Suomen viimeisen 50 vuoden lämpöennätys saattaa hyvällä todennäköisyydellä mennä rikki tänään tai varsinkin tiistaina. Vuodesta 1961 laskettuna korkein lämpötila (33,6 astetta) on mitattu vuonna 1972 Outokummussa.
- Kyllä tässä todennäköisesti tulee Suomeen kovin lämpötila 50 vuoteen, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Henri Nyman sanoo Uudelle Suomelle.
Nymanin mukaan lämpötila voi nousta tänään jopa 34 asteeseen ja huomenna voidaan lähennellä jopa 35 astetta joillain paikkakunnilla.
- Kuumimmat lämpötilat sijoittuvat Lappeenranta-Jyväskylä-Lahti -välimaastoon, Nyman sanoo.
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan 33 astetta on mennyt vuoden 1961 jälkeen rikki kolme kertaa. Outokummun ennätysvuoden lisäksi Jyväskylässä mitattiin 33,3 astetta vuonna 1994 ja saman verran Mietoisissa vuonna 2003.
- Tämän kesän lämpöennätys 32,8 astetta voi mennä aika laajallakin alueella rikki maan etelä- ja keskiosissa.
Suomen kaikkien aikojen lämpöennätys 35,9 astetta on mitattu vuonna 1914 Turussa. Sen rikkomista Nyman pitää epärealistisena, mutta ei mahdottomana.
Sateita liikkuu maanantaina Pohjanmaan ja Kainuun suunnalla sekä Lapissa. Tiistaina Lappiin ja Perämerelle on leviämässä saderintama.
Keskiviikkona näyttäisi satavan ja ukkostavan hyvinkin yleisesti, ja ilma viilenee. Viileneminen on kuitenkin hyvin tilapäistä eikä se välttämättä yllä Itä-Suomeen ollenkaan.
Helle näyttäisi jatkuvan maan etelä- ja keskiosissa loppuviikkoon.
Katso kotipaikkakuntasi sääennuste Uuden Suomen sääpalvelusta.

Kommentit
vuoden 72 katumaasturimäärä olikin
järkyttävä. ja jos polttaisimme risuja.
Niin...
Ja vuonna 1914 Turussa niitä vasiten vilisikin!
Nautitaan nyt kun voidaan
Tätä iloa ei vihreät meiltä vie.
Jäätelöt haetaan ruokakaupoista
Ikävästä säästä huolimatta jäätelökioskien edustat ovat tänä kesänä tyhjiä, paitsi jossain erikoiskohteessa. Ovat hinnoitelleet itsensä pihalle.
Hevosten ja venäläisten pierut
Kyseessä olivat hevosten ja venäläisten pierut. Tuolloin muistaakseni oli noin 2 000 000 hehtaaria peltoa, josta meni 500 000 hehtaaria hevosten kaurojen tuotantoon. Hevoset piereskelivät ja maahan tuli hevosineen vielä venäläinenkin sotaväki. Metaanipäästöt olivat siis vallan mahtavat. Jos sytytty tulitikun Aninkaistenkadulla niin saattoi tukka leimahtaa. Älkää kokeilko nestakaasulla.