Yksin Suur-Savon Sähköllä on Etelä-Savossa 15000 asiakasta ilman sähköä. Savon Voimalla on niin ikään paljon talouksia sähköttä Pohjois-Savossa. Ongelmia on ollut myös Etelä-Karjalassa. Ylen uutisten mukaan ilman sähköä on ollut yhteensä jopa yli 40000 taloutta.
Ukkosrintama haittaa myös aamun junaliikennettä. Myrskytuulet ovat kaataneet raiteille puita ja katkoneet ajolankoja. Suurimmat ongelmat ovat rataosuuksilla Savonlinnasta Parikkalaan ja Kuopiosta Pieksämäelle.
VR peruu joitain aamun junavuoroja. Lisäksi osa junista liikennöidään vain tietylle asemalla, josta matkustajat jatkavat matkaansa linja-autolla kohti määränpäätä.
Ainakin Savonlinnan ja Parikkalan väliä kulkevien taajamajunien H 740 ja H741 vuoroja on peruttu. Lisäksi seuraava IC4 Joensuusta Helsinkiin liikennöi vain Parikkalaan asti. Parikkalasta Lahteen on järjestetty linja-autokuljetus.
Valtatiet 4, 6 ja 9 on tieliikennekeskuksen mukaan saatu jälleen auki. Teitä on raivattu aamun ajan viimeöisten myrskytuhojen jäljiltä. Ongelmia ovat aiheuttaneet etenkin tielle kaatuneet puut. Puita saattaa olla edelleen pienemmillä teillä. Ainakin Keski-Suomessa kaikkien raivaustöiden arvellaan kestävän pitkälle iltapäivään.
Pelkästään Etelä-Savon alueella pelastuslaitoksella oli aamukolmeen mennessä ollut yli 170 tehtävää. Myrsky ei ole kuitenkaan aiheuttanut henkilövahinkoja.
Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkosrintamaan on liittynyt poikkeuksellisen voimakkaita tuulenpuuskia. Rantasalmella ukkospuuskan nopeudeksi mitattiin jopa 29 metriä sekunnissa.

| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:13 | Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa — YLE Ulkomaat |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
| 05:30 | TS: Äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu jälleen — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Anteeks
Onko tämäntyyppisissä uutisissa "asiakas" sama asia kuin "talous"? Jos viisihenkisen perheen kotona on sähkökatko, kuinka monta asiakasta on sähköttä?