima/omistajat/osakkaat-lyhyesti.
Tässä on selitys hesan vasurivihreiden ydinfobiaan. Jos Hassi & ottopojat
olisivat johdonmukaisia he jääväisivät itsensä.
Pakilan entinen K-kauppias väitti,
että Elannon pääjohtaja Ylermi Runko siirrätytti bussipysäkin hänen kauppansa edestä Elannon eteen. Runko toimi niin ahkerasti kaupungin liikenneasioiden (mm. metro) luottamustehtävissä, että unohti hoitaa firman bilansseja, jotka olivat Tannerin jäljiltä loistokunnossa.
Itse asiassa Runko oli bolshevikki, sillä hänen kommuuninsa sahasi omaa oksaansa, kun kapitalistilta ei voinut riistää tuhlattiin oma omaisuus pullapuotien ylläpitämiseksi joka kivijalassa.
Toisin sanoen noudatettiin tsaarinajan rappiotiloilla syntynyttä neuvostotalouden periaatetta, minkä mukaan talon uunia lämmitetään talon omilla seinähirsillä huonekalujen loputtua.
Sama uhkaa, jos "meidän väen" etuja ajetaan liikaa koko kaupungin kustannuksella.
Tuo pitänee paikkansa
Liikennemerkeillä on tehty kiusaa ennenkin. Jos vaalikassaan ei heru sopivaa summaa, kauppias huomaa pian pysäköintikieltomerkin ovensa edessä.
Kähmintää
Kyseisten henkilöiden taustaporukat nostivat suuren älämölön Ideaparkin ja muiden "kartelliin" kuulumattomien ketjujen omistajien antamista vaalirahoista. S-ryhmä on saanut paikkakuntien parhaat tontit korruptoituneiden poliikkojen avulla jo vuosikymmenet. Kuvaan sopii että HOK -Elannon hallinnossa on myös monta vihreää - sopeutuminen maan tyyliin tapahtui nopeasti. Toivottavasti media runtelee näitä "S-pisnes-enkeleitä" samalla rajuudella kuin Sukaria ja kumppaneita.
Tietämättömyys on hyve
Ei se ole yllättävää, että maassamme on korruptiota, mutta se on eriskummallista, ettei korruptoituneilla poliitikoilla ole munaa ottaa vastuuuta teoistaan kiinni jäädessään. Ruvetaan vetämään mukaan kaikki toverit ja ruvetaan puhumaan "maan tavasta" (kyllähän minäkin sitä rahaa otan, kun kuuluu toverikin ottavan) tai syytetään puoluetta, josta ei varmasti kukaan astu esiin ottamaan mistään vastuuta.
Yksi havainto tämäkin
Kaikki edustajistoon tai kaupungin hallintoon liittyvät soittavat samaa levyä kieltämällä korruption olemassaolon, vaikka 87% ulkopuolisista näkee asiassa korruption piirteitä. Ei oikein hyvää kuvaa anna hallintokoneiston valveutuneisuudesta tällaiset vertailut.
Olisiko yhtään mahdollista asettaa rajoitteita päättäville tahoille, mihin voivat osallistua ja mihin eivät? Yksi meidän kansakuntamme menestystekijöistä on ollut kilpailu ja yrittäjyys, tuollaiset yhteenliittymät tukehduttavat vapaan markkinatalouden.