Alkoholia ei saa myydä yöllä, mutta onko myös sen lainaaminen kiellettyä? Virossa öistä alkoholinmyyntikieltoa on jo kokeiltu kiertää lainaamalla viinaa panttimaksua vastaan, mutta Suomeen liikeidea ei tiettävästi ainakaan vielä ole rantautunut.
Virolaismediat Äripäev ja Delfi kertoivat maaliskuussa verkkosivuillaan viinalainaamosta, jonka toimintaperiaate on yksinkertainen: asiakas lainaa alkoholia panttimaksua vastaan, ja kun hän palauttaa pullon aamulla, hän saa rahansa takaisin. Toiminta näyttää lailliselta, mutta tosiasiassa lainaviinaksien palauttaminen on tehty mahdottomaksi, joten panttimaksut jäävät aina lainaajalle.
Saako joka arvalla voittaa olutpullon?
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallintoneuvos Ismo Tuominen pitää viinalainaamoja "juridisena kikkailuna". Hän on kuullut niistä huhuja ja muistelee, kuinka takavuosina opiskelijapiireissä yritettiin samankaltaista lain kiertoreittiä.
-Nuoret tiesivät, että alkoholin myynti on kello yhdeksän jälkeen laitonta, mutta arpajaiset eivät ole, Tuominen kertoo.
Niinpä opiskelijabileissä alettiin järjestää myöhäisillan arpajaisia, joissa jokainen kymmenen markan arpa voitti esimerkiksi olut- tai lonkeropullon.
-Arpajaiset eivät toki ole laissa kiellettyjä, mutta viranomaiset ja oikeuslaitos osaavat kyllä katsoa asian taakse.
Tuomisen mielestä "ei tarvitse olla juristi ymmärtääkseen", että kummassakin tapauksessa on kyse alkoholin myyntiaikoja koskevan lain kiertämisestä.
Silloin poliisi, syyttäjät ja tuomioistuimet saavat ottaa asian tutkittavakseen laittomana myyntinä. Puntarissa painavat eniten myyjän ja ostajan todelliset tarkoitusperät: saada rahaa viinan myymisestä ja ostaa sitä keskellä yötä.
Alkoholin myyntiä Suomessa tarkkailevassa Valvirassa ei jakseta huolestua lainaamoiden mahdollisesta rantautumisesta Suomeen.
Ylitarkastaja Jan Rosentröm pitää kaikenlaista lestinheittoa menneiden aikojen ilmiönä, joka johtui alkoholin huonosta saatavuudesta.
-Meidän huolemme ovat tällä hetkellä jossain aivan muualla, hän toteaa.
Mutta voisiko pikaruokala houkutella lisää asiakkaita hiljaisiin öihin lainaamalla viinaa? "Osta kaksi pitsaa, saat viskipullon lainaksi henkkareita vastaan!"
-En osaa sanoa, minkä lain perusteella tuomio annettaisiin, mutta ei tuollainen toiminta onnistuisi.

Kommentit
Asuntokaupasta
Miksi ei suurien talopakettien valmistajat lainaa asiakkeille rahaa asuntoa vastaan kuten autokaupoissa? Näin asikkaat saisivat esim. pankista helpommin lainaa, kun osa rahoituksesta on järjestynyt rakentajan puolelta.
Jee
Eläköön kiellot!
"-En osaa sanoa, minkä lain perusteella tuomio annettaisiin, mutta ei tuollainen toiminta onnistuisi."
Tuominen muihin tehtäviin
Tuominen on selvästi asennevammainen, mikä näkyy mm. opiskelijakannanotossa. Ilmeisesti niitä, jotka haluavat haitata oppilaskuntien työtä. Tuollainen virkamies on syytä siirtää muihin tehtäviin.
EI SUOMEEN TARVITA LUPIA, AINAKAAN ESPOOSSA
Käydessämme keskustelua pimeän viinan myynnistä; Espoon poliisin päihdeyksikön konstaapeli vastasi: "Me emme puutu pikkuasioihin".
Vaikka toiminta oli ammattimaista ja jatkunut monta vuotta; Lisäksi ostajat olivat sellaisessa kunnossa, etteivät viinaa alkosta itse saaneet haettua. Samaisille asiakkaille oli hälytetty ambulanssi useita kertoja, noin kerran kuussa kävi ambulanssi takistamassa liikaa alkoholia nauttineiden myrkytystilaa.
Noin vuosi sitten pimeään mykkyviinaanviinaan kuoli naishenkilö, kuukausi sen jälkeen kun olin saanut vastauksen, ettei me viitsitä puuttua pikkuasioihin.
Laiminlyöntejä tapahtuu joka sektorilla. Mutta tämä on liian silmiinpistävää piittaamattomuutta.
TAIVAS ORGANISAATIOT, lain, luomakunnan ja intersubjektiivisen edun valvoja.
Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Kuningas
EI SUOMEEN TARVITA LUPIA, AINAKAAN ESPOOSSA
Käydessämme keskustelua pimeän viinan myynnistä; Espoon poliisin päihdeyksikön konstaapeli vastasi: "Me emme puutu pikkuasioihin".
Vaikka toiminta oli ammattimaista ja jatkunut monta vuotta; Lisäksi ostajat olivat sellaisessa kunnossa, etteivät viinaa alkosta itse saaneet haettua. Samaisille asiakkaille oli hälytetty ambulanssi useita kertoja, noin kerran kuussa kävi ambulanssi takistamassa liikaa alkoholia nauttineiden myrkytystilaa.
Noin vuosi sitten pimeään mykkyviinaanviinaan kuoli naishenkilö, kuukausi sen jälkeen kun olin saanut vastauksen, ettei me viitsitä puuttua pikkuasioihin.
Laiminlyöntejä tapahtuu joka sektorilla. Mutta tämä on liian silmiinpistävää piittaamattomuutta.
TAIVAS ORGANISAATIOT, lain, luomakunnan ja intersubjektiivisen edun valvoja.
Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Kuningas
Ei onnistu Suomessa
Suomessa viinaa ei saa myydä luotolla. Lainaaminen on luoton antamista, vai kuvitteleeko joku, että känniläinen palauttaa aamulla täyden pullon?
Luotolla myydään alkossakin
Tili miinuksella koska heinäkuu ja joka päivä haen pullon alkosta visalla?
Tämä klo 21 raja on muuten paljon uudempi juttu kuin jo kuopattu luotolla myymisen kielto.
Taitaa olla Eu:n aikaisia lakeja tämä ettei saa myydä kaljaa ympärivuorokauden.
Siwa
kyllähän siwasta saa mäyräkoiran kun sanoo että merkkaa aamuksi, on se sitten laillista tai ei niin kyllä olut liikkuu myös yhdeksän jälkeen :)
Tuo ei voi mitenkään
Tuo ei voi mitenkään onnistua,jos sinä yönä tehdään inventaario.Muuten tarvinnee vain jättää pakkauksen viivakoodilappu ja tarvittava raha"piipattavaksi"kassaan seuraavana arkipäivänä 09.01.Tämä siis teoreettisesti.
Laillinen kikka on perustaa
Laillinen kikka on perustaa maksullinen säilytyslokero.
Säilytyslokerossa on edellisen käyttäjän "unohtama" kossupullo.
Hyvin oivallettu !
Tämän asian liikeideaksi patentoiminen on varmaan mahdotonta, mutta toimii varmasti, jos alalla haluaa puuhata.
Ilkka V T Juutilainen
keskiverto suomalainen
-on alistettu,aivopesty.uskoo uutisiin.
-pelkää peilikuvaansa,heikko itsetunto.
-pelkää viranomistajia,pakkosaada viinaa
kun ei muuten uskalla.
-pakenee todellisuutta.
-tätä voisi jatkaa,,,,,,
-ww.netikka.net/mpeltonen/protokolla2.htm
Tulipas hyvä idea kun
Tulipas hyvä idea kun täällä pohojosessa pimeetä pulloa saa kuivinsuin tosissaan hakea kun aurinko ei laske koko yönä.
Pois nuoriso kapakoista, enemmän ainetta urheilukentille. Siinä olis käypä Tahko Pihkalan neuvo rapakuntoisille hellanduudeleille.
Olutta ja viinä saatava 24 tuntia...
...niinkuin muitakin elintarvikkeita. Ei sen kummenpaa.
Saksassa on olut automaatteja, pizzan tilatessa voi tilata samalla viinä ja vaikka satalitraa vodkaa.
Suomen sairaaloinen kansan kyykyttäminen näkyy autoverossa ja alkoholiin suhtautumisessa parhaiten.
Olut ja viini vapaaksi valtion verotuksesta, hyvät konjakit ja viskit myös, sorbus ja carillo 100% verotukselle, koska pultsarit juovat näitä , kuulemma paras "hyötysuhde", jonka myös alko tietää.
Ilta ja aamu myynti kielto on omituista pelleilyä, miksi ei kello 22.00 asti myydä olutta? tai 23.00? ...