Sunnuntai 27.5.2012

Ääripäät jylläävät: ”Tulossa win-win-vaalit”

Luotu: 
17.7.2010 10:12
  • Kuva: EPA / All Over Press

Vihreiden kansanedustajan Jyrki Kasvin mielestä ensi eduskuntavaalit ovat kiinnostavimmat pitkään aikaan. Kasvi kirjoittaa blogissaan, että taistelua puolueiden neljännestä sijasta ei voi enää sivuuttaa.

Kasvi näkee vihreiden ja perussuomalaisten edustavan puolueiden ääripäitä.

- Vihreät ovat selkeästi eduskunnan arvoliberaalein ryhmä, perussuomalaiset kristillisdemokraattien rinnalla johtavia arvokonservatiiveja.

Kasvi jopa povaa vaalivoittoa sekä vihreille että perussuomalaisille, jolloin kyseessä olisivat hänen mielestään ”win-win-vaalit”.

Eilen julkaistun Ylen puoluekannatusmittauksen mukaan perussuomalaiset ovat nousseet maan neljänneksi suurimmaksi puolueeksi yli 10 prosentin kannatuksella. Sen sijaan Helsingin Sanomien tänään julkaistun gallupin mukaan perussuomalaisten kannatus on jämähtänyt 9,1 prosenttiin.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

makemäki

Mikään ei viittaa siihen, että vihreiden kannatus olisi nousussa. Hallituspuolueina vihreät ja persut ovat toisensa poissulkevia.

Vihreät voi huoleti vaihtaa seuraavassa hallituksessa persuihin. Vihreät on tehnyt kaiken mahdollisen Suomen teollisuuden ja hyvinvoinnin alasajon puolesta, mutta huonolla menestyksellä.

Ei apupuolue persut saa hallituksessa sen kummemmin mitään aikaa. Ei hyvää eikä pahaa, mutta tuhoaa joka tapauksessa oman kannatuksensa.

tomipaananen

Muut puolueet pääsisivät prsuista helposti eroon, ottamalla se hallituksiin vihreiden kaltaiseksi pikkupuolueeksi.

Tällöin persut joituisivat vastaamaan kannattajilleen hallituksen toimista.

Luulen, että siinä kävisi kuten Veikko Vennamon SMP:lle.

Nythän persujen kannatus perustuu kaiken vastustamiselle, eikä siinä tarvitse, oppositiossa ollessa, olla mitenkään johdonmukainen.

Jos persut joutuvat hallitukseen, he eivät voi jatkaa tätä politiikkaa.