Ensi kevään eduskuntavaalit saattavat olla joillekin ehdokkaille ja puolueille kiusalliset, sillä vaalirahoihin liittyvät rikostutkinnat ja syyteharkinnat näyttävät valmistuvan niiden aikaan, kertoo Yle. Jotkut ehdokkaat saattavat näin ollen olla käräjillä kesken vaalitaiston.
-Syyteharkinnat saattavat mennä aika lähelle vaaleja, puhumattakaan tilanteesta, jos asiassa joudutaan jatkokäsittelyihin. Jatkokäsittelyt sattuvat aika kiusalliseen aikaan vaalia ajatellen, sanoo apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske Ylelle.
Viranomaiset eivät aio käsitellä kansanedustajien rikosepäilyjä muita juttuja nopeammin, toisin kuin varsinkin keskusta haluaisi. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli toivoisi viranomaisten käsittelevän asiat ennen vaaleja, jotta sekä ehdokkaiden että äänestäjien oikeusturva olisi kohdallaan.
Nykyisistä kansanedustajista vaalirahajutuissa ovat rikoksesta epäiltyinä keskustan Antti Kaikkonen ja kokoomuksen Ilkka Kanerva, syyteharkinnassa puolestaan kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiura. Myös kokoomuksen kansanedustajan Sampsa Katajan osuutta lahjusrikosepäilyyn selvitetään.

Kommentit
Kokoomuslainen poliisilaitos pesee
rikolliset politiikot vitivalkoiksiksi, olen aivan varma tästä!
Kokoomuslainen poliisilaitos pesee
rikolliset politiikot vitivalkoiksiksi, olen aivan varma tästä!
Kokoomuksen ongelmat tulevat kansan kusettamisesta
Katainen se jaksaa puhua työurien pidentämisestä, mutta milloin eduskunta ja ministerit ottavat esille kansanedustajien ja ministereiden etuuksien ja eläkkeiden leikkaukset. Nyt he saavat kahden kauden jälkeen sopeutumiseläkkeen mikä vastaa n. 4000 euron kuukausipalkkaa. Nyt muutamat nuoret kansanedustajat käyttävät tätä mahdollisuutta hyödykseen ja jättäytyvät pois eduskunnasta alle nelikymppisinä.
Jos kansanedustaja jää pois eduskunnasta 38 vuotiaana kahden kauden jälkeen, tulee hän saamaan sopeutumiseläkettä 63 ikävuoteen asti ja käytännössä tämä tarkoittaa yli miljoonan euron lisäkustannuksia yhteiskunnalle ja normaalille työtätekevälle ihmiselle.
Milloin ministeri Katainen valtiovarainministerinä puuttuu kansanedustajien ja ministereiden etuukisiin. Olisi hyvä, että ministerit näyttäisivät esimerkkiä ja puhuisivat muiden työurien pidentämisestä ja etuuksien leikkauksista vasta sitten, kun oma pesä on putsattu. Tee tekoja joita muiden on helppo seurata!
Laista ja lainsäätäjistä
Mielestäni hallitukseen ei pitäisi päästää ihmisiä jotka ovat rikkoneet lakia millään tavalla.
On moraalisesti hyvin omituista, että ihmiset jotka ovat rikkoneet suomen lakeja saavat asettaa uusia lakeja, sekä muuttaa vanhoja lakeja.
Eduskuntaan pitää ottaa absoluuttinen nollatoleranssi. Kuten suomen laissa sanotaan kansanedustajasta. "Oltava elintavoiltaan ja käytökseltään nuhteeton."
Jos edustajat eivät noudata lakeja niin minkä viestin se antaa kansalle? Minulle tulisi ainakin äkkiseltään mieleen että miksi minä sitten noudatan lakeja jos niiden säätäjätkään ei noudata?
Upeaa
Mitä vielä upeat vaalit tässä on kehittymässä eduskunnan lahjotut omanedun ajajat sekä kähmijät sekä myöskin sosiaalielättien kerääjät saavat mitä ansaitsevatkin. Suomivihaaja puolueet tulevat samoin yllättymään "että kuis tässä nyt näin kävi" !
Eduskuntavaaleista kiusalliset?
Ei minusta eduskuntavaaleista mitään kiusallisia tule rehellisille ehdokkaille.
Eikä missään nimessä pidä aikaistaa tai myöhentää kansanedustajia ja ministereitä vastaan käynnistettyjä rikos, ym. tutkintoja ja mahdollisia syteeeseen asettamisia.
Mielestäni on ehdottomasti saata aikaiseksi myös laki, joka velvoittaa ennen kansanedustajaksi nimittämistä viranomaisten tutkia ehdokkaan taustat. Ja mielellään myös saatava laki, joka määrittäisi tulevalle kansanedustajalle ja ministerille vähimmäiskoulutuksen. Nythän näin ei ole.
On myös kohtuullistettava edustajien ja ministereiden palkat, palkkiot ja verottomat kulukorvaukset ja tulevat eläkkeet tavallisen kansalaisen ansiotasolle.
Koska veronmaksajien elikkä työssäkäyvien ja eläkkeellä olevien verorahoillahan ko. Arkadianmäki toimii.
Ei tarvita lakia
Nimittäin taustoja varten - sitä varten pitäisi olla ärhäkät toimittajat ja ärhäkät äänestäjät. Ennen kaikkea maantavasta pitää päästä eroon ja poliittinen vastuu samalle tasolle kuin muissa länsimaissa: Mokaaja eroaa itse. Siihen me äänestäjät voimme vaikuttaa.
Koulutuksesta olen osittain samaa mieltä. Demokratian pitää kuitenkin taata kaikenlaisille ehdokkaille pääsy eduskuntaan - myös kouluttamattomille, joten koulutusta pitää olla eduskunnassa saatavilla jatkuvasti. Äänestäjät voisivat sitten valvoa sitä, jättääkö joku sen käyttämättä.
Laki tarvitaan
Kyllä lakia tarvitaan. Tarvitaan myös korruptiovapaa poliisi ja oikeuslaitos sekä vaalitarkkailijat pysyvästi Suomeen, ettei jäisi ääniä laskematta jossain kaukana Lapin vaalipiirissä..
Ärhäkkäät toimittajat pääsevät tällä äkkiä kortistoon, jos sopimattomista aiheista kirjoittavat. Muutaman "lehtikeisarin" varassa, eli Kerkko-konsernin, Lehtiyhtymän ja Alman varassa on niin tv, radio kuin lehdetkin valtaosin. Toki on puolueeton YLE :D ja YLE:n hallintoneuvosto täynnä pelkkää poliittista virkanimitystä.
Edustuksellinen demokratia.. huoh. Sama vaikka pyyhkisi niillä äänestyslapuilla ahteriaan.
Erittäin tervetullut uutinen
Parempaa ajankohtaa näille rikostutkinnoille ei voisi ollakaan. Nyt ei vedätettävissä olevalla Suomen kansalla ole aikaa unohtaa kepulakonsteja ja muita törkeyksiä. Ei ihmekään, jos kepulaiset säpsähtävät varpailleen ja kinuavat käsittelyjen aikaistamista. Hatunnosto viranomaisille, tämä on sitä oikeusturvaa.
Kokoomukselle ainakin
Puoluekokous äänesti mutta enemmistöpäätös pakkoruotsista jätettiin noudattamatta!
Onko Katainen diktaattori?
Dikaattorit tuomiolla
On rötöstelijöitä, väärintekijöitä ja selkeitä rikollisia,
jotka vääryydellä ovat hankineet rahansa! Pääministeri ja Kanki Kalteri hyvinä esimerkkeinä tästä. Eivät tosin muista asioita, mutta onneksi asiat ovat kirjautuneet kokousten pöytäkirjoihin ja kirjanpitoon!
Kataisella on valta noussut nuppiin. Eräänlainen pikku diktaattori, joka viis veisaa puolueensa tekemistä päätöksistä!
Koko kansan edun mukaista on että pakkoråtista luovutaan ja maastamme tehdään yksikielinen, jota se todellisuudessakin on! Juuri tätä nämä suåmenruåtsalaiset pelkäävät.
Yhdistys, jossa olen jäsenenä (pakon vuoksi) on ruotsinkielinen. Siitä ei voi tehdä kaksikielistä vaikka enemmistö onkin suomenkielisiä!
Syyn kuulee ruotsinkielisiltä:
"Seuraavaksi kukaan ei puhu ruotsia ja siitä tuleekin suomenkielinen"
Ai
Timo Kalli haluaa nyt ilmeisesti kepuleille omaa lakia, häneltä tuo ylimielisyys ei lopu. Suurin osa suomalaisista muistaa hänen sanansa: en ilmoita rahoittajiani, koska siitä ei ole laissa rangaistusta. Ääni muuttui kellossa aika nopeasti. Mielestäni kepuleillakin pitää olla samat lait, kuin taviksilla. Ehkä ihmiset muistavat paremmin nämä koijarit vaalien aikaan. Vieläkään RAY:n koneissa ei lue vain kepulaisille.
Rötösherrat kiikkiin!
Turhan paljon konjakkia, juoneet kansan piikkiin, vain miten se oli? Rehellisellä ihmisellä ei ole pelättävää, eikä hävettävää. Maantapa on kertakaikkiaan, tullut tiensä päähän. Veikko Vennamo näki tämän pelin jo yli 30v. sitten, mutta hänet vaiennettiin ja kannettiin ulos eduskunnasta vahtimestarien avulla.Kunpa hän olisi saanut elää, nämä vuodet olisivat tehneet oikeutta hänen taistelulleen. Koivisto epäsi Vennamolta ministerin arvonimen, vaikka Johannes Virolainen oli keskeisesti, sitä hänelle hakemassa.
"On voitto silmäimme eessä ja meidän kerran se on"
Niin tai näin
Ei se ketään tule lämmittämään jos Demarit voittavatkin vaalit sen takia, että Kokoomuksesta ja Kepusta on löytynyt kieroja poliitikkoja. Nykymeno jatkuu nyt vain Jutta Urpilaisen johdolla. Jutta & Co on täysin pihalla siitä mikä maassa on vialla ja vielä enemmän pihalla siitä mitä tilanteen korjaamiseksi pitäisi tehdä.
Arvaillaan poliisiehdokkaista...
Kumpa saisimme tietää kuinka paljon kokoomus on pyytänyt poliiseja ehdokkaakseen eri puolilla maata. No, kokoomus ei sitä kerro- ja ilmapiiriltään kokoomuslainen poliisilaitos ei pyynnöistä puhu.
Helsingissä yksi siviilipukuinen väkivaltakyttä tarttui täkyyn, josta uutisoitiin näyttävästi menneellä viikolla.
No, arvaamme, että kokoomus on havitellut satoja poliisiehdokkaita ympäri maata omaan (määräyspiiriinsä.)
Timo Kalli aja eriarvoisuutta?
"Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli toivoisi viranomaisten käsittelevän asiat ennen vaaleja, jotta sekä ehdokkaiden että äänestäjien oikeusturva olisi kohdallaan."
Miksi ehdokkaan pitäisi saada tuollainen etuoikeus. Olisiko se yhdenvertaista? Ajatteleeko Kalli, että aina kun ilmoittautuisi ehdokkaaksi niin saisi nopeamman käsittelyn?
Parempi kun ei tee mitään mistä voi joutua poliisitutkintaan, tai sitten ottaa sen vastaan selkä suorana.
Ja vielä...
Miten tuo nyt äänestäjien oikeusturvaan vaikuttaa. Onko Kalli ihan viisas mies?
Kokoomus tulee kalliiksi Suomelle!
Kokoomuksen reservinupseerit möivät Suomen ainoan ruutitehtaan ranskalaisille.Patrian Vihtavuoren tehtaan osuudet.Kuka tätä maata johtaa? Olisi paras lakkauttaa RUK. Sieltä tulee idiootteja johtamaan Suomea ja niillä opeilla työelämän pahoinvointi on huipussaan.Armeijassa ihannoidaan vänrikki Koskelaa mutta 99,99 %:a tulee Lammioita, joita kokoomus on täynnä.
Tutkinnan jatkuminen
Kepu on saanut olla hallituksessa 7 vuotta. Kokoomuskin 3 vuotta. Ja tämä aika on käytetty huolellisesti. Poliisi ja oikeuslaitos on miehitetty "omilla" miehillä. Kyllä Kallin "pyyntö" varmasti noteerataan virkamieskunnassa käskynä.
Uskon kuitenkin siihen, ettei juttuja keretä käsitellä ennen eduskuntavaaleja. Lausunto lienee ollut vain etukäteisvarotus todellisista aikeista. Pelkään pahoin, että jutut todetaan niin vaikeiksi, että ne joudutaan käsittelemään vasta ensi syksynä selkeästi vaalien jälkeen. Sehän olisi paras ratkaisu Kallille ja kumppaneille.
Haulikaisella olisi asiaa...
Heh, heh. Onhan se tietysti kiva kuunnella kanslereiden- ja muiden asiamiesten lausuntoja, ettei syytekynnys ylittynyt jne. Rima on jo hipovalla linjalla.
Kanslerit- ja muut oikeusapumiehet ovat jo vuosikymmeniä päästäneet poliitikkoja (porvaripoliitikkoja) läpi sormien, mutta nyt alkaa tehdä tiukkaa.
Jos nytkin päästävät kuin koiran veräjästä niin.......................-haulikko.................
Hah!
Sinun ymmärryksesi päättyy sanoihin "SAK:n vaalirahat".
2000-luvun vaalirahoitukset avattava
Pääministeri Mari Kiviniemen vaalirahoittajat ovat edelleen piilossa. Isommilla vaalibudjeteilla toimineet liikenneministeri Anu Vehviläinen ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki ovat saaneet olla tiedotusvälineiltä rauhassa. Ainakin toistaiseksi.
Uuden vaalirahoituslain 1.5.2009 tulon markkinnointiin avaavan valittujen sidonnaisuuksia kattavasti.
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) sivulta voi jokainen halutessaan poimia keskustan mepin Anneli Jäätteenmäen vaalirahoitusilmoituksen tarkasteluunsa.
Eikä tämä salailu liity pelkästään naisiin ja keskustaan.
"Jo vuoden 2009 kesällä niin keskustan kuin kokoomuksen puoluesihteerit ovat näyttäneet vihreää valoa kohta seuraavalle Avoimen vaalirahoituksen ABCDE – laintulkinnalle.
Kuitenkin valtaosin kansanedustajien ja ministereiden omien voitokkaiden vaalikampanjoiden vaalirahoitukset ovat edelleen avaamatta.
Herää pakostakin kysymys – miksi?"
Lue lisää osoitteessa ja laita sanaa halutessasi eteenpäin. Kiitos.
Vaalirahoituksen salaisuudet julki koko 2000-luvulta:
http://ajankuva.blogspot.com/2010/06/vaalirahoituksen-salaisuudet-julki-...
tai
lisätietoja otsikon aiheeseen internetin hakukoneilta hakusanoilla:
hallitusohjelman tekijät
näin valta ostetaan
institutionaalinen korruptio