Asta- ja Veera-myrskyjen aiheuttamat taloudelliset tappiot muun muassa metsäalan yrittäjille ovat valtavat. Kotitalousten arjen myrskyt muuttivat mökkielämäksi.
Latvajärven alueella vain parilla metsänomistajalla on vakuutus metsävahinkojen varalta. Taina Lonka toimii UPM:n paikallisena puunostajana ja tietää, miten koville metsänomistajat ovat joutuneet. Rautjärven metsistä tuhoutui noin 40 prosenttia, ja metsätuhot koskettavat noin 3000:ta asukasta.
-Tukkipuuta tai kuitupuuta ei saa läheskään kaikesta myrskyvaurioituneesta puusta. Isot määrät menevät energiapuuksi, mikä tietysti näkyy hinnassa. Energiapuusta maksetaan 2-7 euroa motilta, mikä on noin 10 prosenttia tukkipuun hinnasta. Kyllä se vetää mielen matalaksi ja herauttaa isonkin miehen poskelle kyyneleen.
Tuho vie tienestejä myös mökkivuokraajilta. Vuokraus on monin paikoin keskeytetty, kun sähkön ja veden tulo takkuaa.
Tuhojen raivaaminen on hidasta ja kallista puuhaa. Tänä kesänä tuskin saadaan paikkoja järjestykseen varsinkaan, kun ensi viikolle on povattu uutta myrskyrintamaa.
Eletään kuin mökillä
Longan perheen talon pihalla Latvajärven Uimolassa vieraan vastaanottaa koirien raivokas haukku ja järventakainen moottorisahan pärinä. Isäntäväkeä ei heti ole näkösällä, joten tulija ehtii katsella ympärilleen. Pihalla on isoja puunrunkoja pitkin ja poikin, yksi on rojahtanut leikkimökin päälle, joka on suistunut pahasti vinoon. Koira-aitauksessa on iso monttu siinä, missä kasvoi suuri puu.
Nyt ollaan varsinaisessa myrskynsilmässä Rautjärven kunnassa.
- Asta-myrskystä oli enemmän tuhoja, mutta Veera viimeisteli hävityksen, kertoilee talon emäntä Taina Lonka.
Hän uskoo, että talokin olisi myrskyissä joutunut kärsimään, jollei sen lähellä olevia puita olisi kaadettu viisi vuotta sitten. Myrskytuhoissa perheeltä meni leikkimökin lisäksi auto ja skootteri sekä noin 20 hehtaaria hakkuukelpoista metsää. Onneksi vakuutukset ovat kunnossa.
Talon ulkoterassilla on ämpärikaupalla järvestä kannettua vettä. Sitä käytetään sisävessan huuhtomiseen.
Peseytyminen ja pyykinpesu onnistuvat järvessä. Juomavesi on tuotu Simpeleeltä emännän työpaikalta. Terassille on rahdattu myös vanha kaasukeitin ja tavallinen grilli ruuanvalmistusta varten. Kännyköiden akut ladataan autossa.
-Yksi viikko on sinnitelty ilman sähköä, eikä sitä ole lähiviikkoinakaan tulossa. Koko Rautjärvi on käytännössä sähkötön. Tässä eletään nyt kesämökkiläisen arkea, imuroinnin ja sauvasekoittimen käytön voi unohtaa, maalailee Lonka.
Juomavettä kaukaa Hämeestä
Veden ja sähkönpuutteen kanssa taiteilee myös lähellä asuva Inkeri Kaljunen, jolle sisko miehineen on tuonut juomavettä jopa Hämeestä asti. Patterit radioon hän onnistui saamaan tällä viikolla Joensuun tuliaisina, kun ne olivat paikallisista liikkeistä loppu.
-Onneksi minulla on puuhella, hyvä kellari ja kunnon ulkohuussi. Seuraavan myräkän varalle olen tuonut puita sisälle ja aion naapurinpoikien avustuksella saada vesivarastot täyteen.
Kaljuselle Asta-myrsky avasi avaran näkymän järvelle, kun tuuli niitti isoja puita rannan ja talon välistä kumoon. Pihalla lipputanko kaatui puun päälle ja sähköjohdot ovat sykkyrällä navetan nurkalla.
Yhteishenki ja toisista huolehtiminen on kasvanut myrskytuhojen keskellä. Naapurit soittelevat toisilleen ja kyselevät kuulumisia. Pihassa pyörähdetään tämän tästä.
-Hätä on meillä yhteinen, tämä lähentää kyläläisiä, vakuuttaa Kaljunen.
