Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Korhonen Ylelle: Tästä syystä Vanhanen otti hatkat

Korhonen Ylelle: Tästä syystä Vanhanen otti hatkat
Julkaistu: 28.7.2010 8:23
Päivitetty: 28.7.2010 8:41
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Korhonen kokee keskustan Joutsen Median valtakiistan tarkoitushakuiseksi ryvettämiseksi.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Korhonen kokee keskustan Joutsen Median valtakiistan tarkoitushakuiseksi ryvettämiseksi.
Matti Vanhanen erosi keskustan johdosta, koska ei uskonut enää kykyihinsä viedä puoluetta vaalivoittoon, sanoo keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen Ylen haastattelussa.

Vanhasen ero keskustan ja maan johdosta oli Korhosen mukaan ennustettavissa.

- Hän teki ratkaisun siitä, että hänen johdollaan ei pystytä voittamaan seuraavia vaaleja. Osasin omalla tavallani odottaa, että hän tekee sen ratkaisun, mikä on keskustalle parhaaksi, Korhonen sanoo Ylelle.

Korhosen mukaan Vanhasen ero ei liity mitenkään keskustaan kytkeytyviin poliisitutkintoihin. Korhonen kirjoittaa parhaillaan kirjaa vaalirahoituksesta, mutta aikoo lykätä paljastustensa julkaisua, kunnes kirjassa sivutut henkilöt eivät enää toimi politiikassa.

Korhonen katsoo, että hänen mainettaan yritettiin tarkoitushakuisesti mustata ennen puoluesihteerikisaa.

Etenkin keskustan viestintäyhtiön Joutsen Median valtakiistat Korhonen leimaa tarkoitushakuiseksi ryvettämiseksi.

- Joutsen Media -asia oli ihan oma shownsa, jossa minulla ei ollut mitään tekemistä. Sitä käytettiin kaksi viikkoa ennen puoluekokousta ihan minua vastaan, vaikka tiedettiin myös esittäjien puolesta, että osuuteni siihen oli täysi nolla.

Hän sanoo, ettei enää haikaile puoluesihteerin paikalle vaan tähtää kansanedustajaksi.

 

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Onkohan noin

Tasavallan pääministeri joutuu nykyään aina hillittömän
ajojahdin kohteeksi. Nyt on Kiviniemen vuoro. Viimeisin
heitto oli syyttää häntä vaalirahanotosta Turkistarhaajilta.
Tämä meni pieleen kun aiemmatkin pääministerit olivat
saaneet samanlaista vaalitukea.
Sitä ennen väitettiin hänen puolisonsa toimivan laittomasti
ja pääministeriä syytettiin vaalirahoituksensa salaamisesta.
Seuraavaa heittoa ei tarvinne pitkään odotella.
Ei tuossa jo muutenkin vaikeassa hommassa kukaan voi
pitkään viihtyä.

Kepulaista kepulia

Vaalit- polvi - salainen syy ; monet ovat kepulaiset selitykset ja todellisen syyn tietää vain Vanhanen itse - jos hänkään.

Kepulaista kepulia

Toisto

Vanhanen erosi, koska edessä olevat ongelmat olivat liian suuria

Pääministerin ei tarvinnut yksin kantaa poliittista vastuuta

(04062008 -- Uutisointi rymistelee - ensin hajottamassa eduskuntaa ja sitten hallitusta, ja lopulta pääminsterin päätä vadille, vaikka se ei missään olosuhteissa ole oikeudenmukaista - vastuuseen on haettava koko äänillä valittu kansanedustuslaitos)

[ ... ihmiset kerääntyivät hiljaa, rauhallisesti ja poliisin mukaan mallikelpoisesti viettämään demokratian hautajaisia eduskunnan portaille sytytellen kynttilöitään 1/. Äänestäjät lukevat pääministerin ajojahdista, kohta sympatisoiden Mattia laulamalla: "Lennä Matti, lennä". Samaan aikaan kansa jonottaa työvoimatoimistoissa, ruokajonoissa, Kela-luukuilla ja sosiaalitoimistoihin kuin terveyskeskuksiinkin ... ]

Rotta jätti uppoavan laivan

koska myös maatalouden tukiin joudutaan puuttumaan kovalla kädellä.

"..hänen johdollaan ei pystytä voittamaan seuraavia vaaleja".

Tirsk, kertoisitko kaikki muutkin asiat, mitä Matti on sanonut? ;=D

Kepu

pettää, valehtelee, huijaa, varastaa jne AINA, ei mitään uutta auringon alla siis!

Lastmannille

Sinulla ja hengenheimolaisillasi tuntuu olevan elämäntehtävänä halveksia ja saattaa huonoon valoon kaikki keskustalaiset poliitikot ja muut rivijäsenet.Miksi ivaat myös maataloutta?? Tiedätkö missä taloudellisessa tilanteessa tänä päivänä nämä maan hiljaiset toimivat?Vaadit maataloustukiin muutoksia eli tietysti leikkauksia.Tiedätkö mitä tapahtuu jos maataloustuet lopetettaisiin kokonaan?Se olisi katastrofi koko alalle ilman tuottajahintojen hulppeata korotusta!Suomi on vapaa maa ja sopii koittaa kuinka rahkeet kestää kun ostaa maatilan ja rupeaa siitä toimeentuloa kiskomaan.Kotieläintilojen lakisääteiset lomapäivät on tasan 26pv joten se loppu tehdään töitä eikä roikuta täällä virtuaalimaailmassa rienaamassa ja solvaamassa kunniallisia ihmisiä.Tuskin osaat edes hävetä kirjoituksiasi!

Maataloudessakin

Business is business and Moses is Moses.
Oikea hinta löytyy ilman tukiaisiakin. Tällä en tarkoita Tukiaisten sisaruksia.
Jos maatalousyritys ei kannata ilman veronmaksajien tukiaisia, se ei kannata.

Olet oikeassa

mutta silloin sinä huutaisit vieläkin kovemmin kalliista ruuasta, sillä tänä päivänä kaikki länsimaissa tuotettu ruoka on tuettua, joten on turha kuvitella että sen hinta laskisi, ja tässä talouden tilanteessa ei edes verot laskisi voisi vain hieman pienentää nousu tarvetta.

Kannatan maataloustukien globaalia lopettamista, mutta siihen ei taida halukkuutta kaikilta edes Suomessa löytyä, ei edes niiltä jotka niistä eniten narisevat.

Kepu, Korhonen ja Vanhanen

Lastaman ja Sok rates ovat jo lastinsa päästäneet, mutta missä on von Häsling?

Urpilainen eroaa vasta vaalien jälkeen.

Siis sitten kun se vaalitappio on tullut sdp:lle.
Eikä sitä ihmettele kukaan.
Tai sitten kaikki ihmettelevät, miksei jutta eronnut ennen vaaleja.

En spekuloi keskeneräisellä asialla?

Odotan parhaillaan Vanhasen eroilmoitusta Perheyritysten liitosta. Sen hän tehnee tekstiviestillä? Eli sarja jatkuu.

Älä Simo hötkyile.

Älä Simo hötkyile. Klenkka Vanhanen osti vastikään uuden talon maalaismaisemasta, ei kovin kaukaa sieltä missä Aleksis Kivi osittain mielisairaana vietti osan aikaansa.
En tiedä, ostiko Vanhanen murjun tekstiviestillä.
Nurmijärvellä hulluus tai puolihulluus on ehtymätön luonnonvara.

Kaikki, mikä liittyy Vanhaseen on keskeneräistä?

Joten emme kukaan saa hötkyillä. Pekka Siikala rankaisee hötkyilijöitä?

Aivan

Kivenkin arvo ymmärrettiin vasta hänen kuoltuaan. Näinhän se maailma menee. Kivenkin hulluuten veivät nuo kaiken tietäjät omassa ylemmyydentunteessaan

"...mutta aikoo lykätä

"...mutta aikoo lykätä paljastustensa julkaisua, kunnes kirjassa sivutut henkilöt eivät enää toimi politiikassa."

Korhonen myöntää, että politiikassa (kepun riveissä) on pahoin korruptoituneita henkilöitä edelleen.

Vanhasen arvo ymmärretään vasta jälkeenpäin

Vanhanen ei ollut näkyvä kuin naisasioissaan Niinpä hänen valtiomiestaitonsa ymmärretään vasta jokin ajan kuluttua, Kepulaiset ehkä ei koskaan oli liian tasapuolinen. Mutta hallitus toimi aivan kohtuullisesti koko hänen aikansa. Mikään esiintyjä hän ei ollut siksi häntä on helppo mollata. Hänen arvonsa huomaavat vasta tulevat. Tutkijat kammioissaa ehkä ensin. Korhonenkin hyvä mutta öykkäri luuli että yksin voi vaikuttaa. Sai kyllä turhat synnit niskoilleen.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely