Turvapaikanhakijoiden määrä on pienentynyt viime vuoden ennätyslukemista, kertoo Yle. Viime vuonna turvapaikkaa haki 6 000 henkilöä, tänä vuonna määrän arvellaan jäävän 4 000:ään.
Vastaanottokeskuksista huolehtiva maahanmuuttovirasto on luopunut kesän aikana 700 asukaspaikasta keskusten vajaakäytön vuoksi. Jos hiljaiselo jatkuu, voidaan syksyllä karsia useita satoja paikkoja lisää.
Sisäministeriössä ei kuitenkaan ole keskusteltu kokonaisten vastaanottokeskusten lopettamisesta.
Heinäkuun alussa tuli voimaan lakimuutos, jonka perusteella EU-maiden kansalaisten hakemukset käsitellään nopeutetusti. Kielteisen päätöksen jälkeen hakijan on poistuttava maasta nopeasti.
Lakimuutos on vähentänyt selvästi EU-maista tulevien hakijoiden määrää, sillä käytännössä toisen EU-maan kansalainen ei voi saada Suomesta turvapaikkaa.

Kommentit
Romahdus?
Miksi puhutaan romahduksesta, kun turvapaikanhakijoiden määrä on suurempi kuin koskaan aikaisemmin viime vuotta lukuunottamatta?
Entä miten on kehittynyt perheenyhdistämisten perusteella maahantulleiden määrä? Senkin voisi varmaan joku uutisoida.
Parisataa olisi kohtuu määrä
Vaan kunhan edes alle tuhannen päästäisiin.
Eihän perheenyhdistäminen ole turvapaikanhakua...
...vaan työperäistä maahanmuuttoa. Näin voidaan kaunistella tilastoja vaikka tulijoita on enemmän kuin koskaan. Erona tietenkin se, että tällä kertaa suomen valtio kustantaa myös matkat tänne.
Tiukennusta tarvitaan
On hyvä, että edes EU-maista tulevat perusteettomat turvapaikanhakijat saadaan nopeasti käännytettyä. Samaa käytäntöä tulisi vain soveltaa kaikkiin hakijoihin.
Perheiden yhdistämisessä tulisi ottaa käyttöön dna-testit ja rajata perhe vain ns. ydinperheeseen (isovanhemmat, vanhemmat, lapset).
ROMAHDUS
Jos turvapaikan hakijoiden määrä on todella romahtanut, ei tulevaisuus näytä enää mustalta.
outo näkemys tuo romahtaminen
Hakijoiden määrä on "normaalivaihdellut" 1500:sta ylöspäin joten mikä nyt on muka romahtanut? Yritetäänkö kirjoituksella ikäänkuin vakuutella ettei enää ole paljon tulijoita kun ihmiset ovat nousseet takajaloilleen ko. toiminnasta? Näin minä asian näen. Tanskassa perheiden yhdistämisessä on pari ehtoa (tarkistin): perhe yhdistetään vain jos jo maassaoleva ei ole nauttinut kolmeen vuoteen mitään sosiaalitukia, lisäksi hänen tulee majoittaa tulijat ilman jonoetuilua asuntoanomuksissa. Tällä hetkellä yhdistämisanomuksia tulee suomelle n. 300 kpl kuukaudessa (tarkistin). Ja jos useimmat tarvitsevat yhdistämisen jälkeen uuden isomman asunnon ei kyseessä ole halpa lysti. Kun näistä asioista keskustellaan tulee muistaa että maahanmuuttokriittinen ei ole sama asia kuin ulkomaalaisvastainen tai rasisti. Kun eräät päättäjät jankkaavat mantraa että tarvitsemme 100 000 maahanmuuttajaa viiden vuoden aikana eläköityvien tilalle sopii kysyä kenen työpaikan luku- ja kirjoitustaidoton somalinuori paikkaa? MM. he ovat olleet maassamme parikymmentä vuotta ja n. 10% tekee työtä. Sitten joillakin afrikkalaistaustaisilla on työllisyysprosentti jopa korkeampi kuin kantasuomalaisilla.
Mielestäni vertailun vuoksi: aikoinaan ensimmäiset pakolaiset ns. "venepakolaiset" Vietnamista paiskivat töitä hullun lailla enemmän kuin suomalaiset ja heillä on paljon omia ravintoloita ja busineksia eivätkä tappele rautatieaseman kulmilla. Ikävä todeta ero mutta noin siinä kävi. Ja kun ihmiset purnaavat tästä asiasta, muistammehan että niin saa tehdäkin se on maksajan puheenvuoro.
ennustamisen vaikeus
<ul>"Realistinen lähitulevaisuuden näkymä on se, että Suomeen tulee jatkossa ... vuosittain 10 000 kielitaidotonta, ammattitaidotonta ja useimmissa tapauksissa luku- ja kirjoitustaidotonta ihmistä"
http://www.halla-aho.com/scripta/eduskuntavaalitiedote1.html
</ul>
Viime vuonna turvapaikkaa haki 6 000 henkilöä, tänä vuonna määrän arvellaan jäävän 4 000:ään.
<ul>
Suomeen nousee uusia vastaanottokeskuksia kuin sieniä sateella.
http://www.halla-aho.com/scripta/eduskuntavaalitiedote1.html
</ul>
Vastaanottokeskuksista huolehtiva maahanmuuttovirasto on luopunut kesän aikana 700 asukaspaikasta keskusten vajaakäytön vuoksi. Jos hiljaiselo jatkuu, voidaan syksyllä karsia useita satoja paikkoja lisää.
Se 10 000 on aika tarkka
Somalille tulee oleskeluvan jälkeen perästä 5 perheenjäsentä,irakilaiselle 4 .
Kerto- ja yhteenlasku tekee noin 10 000, kun myös puolet luvatta jätetyistä jää oleskelemaan.
Luvatta oleskelevia on poliisin arvion mukaan jo noin 20 000.
Sisäministeriössä riittää ihmettelemistä. On se kovin naisellinen numeroiden julkistaja .
ennustaja
Eli suuri guru osasi siis ennustaa turvapaikanhakijoiden määrän vähenemisen juuri oikein. Wau! Aikamoinen ennustaja! Jos turvapaikanhakijoita tulisi viimevuotinen määrä, olisi luku ollut siis 15 000.
Vastaanottokeskushommeli meni vähän mönkään, mut sattuuhan näitä...
Niin..
"Sisäministeriössä ei kuitenkaan ole keskusteltu kokonaisten vastaanottokeskusten lopettamisesta."
Eli? Tämähän kertoo kaiken, tiedetään tämän olevan välikainen (tilastomanipulaatio??) jos ei edes keskustella asiasta.
Tuleekohan yt-neuvotteluja tälle "alalle"?
On se ikävä juttu tietysti, jos paperinpyörittäjille ei töitä riitä.
Tähän yhteyteen olisi ollut hyvä...
..ujuttaa propagandasyistä tieto siitä kuinka harvalle myönnetään turvapaikka. Samalla kertaa on ollut tapana jättää mainitsematta, että käytännössä kaikki somalit, afgaanit ja irakilaiset saavat Suomeen kuitenkin oleskeluluvan, vaikka turvapaikan myöntämisen ehdot eivät täyttyisi.