Sunnuntai 27.5.2012

Hillitön sade iski Helsinkiin - pelastuslaitos pulassa

Luotu: 
8.7.2010 18:20
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Rankkasade sai Helsingin kadut tulvimaan. Arkistokuva.

Helsinkiin iski helteen keskellä torstai-iltana yllättäen todella raju rankkasade. Pelastuslaitos oli alkuillasta helisemässä vedenpaisumuksen aiheuttamien kymmenien ilmoitusten kanssa, kun vesi tulvi kaduilla ja kellareissa.

-Vettä tuli kerralla niin paljon, että meillä on kaikki yksiköt kiinni kellareissa ja vastaavissa, kertoo päivystävä palomestari Juha-Pekka Lassila Uudelle Suomelle.

Myös kaikki sopimuspalokunnat on kutsuttu hätiin. Lassilan mukaan tilanne on kaikkein pahin keskustassa Aleksanterinkadun ympäristössä.

-Sieltä on useita ilmoituksia.

Pelastuslaitoksella ei kuitenkaan ollut tietoa erityisen vakavista vesivahingoista. Lassilan mukaan sade näytti kello kuuden aikaan hieman hellittävän, joten jonoa päästäneen purkamaan.

Ilta-Sanomien mukaan useat ravintolat ovat joutuneet häätämään asiakkaansa, kun ravintoloiden lattiat ovat lainehtineet vettä. Lehden mukaan vesi on aiheuttanut ongelmia myös Helsingin asematunnelissa.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

kettujuh

Varmaankin johtuvat maalaisista näin kesäisin nämä sateet ja ukkoset, ovat tuoneet ne tullessaan?

heinoppaavilainen

Henkilö, joka ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää Suomen käy
miä puolustustaisteluja eivät ole tosi suomalaisia.
Ehdotan heille muuttoa sinne, minne olisimme joutuneet, el-
lemme olisi taistelleet Marskimme johtamina vapautta isän-
maallemme.
Meillä on tulevaisuus ja sananvapaus. Meillä on kalliina pe-
rintönä "Veteraanin Iltahuuto".
Opetelkaa kaikki ymmärtämättömät veteraanin iltahuudon sanat.

Hymiö

"Helsingissä vesi menee kellariin ja asematunneliin"

Helsingin pitää siis saada valtiolta vähintään sata miljoonaa vesisopeutumistukea. Vaikean vesialueen lisää kanssa sata miljoonaa. Veden valumistukea vähintään saman verran. Nämä rahat voidaan kerätä tuottamattomilta maaseudun pikkukunnilta, oppisivat tuottamaan siten ja vikkelään.