Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 3.9.10 Aseta US kotisivuksi

Kaksi vauvaa kuoli oudosti nukkuvien vanhempiensa väliin

Kaksi vauvaa kuoli oudosti nukkuvien vanhempiensa väliin
Julkaistu: 29.7.2010 15:44
Päivitetty: 29.7.2010 15:59
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Vanhempien menettely siirtyy syyteharkintaan epäiltynä kuolemantuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Vanhempien menettely siirtyy syyteharkintaan epäiltynä kuolemantuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena.

Keski-Suomen poliisilaitoksessa on saatettu loppuun esitutkinta, joka on liittynyt kahteen peräkkäiseen samassa perheessä tapahtuneeseen kätkytkuolemaan.

Kätkytkuolema ei ole erillinen kuolemansyy vaan sillä tarkoitetaan alle vuoden ikäisen lapsen äkkikuolemaa, jonka syytä ei ole kyetty selvittämään.

Molemmat kätkytkuolemat tapahtuivat samankaltaisissa olosuhteissa. Vanhemmat olivat edellisenä iltana nauttineet päihteitä ja aamuyöllä havainneet, että parisängyssä heidän välissään nukkunut vauva oli kuollut.

Jälkimmäisen, vuonna 2006 tapahtuneen noin yhden kuukauden ikäisen vauvan kätkytkuoleman ilmettyä poliisi alkoi selvittää tukehtumisen mahdollisuutta molempien vauvojen kuolemansyynä.

Vanhemmat otettiin samana päivänä kiinni ja myöhemmin vangittiin esitutkinnan turvaamiseksi.

Kuulusteluissa ilmeni, että vanhemmat olivat nukuttaneet jälkimmäistä vauvaa myös aiemmin samanlaisissa olosuhteissa välissään tietoisina siitä, että toinen vanhemmista saattaa kääntyä nukkuvan vauvan päälle.

Vanhempien menettely siirtyy syyteharkintaan epäiltynä kuolemantuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena.

Poliisi on tutkinut myös perheessä kolme vuotta aikaisemmin kuolleen vauvan kuolemantapausta mahdollisena rikosasiana. Asia ei tältä osin siirry syyteharkintaan.

Esitutkinnan aikana on pyydetty useita asiantuntijalausuntoja liittyen kuolemansyyn tutkintaan, kätkytkuolemaan ja viranomaisten menettelyihin.

Esitutkinnassa on selvitetty myös sosiaaliviranomaisten toimenpiteiden riittävyyttä. Kahden virkamiehen osalta asia siirtyy syyteharkintaan epäiltyinä virkavelvollisuuksien rikkomisena.

Esitutkinta-aineisto on määrätty salassa pidettäväksi, koska siinä käsitellään laajalti perheen yksityisiä arkaluontoisia tietoja. Poliisin mukaan tämän vuoksi yksityiskohtaisempi tiedottaminen asiassa ei ole mahdollista.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Muut: Poliisi
 
 
 
 

Viina toimii

Alkoholi on todella laadukas päihde.

Ehdotus

Ehdotan rangaistukseksi kemiallista kastraatiota (molemmille).

Viinaa, viinaa, viinaa...

Kyllä se todellakin on niin, että jos perheessä on pieni lapsi niin ei siellä voi olla lapsi kahden humalaisen aikuisen kanssa.

Mielestäni ainakin alaköuluikäisellä pitää aina olla turvanaan selvä aikuinen, ja isommallikin pienen matkan päässä, eikä alle 18-vuotias kuitenkaan kuulu humalaiseen seuraan lainkaan.

Ilmeisesti sosiaaliviranomaiset ovat tietäneet perheen alkoholiongelman mutta ovat tyyppilliseen tapaan laiminlyöneet tukitoimet. Ihan oikein on, jos siinä tapauksessa saavat ainakin sakot, mieluummin vankeutta koska ovat osasyyllisiä lapsen kuolemaan. Viraltapanoakin voisi harkita esimerkkinä muille.

Niin kauan kuin virkarikokset rangaistaan tyyliin: ei aihetta toimenpiteisiin, niin tällaisia voi sattua lisää.
http://www.adressit.com/virkarikos

Viina

on valtion lailliseksi säätämä ja kansalaisilleen myymä tappava hermomyrkky-liuotin, jonka käyttöä ei voi mitenkään rajoittaa, eikä etenkään pakkotoimin.

Sossun tanttoja on rangaistava vanhempien lisäksi

Järkyttävää että asialliseen rikostutkimukseen ei ryhdytty edes toisen vauvan kuoleman jälkeen. Siis jo v. 2006. Naurettavaa puhua kätkytkuolemasta tässä yhteydessä.

Suomen lainsäädäntö on aika alkeellinen lasten etujen suojelun suhteen, jos sossun tantat saavat pimittää alkoholistivanhempien lasten kuolemat tällä tavalla.

Asianomaiset sossuntantat pitäisi tuomita viralta pantaviksi ja ainakin isoon sakkorangaistukseen.

Jos kuolleen pikkuvauvan vanhemmat ovat alkoholikkoja tai bilettäviä muuten vaan, vanhempien toimet voi veikata kuoleman syyksi huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä kuin kätkytkuoleman.

Usarin toimitus valehtelee, lapset TAPETTIIN!!!

[LAINAUS]Molemmat kätkytkuolemat tapahtuivat samankaltaisissa olosuhteissa. Vanhemmat olivat edellisenä iltana nauttineet päihteitä ja aamuyöllä havainneet, että parisängyssä heidän välissään nukkunut vauva oli kuollut.[/LAINAUS]

TAPPO!

ALKOHOLIN TAI MUIDEN PÄIHTEIDEN NAUTTIMINEN EI MILTÄÄN OSIN MUUTA TEON LUONNETTA VAIKKA PÄIHTEITÄ SUOSIVA POLIISI, OIKEUSLAITOS JA SOSIAALIVIRANOMAISET NÄIN VÄITTÄVÄT. LAPSET TAPETTIIN JA VIHAVASEMMISTOLAISEN SUOMEN SOSIAALIVIRANOMAISET NÄYTTÄVÄT ETTÄ TAPETULLA LAPSELLA EI OLE MITÄÄN IHMISOIKEUKSIA EIKÄ OIKEUTTA ELÄÄ!

Sosiaaliviranomaisetko siellä juopottelivat?

Erikoisia mielipiteitä syyttää sosiaalipuolen viranomaisia tapahtumista.

Oliko paikanpäällä sosiaaliviranoamisia juopottelemassa tai juottamassa vanhempia?

Eiköhän se asia ole niin, että itse ovat vanhemmat lapsensa tehneet ja viinan kurkusta alas kaataneet. Tieten tahtoen on pitänyt käyttää alkoholia, vaikka lapsia on paikalla ja vastuulla.

Sosiaaliviranomaisten syyttäminen kuulostaa taas siltä niin mukavalta hyysäysyhteiskunnalta "hyvinvointisuomelta" jossa pikkupukku kansalainen, etenkin päihteiden kanssa toilaileva, voi tehdä ja touhuta haluamallaan tavalla ja vastuu seurauksista saadaan kätevästi ulkoistettua joko viranomaisille tai jollekkin "sairaus" diagnoosille.

Tantoillakin vastuunsa!

Kyllä mielestäni jonkinlainen vastuu on myös viranomaisilla jos tietävät, että pikkuvauvan perheessä on jo aiemmin kuollut vauva kyseenalaisissa olosuhteissa, ja tiedetään, että vanhemmat ryyppäävät, niin vahvasti pitäisi ohjata tuollaiseen perheeseen tukitoimia, ja jopa tehdä se huostaanotto. Kyllä meissä kaikissa on syytä...
http://petun.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/25/minua-...

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä. Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.

Kommentointi ei ole mahdollista ilman kirjautumista ajanjaksolla 31.5.-31.8.2010. On mahdollista, että myöskään tämän jälkeen ei kirjautumattomien kommentteja oteta enää vastaan. Sen ratkaisee saamamme lukijapalaute. Lähetä oma mielipiteesi aiheesta täällä.

 
 
 
 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 
 

Kysely