Sunnuntai 27.5.2012

Tulossa ukkosmyrsky ja helle-ennätys

Luotu: 
8.8.2010 11:13
Päivitetty: 
8.8.2010 11:18

Voimakkaat ukkoset jatkuvat länsirannikolla. Samaan aikaan maan itäosissa mennään kohti elokuun lämpöennätystä, kertoo Ilmatieteen laitos.

Yön aikana Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla riehunut raju ukkonen on Ilmatieteen laitoksen mukaan sunnuntaina aamupäivällä iskemässä Vaasaan ja liikkuu sitten pohjoiseen.

-Pohjois-Pohjanmaan rannikolle on luvassa ukkosta ja rajuakin salamointia. Myrskytuulen puuskia ei ole havaittu tässä ukkosessa, mutta niitäkin voi kehittyä, sanoo päivystävä meteorologi Paavo Korpela Uudelle Suomelle.

Koko Länsi-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa on voimassa varoitus ukkospuuskista eli yli 25 metriä sekunnissa liikkuvasta tuulesta.

Korpelan mukaan on mahdoton arvioida, kehittyvätkö myrskyt Astan tai Veeran veroisiksi, mutta sekin on mahdollista. Ukkoset jatkuvat todennäköisesti koko yön.

Kun länsi kastuu, Itä-Suomi läkähtyy. Maan itäosissa oli Korpelan mukaan sunnuntaina jo noin kello 11:ltä paikoin 29 astetta lämpöä. Elokuun kaikkien aikojen lämpöennätyksen, eilisen 33,7 astetta, ennustetaan tänään rikkoutuvan idässä.

-Tosi kuuma päivä tulossa sinne.

Itä-Suomessa ilma on tällä hetkellä selkeä, mutta ennusteen mukaan sinnekin iskevät uudet ukkoset maanantaina.

Venäjän metsäpaloista levinnyt savu on pudottanut ilmanlaadun huonoksi pääkaupunkiseudulla ja Kaakkois-Suomessa. Ilmatieteen laitoksen ilmanlaadun erikoistutkija Virpi Tarvainen kertoo Uuden Suomen haastattelussa, miten riskiryhmien kannattaa toimia savun suhteen.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tilanteen pitäisi parantua huomenna, kun lännestä tuleva viileämpi ilmamassa syrjäyttää idästä puhaltavan kuuman virtauksen.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras mies

Ennätyksistä puheenollen, Pakistanissa on meneillään sen historian pahimmat sateet ja tulva ja tilanne pahenee yhä. Liikkeellä olevia 12 miljoonaa ihmistä lohduttaa varmasti Suomesta tuleva tieto siitä, että kyse on vain tilastollisesta ääri-ilmiöstä, eikä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta. Sitäpaitsi Venäjällä vallitseva kuivuus kumoaa näppärästi sateet, joten keskimäärin kaikki on hyvin.

Totuuden henki

Olen ollut kesällä 6 viikkoa Lapissa ja minulla on myös SENSAATIOuutisia:

"SÄÄTILA POIKKEUKSELLISEN TAVANOMAINEN

Helteitä ja ukkosia ei ole ollut. Lämpötila on vaihdellut 10 ja 20 asteen välillä poislukien muutama normaali hallayö ja satunnainen räntäsade. Itikoita ei ole. Lakkasato on erinomainen.

Tilastojen mukaan mennyt vuosi on ollut koko Suomessa lämpötilaltaan sijalla noin 60. eli poikkeuksellisen tavanomainen."

Ai niin, tämä ei taida olla uutinen? Maailmanlopulla pelottelu myy paremmin ja pelissä on edelleen ne 100 miljardia. Tosin taitaa Suomen miljardit mennä ihan oman infrastruktuurin uusimiseen vuosikymmenien piittaamattoman rakentamisen jäljiltä.

Vieras mies

Myös oma paikkallisääni on ollut tasaisen 23,5 C koko kesän. Siitä on huolehtinut ilmalämpöpumppu. En kyllä ymmärrä mitä tekoa sillä on maapallomme eri vyöhykkeiden ektreemisäiden kanssa.

salakankee

"Lahdessa on mitattu Suomen kaikkien aikojen elokuun lämpöennätys, 33,7 astetta. Edellinen ennätys oli 33,2, ja se mitattiin Sulkavalla vuonna 1912.

Elohopea kipusi Launeen mittauspisteellä 33,7 asteeseen neljän jälkeen iltapäivällä. Sen jälkeen lämpötila Lahdessa on jo laskenut."

(toimittelen tätä lehteä uutisilla näemmä joutessani!) :)