
Saaga sai alkunsa, kun sekä aviovaimo että mies marssivat erikseen poliisille tekemään toisistaan katoamisilmoitukset. Poliisi piti tapausta selvänä, koska oli tavannut molemmat. Mies kuitenkin saapui poliisiasemalle uudelleen tiedustelemaan vaimoaan, IS kertoo.
Poliisi alkoi tutkimaan tapausta ja selvitti mysteerin: mies oli unohtanut, että pariskunta oli muuttanut, ja etsinyt vaimoaan turhaan vanhasta osoitteesta.
- Jälleennäkemisen riemu oli molemminpuolinen, poliisi kommentoi lehdelle.
- Mies taisi myös olla koko ajan pienessä maistissa, poliisi lisää.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Vastuu
Upeaa, että virkavalta on hoitanut ressukoiden asiat kuntoon. Ihan maijalla kotiin ( routa hoiti vanhaan aikaan asian ) Tutkittakoon nyt alkon myymä pilaantunut tuote, joka on kaiken pahan alku ja juuri. Valtion huumeputiikki vastuuseen.
Missä varoitus tarrat, joita jo tupakkaaskeissa näkee.
Ja boolaagihan myi
pariskunnalle tietenkin täyslastit molemmille. Eivät näyttäneet yhtään humaltuneilta.