Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Helle-ennätystä seuraa ukkonen

Helle-ennätystä seuraa ukkonen
Julkaistu: 29.7.2010 15:40
Päivitetty: 29.7.2010 17:13
Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
Kuva
Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
Joensuun lentoasemalla Liperissä mitattu lämpöennätys on noussut jo 37 asteeseen, kertoo Ilmatieteen laitos. Lukema on kaikkien aikojen korkein Suomessa mitattu lämpötila.

Aiempaa ennätystä piti hallussaan Turku, jossa mitattiin 35,9 astetta heinäkuussa vuonna 1914.

Tämän kesän aiempi lämpöennätys tehtiin eilen Lahdessa Launeen mittausasemalla, jossa lämpötila nousi 35,0 asteeseen.

Kuluva päivä on ollut poikkeuksellisen kuuma, sillä Ilomantsissa ja Valtimossa mitattiin jo aamupäivällä 30 astetta.
Lisäksi Ilmatieteen laitoksen mukaan heinäkuusta on tulossa ehkä kaikkien aikojen kuumin kuukausi. Edellinen ennätys on Lappeenrannasta, jossa heinäkuun keskilämpötila oli 22,1 astetta vuonna 1925.

Seuraavaksi helteet siirtyvät pohjoiseen ja tilalle on ennustettu kovaa ukkos- ja sadekeliä.

Viime yönä Länsi-Suomessa riehuneet ukonilmat liikkuvat päivän aikana lounaissaaristossa, Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa. Yöllä ne leviävät maan etelä- ja keskiosiin.

Venäjän metsä- ja maastopalojen takia Etelä-Suomessa ilmanlaatu on huono. Maan keskiosissa ilmanlaatu on välttävä. Ilmanlaatua heikentävät pienhiukkas- ja otsoniarvojen nouseminen.

Katso kotipaikkakuntasi sääennuste Uuden Suomen sääpalvelusta.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Paikat: Joensuu, Liperi, Turku
 
 
 
 

Suomalainen savusauna

Yhteistyötä yli rajojen; lämpö Suomesta, savu Venäjältä.

Vihtoja Moskovaan

Lämpökin tullee Venäjältä, Ria Novosti: Moscow's heat record was broken for the second time in a week on Thursday as temperatures soared to 37.7 degrees Celsius

porottaa

Taitaa tulla auringosta se lämpö.

Liperin lämpö

Ettei olis vaan Liperin miehet vohkineet Vatasen ja Ihalaisen lainatikkuja!?

turkissa oli noin kuukausi sitten

kolmen päivän ajan lämmintä kuulemma silleen kivasti 53 astetta celciusta

Verot ylös niin ilma viilenee heti

Jyrki K. nostaa "ympäristöperusteisia" energiaveroja niin johan ilmat viilenee. Vaikutus tuntuu heti huomenna.
Sama efekti kun kirkonkellojen soitolla 13.12.2009 joka jäähdytti heti ilman.
Ja vaikutus talon sisällä ensi talvena. Ja sitä seuraavina.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely